Jo maanantaina ollaan Ateenassa – mennessä jutellaan kuolleiden kanssa

Piti kirjoittamani blogiin tänään Krista Launosen moniulotteisesta kirjasta Ofelian suru. ( Avain 2018) Se on luettuna, mutta kiteyttävään analyysiin ei ole nyt aikaa. Jo maanantaina olen kirjaililijaliiton residenssissä Ateenassa. Aamupäivät kuluvat kirjoittaessa, iltapäivisin on aika lähteä liikkeelle. Työpöydän taakse Pyynikinharjun kupeeseen palaan joulun jälkeen. Päivityksen kuvat ovat edellisiltä matkoilta.

En tähän hätään muista monesko kerta tämä on Ateenassa, viides – tai kuudes. Kirjoittamisenkin kannalta residenssireissut ovat sujuneet hyvin. Nyt lähtee mukaan kaksi käsistä, mutta vain toiseen on tarkoitus keskittyä. Toinen saattaa vaatia vain muistiinpanojen kirjaamista.

Blogi päivittää siis lyhyesti Perjantairunolla. Ja tämmöisenkin huomasin: esikoisteokseni julkaisusta on kaksikymmentä vuotta. Jos mainostaisin, voisin toki muistuttaa romaanistani Yllämme kaartuva taivas, joka julkaistaan tammi-helmikuussa. (linkki) Ei kliseitä tähän ajan nopeasta kulumisesta, mutta runo kokoelmastani Vapaa pudotus. (Like 1998)

Vauhti tekee ilmasta niin vahvaa,

että sata tonnia rautaa ja ihmisen lihaa pysyy

pilvien päällä.

Leonardo ajatteli siipien liikkeitä,

mietti miten olla ilmaa kevyempi ja vettä raskaampi.

Linnuilla on ontot luut, minulla 

metallisiivet, mieleen valahtanut sulaa lyijyä.

Alla tuhat järveä jäätymässä, aurinkoon yön matka.

Olen varannut viereeni tyhjän tuolin kuolleille,

heillä on aikaa puhua kanssani.

Monitori näyttää miten kaikki jää taakse

kahdeksansadan kilometrin tuntivauhtia.

Käymälän automaatti imaisee virtsan

ja jokaisen tipan käsienpesuvettä.

Aineen ja ajatusten häviämättömyyden laki täyttyy:

yhdestäkään pisarasta on mahdoton

päästä lopullisesti eroon.

………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Leonardo – ja sivun novellini Finnairin Blue Wingsissä

2. Kreikan kriisit ja kalakauppias Vasilis

………………………………….

Pimeää energiaa perjantaiksi

Sain pyynnön runoista juhla-antologiaan, eräs aktiivinen yhdistys täyttää tasavuosia. Osallistuin yhdistyksen toimintaan sen alkuvuosina, joten lähetin ehdolle muutaman tekstin esikoiskokoelmastani Vapaa pudotus. (Like 1998)

Blogin Perjantairuno on ollut telakalla kesän, joten julkaisen yhden teksteistä täällä. On olemassa aineen häviämättömyyden laki: Nihil interit – mikään ei katoa. Materian massa ei voi hävitä, se pysyy tai ottaa uuden muodon: puu synnyttää palaessaan kaasuja, lämpöenergiaa ja tuhkaa.

National Geographic / Walden media

Noin 68.3% maailmankaikkeuden energiasta arvioidaan olevan pimeää energiaa. Sen voiman arvellaan työntävän galakseja toisistaan poispäin. Astronomien uusimpien havaintojen mukaan tämä universumin aine on todellista ”vaikka meillä ei ole mitään käsitystä sen koostumuksesta”.

Entä hengen energia ja tunteiden palo, ajatuksen ja tekojen näkymätön voima. Onko sitä? Mikä täällä saa kaiken alkamaan alusta yhä uudelleen ja mihin se elämä hiipuessaan katoaa, vai katoaako?

………………………………………………………….

Koko Royal Philharmonic Orchestra

soitti minun pääni sisällä,

ympäri päissään joka ainoa sorkka.

Dvorákin sellokonsertto tähtikirkkaassa yössä,

laineet lyijyvettä raskaammat ja tuuli painoi.

Kun ohjasimme kiville, pohja repesi keulasta perään.

Vielä silloinkin annoin sinulle meriselityksiä

kun vaivuin painot jaloissa kohti pohjaa.

Näin unta ruusuaidasta, joka oli leikattu

viiden sentin tapeiksi. Valosta versoi

kaksi läpikuultavaa silmua. Uskoin että siitä alkaa

kierto alusta taas. Niin kuin kaikki

alkaa kerta toisensa jälkeen.

…………………………………………………………

Kuva: National Geographic/Walden media

Pienet on Perjantairunon murheet

Viimeviikkoinen Malala Yousafzain murhayritys ei onnistunut. 15-vuotias pakistanilainen koulutyttö on hoidossa Birminghamissa, mutta yhä terroristien tappolistalla. Taleban julisti Pakistanin Swatiin koulunkäyntikiellon 2009, ja tuolloin yksitoistavuotias tyttö alkoi vastustaa islamistijärjestöä.

Mielenosoittajat Malala Yousafzain puolesta.

Malala kertoi blogikirjoituksissaan Talebanin tyranniasta. ”Taleban ajaa Swatin aluetta takaisin kivikauteen hyökkäämällä naisten koulutusta vastaan. Koulutetut äidit eivät salli lastensa alkaa itsemurhapommittajiksi, he eivät anna jalokiviään hyväntekeväisyytenä militanteille”, Malala kertoi taannoisessa haastattelussaan.

Bloggaaja ja ihmisoikeustaistelija sai Pakistanin nuorten rauhanpalkinnon joulukuussa 2011. Teinitytöstä tuli terroristeille niin kova pala, että hänet päätettiin ampua koulubussissa. Luodit päähän ja niskaan eivät vieneet henkeä.

Talebanien murhayritys: Malala Yousafzai.

Tarina on kaikille tuttu. Moraalinen kommentointi tai kauhistelu tuntuisi melodramaattisesta jeesustelulta. Jonkin johtopäätöksen siitä millaisia ihmisiä maailman muutos tarvitsee, voisi kuitenkin vetää. Ja suhteuttaa murheitaan toisten todellisuuteen.

Perjantairunossa tuijotellaan omaan napaan. Elämä on – tai oli. Käden ulottuvilla ja samalla saavuttamattomissa. Telkkarin eteen istahtaessa maailmansa voi muuttaa napin painalluksella. Ja sekin on jo kaluttu ajatus:

…………………………………………………………………………………..

”Toinen kengännauha on toista kireämmällä, vaikka solmin sen jo seitsemästi. Kuiva karsta pakenee pikkusormea, eikä tahdo nenästä ulos. Aamulla en tajunnut heti, että uni oli kestänyt elinkautista kauemmin. Olisin halunnut herätä suudelmaan, mutta olin tullut valmiiksi kuin tie, ja ehtinyt yhtä pitkälle. Nyt kierrän peilit kaukaa, enkä kuule jos kuvani huutaa takaisin. Huomaan outoja muutoksia: syvä uni on painanut tyynystä vanat kasvoihini, ja silmäni näkevät ihmiset auringon haalistamina. Vielä minä vaihdan koko maailman kuvan. Käännän kanavaa ja teen sodasta saippuaoopperaa. Lasken levolle luojani.”

…………………………………………………………………………………….

Proosaruno esikoisestani Vapaa pudotus. (Like 1998)

Lopuksi tarkentava uutinen: Suomesta ei tullut YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaa jäsenmaata. Pakistan hoitaa hommaa vuoden 2013 loppuun saakka Azerbaidzhanin, Guatemalan, Marokon ja Togon kanssa. Ruanda aloittaa pestinsä neljän muun valtion kanssa ensi vuoden alusta.

Perjantairuno ja kulunut tunteellisuus

Edellisen Perjantairunon prologiin tuli napattua säe esikoiskokoelmastani. Pistetään tähän päivitykseen koko kyseinen proosaruno, yksi seitsemän tekstin sarjasta nimeltään Pieni kertomus. Kirja oli aikanaan ehdolla Hesarin esikoispalkinnolle ja sai Kirjailijaliiton vastaavan palkinnon.

Olive Tree, Neil Folberg. The Everson Museum of Art.

Melodraama on aina viehättänyt minua. Niin runossa kuin proosassakin. Samalla se on lajeista vaativin. Pitäisi osua aseetonta lukijaa suoraan sydämeen. Huti tulee helposti ja järki katsoo sivusta, kun tunteiden kattila kiehahtaa riveiltä yli.

Simo Salminen lauloi Rotestilaulussaan, että ”romantiikka se ei sovi jätkälle…” Totta. Vähintään vaarallista se on. Ja jos patetiaan yhdistetään Happy End, runon kuolleisuus on 100 prosenttia. Mutta yrittänyttä ei laiteta, otetaan haaste vastaan tietoisena ja rohkeasti.

…………………………………………………………………………………………………………………..

Tämä on vieras kirja, jota täytyy ajatella jatkuvasti. Niin suuria tarinoita ei enää ole, että voisi myydä sielunsa pirulle. Vuosia sitten satoi kaatamalla ja me maalasimme sängyn päätyyn oliivipuun. Jätimme koskematta kaviaarin ja kylmäsavustetut hanhenmaksat. Mutta suudelmat antoivat aavistuksen miltä maistuisi paavin kuolinryyppy. Mitä muuta minulle jäi kuin leipää ja lämmintä, huomiseen tästä on tuskin vuottakaan. Käännän takin, koko ei ole miksikään muuttunut. Sinun sydämeesi syöpyi kymmenen pennin kolikko, minun onnenlanttini tyynen pintasi alla. Sitä et saa pois edes suurella rahalla, se on kuin varjosi, ei pesemällä haalistu. Minun suonissani yhtyvät veri ja punainen viini. Mene jo, mene sellaisena kuin olet.

……………………………………………………………………………………………………………………..

Kuva: Neil Folberg, ”Olive Tree”, 1997 (rajattu). Hopeagelatiinivedos, The Everson Museum of Art.

Perjantairunossa pirulle myyty sielu ja Burroughsin tragedia

”Niin suuria tarinoita ei enää ole, että voisi myydä sielunsa pirulle.” Lainaus on esikoiskokoelmastani Vapaa pudotus. (Like 1998) En tiedä vieläkö piru käy sieluilla kauppaa. Alkuperäisestä Faustin tarinastakin on traaginen versio sekä katumuksen ja jumalan armon kirkastama vaihtoehto.

Suuria tarinoita punnitessa olin väärässä. Antiikin tragediat solmivat tarinan tiukkaan pakettiin, jonka lopussa katarsiksen kyyneleet johtivat puhdistukseen ja elämänhalun palautumiseen. Nykyhetkeä kokoavaa suurta tarinaa kaipaillaan säännöllisin väliajoin.

William S. Burroughs

Tarina elää yhä, mutta kertomus on fragmentoitunut ja rihmastoitunut. Se on kaikkialla eikä missään. Informaatiovyöry itsessään on Suuri tarina tänään. Peilinsirpaleista voi koota näköiskuvia, mutta miten ilmaista kaaoksen kokonaisuutta.

Ensi tammikuussa ilmestyy kokoelmani Babel, jonka 365 tekstiä tekevät maailmasta päivityksen. Luomisesta lähtien. Yksi avainteksteistä on numero 63. Ei siinä esiintyvän William S. Burroughsin vuoksi, vaan hänen haastattelunsa. Teksti kurkottaa kuudenkymmenen vuoden taakse ja määrittää samalla tulevaisuutta.

William S. Burroughs

Burroughs itse (1914 – 1997) oli beat-sukupolven keskeisiä kirjailijahahmoja. Palikka, joka ei tahtonut sopia järjestäytyneen yhteiskunnan lokeroon. Hänestä ehkä myöhemmin lisää. Tänään Perjantairuno.

………………………………………………………………………………..

William Burroughs ampui vaimonsa, häntä kiehtoivat aseet

(ehkä se oli kylmän metallin kosketus, ylemmyydentunne)

vahinko sattui Meksikossa 1951, juovuksissa ja leikin varjolla.

Syyllisyys kuristi kirjailijaa kuolemaan asti eikä hän voinut

kuin kirjoittaa joka päivä säilyttääkseen järkensä.

Toimittaja kertoo miten oli tavannut Burroughsin 80-luvulla

tämän ainoaksi jääneellä Suomen-kiertueella:

”Junassa Helsingistä Tampereelle kysyin monia nykyajan

piirteitä kirjoissaan ennustaneelta Burroughsilta

myös cut-up, eli leikkaa ja liimaa -kirjoitusmetodista.

– Me elämme  c u t – u p i s s a.  Tuossa ikkunassa

maisema vaihtuu koko ajan. Samalla me keskustelemme tässä

ja kuulemme katkonaisesti mitä ihmiset vieressämme puhuvat.

Näemme mainoksia ja pohdimme ehkä, mitä söisimme tänään.

Sekalaiset informaatiot leikkaavat lakkaamatta ja

hallitsemattomasti toisiaan.”

……………………………………………………………………………………