Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi

Sydämeni räytyy ja riemuitsee

Kirjoittanut | 9.12.2016

Nostan perjantain päivitykseen työhuoneen ovenkahvan ja kaksi kuvaa sen vierestä: rationaalisen ja emotionaalisen sydämen. Ihminen lataa sydämeen tunteidensa ja persoonanansa tiedostamattomat alueet, joille ei sanoja löydy.

Rakkaudesta sydän pakahtuu. Rakkauden puutteesta särkyy. ”Sydämeni on niin surusta raskas, miksi sä kultani hyljäsit mun” (sanat V.A. Koskenniemi, sävel Sibelius). Raamatun psalmi osaa yhdistää hengen ja lihan: ”Minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, myös minun ruumiini asuu turvassa.” Eino Leino pistää peliin koko persoonan ja elämänkatsomuksen: ”Sulle laulan, neiti kesäheinä, / sydämeni suuri hiljaisuus, / uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus.”

Paha ihminen on sydämetön. Hyvä sydämellinen. Suvaitsevaisella on suuri sydän. Kun ihminen tekee sydämen valintoja hänellä on usein puutteelliset tiedot, tai hän tekee parempaa tietoaan vastaan, mutta haluaa teolleen puolustuksen jo ennakkoon.

Iskelmäsanoittajan sopii riimitellä: ”Sun tules liekeissä kun sydämeni räytyy”. Runoilijalle sydämestä kirjoittaminen on patetian ja vaaran paikka. Kirjoitin sydämen kokoelmaani Elämän tarkoitus (Like 2002). Kliseisen sydämen ja tunteen vastapainoksi piti hakea raadollisuutta. Sitä löytyi Andres Serranon kuvista. Kohuttu valokuvataiteilija piti näyttelyn Helsingissä vuonna 2001.

PORTTI

Kesällä maa on kevyttä lapioida,

tänään taivas täyttyy lumesta Pyhäjärven yllä.

Sankaritenori laulaa levyltä yhä,

en pidä aariasta jossa meille luvataan

tottumus onnen sijaan.

Madeiran viini on vahvaa ja käy sydämeen,

teen rivejä orjantappuran ja

kristallikruunun välistä. Eilen katsoin kuvaa

virtsaan upotetusta krusifiksista ja ihmettelin

miten kauniilta valo saa kärsimyksen näyttämään.

Vastapäisellä seinällä näin syntymättömän lapsen

ja kuolleen naisen kasvot,

enkä havainnut mitään eroa.

Vielä on annettava vuoro Leonardo da Vincille (1452 – 1519). Hän sananmukaisesti kaivaa sydämen kuolleen rinnasta tarkastellakseen ja havainnoidakseen sen materiaa ja toimintaa. Ja kun hän kirjoittaa sydämestä, se on silkaa runoutta.

Piirros Leonardo da Vincin työpäiväkirja.

Piirros Leonardo da Vincin työpäiväkirja.

”Sydän on se ydin, josta verisuonten puu syntyy. Tiukka lihasmalja. Sydämeen virtaava veri ja sen valtimot ylläpitävät ja ravitsevat kaikkien muiden lihasten elämää ja niin tiivis on sydän, ettei sitä vahingoita edes tuli kuin hädin tuskin, kuten voidaan nähdään palaneista ruumiista, joiden sydän on vielä verinen vaikka luut ovat tuhkaksi palaneet.”

……………………………………………………………………

Ekstralinkissä yllättävä ajankohtainen pointti Eino Leinosta:

Yhden totuuden tragediat

…………………………………………………………………..

Kamasutra vai Kiirastuli?

Kirjoittanut | 5.12.2016

Työhuoneeni sijaitsee vanhassa tehdaskiinteistössä. Ihmisillä on tapana jättää hissikäytävälle milloin mitäkin ”saa ottaa” lapuilla varustettuna. Viime viikon kirjapinossa oli mm. Hammond Inesin Kauhujen tunneli, Jaakko Hintikan Kieli ja mieli, kuvitettu Kamasutra ja Yrjö Jylhän Kiirastuli.

Jylhän runot ovat kotihyllyssä, mutta nappasin kokoelman työhuoneen valikoimaan. Itsenäisyyspäivän kantissa sopii nostaa blogiin teksti klassikkoteoksesta. En varsinaisesti pidä patetiasta, puhumattakaan nationalismista, mutta nyt ei siitä ole kyse. Jylhän runoissa on ylivertainen rytmiikka ja vaivattomasti tekstiin sulautuvat loppusoinnut.

Yrjö Jylhä syntyi 1903 ja riisti hengen itseltään 1956. Tuotantoon kertyi kahdeksan omaa runokokoelmaa. Käännöstyö käsitti ”raskasta sarjaa” mm. Shakespearea ja John Miltonia. Kiirastuli julkaistiin 1941. Kokoelma on suomalaisen runouden kulmakiviä, moniulotteinen ja humaani tutkielma sodasta.

Yrjö ja Kirsti Jylhä 1939

Yrjö ja Kirsti Jylhä 1939

Minua ja Jylhää yhdistää hento side. Olemme kummatkin olleet Tampereen klassillisen lyseon oppilaita. Vielä omana aikananikin Clasu oli kovakurinen ja klassista sivistystä painottava poikakoulu (latinan tunti joka päivä, paitsi keskiviikkoisin, jolloin oli kaksoistunti). Ja se on ollut sekä huono, että hyvä juttu. Mutta Jylhän teksti, siinä ollaan perustavien ja ajankohtaisten kysymysten äärellä.

KOHTAUS METSÄSSÄ

Kiväärinpiippu ja silmää kaksi

sua väijyvät rävähtämättä,

sinä surmanliekin laukaisijaksi

kohotat kättä.

Vain silmänräpäys, hyytävä hetki

ja pitkä kuin iankaikkisuus:

joko päättyy sulta elon partioretki,

joko metsään maatuvat luus?

On hällä oikeus tappaa, ja sulla –

mut mistä saitte sen oikeuden?

Ei hän voi vieraaksi majaasi tulla:

hän on vihollinen.

Et tiedä, ken on hän, mistä,

et tiedä hänestä muuta,

kuin että käy joku ihmisistä

päin pistoolinsuuta.

Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,

niin kohtaavat ihmiset toisiaan.

Vain toinen muistelemaan jäi sitä

ja toista jossain kaivataan.

……………………………………………….

Ekstralinkki:

”Koodiruno laukaisi maihinnousun: 400.000 kuoli tai haavoittui”

……………………………………………….

Kirjoittamisesta, tänään

Kirjoittanut | 30.11.2016

Pikainen päivitys kirjoitustyömaan keskeltä. Hilkkua vaille kolme kuukautta sitten minulle tehtiin sydämen ohitusleikkaus. Eilen kävin kardiologin vastaanotolla ”lopputarkastuksessa”. Hän tiedusteli sairauslomasta. En osannut vastata, en ollut ajatellut asiaa ollenkaan. Kirjailija ei taida tarvita sairauslomaa, lääkäri sanoi.

Kotiutumisesta oli tuskin kolmea viikkoa, kun kuljin työhuoneelle polkupyörällä. Fysiikka on silti vain puolikas tarkoitustaan tuskailevasta ihmisestä. Olen aina kirjoittanut ”hitaasti”, ja se on pitänyt korvata sitkeydellä ja säännönmukaisuudella. Viime viikkojen keskittymiskyky on ollut tavallistakin kovemman takana.

Ensin piti koota keskeneräisen käsikirjoituksen palapeli, päästä uppoamaan takaisin jo kirjoittamaansa. En ole koskaan luottanut virtauskokemusten fiiliksiin, vaan ”perse penkkiin” – menetelmä on ollut minun tapani. Se ei poista tekemisen iloa ja nautintoa, mutta kirjat syntyvät kirjoittamalla.

Oikeastaan vasta tällä viikolla, yli kolmen kuukauden tauon jälkeen käsikirjoituksen hahmo on taas selkeänä päässäni. Osaan raamit ulkoa ja luotan siihen, että voin joka päivä antautua kirjoittamisen imuun ja tarina johdattaa minua. Joskus syntyy ”valmista” vähemmän, mutta niin pitääkin.

Uusi romaanikäsis pureutuu hyvän ja pahan problematiikkaan ja haukkaa tarinassaan sadankolmen vuoden mittaisen siivun. Ei toki kokonaan, mutta tärkeinä etappeina vuodet 1923, 1951 ja 2026.

Lopuksi runo, joka (tavalla tai toisella) liittyy päivitykseen. Teksti tulee Mustasta runokirjasta, joka julkaistiin vuonna 2000. Samana vuonna, kun jäin entisen elämäni päivätöistä ja ryhdyin vapaaksi kirjailijaksi. Mitä se ”vapaus” ikinä merkitseekään.

Transformaatio

Kirjoitan ikuisuutta varten. Jätän mainitsematta

runoilijan, jolta voisin oppia pilvien nimet

kennomaisista palleropilvistä savuviuhkoihin saakka.

Hän avaa postia ja keittää lapselle velliä,

kertoo, että tekee vilppiä kuoleman suhteen.

Sillä niiden kuolema, jotka elävät

samanaikaisesti hänen kanssaan, on merkittävämpää

kuin niiden, jotka elivät tuhat vuotta sitten.

Kuolema on annettu vain elämän tähden,

muodon muutos. Eikä minua rakasteta

vahvuuksieni vuoksi, vaan heikkouksien.

Ajattelen rautaa ja terästä, metalli kämmenelläni

on kova ja kilahtava harkko.

Kun siitä työstetään jousi, se antaa periksi.

Jos siitä hiotaan kellon ratas, se liikkuu ja elää.

…………………………………………….

Ekstralinkissä:

”Ihminen, joka elää hyvän ja pahan leikkauspisteessä”

……………………………………………

Hirsipuussa vastustajat hiljenee

Kirjoittanut | 23.11.2016

Blogin päivitys ottaa kipinää parinviikon takaisesta muutaman rivin uutisesta, joka pohjustaa tulevia Turkin kansalaisten teloituksia. Maa on virallisesti tasavalta. Käytännössä diktatuuri. Tämän päivän Hesari kertoo miten 15 000 virkamiestä on pantu viralta.

Euroopassa kuolemanrangaistus on voimassa vain Valko-Venäjällä. Maa ei kunnioita humanitaarisia oikeuksia eikä noudata oikeusvaltion ja demokratian periaatteita. Presidentti Aljaksandr Lukasenka johtaa yli yhdeksänmiljoonaista kansaa itsevaltiaan ottein. Turkki on seuraamassa diktaattorin viitoittamaa tietä.

Amnesty International raportoi 1634 teloitusta yli kahdessakymmenessä maassa vuonna 2015. Raportoiduista teloituksista 90 prosenttia tapahtui Iranissa, Pakistanissa ja Saudi Arabiassa.

Käytännössä teloitettujen lukumäärä on paljon korkeampi. Esimerkiksi Kiinassa teloitettujen määrää on valtionsalaisuus. Luvuissa ei tästä syystä ole mukana Kiinan kuolemantuomioita tai teloituksia. Maan uskotaan teloittavan enemmän ihmisiä kuin koko muun maailman yhteensä.

Nazim Hikmet, kuva: line.do/tr/

Nazim Hikmet, kuva: line.do/tr/

Olen lainannut tänne ennenkin Turkkilaisen runoilija Nazim Hikmetin (1902 – 1963) tekstiä. Runoilijan tuotanto oli kielletty Turkissa vuoteen 1965 saakka. Nykyään häntä pidetään maan kansallisrunoilijana. Hallittu patetia, sentimentaalisuus ja romantisointi lienee runouden lajeista ”vaikein”. Ehkä Hikmetin rivejä tarvitaan kipeästi juuri nyt. Säkeet on suomentanut Brita Polttila ja Ultra Bra on aikanaan runon levyttänyt.

Lähettäkää minulle kirjoja

jotka päättyvät hyvin

joissa siipirikko lentokone

laskeutuu turvallisesti

Joissa lääkäri hymyillen

jättää leikkaussalin

ja sokean lapsen silmät

avautuvat näkemään

Joissa syytön vapautuu

murhaajan jo tähdätessä

jossa kymmenen vuotta

odotettu kirje

saapuu vihdoin lintujen mukana

Joissa ihmiset seisovat

ja jonottavat runoilijoiden kirjoja

eikä kukaan menehdy kaivaten

leipää ruusuja aurinkoa ja vapautta

Lähettäkää minulle kirjoja

jotka päättyvät hyvin

sillä kerran myös

meidän tuskallinen ja rohkea

tarinamme päättyy hyvin

……………………………………………………………….

Ekstralinkit:

1. Adolf Hitlerin aivot (linkki sivuaa tuoretta Norman Ohlerin teosta Hitlerin tabut Kolmannen valtakunnan huumeinen todellisuus)

2. Asia koskee sinua kun naapurisi seinä palaa

……………………………………………………………….

Christer Kihlman ja lentävä Lumiukko

Kirjoittanut | 17.11.2016

Olen kertonut aiemminkin miten keskustelin kauan sitten Christer Kihlmanin (s.1930) kanssa ja uskaltauduin kysymään: ”Miten ikääntyminen vaikuttaa kirjoittamiseen?” Kirjailija vastasi: ”Ei mitenkään, kuvien virta vain muuttuu erilaiseksi.”

Christer Kihlman, kuva HBL

Christer Kihlman, kuva HBL

Kirjoittajakoulutuksessa kehotetaan kirjoittamaan kaikille aisteille. Karkeasti ilmaistuna ohje merkitsee visuaalisten, auditiivisten ja kinesteettisten keinojen käyttöä.

Oma kirjoittamiseni perustuu siihen, että minun on ensin kuviteltava ja nähtävä mielessäni kohtaukset kuvina. Käytän myös valokuvamateriaalia ja elokuvia. Keskeneräisen käsikirjoitukseni avainkohtauksia on pimeä elokuvasali ja valkokankaalla välähtelevä elokuva Metropolis, jonka Fritz Lang ohjasi vuonna 1927.

Kipinä päivitykseeni syttyi toissapäivän Hesarista. Juttu (klik) kertoo poikasopraano Peter Autysta, jonka lauloi tunnussävelmän legendaariseen Lumiukko-animaatioon. Elokuvan pituus on noin 26 minuuttia. Käytin sitä kohtaukseen keväällä julkaistussa romaanissani IDOLI. (myös Helsingin sanomien valinta vuoden kehutuimpien kirjojen listalle)

Auditiivisuus jää katkelmassani vähimmälle. Visuaalisuutta, kinestesiaa ja elokuvamaisuutta tukee kohtauksen ensimmäinen virke, joka on sivun mittainen. Koko animaation puristaminen yhteen virkkeeseen vaatii tarinan kirjoittamista hengästyttävään vauhtiin:

”Lumiukko ponnistaa jo lentoon ja vetää punatukkaisen pojan mukanaan lumisateesta sakealle taivaalle, talot, pellot ja puiden rivistöt pienenevät heidän allaan, he levittävät kätensä, pojan siniraitaiset pyjamanhousut ja aamutakin liepeet lepattavat, Lumiukko hymyilee liehuvassa kaulaliinassaan ja lerppahatussaan, hän puristaa pojan kainaloonsa, kun Walking in the Air ja laulajan lasinkirkas ääni saattelevat ilmassa leijuvia: kirkontornit, kaupungin korttelit ja niiden yllä sinisenharmaana väreilevä taivas jossa heidän seuraansa liittyy hetkeksi kokonainen joulunviettoon liitävien lumiukkojen parvi, alla vilahtaa lumisateen sumentama moskeija, talojen ikkunoissa hehkuvat valot ja merenrannan laituri kurottaa horisonttiin, he nousevat yhä ylemmäs tummuvaan sineen, alhaalla höyrylaivan sakea savu ja joulua juhlivat matkustajat, kuva liitää lokkina ja löytää kylän Alppien kätköstä, ullakkohuoneessaan lettipäinen tyttö tuijottaa taivaalle, kun Lumiukko vilahtaa pojan kanssa ohitse ja lento käy kukkuloiden kylkiä hipoen jäämeren ylle, valaan selkä kaartuu, pyrstö kohoaa hetkeksi pinnalle ja jättiläisen varjo liukuu tummana syvyyksiin, jäävuorten päällä pyry yltyy ja pingviinit tuijottavat matkalaisten menoa, revontulet syttyvät vasten avaruuden äärettömyyttä ja ystävykset laskeutuvat hangelle.

Maria katsoo miten poika luulee aamulla lentoa uneksi vaikka kaikki on ollut totisinta totta. Ja ennen kuin punatukkainen poika juoksee ulos ja löytää jouluaamun lämpöön sulaneen Lumiukon, Maria napsauttaa television kiinni. Lumiukko jää henkiin hänen mielessään – jäinen sydän saa sykkiä lumen sisällä seuraavaan jouluun saakka.”

……………………………………………………………..

Ekstralinkit:

1. Vampyyrileffa inspiroi kiitettyä kirjaa

2. Tästäkin on tehty elokuva: Kuinka kirjaa luetaan?

……………………………………………………………..

Huijarin mieli ja pahan palkka

Kirjoittanut | 9.11.2016

Suuresta maailmasta kuuluu isoja uutisia! Miten vastata hämmästykseen ja valheiden voittoon? No, huumorilla tietysti. Paras kaivaa hyllystä Pessimistin aforismit. Alter egoni on sellaisenkin kirjan taannoin kasannut.

Piru parka sisältää puolentoista sataa aforismia, osa ikivanhoilla embleemeillä kuvitettuna. Takakansi kehottaa nauramaan itselleen ja sanoo: ”Elämä ei kulje ihmissuhdekonsulttien käsikirjoituksen mukaan ja surun liekit syttyvät useimmiten toivon kipinästä.” Tässä kuusitoista ajankohtaista aforismia, olkaa hyvä:

Paheita katsotaan läpi sormien. Vasta hyveet herättävät epäilyksiä.

……………………………….

Varmin mielipide on aina sillä, joka vähiten tietää.

……………………………….

Mitä useammin teet väärin, sen oikeammalta tuntuu.

………………………………..

Kun omistat puoli valtakuntaa (tai olet TV:stä tuttu) saat prinsessa kuin prinsessan.

Muista sanan mahti: toivosta epätoivoon on vain kolmen kirjaimen matka.

………………………………..

Kun kansa pyytää leipää, kannattaa lähettää kivääreitä.

………………………………..

Kyllä tuhansien kilpailukyky aina yhdelle hyvän voiton takaa.

………………………………..

Mollaa matalammaksi kaikki, mihin et muuten ylety.

………………………………..

Lehdet kirjoittavat eniten niistä, joilla on vähiten sanottavaa.

Ilkeys, kateus ja omahyväisyys tuottaa enemmän energiaa kuin tyytyväisyys.

…………………………………

Huijarin on syytä tuntea toisen mieli paremmin kuin omansa.

…………………………………

Mitä tyhjempi pää, sen enemmän saavat juorulehdet vastakaikua.

…………………………………

Paha saa aina palkkansa. Useimmiten hyvän.

…………………………………

Ekstralinkissä hyvä ja paha: Maailma, älä kysy (23.3.2016)

Juha Hurme ja Nyljetyt ajatukset: mitä tuntuu olla elossa?

Kirjoittanut | 3.11.2016

Juha Hurme (s.1959) on teatteriohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija. Vuonna 2014 julkaistu Nyljetyt ajatukset (Teos) keräsi poikkeuksellisen paljon myönteisiä kritiikkejä, palkintoehdokkuuksia ja sai Jarkko Laineen seuran jakaman haastavan kaunokirjallisen teoksen palkinnon.

Kuva: yle.fi/kuusi-kuvaa-juha-hurmeen-elamasta

Kuva: yle.fi/kuusi-kuvaa-juha-hurmeen-elamasta

Tartuin kirjaan vasta pari kuukautta sitten. Olin menossa sairaalaan ja etsin sopivaa pokkaria luettavaksi. Tapasin Tulenkantajien kirjakaupassa ystävän, joka suositteli ja antoi lukutakuun Hurmeen kirjalle. ”Tykkäät takuulla, kun alkuun pääset.”

Suositus piti paikkansa. Käänsin ensimmäisen koirankorvan vasta sivulle 61, mutta sitten niitä alkoi kertyä tasaisesti koko 469 sivun mitalta. Kirjan alussa on suuria ja abstrakteja kysymyksiä, joista olen lukenut terävämmiksi hiottuja tekstejä. Kun Hurme zoomaa häpeämättömän subjektiivisesti lähemmäs arkisia aiheita, Nyljetyt ajatukset imaisevat kyytiinsä.

Kirjan takakansi määrittää teoksen romaaniksi. Sitä se ei ole. Lajityyppi on lähempänä toisiinsa liittyvien esseiden rihmastoa – josko sillä tässä tapauksessa on merkitystä.

Kirjassa kaverukset Aimo ja Köpi soutavat Kustavista Hailuotoon, esitelmöivät ja puhuvat puhumasta päästyään. 700 kilometrin matkalla ehtii. Kirjan maanisen tarkkaan hakemistoon on merkitty 1393 hakusanaa. Taiteen, kulttuurin ja elämän ilmiöiden käsittelyssä ei ole äärtä, ei laitaa.

Matka lienee kirjallisuushistorian käytetyin tarinakehys. Laivalla Odysseuskin harharetkiltään palasi jo 700 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Jouko Turkka nimesi kirjansa Häpeä (1994) vaellusromaaniksi. Siinä mies tekee hevosella matkaa maanteitse Poriin. Turkka kirjoittaa, että vaellusromaanit ovat ”Kynämiesten keino organisoida sanottavansa, järjestellä tavara ja vuorottaa ongelmat.”

Joka suuntaan sinkoilevine ajatuksineen Hurmeen kirjasta kehkeytyy varsinainen maailmanselitysten ja henkilökohtaisten mieltymysten soppa. Juuri tästä iskee tekstin kipinä ja voima. Lukemisesta alkaa kehittyä vuoropuhelua kirjoittajan kanssa – on varaa olla yhtä mieltä ja eri mieltä tekstin kanssa:

”Walt Whitman, 1800-luvun Woody Guthrie, on vapain ja viisain tuntemani ihminen”, Hurme kirjoittaa. ”Kun luen Whitmania, minulle tulee aina hyvä ja saatanan vahva olo. En voi verrata kokemusta minkään toisen kirjailijan antamaan.”

Tein aikanaan kirjallisuuskritiikkejä Aamulehteen neljän vuoden ajan. Pidin ykkösohjeenani, että kaikkiin kritiikkiä koskeviin kysymyksiin löytyy vastaus itse teoksesta, ei kriitikon mielipiteistä. Nyljetyt ajatukset on hämmentävän monimuotoinen ja alati liikkeessä oleva, omalla rujolla tavallaan filosofinen teos. Sen kiteytys löytyy sivulta 150, Hurmeen itsensä kirjoittamana:

”Me kaikki olemme kirjailijoita. Kirjailijan tehtävä on muistuttaa tästä itseään ja muita, eli runnella kieltä, jotta se alkaisi taas kertoa. Näin tekivät Kivi, Shake, Kafka, Gogol, Harms, Wirginia Woolf ja Huovisen Veikko! He kirjoittivat siitä miltä tuntuu olla elossa. Parempaa aihetta ei ole.”

…………………………………..

Blogin ekstralinkit:

Mistä tiedän, että teen töitä oikeiden juttujen kimpussa? 5.3.2013

Walt Whitmanin evankeliumi 23.12.2010

…………………………………..

Unkarin demokratia: sensuuri voimassa, abortti ja homoavioliitot kielletty

Kirjoittanut | 28.10.2016

Edellinen päivitys muisti Unkarin kansannousua kuusikymmentä vuotta sitten. Perjantairuno jatkaa teemaa ja nostaa päivitykseen budapestiläisen runoilijan, esseistin ja kääntäjän Ottó Orbánin (1936-2002) tekstin.

Runo hakee vauhtia antiikin ajoista ja on juuri nyt polttavan ajankohtainen. Unkarin pääministerin pestiä hoiti 1998-2002 kirjailijan sukunimikaima Viktor Orbán. Hän nousi uudelleen samaan asemaan 2010. Jo seuraavana vuonna parlamentti allekirjoitti uuden perustuslain, joka korostaa maan kristillisiä juuria, kieltää abortit ja homoavioliitot.

Vihreiden mielenosoitus Viktor Orbánin politiikalle Euroopan parlamentissa. Kuva: www.spiegel.de

Vihreiden mielenosoitus Viktor Orbánin politiikalle Euroopan parlamentissa. Kuva: www.spiegel.de

Unkarissa on voimassa myös tiukka medialaki, joka antaa viestintävirastolle ja medianeuvostolle oikeuden valvoa rangaistuksen uhalla lehdistöä sekä sähköistä mediaa. Oikeuslaitosta valvoo instituutio, jonka johtajan nimittää parlamentti. Vastustajien mukaan valtaa käyttävä Viktor Orbán on populisti, nationalisti ja uusfasisti.

Vapaudestaan taistelleen ”veljeskansamme” demokratia rapistuu hyvää vauhtia. Runoilijalla on pitkää perspektiiviä ja kykyä aavistaa tulevaisuutta. Olkaa hyvä, tässä yhdeksäntoista riviä Ottó Orbánin runosta 157. sonetti (suom. Hannu Launonen ja Béla Jávorsky)

…………………………

Runouden rajamailla, jos vaivoin olemme päässeet sinne asti

hatarassa puutalossa, jossa anniskellaan katkerien uutisten

pisaroita sotilaiden, vakoojien, huorien

ja muiden kunnon vieraiden laseihin,

siellä meidän raskas päämme töin tuskin tajuaa, että

tämä kaikki on turhuuksien turhuus,

turhuutta seikkailu ja uhkarohkeus, kuolemanhyppy

ilman verkkoa, päivittäin,

toisin sanoen elämämme – timanteille ei löydy ostajaa.

Kukapa tietää, mitä on tulossa, maailma ajattelee kierosti,

tämähän on siirtymävaihe…

Sopii kysyä, kenen aika ei olisi ollut siirtymävaihe.

Sullan? Caligulan? Hitlerin?

Vain Calibanin työpaikka on varma tässä maailmassa,

jokainen järjestelmä tarvitsee kirjarovioiden sytyttäjiä,

lopullisena ratkaisuna –

kenet se nostaisi esiin, jos vaikkapa Pyhä Perhe

tahtoisi luopua pääkirjasta,

kun taikatemput on käytetty loppuun arvopaperimarkkinoilla?

……………………………………………..

Sulla ja Caligula, antiikin Rooman keisareita, jotka ottivat demokratian omiin käsiinsä ja hallitsivat diktaattoreina. Caliban oli orjan asemaan syösty hallitsija Shakespearen näytelmässä Myrsky.

……………………………………………..

Hesariin ja sos-mediaan on kaivettu kirjailijoiden ja kriitikoiden mieleisiä kirjan aloituksia. Blogin ekstralinkki lyö laudalta ne kaikki. Aivan ylittämätön kirjan aloitus (25.2.2016)

……………………………………………..

Neuvostopanssarit Budapestin kaduilla

Kirjoittanut | 24.10.2016

”Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee.” En kuitenkaan malta olla kaivamatta tähän muutamaa riviä seitsemän vuotta sitten julkaisemastani romaanista. Innoittajani on sunnuntaina 23.10. Hesarissa julkaistu kolmen sivun kuvaus Unkarin kansannoususta tasan kuusikymmentä vuotta sitten.

Unkarin yritys irrottautua neuvostodiktatuurista tukahdutettiin, kun panssarit vyöryivät Budapestin kaduille neljäs marraskuuta. Taisteluissa kuoli noin 3000 unkarilaista ja vajaa 700 neuvostosotilasta. Maasta pakeni 200 000 ihmistä.

Kun Unkari vietti kansannousun viisikymmenvuotispäivää kymmenen vuotta sitten, olin paikalla. Budapestin keskuspuisto täyttyi ”Tableau vivant” -tyyliin rakennetuista liikkumattomista kuvaelmista, jotka kertasivat tragedian tapahtumia. Terrorismin museoon oli ulkomaalaisilla vapaa pääsy.

Aloitin matkan jälkeen käsikirjoituksen, jossa käytin lähdemateriaalina matkani muistimerkintöjä ja valokuvia. Romaanin ydin on päähenkilön vähittäisessä muistinmenetyksessä ja oman persoonan katoamisessa niiden myötä.

Matkalta palattuani etsin lisää kirjallista ja kuvallista materiaalia sekä faktatietoa. Budapestin tapahtumat jäivät romaaniin merkittävänä sivujuonteena. Sunnuntain lehdestä bongasin saman kuvan, jota olin käyttänyt yhdessä kirjani kohtauksessa. Tässä muutama ajankohtainen rivi romaanista Marilynin hiuspinni (Runeberg-palkintoehdokas 2010).

”Ihmisen silmä suodattaa maailman silmän takaosan verkkokalvolle kuin ylösalaisin käännetyn elokuvan. Muisti esittää kuvat oikein päin, ja vaikka silmä katselee kaikkea värillisenä, mustavalkoiset kuvat säilyvät mustavalkoisina.

Ensin Mies näkee Josef Stalinin pään. Kaulasta katkenneen ja raitiovaunukiskoille vierähtäneen valtavan pään, jonka ympärillä mustavalkoiset ihmiset tungeksivat pitkissä palttoissaan. Joku taluttaa polkupyörää.

Mies kuvittelee isänsä viereiselle istuimelle. Hän ei erota kasvoja koska on pimeää ja kummatkin tuijottavat valkokankaalle. Sieltä vyöryy heitä kohti panssarivaunuja piiput sojossa – neuvostopanssareita Budapestin leveillä bulevardeilla. Tuhoutuneita taloja, sortuneita seiniä, kivikasoja ja autonromuja. Sitten näkyy mies puhumassa paksu paperinivaska kädessään, mies jolla on kalju päälaki ja pyöreät silmälasit.

Kankaalle ilmestyy rakeita, valkoisia ja levottomasti hyppelehtiviä. Projektorin rätinän voisi siepata pimeydestä nyrkkiinsä ja tunkea taskuunsa. Ulkona on kylmä, talven ensimmäinen räntä tippuu taivaalta hiljaisina, sikiön kokoisina kappaleina.”

…………………………………………………

Blogin aihetta sivuavat ekstralinkit:

Diktaattori rojahtaa graniittiin pää edellä (10.12.2013)

Perjantairuno kuoleman kintereillä (8.7.2010)

……………………………………………….

 

Totuuden itsekkyydestä on oltava kuin kulkutauti

Kirjoittanut | 19.10.2016

Blogin piti ruotia tänään Juha Hurmeen ”romaani” Nyljetyt ajatukset. Siirrän sen tulevaan päivitykseen, koska luin aamulla Hesarista suomenruotsalaisen kirjailijan, Lars Huldénin (5.2.1926 – 11.10.2016) muistokirjoituksen.

Huldén ei ole ollut erityinen suosikkini. Muistan silti hetken yli kaksikymmentä vuotta sitten. Avasin ensi kertaa Pentti Saaritsan suomentaman kokoelman Taivas tummuu, mutta valkoisiin pilviin osuu valo. ”Jävla bra dikter”, ajattelin.

Nappasin kokoelman hyllystä ja tarkistin mielikuvani. Kääntelin koirankorvilla merkittyjä sivuja ja ensimmäinen mielikuvani kirjallisesta sukulaissielusta oli puolalainen nobelisti Wislawa Szymborska. Kummatkin päättävät runonsa hienosti: ei kaiken kiinni naulaavaan maksiimiin, vaan oivallukseen, joka jatkaa tekstiä.

Huldénin bibliografiaan ehti kertyä reilusti yli viisikymmentä julkaisua. Valtaosa runoutta. Hän oli myös kielentukija ja kääntäjä, eikä karttanut muitakaan ilmaisun lajeja: lauluja, näytelmiä, kabareeta…

Lainaan tähän kaksi tekstiä mainitusta kokoelmasta. (wsoy 1991) Ensimmäinen, aforistinen kiteytys kertoo kirjailijasta itsestään. Toinen on osoitettu meille kaikille.

…………………………

Mielikuvitukseni lentää nyttemmin matalalla.

Haaverien vaara on sen takia

suurempi kuin ennen.

…………………………

Tärkeä tehtäväsi, narri, on saada

ihmiset käsittämään itsekkyytensä.

Totuuden sanominen heille suoraan

ei käy päinsä, kiihtyisivät vain,

lähtisivät ehkä kesken kotiin

tai kapakkaan.

Totuuden täytyy iskeä heihin

vasta kotimatkalla

tai yöllä, kun he heräävät

ja ovat nähneet unta.

Tai kenties paljon myöhemmin

kun he kokevat jotakin joka

tuo heidän mieleensä sen mitä teit ja sanoit.

Totuuden itsekkyydestä

on oltava kuin kulkutauti joka tarvitsee

itämisaikansa ennen kuin se puhkeaa.

Mitäkö sitten tapahtuu?

Useimmissa tapauksissa ei mitään.

……………………………………………..

Blogin ekstralinkeissä aiheesta lisää:

Suomenruotsalainen runous ja pitkät tauot lemmensanojen lomassa (23.8.2010)

Sensuroitu typeryksiltä ja diktaattoreilta (12.12.2013)

……………………………………………..

Copyright © 2016 Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi