Kuukausi: syyskuu 2020

Olen päivittänyt blogia toukokuusta 2009 lähtien. Juttuja on julkaistuna tätä ennen 725. Välillä muut hommat vaativat enemmän aikaa. Niin on nytkin. Muutama duuni alta pois, jotta ehtisi muutamaksi päiväksi kalaan. Perjantaina Pyhäjärvelle, siitä viikon kuluttua merelle.

Kertausjuttu päivittyy seitsemän vuoden takaa. Mutta kyllä niin on, että puolalainen, parhaiten aforistikkona tunnettu Jerzy Lec (1909 – 1966) on edelleen ajankohtainen. Eikä ihminen näytä tuhansien vuosien kuluessakaan muuttuvan. Sinuhen ja Waltarin sanoin: ”Kaikki on jälleen samalla tavoin kuin ennen eikä ihminen ole muuttunut.”

Lecin tarinasta on kaksi versiota: kun saksalaiset joukot marssivat Puolaan, Gestapo kaivoi esiin juutalaisen vastarintaliikkeen aktiivin Stanislaw Jerzy Lecin ja toimitti hänet Tarnopolin kuolemanleiriin. Sodan loppuvaiheessa kuolemaantuomitut pantiin kaivamaa ojaa, johon heitä ammuttiin. Lec tovereineen onnistui pakenemaan pimeyteen, ja he onnistuvat vaihtamaan ylleen aiemmin varastetut SS-univormut.

Rankemman version mukaan Lec lapoi omaa hautaansa, kunnes karkasi vartijan päälle ja tappoi tämän. Vaihdettuaan univormun ylleen, hän pakeni vartiomiesten ohitse leirin portista.

Jerzy Lec opiskeli lakimieheksi, mutta toimi runoilijana ja lehtimiehenä sekä teki poliitista kabareeta. Sodan jälkeen Lec vietti kaksi vuotta myös maanpaossa Israelissa. Puolaan paluun jälkeen hänellä oli vaikeuksia sensuurin kanssa. Kirjoittamisensa ohella hän käänsi kirjallisuutta venäjästä, ukrainasta, ranskasta ja saksasta. Omaan bibliografiaan kertyi viitisentoista julkaisua.

”Kirjailijaksi ei synnytä. /…/ On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.” Erno Paasilinnan motoksi mielletty aforismi on epälooginen ja väärinymmärretty. Ja useimmiten väärissä paikoissa siteerattu. Lecin kohdalla ajatuksella saataisi olla katetta. Sota, keskitysleirikokemukset, sensuuri ja poliittiset ristiriidat muokkasivat ja kyynisivät kirjailijan asennetta.

Puolan tilannetta Lec kuvasi osuvasti: ”Meitä sanotaan lännessä idäksi, idässä länneksi.” Henkilökohtaisella tasolla hän käytti ”partaveistä ja dynamiittia, katkaisematta kenenkään kaulaa.”

Lecin aforismien tyyli on puhekielinen, lyhyt, kriittinen, lakoninen ja kaikkia ideologioita hylkivä. Riveillä saattaa vilahtaa patetiaa, huumori on mustaa ja asenne Vastakarvaan. Esimerkit löytyvät saman nimisestä kokoelmasta, joka julkaistiin Tuomas Anhavan ja Ville Revon kääntämänä 1968.

Heikoin rengas on vahvin. Siitä ketju murtuu.

Kello lyö. Kaikki.

Kymmenen käskyn ”älä tapa” kuulostaa kehotukselta, mutta on oivallus.

Tilanteen avain on usein naapurin ovessa.

”Se on vain meteori”, sanoi kynttilä halveksivasti.

Aatteiden taistelussa kaatuu ihmisiä.

Me teimme lippuja punaisista tyynynpäällisistä sillä välin kun muut tekivät lipuista tyynynpäällisiä.

Kuolemattomuuden ensimmäinen ehto on kuolema.

Ulos pääsee useimmiten siitä mistä meni sisään.

Mitä ei voi kuvitella, sitä on usein kaupan.

Hyvä neuvo kirjailijoille: Tietyllä hetkellä lakatkaa kirjoittamasta. Jopa ennen kuin olette aloittaneet.

Luottakaa ihmisen järkeen: on paljon mitä he eivät opi ymmärtämään.

Posetiivi jauhaa nuuskaksi sävelmän kuin sävelmän.

Ajattelemattomuus on kuolemaksi. Toisille.

Viimeistä edellinen mohikaani tappaa viimeisen päästäkseen hänen paikalleen.

Missä nauraminen on kielletty, siellä ei itkeminenkään yleensä ole sallittua.

Minä tarjoilen teille makealla kuorrutettuja karvaita pillereitä. Pillerit ovat vaarattomia, myrkky on makeudessa.

Moraalin kohentamiseksi on tingittävä vaatimuksista.

Minä olen kaunis, minä olen voimakas, minä olen viisas, minä olen hyvä! Ja kaiken tämän minä olen itse älynnyt!

……………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Jos minä olen sekapäinen ja hullu, silloin myös Einstein on hullu

2. Haluaisitko enkelin hommiin?

……………………………………

Helsinki Pride, ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma 7.-13.9.2020 pakottaa minut päivittämään aiheesta. Keskiviikon Hesari kertoi Säveltäjä ja teologi Leena Julinista, joka tarttui seksuaalivähemmistöjen kohtaamaan uskonnolliseen vihapuheeseen: ”Toivon, että kaltaisesi epäsikiö häipyy pian kirkosta, että tuonelan kohtusi hakataan pois. – Tuollainen elämä on perseestä, tuo irstas pahuus, saatanallinen elämä.” Julin on säveltänyt solvaavista kommenteista kuuden kappaleen kirkkomusiikkisarjan. (Ekstralinkki jutun lopussa)

Mieleen nousevat keskustelut ja puhelut Mirkka Rekolan (1931 – 2014) kanssa. Hän oli yksi maamme merkittävimmistä runoilijoista ja kirjallisuuden vaikuttajista. Rekola ei koskaan tuntunut päässeen lopullisesti yli siitä, että nuoruudessaan hänet oli seksuaalisen taipumuksensa vuoksi luokiteltu rikolliseksi.

Ars longa, vita brevis. Taide pitkä, elämä lyhyt. Antiikin aikana, ennen ja jälkeen ajanlaskun alun, käsitys ihmisen seksuaalisuudesta ei ollut niin tuomitseva kuin meidän päivinämme pahimmillaan. Ja tänään täytyy siirtyä 165 vuotta taaksepäin, jotta löytäisi Walt Whitmanin kaltaisen humanistin ja ihmisyyden puolustajan.

Whitmanista tekee erityisen se, että hän kykeni kirjoittamaan julistuksensa aikaa kestäväksi klassikoksi, joka on yhä tuore tässä ja tänään. Leaves of Grass julkaistiin New Yorkin Brooklynissä 1855. Runoilija kirjoitti teosta koko elämänsä, samaa teosta yhä uudelleen täydentäen ja varioiden. Siitä tuli monen jälkipolven kirjailijan esikuva ja innoittaja. Markus Jääskeläisen suomentama Whitmanin valitut on teos, johon palaan aina uudelleen.

”Muistakaa, että teitä on nyt varoitettu. Helvetti odottaa.” Ja ”Pirun lähettiläs, iljetys!” Kun ihmisen poikaa tai tytärtä solvataan Raamatun nimessä, voi tarttua Walt Whitmanin teokseen ja nauttia vastalääkettä.

”Walt Whitman, maailmankaikkeus, Manhattanin poika, / rauhaton, lihallinen, himokas, kova syömään, juomaan ja naimaan, / ei mikään haaveilija, ei miesten eikä naisten yläpuolelle, heistä syrjään asettuva, / ei vaatimaton eikä röyhkeäkään.

Ruuvatkaa lukot irti ovista! / Nostakaa ovetkin saranoiltaan! / Hän joka halveeraa ketä tahansa, halveeraa minua, / ja kaikki mitä tehdään tai sanotaan palaa lopulta minuun. Lävitseni kuohahtelee inspiraation virta / sen vuokset ja luoteet. Lausun maailmanalun tunnussanan, näytän demokratian merkin. / Jumalan tähden! En hyväksy mitään mistä kaikki eivät saa nauttia samoin ehdoin. / Minun kauttani monet mykät viipyilevät äänet, / loputtomien sukupolvien vankien ja orjien äänet, / sairaiden, epätoivoisten, varkaiden ja kitukasvuisten äänet / valmistautumisen ja kasvuaikojen äänet, / tähtiä yhdistävien lankojen, kohdun ja sperman, / päähän potkittujen ihmisten oikeuksien, / epämuodostuneiden, mitättömien, tylsien, typerien, halveksittujen, / ilman usvan, lantapalloja pyörittävien kovakuoriaisten.

Minun kauttani kielletyt äänet, / seksin ja himon äänet: / peiteltyjen äänien päältä riisutun peitteen, / saastaiset äänet muutan puhtaiksi. En paina sormia huulilleni, / pidän sisälmyksiä yhtä salonkikelpoisina kuin aivoja ja sydäntä, / parittelu ei ole minusta sen rivompaa kuin kuolema. Minä uskon lihaan ja himoon. Näkeminen, kuuleminen, tunteminen ovat ihmeitä, / ja jok´ikinen ruumiini osa, sen pieninkin nipukka on ihme. Olen jumalallinen sisältä ja ulkoa, pyhitän kaiken mihin kosken ja mikä minua koskettaa, / näiden kainalokuoppien aromi hienompi kuin rukous, / tämä pää enemmän kuin kirkot, raamatut ja kaikki uskot.

Jos jotakin palvon enemmän kuin mitään niin omaa ruumistani koko laajuudessaan, jokaista sen osaa, / tätä läpinäkyvää muottia, joka olen minä! / Teitä varjoisat kielekkeet ja ulkonemat! / Sinua, lujan miehekäs auranterä! / Sitä mikä minussa tulee muokatuksi!

Sinua paksu mahlani maitovirta joksi elämäni riisuutuu! / Sinua, rinta joka painut toista rintaa vasten! / Teitä aivojen salatut poimut! / Sinua vesien huuhtoma kalmojuuri! säikky lehtokurppa, kahden munan tarkasti vartioitu pesä! / Teitä, pään hapsottavat heinät, parta, lihakset! / Sinua vaahteran noruva mahla, miehekkään vehnän säikeet! / Sinua, aurinko, olet niin avokätinen! / Sinua, usva joka vuoroin valaiset ja varjostat kasvoni! / Teitä hikinorot ja ihon kaste! / Sinua tuuli, jonka kevyesti kutittavat sukuelimet sivelevät ihoani! / Teitä aavat lihaksikkaat pellot, elävän tammen oksat: sinä mutkaisten polkujen hellä laiskimus! / Kädet joihin olen tarttunut, kasvot joita olen suudellut, sinua kuolevainen jota olen joskus koskettanut!

Olen lääpälläni itseeni, minussa on niin paljon, kaikki niin mehevää, / olen innoissani jokaisesta hetkestä ja kaikesta mitä tapahtuu, / en tiedä mihin jalkani vievät, en tiedä mistä keksin haluta jotakin, / en sitä miksi tunnen ystävyyttä ja saan sitä osakseni.

Minä seison kuistin portailla aamulla, kummastelen / onko todellakin näin, että saan enemmän iloa ikkunaan paistavasta päivänsinestä kuin kirjojen metafysiikasta. / Katsella auringonnousua! / Hauras valonsäde karkottaa suunnattomat uniset varjot / ilma maistuu hyvältä kitalaellani. Koko lyttyyn painunut radallaan kulkeva maailma kimmahtaa hiljaa, / viattomasti pystyyn, erittää raikasta huurua, kääntyy kohti horisonttia. Jokin mitä en näe tökkää himokkaan piikkinsä yläilmoihin, / kirkkaiden mehujen meret kostuttavat taivaan. / Maa ja taivas lepäävät raukeina jokapäiväisen yhdyntänsä jälkeen – / ja juuri silloin minulle heitetään haaste idästä pääni yläpuolelta, / ivallinen pilkkahuuto: yritäpä nyt olla oman elämäsi herra!”

……………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Alan Turing, homo joka pelasti miljoonien ihmisten hengen ja uhattiin pistää vankilaan. Jutussa myös linkki Mirkka Rekolan runouteen.

2. Leena Julinin sävelteokset YouTubessa.

……………………………………