Tällaista viisautta on vaikea käsittää!

Viggo Wallensköld on palkittu taidemaalari, vuoden nuori taiteilija 2005. Hän on myös Kirjailijaliiton tuore jäsen. Kirjallisten julkaisujen keskiössä on kuvitteellinen sienitieteilijä Anatolij D. Mbdrinov.

Wallensköldin kirjailijanlaatu on yhtä persoonallinen kuin hänen kuvataiteensa. Kummassakin maailma on jollain tavoin vinksallaan ja aivan poikkeuksellisesta kulmasta katsottu. Taitelijalla ei ole suurempaa tehtävää kuin näyttää meille mitä ”todellisuuden” takaa löytyy.

Saattaisin hakea Wallensköldin kirjailijanlaadulle vertailukohtia, mutta jätän sikseen. Kotimaisista julkaisuista niitä ei löydy, maailmankirjallisuudestakin hyvin vähän. Näin yrittää määrittelyä kustantaja (Siltala, 2018) kirjan takasivulla: ”Stroganoff on myyttisten, joidenkin mielestä jopa eksentrisen kardanialaisen mykologian professori Anatolij D. Mbdrinovin ravintotieteellinen teos, jonka erityislaatuinen universaali viisaus muuttaa käsityksiämme niin ruuasta kuin ruokailijoistakin. Se on jokaisen kodin perusteos, nyt vihdoinkin kokonaan suomeksi käännettynä. Joitakin ruokia voi syödä vain yhden kerran.

Mbdrinov kertoo meille myös millaisia ovat miehet, naiset, professorit, talonmiehet, psykiatrit, lapset jne, ja millaisia ovat heidän ruokailutottumuksensa. Tällaista viisautta on vaikea käsittää.” ( takakansitekstin tekijälle täältä sellaiset terveiset, että ”jne” tyyppisiä löysiä ilmaisuja ei sitten enää käytetä…)

Wallensköldin aiheissa on riemastuttavia kontakteja monin tavoin. Vanha ”neuvostomaailma” kohtaa nykypäivän ruokakohkauksen, loputtomat lehtien reseptit ja telkan kokkauskisat. Stroganoffissa tehdään Valkoviinissä haudutettua seitikkiä, Sienijuomaa, Keitettyä vettä, Kuivaa kääpää sellaisenaan ja Pulkkosientä omenien kera…

Osassa ”Ravintotieteellisiä tosiasioita” kerrotaan miten Laiha professori syö, Kuinka nainen syö, Kuinka mies syö, mitä Psykiatri syö, millainen on Ruhtinas ravintotieteellisestä näkökulmasta, millainen on Kansantaiteilijan problemaattinen suhde ruokaan.

Wallesköld luo kirjaansa täysin omalakisen maailman. Aikuisille suunnatun kirjan (lukuun ottamatta sarjakuvateoksia) kuvittamista olen pitänyt liki mahdottomana, mutta Stroganoffissa ollaan toimivan yhtälön äärellä. Vihjaava ja utuinen maalausjälki jättää katsojan ajatuksille omaa tilaa.

Se on kuulkaas niin, että kohta asetetaan teoksia Finlandia-palkinnon viivalle. Voi miten hienoo olisi tällaisen teoksen nosto siihen porukkaan. Jotain raikasta ja vanhoja asetelmia tuulettavaa!

 

Ekstralinkissä lisää:

Viggo Wallensköld ja salaperäinen sienitieteilijä

Pyrypolun Blondi, herkkä harakka ja sammakko

Aiemmin päivittelin blogiin Perjantairunoja. Laitetaan tänään muutama rivi, huomenna kalastelen jo merellä. Kuvat (sammakkoa lukuun ottamatta) nappasin juuri tehtaani takapihalta, Pyhäjärven rannasta. Runon voit nauttia perjantaipullon kanssa – tai ilman.

Kuva: maretarium.fi

Universumin verkko kutoutuu kahden vesistön välissä

kaiken olevan keskipisteessä:

etelässä uimaranta ja 46 metrin syvä

pohjoisessa soraharju ja Haulikallio

idässä Joseliininniemi ja kaupungin korttelit

lännessä Lapiosaari ja järven selkä

kartan tasokoordinaatit: N 6822111 – E 325721.

Ja tämäkin aamu käänteentekevien asioiden aavistuksia täynnä:

pilvien porukassa purjehtii tamma Pyrypolun Blondi

ja herkkä harakka ponnistaa oksalta

tyhjän päälle

kun keltainen

lehti

leijuu

maan

syliin

Oi sitä kohtaamisen riemua!

On kyse elämästä ja kuolemasta –

selviytyäkseen huhtikuun kutuun

sammakon on aika kaivautua

Pyhäjärven pohjamutaan.

……………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Päihtykää lakkaamatta

2. Kapakkaan käy runoilijan kiire!

……………………………………

”Mitä huolisimme, vaikka polttaisi kultainen tuli tämän maailman kaiken”

Tänään tiukka päivitys kuuluu Aleksis Kivelle (1834 – 1872). Kivi julkaisi yksitoista näytelmää, romaanin, runokokoelman, sekä kertomuksia ja tarinoita. Kun lukee muutaman repliikin Seitsemästä veljeksestä, tuntuu etteivät maailman mahdollisuudet tai uhat ole 146 vuodessa paljon muuttuneet. Kriisejä ja totaalisen tuhon mahdollisuutta pohditaan. Ja miehen mieltä, joka hamuaa maailman herruutta. Perään vielä perkeleet, Jumala ja enkelit ynnä koko ihmissuku.

Kuva Yle1 / Antero Tenhunen

Kansalliskirjailijamme oli proosaakin kirjoittaessaan runoilija, loistelias ja tarkka kielenkäyttäjä, jonka ote kulkee kansallisromanttisesta hengestä ja kantaa-ottavuudesta rempseään huumoriin.

Kuva Yle1 / Antero Tenhunen

JUHANI. Mikä on meidän täällä ollaksemme? Mitä huolisimme vaikka pöllähtäisi tulessa tuhkaksi ja tomuksi koko tämä maailma paitsi Impivaara ja sen ympäristö. Täällä elämme kuin huhdassa vaan, omalla kannallamme ilman kuurtamista ja kaartamista kiukkuisista ihmisistä. Täällä meidän on hyvä olla. Metsä on niittumme, peltomme, myllymme ja pesämme ijankaikkinen.

TIMO. Ja liha-aittamme.

JUHANI. Juuri niin! Täällä on hyvä olla! Kiitoksia, Lauri, keinostas, jonka meille keksit, päästäksemme maailman markkinoilta. Kysynpä vielä: mitä huolisimme, vaikka polttaisi kultainen tuli tämän maailman kaiken, kun vaan säästyy pohjapuoli Jukolan talosta ja sen seitsemän poikaa?

TIMO. Lähtis kulovalkea kerran karsimaan yli koko maailman, niin tuhkaksi ja poroksi menis myös Jukolan pohjapuoli ja vielä sen seitsemän poikaakin kaupan päälle.

JUHANI. Sen hyvin tiedän. Mutta katsos kun mies taitaa aatella mitä hän tahtoo, aatella itsensä koko maailman herraksi tai tönkeileväksi sontiaiseksi. Kas hän taitaa aatella kuolleiksi Jumalan, perkeleet, enkelit ja koko ihmissuvut ja elikot maassa, merellä ja ilmassa, aatella maan, helvetin ja taivaan katoovan kuin tappuratukko tulessa, ja pimeyden astuvan sijaan, jossa kenokaula sinä ilmoisna ikinä ei Herran valkeutta huuda. Niin sinkoilee täällä miehen aatos: ja ken taitaa viskellä verkkoja sen teille?

TIMO. Kuka käsittää maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on tyhmä ja typerä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta on ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn. Täällä ollaan vaan.

……………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Kiven runossa otetaan olvia olan takaa

2. ”Kosk´ Tuonelan enkeli niittää”

…………………………….

Piipitän täältä ruohonjuuritasolta: kritiikkisi on käyntikorttisi!

Maanantaina 1.10. järjestettiin Tampereen Kulttuuritalo Laikussa tapahtumapäivä: ”Säätiöt tieteen ja taiteen tukena”. Mukana yhdeksän kulttuurin ja tieteen säätiötä, joiden edustajien kanssa pääsi keskustelemaan mm. apurahoituksesta ja muusta toiminnasta. Tilkkeeksi haastatteluja ja musiikillista ohjelmaa. En palaisi tähän, ellei kohdaltani olisi jotain tärkeää jäänyt sanomatta.

Kuva, Mikko Närhi. Vasemmalta: Siskotuulikki Toijonen, Minnakaisa Kuivalainen, Juha Siro

Lupauduin haastatteluun, josta en etukäteen tiennyt kuin otsikon: ”Kohtuullista kritiikkiä”. Sekin on ymmärrettävää, että haastattelija oli kiireiltään ehtinyt miettiä keskustelun sisältöä vasta juuri ennen tilaisuuden alkua. Ja toisaalta, olen aina sanonut, etten haastatteluja varten tarvitse kysymyksiä etukäteen.

Keskusteltiin päivälehtikritiikin vähenemisestä ja nettikritiikin kasvusta: mikä on kritiikin painoarvo, kun kuka tahansa voi ryhtyä ”kriitikoksi”. Kaivataanko menneen maailman ”tähtikriitikoita” vaikkapa Jukka Kajavan, Pekka Tarkan ja Seppo Heikinheimon tapaan? Miten kritiikki vaikuttaa taiteen markkinointiin ja taloudelliseen tulokseen? Mihin tarvitaan institutionaalista kritiikkiä? Onko kriitikolla valtaa? Miten tekijä suhtautuu saamaansa kritiikkiin? Voiko kritiikki ohjailla taidetta? Aiheita, joiden parissa kuluisi helposti koko päivä…

Piipitän täältä ruohonjuuritasolta vielä muutaman henk. koht. pointin. Tein aikanaan kritiikkejä Kiiltomadon nettifoorumille, jopa sivujen ensimmäisen julkaisun vuosituhannen vaihteessa Kari Aartoman runokokoelmasta. Juttujeni perusteella Aamulehden silloinen kulttuuritoimittaja Kanerva Eskola bongasi minut ja kysyi lehteen kriitikoksi. Vuonna 2003 sovin hieman arvellen parin vuoden pestistä. Neljän vuoden kuluttua olin tehnyt lehteen n.150 juttua ja funtsin, että on aika antaa tilaa uusille näkemyksille.

Kuva: www.markholthusen.com

Maanantain haastattelussa esiin nousi yleisökysymys: Mitä sisältyy kriitikon etiikkaan? Itse kirjoitin aikanaan itselleni kymmenen ohjetta. Onhan niissä muutakin kuin etiikkaa, mutta samoja näkemyksiä noudatan yhä tehdessäni arvioita tänne. Eihän minulla tätä muistiinpanoa ollut haastattelussa mukana, mutta se tässä tulee:

1. Kirjoita “hyvin”, vain ilmeikäs juttu on lukijalle antoisa!

2. Mieti lähestymiskulma tarkasti: pitää sanoa jotain mitä kukaan muu ei pysty sanomaan.

3. Muotoile viesti ihmisten ja yksityiskohtien kautta yleiseen. Peilaa teosta ja asemoi se aiemman kirjallisuushistorian kautta.

4. Vältä turhaa briljeerausta ja sivistyssanoja. Monimutkaiset asiat voi esittää yksinkertaisesti. Aamulehden kulttuuriosaston vastaava, Markku Huotari opasti minua alkuun aikanaan: ”Jos kriitikko rakastaa yksinomaan kulttuuria, hän on väärässä tehtävässä.”

5. Mieti, missä suhteessa teet analyyttisen tai impressionistisen kritiikin. Analyysi ja tulkinta on usein kuiva lähtökohta – silkka juoniselostus jo ymmärtämättömyyden merkki.

6. Lue teos huolella, pientäkin ideaa voi jalostaa jos siitä löytyy tekstin avain.

7. Vastaus kaikkiin kysymyksiin löytyy aina kritisoitavasta tekstistä. Ei kriitikon henkilökohtaisista mieltymyksistä tai tavoitteista. Muista etiikka ja jääviys joidenkin teosten kohdalla.

8. Kertaa aina lukemaasi, älä luota ensivaikutelmaan.

9. Olet väistämättä joskus väärässä.

10. Lue, lue ja lue! Peilaa myös muiden tekemisiä. Kritiikkisi on käyntikorttisi.

……………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Julkinen teurastus

2. Onko megamenestys laadun tae?

……………………………