Kuukausi: syyskuu 2013

Pimeää energiaa perjantaiksi

by

27.9.2013

12:34

Leave a comment on Pimeää energiaa perjantaiksi

Perjantairuno

,

Sain pyynnön runoista juhla-antologiaan, eräs aktiivinen yhdistys täyttää tasavuosia. Osallistuin yhdistyksen toimintaan sen alkuvuosina, joten lähetin ehdolle muutaman tekstin esikoiskokoelmastani Vapaa pudotus. (Like 1998)

Blogin Perjantairuno on ollut telakalla kesän, joten julkaisen yhden teksteistä täällä. On olemassa aineen häviämättömyyden laki: Nihil interit – mikään ei katoa. Materian massa ei voi hävitä, se pysyy tai ottaa uuden muodon: puu synnyttää palaessaan kaasuja, lämpöenergiaa ja tuhkaa.

National Geographic / Walden media

Noin 68.3% maailmankaikkeuden energiasta arvioidaan olevan pimeää energiaa. Sen voiman arvellaan työntävän galakseja toisistaan poispäin. Astronomien uusimpien havaintojen mukaan tämä universumin aine on todellista ”vaikka meillä ei ole mitään käsitystä sen koostumuksesta”.

Entä hengen energia ja tunteiden palo, ajatuksen ja tekojen näkymätön voima. Onko sitä? Mikä täällä saa kaiken alkamaan alusta yhä uudelleen ja mihin se elämä hiipuessaan katoaa, vai katoaako?

………………………………………………………….

Koko Royal Philharmonic Orchestra

soitti minun pääni sisällä,

ympäri päissään joka ainoa sorkka.

Dvorákin sellokonsertto tähtikirkkaassa yössä,

laineet lyijyvettä raskaammat ja tuuli painoi.

Kun ohjasimme kiville, pohja repesi keulasta perään.

Vielä silloinkin annoin sinulle meriselityksiä

kun vaivuin painot jaloissa kohti pohjaa.

Näin unta ruusuaidasta, joka oli leikattu

viiden sentin tapeiksi. Valosta versoi

kaksi läpikuultavaa silmua. Uskoin että siitä alkaa

kierto alusta taas. Niin kuin kaikki

alkaa kerta toisensa jälkeen.

…………………………………………………………

Kuva: National Geographic/Walden media

Telkka auki vai kirja käteen?

by

24.9.2013

12:48

Leave a comment on Telkka auki vai kirja käteen?

Elokuvat, Kirjalliset listat, Kirjallisuuspalkinnot, Psykologinen realismi, Suomennokset, Suosikkikirjat

, ,

Yle Fem esitti viime viikon keskiviikkona 18.9. ensimmäisen osan norjalaisesta televisiosarjasta Halvbroren, Velipuoli. Kahdeksanosaisen sarjan jokainen jakso keräsi Norjassa noin miljoona katsojaa. Sarja on myyty jo kolmeentoista maahan.

Velipuoli, Yle Fem 18.9.2013

Draama perustuu Lars Saabye Christensenin romaaniin Velipuoli. (suom. Katriina Savolainen) Yhdeksänsataasivuinen sukutarina palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2001. ”Velipuoli on pääteos, jota hahmottelin urani alussa ja kirjoitin kymmenen vuotta”, Christensen kertoo Hesarin haastattelussa.

Velipuoli, Yle Fem 18.9.2013

Christensen (s.1953) on yksi Norjan arvostetuimmista kirjailijoista, jonka bibliografiaan on kertynyt 15 runokokoelmaa sekä 25 romaania ja novellikokoelmaa. Velipuolen sukupolvisaaga liikkuu eri vuosikymmenillä. Tv-sarja starttaa Norjan vapautumisen päivästä 1945. Romaani hakee alkuvauhtia 1980-luvun Berliinin elokuvajuhlilta.

Kiertelin muutama vuosi sitten Kirjatorilla. Christensenin kirjaa kaupattiin viidellä eurolla. Velipuoli vaikutti mielenkiintoiselta joten ostin kaikki jaettavaksi ystäville, muistaakseni toistakymmentä kappaletta. Pokkareita myytiin myöhemmin kympillä kolme, pelastin jäljellä olevat. Tiiliskiviromaaneja postikortin hinnalla.

En analysoi tässä enempää Christensenin romaania, mutta suosittelen sitäkin jyrkemmin. Velipuolessa toteutuu harvinainen yhtälö, kriitikot ja yleisö tykkäävät yhtälailla. Velipuoli on mitä luistavin ja intensiivisin lukuromaani, jonka kirjallista arvoa ei käy kieltäminen. Ja vielä yksi asia: tekstin magiikka kietoo tragedian ja huumorin yhteen ainutlaatuisella tavalla. Tarinan ihmiskuvat on piirretty barokkimaisen runsaalla, mutta syvällä otteella.

Christensen: Velipuoli, Otava 2003

Televisiosarja on tehty isolla rahalla. Ensimmäisestä jaksosta päätellen myös visuaalinen toteutus on tinkimätön ja kaikin osin kohdallaan. Jälki on kelvannut myös USA:ssa, jossa tunnetusti luotetaan omaan osaamiseen.

Summa summarum: itselleni on mielenkiintoisinta katsoa miten kuvien virta eroaa telkkarin ruudulla niistä, joita mielikuvitus pyörittää omassa päässä kirjaa lukiessa. Taidan nostaa romaanin myös yöpöydälle ja kerrata sivun sieltä, toisen täältä. Vastaus otsikon kysymykseen on siis: kummatkin – molempi parempi.

…………………………………………….

Velipuoli -romaanista on maininta myös listallani, jonka tein liki kolme vuotta sitten. Sata vaikutuksen tehnyttä kirjaa on listattu kronologisesti, ”arvojärjestystä” karttaen. Eri kirjat ovat tärkeitä eri elämänvaiheissa. (linkki)

”Paikka jossa kaikilla on samat käsitykset on nimeltään helvetti”

by

17.9.2013

19:18

2 kommenttia artikkeliin ”Paikka jossa kaikilla on samat käsitykset on nimeltään helvetti”

Blogit ja postaukset, Kuvataiteilijat, Kuvittajat, Sivistys

, , ,

Tein tänne kevättalvella pari juttua Ernst Billgrenin kirjasta Mitä on taide ja sata muuta tositärkeetä kysymystä. (linkit jutun lopussa) Etsin kirjasta juuri yhtä lausetta tekeillä olevaan esseeseen. Jäin selaamaan kirjaa ja käänsin koirankorvan tekstiin, joka sopii jatkoksi edelliselle jutulleni, jonka lopussa on Helsingin piispan, Irja Askolan runo.

Kuva: Gustave Doré

Billgrenin kirjan teksti ”ääliömäisitä mielipiteistä” avautuu moneen suuntaan. Ehkä sen valossa on hyvä ajatella vaikkapa kokoomusnuorten teesejä. On parempi, että asiat tulevat näkyviksi. Silloin niistä voidaan keskustella. Miten me muuten näkisimme ja muistaisimme?

Kuva: Gustave Doré

Billgren (s.1957) on Ruotsin merkittävimpiä nykytaiteilijoita, ja kuninkaallisen taideakatemian jäsen vuodesta 1997. Näin hän vastaa kysymykseen Miksi ihmisillä on niin ääliömäisiä mielipiteitä niin monista asioista?

Lyhyt vastaus: He eivät mahda sille mitään, ja se on hyvä juttu.

Pitkä vastaus: Mielipiteet ovat automaattisia reaktioita kokemuksiin, eivät koskaan henkilökohtaisia mutta hyödyllisiä kehitysopin kannalta. Jos punapartainen mies ajaa ylitsesi, sinulle kehkeytyy kielteisiä käsityksiä punapartaisista miehistä.

Mielipiteiden hajonta ihmisryhmän keskuudessa on voima ja sitä pitäisi edistää. Paratiisi ei ole paikka jossa kaikilla on samat käsitykset, vaan paikka jossa possu ja vegaani istuvat samassa baarissa ja nälvivät toisiaan, kunnes pikkutunneilla hoippuvat käsikoukkua kotia kohti jotakin viisua hoilaten.

Paikka jossa kaikilla on samat käsitykset on nimeltään helvetti. Sen vuoksi ei ole erityisen fiksua tuputtaa omia käsityksiään toisille, vaikka tietenkin jokaisella on siihen oikeus.

………………………………………….

Jutun kuvat ranskalainen taiteilija Gustave Doré (1832-1883)

Edelliset Billgren-postaukset: Mistä tiedän, että minulla on oikeat mielipiteet? (linkki) Mistä tiedän että teen töitä oikeiden juttujen kimpussa (linkki)

”He ovat väärässä”

by

10.9.2013

12:21

Leave a comment on ”He ovat väärässä”

Kirjallinen estetiikka, Runous, Sivistys, Unohdettujen runojen klinikka

, , ,

Kirjoja on kertynyt useaan paikkaan, järjestyksenä hallittu kaaos. Kotona neljässä hyllyssä, työhuoneella lisäksi pinoja eri paikoissa. Yhdestä löytyi kirja, josta minulla ei ollut heti muistikuvaa.

Irja Askola on Helsingin piispa. Hänen runokokoelmansa Jos olet, ole nyt (Kirjapaja 2006) ilmestyi hänen hoitaessaan vielä pappisvirkaa. Olin palkintoraadissa, kun valitsimme Einari Vuorela -runopalkinnon saajaa 2008. Askolan kirja toimitettiin arvioitavaksi, mutta ei yltänyt ehdokaslistalle. Palkitsimme Johanna Venhon hänen kokoelmastaan Yhtä juhlaa. (wsoy 2006)

Irja Askola, kuva YLE:n arkisto.

Piti harventaa kertymää, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Jäin selaamaan kirjoja toisensa jälkeen. Askolan kirjan pointti ei ollut runoissa, vaan tekstin asenteessa ja mielipiteissä. Kokoelman julkaistessaan hän oli pappi, nyt piispa. Uskaltaisiko hän tänään kirjoittaa mielipiteensä auki yhtä avoimesti kuin näytteeksi valitsemassani runossa?

Tulin siihen tulokseen, että Askola ilmaisee mielipiteitään edelleen rohkeasti. Muutaman kuukauden takaisessa haastattelussa hän sanoo suoraan, että kirkko ja kristityt ovat aiheuttaneet seksuaalivähemmistölle kohtuutonta syyllisyyttä ja häpeää.

Näin Askola sanoi parin vuoden takaisessa Yle:n haastattelussa: ”Vihapuhe ei kuulu kristityille. Meidän pitää puolustaa jokaisen ihmisen oikeutta olemassaoloon ja perusturvaan. Pitää kuitenkin kuulla mitä puheen takana on. Vihan takana on aina joku viesti. Onko siinä pelkoa omasta toimeentulosta, terveydestä, tai oman tai läheisen tulevaisuudesta?

Kirkosta eroaminen kiihtyy. Ihmiset lähtevät eri syistä, ottavat usein tuekseen jonkin holtittoman henkilön puheista poimitun mielipiteen. Entä toisinpäin? Ehkä jonkin tahon ilmaiseman asenteen takia voisi liittyä takaisin kirkkoon. Ehkä sieltä löytyisi vastapainoa vaikkapa tuoreille Kokoomusnuorten kannanotoille. Olen sanonut täällä ennenkin, etten kuulu seurakuntaan. Liittyminen on vieläkin harkinnassa.

Irja Askola: Jos olet, ole nyt (Kirjapaja 2006)

Voisin kuvitella, että kovimmat Askolan vastustajat löytyvät omista riveistä. Taannoin Lappeenrannan Lauritsalan seurakuntaneuvosto joutui äänestämään, saako Askola osallistua kotiseurakuntansa 60-vuotisjuhlaan. Osa neuvoston jäsenistä oli sitä mieltä, että suvaitsevainen Askola ei seuraa Raamatun sanaa oikein.

He ovat väärässä

alkoivat annostella armoa,

vaihtoivat anteeksiannon

ehdolliseksi tuomioksi ja

pieniksi päiväsakoiksi

He ovat väärässä

ankkuroituvat menneeseen,

vaikka toivo tapahtuu tulevassa

jähmettyvät

iltaruskon hiipuvaan hehkuun

aamuun uskaltautumatta

He ovat väärässä

sulkevat oven ja silmänsä

turhentavat tosiasiat ja tehtävänsä

hylkäävät toiset ihmiset

– huomaamatta itsensäkin

…………………………………………….

Irja Askola: teologian maisteri, pääaineena kirkkososiologia. Jatko-opinnot Saksassa ja Yhdysvalloissa sekä Tansaniassa. Kirkolliskokousedustaja ja kirkon ulkoasian neuvoston jäsen vuodesta 2004. Julkaissut aiemmin mm. kolme runoteosta Anja Porion kanssa. Helsingin piispa syyskuusta 2010 lähtien. Naimaton. Kannattaa, että kirkko alkaisi siunata homoseksuaalien parisuhteita.

Kirjallista vastamyrkkyä

by

4.9.2013

13:47

2 kommenttia artikkeliin Kirjallista vastamyrkkyä

Blogit ja postaukset, Kirjallinen estetiikka, Kirjallisuuspalkinnot, Lukeminen, Romaanin kieli, Suosikkikirjat

, , , ,

Kipinä päivän juttuun tulee Fb:ssä käydystä keskustelunpätkästä ja Tommi Melenderin sunnuntaina päivittämästä blogista, jossa hän pohtii lukemista ja kirjallisen maun muuttumista. Ja sitä, miksi Westön tuore romaani on luettava, vaikka olisi muuta päättänyt. (linkki)

Olen sitä mieltä, että sellaisiakin kirjoja on luettava, joista ei pidä. Joskus jopa koko teos, usein riittää muutama sivu, mutta lukeminen on välttämätöntä. Maailma kaventuu jos tekee valintoja vain ennakko-odotustensa mukaan.

Kuva sivustolta: http://lafdcms.rcomcreative.com

Joskus pitää lukea huonoa ymmärtääkseen miksi pitää toista parempana. Joskus voi jäädä ihmetyksen valtaan. Miksi jokin kirja palkitaan tai nostetaan esiin joka mediassa, vaikka se ei kykene koskettamaan minua lainkaan? Asia pitää vain hyväksyä. Yksityinen ja yksittäinen kokemus on arvokas riippumatta siitä, miten moni muu siitä pitää.

Juttuni tarkempi pointti koskee kirjoittamisen ”vastamyrkkyteoriaa”, josta olen maininnut täällä ennenkin. Ja vielä enemmän, teoriaa voi soveltaa koko elämään venäläiseltä kirjailijalta Konstantin Paustovskylta nappaamani ohjeen mukaan: ”Käännä aina asiat päälaelleen – varmuuden vuoksi.”

Kirjoittajana sovellan ajatusta kahteen suuntaan. Jos tekstini uhkaa käydä kuivaksi, luen pätkän pateettista melodraamaa: ”Pyry oli alkanut uudelleen ja ulkona ikkunan takana leijui hiljakseen isoja surullisia lumihiutaleita.” (Orhan Pamuk, Lumi. Suom. Tuula Kojo 2004)

Nobelisti + 2 x Finlandiavoittaja

Jos tunteet ja tunnelmointi saavat liikaa sijaa, Antti Tuuri korjaa tilanteen. Tosin vain äärimmäisessä hädässä: ”Paavo lähti, sanoi, ettei halunnut istua siellä, missä pilkkaajat istuvat. Minäkin menin autosta ulos. Paavo haikaili kusipaikkaa, piti Etelä-Pohjanmaan suurten lakeuksien ainoana haittapuolena sitä, että suojaisaa kusipaikkaa oli vaikea löytää.” (Lakeuden kutsu 1997.)

Ensimmäinen esimerkki on nobelistilta, toinen Finlandia-voittajalta. Ensimmäisen palkitun ymmärrän, toista en käsitä. Alussa mainittu Melender pitää Fb-kommenttinsa mukaan vuosien mittaan parhaana Finladiapalkittuna Gösta Ågrenin kokoelmaa Jär. (1988) Omalla listallani lähelle pääsevät Sirkka Turkka kokoelmallaan Tule takaisin pikku Sheba (1986) ja Pentti Holappa romaanillaan ystävän muotokuva (1998). Kummassakin kirjassa on jotain syvästi järkyttävää.