Marilyn Monroe (1926-1962) on pop-ikoni, josta on julkaistu enemmän kirjoja kuin kenenkään toisen tähden elämästä ja urasta. Andy Warholin tekemät serigrafiat Marilynin kasvoista kuuluvat maailmantaiteen tunnetuimpiin ja monistetuimpiin teoksiin. Edesmennyt elää yhä.
Marilynin filmografiaan ehti kertyä yli kolmekymmentä elokuvaa. Vuonna 1951, läpimurtonsa kynnyksellä hän kirjoittautui Kalifornian yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Kiinnostusta luovaan työhön löytyi siis monin tavoin.
Marilyn kirjoitti myös itse runoja. Rivejä syntyi muistikirjoihin ja mm. New Yorkissa hotelli Waldorf Astorian kirjepapereille. Hänen oma suosikkirunoilijansa oli Walt Whitman, joka vaikutti moneen myöhempään kirjailijaan, joista tunnetuimpana esimerkkinä Ernst Hemingway.
Nostan blogiin Marilynin tekstin, joka löytyy Stanley Buchthalin ja Bernard Commentin toimittamasta teoksesta Marilyn Monroe – Välähdyksiä, sirpaleita. Suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi ja Lotta Toivanen (wsoy 2010).
Kyllä Marilynistä lahjakas harrastaja paljastuu, josta opiskelun myötä olisi saattanut olla enempäänkin. Lyyrinen kamera zoomaa ympäristöä tarkasti ja nostaa tekstiin kuun – omaperäisestä kulmasta katsotun runon ikiaikaisen elementin.
Pimeydessä
on niin paljon valoja
ne tekevät rakennuksista luurankoja
ja elämästä kadulla
Mitä mietinkään eilen kadulla?
Se tuntuu niin etäiseltä niin kaukaiselta kuin kuu.
On parempi että minulle kerrottiin lapsena mikä se on
sillä nyt en pystyisi sitä ymmärtämään.
Kärsimättömyyden meteliä taksikuljettajilta jotka ajavat aina –
kuumilla, pölyisillä, liukkailla kaduilla jotta pystyvät syömään ja
kenties säästämään lomaa varten, jolloin he saavat ajaa
vaimonsa toiselle puolelle maata tämän sukulaisia katsomaan.
Sitten joki – pepsi colasta tehty osa –
puisto – jumalan kiitos puistosta.
Silti minä en luo katsettani tähän kaikkeen.
Tähyilen rakastajaani.
Hyvä että kertoivat minulle
mikä kuu on kun olin lapsi.
………………………………………
Blogin ekstralinkeissä lisää:
