Miten ihanaa olisi olla todella Älykäs

Blogi kierrättää vappuviisautta kolmen vuoden takaa. Kun työtilanne antaa myöden, tulossa on varsin mielenkiintoisia proosa-arvioita. Mutta nyt ystävät: vireetä vappua Nalle Puhin myötä, joka onkin ”Sellainen Karhu”.

Vappu vaatii oman filosofinsa. Ajatteluun innostavan ja yhden suurimmista, lähes Sokrateen veroisen. Kumpikaan ei kirjoittanut itse, vaan muut merkitsivät muistiin heidän ajatuksensa. Näin Nalle Puh: ”Minun kirjoitustaitoni on Horjuva. Kirjoitus on kyllä sinänsä hyvää, mutta se Horjuu, ja kirjaimet menevät vääriin paikkoihin.”

Nalle Puhin tarinat kirjoitti englantilainen Allan Aleksander Milne (1882 – 1956) matemaatikko, toimittaja ja kirjailija. Milne kirjoitti runokirjoja lapsille, esseitä, salapoliisiromaanin, 25 näytelmää, omaelämäkerran ja kaksi Winnie The Pooh -kirjaa. Antaa ”puolen hehtaarin” porukan lausua pari ajatusta vapuksi. Ensimmäiset otteet kirjasta Nalle Puh rakentaa. Viimeinen kirjasta Nalle Puh.

”No niin”, sanoi Kani, ”olen Organisoinut nämä Etsinnät ”

”Mitä olet tehnyt?”

”Organisoinut. Se tarkoittaa sitä että jos ja kun etsitään niin kaikki eivät etsi samasta paikasta yhtä aikaa. Sinun pitäisi etsiä ensin Kuuden Männyn luota ja edetä sieltä kohti Pöllön taloa jossa tapaat minut. Käsitätkö?”

”En”, sanoi Puh. Mitä?”

”Tavataan Pöllön talolla noin tunnin kuluttua.”

”Onko Nasu mukana Orbanisoinnissa?”

”Kuten kaikki muutkin”, sanoi Kani ja häipyi.

………………………………………….

”Viime kädessä”, sanoi Kani itsekseen, ”Risto Reipas joutuu turvaamaan minuun. Hän pitää Puhista ja Nasusta ja Ihaasta ja niin pidän minäkin, mutta heillä ei ole Älyä. Ei mainittavasti. Ja hän kunnioittaa Pöllöä, sillä on vaikea olla kunnioittamatta henkilöä, joka osaa kirjoittaa TIISTAI, vaikka hän kirjoittaakin sen väärin; mutta pelkkä kirjoittaminen ei riitä. Tulee päiviä jolloin ei ole mitään väliä osaako kirjoittaa ’tiistai’

………………………………………..

Äkkiä Risto Reipas alkoi kertoa Puhille maailman asioista, Kuninkaista ja Kuningattarista jotka olivat ihmisiä, ja Summista jotka olivat jotain, ja Euroopasta joka oli paikka, ja saaresta meren keskellä jonne laivat eivät koskaan päässeet, ja miten tehdään Imupumppu (jos on tarvis), ja Ivanhoesta ja muista ratsastavista ritareista, ja mitä Brasiliasta saadaan. Ja Puh nojasi yhteen kuudestakymmenestä-jotain puusta käpälät sylissä ja sanoi ”Ai” ja ”Olisikohan” ja ajatteli miten ihanaa olisi olla todella Älykäs ja ymmärtää asioita.

…………………………………………

Ilman Puhia seikkailusta ei tulisi mitään”, sanoi Kani juhlallisesti teroittaessaan kynäänsä. ”Ai”, sanoi Nasu ja yritti peittää pettymyksensä. Mutta Puh meni nurkkaan ja sanoi tyytyväisenä itsekseen: ”Ei Mitään ilman minua! Minä olenkin Sellainen Karhu.”

…………………………………………

 ”Älä pelkää” Ekstralinkissä hamsterin vappujuomat ja yksi maailman parhaista satukuvittajista.

Ristiäisruno

Blogi on pitänyt tiukasti kiinni kirjallisuudesta ja kulttuurista – kolmeentuhanteen merkkiin puristetuista jutuista, jotka kaivavat usein esiin myös unohdettua, mutta mielenkiintoista. Poikkeukset saavat vahvistaa säännön, kun kyseessä on jotain todella merkittävää!

Tyttäreni Iidan ja hänen miehensä Jarmon tytär syntyi 9.2.2015. Ristiäistilaisuus pidettiin Tampereen vanhassa kirkossa 4.4. Tyttö sai kasteessa kutsumanimekseen Lumi. Valinta on hyvin suomalainen, nimi yleistyi käyttöön vasta 1900-luvun lopulla, hyväksyttiin almanakkaan 2010 ja kaimoja on ehtinyt kertyä noin puolitoistatuhatta.

Toinen nimi, Minea, muistetaan Waltarin 1945 ilmestyneestä romaanista Sinuhe egyptiläinen. Alkuperäinen merkitys juontaa Kreikan mytologiaan ja Kreetan minolaiseen kulttuuriin yli neljäntuhannen vuoden taakse.

Lapsi mullistaa vanhempiensa elämän, mutta tarjoaa myös isovanhemmille jälleen tilaisuuden tarkastella elämän ihmettä aivan uudesta kulmasta. Muutama ystävä ehti jo kysellä ristiäisrunon perään. Ja kyllä, sellainen on kirjoitettu. Julkaisen sen täällä vanhempien luvalla. (Blogin julkaisualusta hukkaa rivien asetukset, mutta eiköhän asiasta tolkku tule.)

Kastepappi: Mari Korhonen-Hieta, kummit Leena & Juuso Siro

L U M I  M I N E A L L E

Tämä on ristiäisruno ja tervetulotoivotus

juhlassa jossa saat nimen, jolla läheisesi ja ystäväsi

voivat sinua kutsua – osoittaa ystävyyttä, rakkautta ja huolenpitoa.

Tiedämme jo, että olet poikkeuksellisen jäntevä tyttö,

olethan saanut jumpata äidin mukana hänen vatsassaan

yhdeksän kuukauden ajan.

Synnytyskertomuksen mukaan teit matkaa

meidän luoksemme minuuttia vaille viisitoista tuntia,

mutta loppukirisi oli kova,

aikaa syntymästä napanuoran katkaisuun

kului neljä minuuttia ja kaksikymmentä sekuntia

kun pysäytit kellot  helmikuun aamupäivänä aikaan

nolla yhdeksän neljäkymmentäyhdeksän.

*   *   *

Ulkona maamme yli liikkui keveitä lumisateita lännestä itään,

maanantaipäivän pakkanen oli kääntymässä plussan puolelle.

Sinut punnittiin ja mitattiin, elämäsi alku

meidän maailmassamme kirjattiin numeroiksi:

painoit kolme ja puoli kiloa,

sinulle oli kertynyt mittaa viisikymmentäkaksi senttiä.

Söit heti hanakasti, muutamaa päivää myöhemmin kotona

jo niin ahnaasti ja innokkaasti, että onnistuit imemään

verta äitisi maidon sekaan.

*   *   *

Sairaalasta lähtiessä papereihisi kirjattiin,

Lapsen jatkohoito: poistunut kotiin 11.2.2015.

Eikä isäsi ilmoitus ollut turhan vaatimaton, kun hän lähetti

perheen ensimmäisen viestin avaruuden eetteriin:

 9.2. klo 9:49 universumi räjähti – meille syntyi pieni prinsessa

 henkilön Iida Minea Siro kanssa.

Kuvassa nukut käsi poskella vaaleanpunaisen peitteen alla,

sadat tykkäävät, keräät peukkuja ja onnentoivotuksia,

sinua kehutaan suloiseksi ja kauniiksi.

*   *   *

Tänään on pääsiäispäivän aatto ja sinut on ristitty,

liitetty seurakuntaan ja sukuun.

Lumi Minea merkitsee, ettet ole kuka tahansa

vaan ainutkertainen ja ainutlaatuinen persoona,

oman universumisi prinsessa ja keskipiste.

On ilo olla kasvussasi myötä ja mukana,

muistaa, että tärkeintä mitä voimme sinulle tarjota on

että aina –  ja elämäsi joka tilanteessa

voisit tuntea itsesi rakastetuksi.

……………………………………………………………

Ekstralinkki muistaa tänään Kirjan ja ruusun päivän historiaa: Cervantes & Shakespeare.

……………………………………………………………

Stoner nousi kuolleista maailmanmaineeseen

John Williamsin Stoner on romaaniksi harvinainen tapaus. Kanteen poimittu The New Yorkerin lainaus väittää: ”Suurin amerikkalainen romaani, josta et ole koskaan kuullut”. Kansipaperin liepeestä löytyy lisäksi usean kirjailijakollegan suositus. Monesti koettuja markkinointikeinoja, mutta tässä tapauksessa olen valmis allekirjoittamaan ne.

Williamsin romaani ilmestyi Amerikassa jo vuonna 1965. Stoner sai kohtuulliset arviot, myikin, mutta teos vaipui nopeasti suurelta yleisöltä unhoon. Romaanin uusi elämä ja maailmanmenestys alkoi Europasta neljäkymmentä vuotta myöhemmin, kun kirja käännettiin useille kielille. Bazar on julkaissut Stonerin Ilkka Rekiaron käännöksenä tänä vuonna.

Asetelma ei ole ennen kokematon. Haluan mainita tässä yhteydessä unkarilaisen Sándor Márain romaanin A gyertyák csonkig égnek, jonka hän julkaisi 1948. Sosialismin aikainen kritiikki lyttäsi teoksen, eikä se muuallakaan lentoon lähtenyt. Viidenkymmen vuoden kuluttua romaani heräsi henkiin ja ylsi kulttimenestykseen mm. Italiassa ja Saksassa. Atena julkaisi Tuomo Lahdelman suomennoksen vuonna 2001 nimellä Kynttilät palavat loppuun. Tarkalla lähiluvulla Williamsin ja Márain romaaneista voi löytää tyylillisiä yhteneväisyyksiä.

Blogi ei nosta arvioihinsa sisältöselostuksia tai juonireferaatteja. Ne avautuvat mahdolliselle lukijalle romaanin myötä oikeassa kontekstissaan. Laajempaa kulmaa hakevalle voin suositella Tommi Melenderin ansiokasta arviota Parnassossa 1/2015. Teksti löytyy myös Image -lehden blogilistalta, jonne Melender nykyään kirjoittaa.

Listaan suositukseeni muutaman kiteytyksen Williamsin romaanin menestyksen syistä: mitä Stoner on – ja mitä se ei ole.

1. Williamsin kieli välttää kaikkea korostusta ja alleviivausta. Kerronta ei hae mitään itsensä ulkopuolelta, räväkkyyden tai tekstillisen briljanssin sijaan Stoner tarjoaa äärimmäisen levollisia lauseita, jotka kuljettavat kerrontaa pienin elein.

2. Romaanin rakenne on yksinkertainen. Kronologinen kerronta toimii ilman ennakointeja, takaumia tai tarkoituksellisesti tehtyjä tihentymiä. Ei laskelmoituja ”gliffhangereita” lukujen loppuun, yllätyskäänteitä, jotka toimisivat lukemisen kiihokkeina. Päähenkilön elämänmittainen tarina soljuu tasaisen vastustamattomasti käänteistään huolimatta.

3. Päähenkilö Stoner on arkinen, alistuva, työtä ja arvojaan kunnioittava mies, josta muodostuu eräänlainen antisankari. Williams valitsee objektiivisen, kaikkitietävän kertojan ja pääsee lukijan nahkojen alle ”minäkertojaa” paremmin. Lukija alkaa kokea voimakasta samaistumista, kuin seuraisi kertojan kanssa tapahtumia paikan päällä.

4. Romaanin jännite syntyy vastavoimista. Stonerin hiljainen ristiriita ulottuu elämän lähtökohtiin, työhön, tavoitteisiin, avioliittoon, tyttäreen… onnellisuudeksi tulkittavia hetkiä on harvassa, pysyvän rakkauden mahdollisuudestakin on luovuttava ympäristön paineiden vuoksi. Kirjan tarinalliset ainekset ja käänteet ovat vähäiset, tulos syvästi koskettava ja inhimillinen. Myötätunto ja kunnioitus ovat sanoja, jotka lukemisen jälkeen nousevat mieleen.

5. Stonerin tarjoamaa elämystä voisi punnita monesta kulmasta: päähenkilöiden asetelmista löytyy tiettyä kliseisyyttä, tarinasta patetiaa ja melodraamaa. Romaania voisi halutessaan nimittää ”lukuromaaniksi”, ilmaisua millään tavoin väheksymättä. Edellä mainituista syistä huolimatta, ja myös niiden tähden, Stoner jäänee pysyvästi kirjallisuuden historiaan. Omalla listallani Williamsin teos heilahti aivan kärjen tuntumaan. Ja on syytä uskoa, että se pitää siellä paikkansa.

…………………………………………..

John Williams syntyi Teksasissa 1922, palveli toisen maailmansodan aikaan Intiassa ja Burmassa ja teki elämäntyönsä tutkijana ja opettajana Denverin yliopistossa. Hän oli yksi luovan kirjoittamisen opetuksen pioneereista. Williams kuoli 1994.

……………………………………………

Ekstralinkkissä toinen Bazarin kustantama laatukirja: ”Olin tipahtaa omaan ansaani”.

……………………………………………

Luvassa elämä

Kello on 18.48. Vielä Perjantairunon pikapäivitys, ennen kuin lähden työhuoneelta ja loikkaan polkupyörän selkään. Valinta on helppo, kun nappaan hyllystä ensimmäisen käteen sattuvan kokoelman.

Belgialaissyntyinen Guy Goffette (s.1947) on yksi Ranskan nykyrunouden kärkinimistä. Hän on proosan ohella julkaissut toistakymmentä runokokoelmaa. Kädessäni on ”Luvassa elämä”, jonka Pentti Holappa on suomentanut ja wsoy julkaissut 2004.

Goffette on tehnyt sen, mistä niin moni kykenee vain haaveilemaan. Akateemisen loppututkinnon suorittaneella peruskoulun- ja lukion opettajalla oli kolmilapsinen perhe ja omin käsin rakennettu talo, kun hän 46-vuotiaana luovutti omaisuutensa lastensa äidille ja lähti kiertämään maailmaa tehden sekalaisia duuneja.

Goffette on aina vältellyt kirjallisia seurapiirejä, mutta nykyään hän on arvostettu Mallarmé-akatemian jäsen. Kokoelmasta valitsemani runo kiteyttää tekijänsä asenteen: kuuntele, mitä elämä sanoo, ja jos sinulla on haaveita, nyt on aika toimia.

Tuumin itsekseni näinkin: elämä ei ole vain

ohikiitävää unohtuvaa aikaa ja rakkauden

tihutyötä ja kulumista – vaan sitäkin mitä

teemme aamusta iltaan: kynnämme merta

kynnämme taivasta ja maata, vuoroin lintuna,

kalana, myyränä, niinpä niin, leikimme vatkaten

ilmaa, hedelmiä, tomua; touhuten ikään kuin,

palamme sen vuoksi, kuljemme kohti, korjaamme

talteen mitä? Madon omenasta, tuulen viljasta,

koska kaikki joskus lakoaa, koska kaikki alkaa

alusta eikä ole samanlaista kuin oli,

ei pahempaa eikä parempaa,

toistelee taukoamatta: elämä on toisenlaista.

………………………………………………….

Ekstralinkki: Paul Verlaine oli Yksi Goffetten keskeisimmistä innoittajista. Linkistä löydät Verlainen koodirunon, joka laukaisi Normandian maihinnousun.

………………………………………………..

Emÿna daÿda

Blogi ei voi sivuuttaa Mikael Agricolan- ja suomen kielen päivää. Pitkän käsiksen editoinnin ja muiden kiireiden keskeltä tarjoan päivitetyn postauksen muutaman vuoden takaa. 

Yleisönosastojen aiheissa on kaksi kestosuosikkia. Koirankasoista valittajat aktivoituvat hankien huvetessa ja suomenkielen rappiotilaa jaksetaan valittaa ympäri vuoden. Nuoret eivät enää lue mitään! Kaikenmaailman rastalettien, räppäreiden ja lökäpöksyskeittareiden puheesta ei tule tolkkua! Englannin kieli jyrää meitin, kaikkialla käytetään vain lainaa ja slangia! Apua ihmiset, meiltä kuolee kaunis kirjakieli!

Mikael Agricolan Uuden testamentin käännös: Se Wsi Testamenti 1548.
Mikael Agricolan Uuden testamentin käännös: Se Wsi Testamenti 1548.

Ymmärsitkö otsikon sanat? Koko lause kuuluu näin: ” Mÿnna tachton gernast spuho somen gelen Emÿna daÿda.” Satoja vuosia sitten suomenkieli kuulosti tuollaiselta. Nyt lauseen voisi kirjoittaa: Minä tahdon kernaasti puhua suomen kieltä, en minä osaa. Puhuttu kieli on varmasti kuulostanut hyvinkin erilaiselta. Ihan kuten nytkin, kirjakielen kaltaista kieltä ei sinällään puhuta missään. Lähimmäksi päästään Keski-Suomessa, Keuruun kaupungin tienoilla.

Vanhimmat kirjatut suomenkieliset lauseet ovat löytyneet Nürnbergistä, keskiaikaisesta saksalaisesta matkapäiväkirjasta n. vuodelta 1470, josta göttingeniläinen Christine Wulff on tehnyt tutkielman ”Zwei finnische Sätze aus dem 15. Jahrhundert”. Esimerkkilauseeni on tuosta tutkielmasta napattu.

Miten kieli kehittyy? Tehdään empiirinen tutkimus. Poimitaan mummon hyllystä muutama kirja. Huomataan heti, että tekstissä on paikoin outo sävy, se kuulostaa vanhanaikaiselta. Kieli muuttuu jo ihmisiän mitassa. Mihin kirjakielen kehitys pitäisi optimoida? Koska päätetään, että kieli on valmis ja toimitaan tämän kieliopin mukaan? Säädetään laki kieltä puolustamaan kuten Ranskassa.

Milloin söit viimeksi muretterilooraa. Sana maistuu persoonallisemmalta kuin arkinen porkkanalaatikko. Vaarini käytti ruotsinkielestä väännettyä ilmaisua ja minun korvaani se tarttui ilmeikkäänä käyttökielenä. Nyt minun pitäisi kirjakielen mukaan käyttää ruuvitalttaa, mutta ruuvimeisseli sopii puheeseen paremmin. Sanat elävät ja kuolevat, kieli rönsyilee koko ajan, mutta pitää huolen itsestään. Siinä sen rikkaus ja ihanuus. Olemme kasvaneet kielen verkkoon kiinni huomaamattamme. Siihen latautuneet kuvat ovat ikivanhoja, ne kulkevat lävitsemme tahdosta riippumatta. Jos puhuessa miettisimme sanojen yksittäisiä merkityksiä, ajatus katkeaisi alkuunsa.

Kun uudis- ja lainasanoille tai sisäpiirin slangille ei ole valmista viitekehystä ”suomenkielestä huolestunut” herkistyy paheksumaan turmioon johtavaa kehitystä. Turha vaiva. Elävän kielen käyttö tappaa heikot kielikukkaset nopeasti. Vahvat ilmaukset jäävät kielen iloksi kunnes syntyy parempia.

Pelkistetyn provokaationi lopuksi sopivat säkeet Roi Paturssonin runosta Sanat: ”sanat jotka etsivät uusia rantoja / kääntyivät lennossa, palasivat / kuin vahvakyntiset petolinnut / outosilmäiset / en omista sanan sanaa, niin pitääkin olla / en käsitä sanan sanaa ja näin on hyvä.”

……………………………………..

Ekstralinnkki: kansalliskirjailijamme kontakti Saksaan – retkellä otetaan olvia olan takaa.

……………………………………..

Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken

Kiireiden keskellä kierrätän pääsiäisen tekstin kolmen vuoden takaa. Itse asia ei ole parissa tuhannessa vuodessa miksikään muuttunut: armon ja tuomion välistä kasvaa kolmas tie.

Pitkäperjantaina runon idea lähtee kahdesta sanasta. KYLLÄ ja EI. Ne ovat kahlitsevia ilmaisuja. Aivan kuin taannoisessa tietokilpailussa: ”Haluatko lukita lopullisen vastauksen?”

Pääsiäisen viesti on kuolemassa ja elämässä. Jeesuksen väitetään kumonneen kaksi edellä mainittua sanaa. Käsityksemme mukaan voi olla vain elossa tai kuollut. Jälkimmäisestä lääkäri kirjoittaa todistuksen. Jeesukselle oli annettu kolmas vaihtoehto ja hän nousi kuolleista.

Tarinan todenperäisyyteen en ota kantaa. Kompetenssi ei riitä. Käsitykseni on, että kaikki uskonnot ristiriitaisuudessaan ovat lopulta yhtä. Niitä yhdistää sama kuin lottovoiton odotusta. Keskitetään toiveet johonkin, joka ratkaisisi kerrasta kaiken. Tärkeintä on toivo. Ne, jotka satsaavat mammonan sijasta taivasosuuteen, kutsuvat samaa asiaa sanalla armo.

Kuvien symboliikka liittyy päivän runoon. Ensimmäisen on maalannut Michelangelo Merisi, alias Caravaggio. (1571-1610) Kuka voisikaan kuvata ylösnousseen ilmestyksen paremmin kuin barokin ristiriitainen nero. Loistava miekkailija, joka pikaistuksissaan tappoi ja haavoitti muita ja oli jatkuvasti etsintäkuulutettuna. Garavaggion maalauksia kannattaa tutkia enemmänkin. Niistä on riisuttu turha rekvisiitta. Jäljelle jää vain draaman tihentymä ja asian ydin.

Maitokivi -teoksen olen nähnyt livenä Kiasmassa. Tekijä Wolfgang Laib. Siinäkin on kysymys epäilystä. Pinta on maitoa, eikä sitä voi erottaa marmorista. Tekisi mieli koskettaa.

Pääsiäisrunon ydin on uskossa ja odotuksessa. Jyrkkien vastakohtien hylkäämisessä ja varmuudessa, että toivoa on. Runon nimi on latinaa ja merkitsee rakkautta. (Julkaistu kokoelmassa Musta runokirja, Like 2000.)

C A R I T A S

Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken,

kuin taikurin sauvan liike silinterihatun yllä.

Yön tunnit hakkaat tyynyllä unen naulaa,

tuska lisää terävyyttä ja alat nähdä syvemmälle.

Et usko ettei maito ole marmoria,

ennen kuin työnnät sormesi siihen.

Niin kuin Tuomas, joka halusi tunnustella

haavaa ja naulan jälkiä Mestarinsa käsissä.

Asetta älä käytä, edes sanoja.

Ne ovat sotkuinen verkko syvyyksien yllä. Vesi

ei saa miekasta avointa haavaa

ja jos odotat, armon ja tuomion välistä

kasvaa kolmas tie.

………………………………………………

Ekstralinkkissä espanjalaisten pääsiäinen: ”Tarvitsetko kompassiksi sydämeni?”

………………………………………………