Perjantairuno vaatii lakkautusuhan esityskirjauksen poistoa!

Muutama päivä sitten löysin Jukka Kemppisen blogista linkin tutkimukseen, jonka mukaan viidennes EU:n alueen ihmisistä ei osaa lukea ja kirjoittaa tarpeeksi hyvin. Kemppinen hämmästelee. Minä en.

Ylempi kuva: Salvador Dali, Paranoic Metamorphosis of Gala´s Face, 1932

Ihmiselle, joka ei tarvitse kirjoitustaitoa työssään, lomapostikortin kirjoittaminen saattaa tuottaa ylivoimaisia vaikeuksia. Lopputuloksena on usein silkat ”Aurinkoiset terveiset!”

Päinvastainen esimerkki on helppo löytää työtään selittävän taiteilijan näyttelyluettelosta. Töille haetaan lisäarvoa niin ylätyylisellä kielellä ettei lukija ymmärrä siitä yhtikäs mitään. Tein tästä aikanaan jutun otsikolla ”Selkeät sanat – parempi mieli” (linkki)

Lainsäätäjän ja byrokratian kieli on oma lukunsa. Harvat osaavat sitä kirjoittaa tai ymmärrettävästi lukea. Pitäisikö? Kirjoituspuolella ainakin on parantamisen varaa.

Entä niin laajat käsitteet, jotka haukkaavat koko kakun kerralla. Miten parannetaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta… mitä niin löysä ilmaus merkitsee? Poliitikot vetoavat mielellään parilla sanalla käsitteisiin, joiden avaaminen vaatisi väitöskirjan tekoa.

dali2

Selkeä ja täsmällinen kieli, jossa on mukana elämyksellisiä aspekteja on harvinaista herkkua. Useimmiten ammatikseen kirjoittavien tuottamaa. Ja kyllä, tässä kappaleessa on sivistyssana aivan turhaan, sellaiset voi korvata suomenkielisillä ilmaisuilla.

Perjantairunon tekstit on poimittu yhdestä ainoasta Hesarin jutusta ja sen siteeraamista lausunnoista. Teksti on omistettu tulevien vaalien ehdokkaille, joista suurin osa varmasti toimii kaikin tavoin edistääkseen mahdollisuuksia… Heidän joukossaan on ainakin yksi poikkeus. Tiedätte kyllä kuka.

……………………………………………………………………………………………………………………………

Runot eivät pidä byrokratiasta

mutta ainoastaan edelliseen seikkaan vedoten

eivät voi hylätä hallintomallia joka

– parantaa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta

– puoltaa vapaaehtoisen siirtymisen kannustusmahdollisuutta

– kiinnittää huomiota kehittämisvastuuseen

– tukee leikkausseuraamusten vastuuvelvoitteita

– ottaa huomioon yleishyödyllisten toimijoiden tarpeet

– selvittää taloudellisen tuen tasapuoliset seuraamukset

– seuraa kilpailevien toimijoiden tasomallien arviointeja

– kehittää mahdollisuuksia keventämällä progression osuutta

– mallintaa tehtävien aiheuttamien velvoitteiden korvaamisen

– kiirehtii kokemusten selvitystoiminnan analysointia

– edistää laiminlyöntien nykyistä voimakkaampaa sanktiointia

– turvaa käytännöt lainsäädännön edellyttämällä tavalla

– varmistaa kehityksen, jonka puitteissa voidaan saavuttaa

– säätää lain, jonka jakaa toimenpiteiden vastuumallia

– puuttuu valvonnan täytäntöönpanon epäkohtiin

– huolehtii toimialakohtaisen turvaamisen oikeuksista

– tarkkailee saatavuusharkinnan purkamisen kokemuksia

– säilyttää toimeenpanovallan mukaisen järjestelmämallin

– kirjaa maininnan uusien edellytysten selvittämisestä

– vaatii lakkautusuhan esityskirjauksen poistoa

– esittää integroidun ja kohdennetun tuen lisäämistä

– ylläpitää ja vahvistaa lainsäädäntötyötä kehittämällä

– hankkii tiedot kehysriihen työllistämisaspekteista

– toimii kaikin tavoin edistääkseen mahdollisuuksia

Kyseeseen voivat tulla myös jäljempänä esitetyt kirjaukset.

……………………………………………………………………………………………………………………………..

Ylempi kuva: Salvador Dali, Paranoic Metamorphosis of Gala´s Face, 1932

Alempi kuva: Salvador Dali, City of drawers, 1936

Riivatun paljasjalka mölyapina!

Painan kaasua, mutta maailma pysyy paikallaan! Tietokoneen ohjelma ei tajua toiveitani! Sekoitan turhat ja tärkeät duunit! En kykene keskittymään!  Polkupyörän takavanne vippaa ja käy kiinni jarrupaloihin! Ketuttaa niin, että tekee mieli kirota!

Tai sitten minulle saisi syytää voimasanoja, että älyän paiskata työhuoneen oven kiinni ulkopuolelta ja pitää pienen breikin. On se kumma miten syvään luterilaisen työmoraalin malli on juurtunut vaikka olisi vapaus tehdä toisin. Perjantairunoon tarvitaan Taika-Jim ja kumppanit. Viimeisen huutomerkin lyötyäni katoan työpöydän takaa enkä palaa ennen maanantaita, kenties koko viikkoa… tai kahta.

Mandrake, Taika-Jim. Sarjakuva syntyi Lee Falkin kynästä 1934.

Runo kokoelmasta Babel (2013)

Taika-Jim tekee hypnoottisen eleen, Battler Britton

solvaa natsisikoja, Pecos Bill ratsastaa Myrskytuulella

Kissanainen piinaa Batmania, vihreä kryptoniitti Teräsmiestä

Tarzan ei koske tuliliemeen, mutta kapteeni Haddock

kallistaa kuppia joka päivä – Myrsky ja mylväys!

Karaboudjanin kippari kiroaa näiden rivien kirjoittajan:

Sinä joutavanpäiväinen pyromaani ja karnevaalimerirosvo

ostrogootti maasika, senkin autoaddikti lumppujussi

mokomakin älykääpiö, kerberos ja mullisaukon poika

joutavanpäiväinen autokraatti, klimppisopan sattuma

riivatun paljasjalka mölyapina ja lainsuojaton raadonsyöjä

senkin törkyturpa brontosauruksen sivupersoona.

Herätys, senkin härkäpää undulaatti!

…………………………………………………………………………..

Tintti-sarjakuvan ja kapteeni Haddockin persoonalliset kiroukset on ymmärtääkseni suomentanut professori Jukka Kemppinen. Blogijuttuni hänestä löytyy täältä: http://juhasiro.fi/blogi/?p=982

Adolf Hitlerin aivot

Jukka Kemppinen käsitteli blogissaan taannoin aivotutkimuksen nykytilaa: ”Alan perusteet järkkyvät. Aivojen eri osissa on keskuksia, kuten puhetta tuottava lohko, mutta ne eivät toimi itsenäisinä osina, vaan suunnattomina verkkoina. Aivot eivät muistuta vähimmässäkään määrin tietokonetta. Ne ovat paljon monimutkaisemmat kuin kukaan olisi tohtinut kuvitella vielä muutamia vuosia sitten. Ne ovat myös täynnä yllätyksiä.”

Kun en asiaa tunne, voin väittää, että aivotutkimus tulee mullistamaan käsitykset ihmisen mahdollisuuksista. Olen ollut tutkimuksista kiinnostunut, mutta se on aivan eri stoori. Siihen kuitenkin liittyy, että Kemppisen kirjoitus sai minut kaivamaan työhuoneen hyllystä David H. Ingvarin kirjan Kymmenet aivot. (Like 2000)

Daily Record 2.5.1945

Ingvar lähestyy tutkimusta perinteisen lääketieteen keinoin ja pohtii miten aivojen sairaudet ovat muokanneet vaikutusvaltaisten ihmisten käytöstä. Jokainen luku on otsikoitu potilaan sairauden tai mahdollisen kuolinsyyn mukaan:

Aleksanteri Suuri ( 356-323 e.K.r.) Viininjuoja

Fjodor Dostojevski (1821-1881) Epilepsia, ”pyhä” sairaus

Friedrich Nietzsche (1844-1900) Aivokuppa

Woodrow Wilson (1856-1924) Aivohalvaukset

Vladimir Lenin (1870-1924) Aivohalvaukset

Winston Churchill (1874-1965) Lordi Moranin potilas

Adolf Hitler (1889-1945) Lääkkeiden väärinkäyttö

Mao Zedong (1893-1976) Sydänkohtauksia, ALS

Ernest Heminway (1899-1961) Vanhus ja viina

John F. Kennedy (1917-1963) Addisonin tauti

Luvut ovat lyhyitä, diagnostisia ja peilaavat potilaan suhdetta ympäristöönsä heidän käyttäytymisensä kautta. Taudeille tyypilliset oireet, käytös ja seuraukset nostetaan esiin. Näin Kappale Aleksanteri Suuren alkoholismista:

”Koko lyhyen aikuisen elämänsä Aleksanteri käytti runsaasti viiniä puuduttaakseen epävarmuutensa ja pelkonsa sekä vaimentaakseen epäilyt, joita hän tunsi ympäröivää maailmaa kohtaan. Kulutus lisääntyi ja viimeisinä vuosina huomio kiinnittyy kroonisille väärinkäyttäjille luonteenomaisille persoonallisuuden muutoksille. Niihin kuuluvat tunteiden epätasapaino, raivokohtaukset, aggressiivisuus, ennalta-arvaamattomuus ja raakuus.”

Kirjan luvuissa otetaan myös kantaa lääkäreiden etiikkaan ja moraaliin, miten ja millaisella vastuulla he hoitavat potilaitaan, joilta saattaa totaalisesti puuttua kyky empatiaan. Edellä mainitun arvion saavat sekä Mao että Lenin. Ingvarin mukaan ”Lenin oli kuitenkin huomattavasti älykkäämpi.”

Bundesarchiv Koblenz (10.4.1938)

Luku Hitleristä on psykoanalyyttinen: ”Harvan poliitikon elämäntarina, käytös ja kirjoitukset tarjoavat yhtä paljon klassisia herkkupaloja. Siitä löytyy kaikki, mikä voisi olla perustana läpi elämän kestäville neurooseille ja persoonallisuuden häiriöille. Mitä enemmän saamme tietää hänestä, sitä selvempänä tulee esiin valtava tragiikka siinä, että hän sai jatkaa niin kauan ja toteuttaa sairaita ideoitaan niin järjestelmällisesti, sai johtaa niin monen miljoonan ihmisen hävitystä ja viedä maansa tuhoon.”

Natsipropaganda esitti Hitlerin raittiina ja tupakoimattomana vegetaristina, lasten ja eläinten ystävänä, joka uhrautui maansa puolesta. USA:n tiedustelupalvelu huomasi aikaisessa vaiheessa Hitlerin sairaalloiset piirteet. Psykoanalyytikko Walter Langerin salainen raportti valmistui 1943, mutta julkaistiin vasta 30 vuotta myöhemmin. (The mind of Adolf Hitler)

Oppimaton Hitler epäili akateemisesti koulutettuja lääkäreitä ja kääntyi epäilyttävien puoskareiden puoleen. Esimerkkinä Theodor Morell, häikäilemätön pillerilääkäri, joka käytti Hitleriä koekaniinina ”ihmelääkkeilleen”.

Hitler sai keskushermoston piristeitä: kofeiinia, cardiazolia, coramiinia ja sympatolia. Hän käytti myös amfetamiinin sukuista pervitiniä suoraan suoneen ruiskutettuna. Lääkepalettiin kuului myös runsaita annoksia testosteronia ja toisen lääkärin määräämänä nenäsumuttimen kautta 10 prosenttista kokaiiniliuosta, joka johti ainakin kerran kuolemanvakavaan yliannostukseen.

Hitlerin lasketaan käyttäneen yli seitsemääkymmentä eri ”lääkettä”.  Hermojärjestelmä oli yhä myrkyttyneempi ja kuluneempi. 1940 alkoivat lisääntyä Parkinsonin taudin oireet. Hän muuttui aina vain sekavammaksi ja järjettömämmäksi.

On ihmeellistä, että hän kykeni säilyttämään asemansa loppuun saakka. Vastuu on jakautunut monelle, läheisille ja kenraalikunnalle. Samoin 3000 saksalaiselle lääkärille, jotka olivat SS:n aktiiveja. Heidän joukossaan täytyi monen huomata ja ymmärtää Hitlerin psyyken ja käytöksen sairaat piirteet.

Jukka da Kemppinen, runoilija

Seurasin aiemmin Jukka Kemppisen blogia satunnaisesti. Nyttemmin en ole jättänyt juttuja väliin. Syy on selvä: asian kiinnostavuusasteesta riippumatta täsmällistä ja rikasta kieltä on nautittava lukea. Alkuviikon kirjallisuusaiheisissa jutuissa yhtälö napsahtaa hienosti kohdalleen. Kannattaa lukea vaikkapa 24.8. päivätty juttu, joka on otsikoitu Sipilä ja Takamäki II. Mielipiteeseen uitettu ironia on taitolaji. Kun siihen nivotaan vastakkainen ja hienosti perusteltu näkemys, syntyy harvinaisen monikerroksista jälkeä.

Kuvamanipulaatio: Leonardo da Vinci & Jukka Kemppinen.

Jätin Kemppisen ilman titteliä. Herra on Uomo Universale, renessanssi-ihminen. Jos ansioluettelo kiinnostaa, virallinen CV kannattaa katsoa Wikipediasta. Älykkyys ja viisaus käsitetään usein synonyymeinä, tosielämässä ne asettuvat harvoin hallitsevina piirteinä samaan henkilöön. Jos pakettiin lisätään vielä henkitoreisiinsa ryöstöviljelty sana Luovuus, ollaan jo lähellä Kemppisen persoonaa.

Kieli ja sen hallinta on valtaa. Kuunnelkaa Timo Soinia. Aamun lehdissä kerrotaan taas puolueen ennätyksellisistä kannatuslukemista. Kemppisen kielessä minua kiinnostaa miten kiduttavan koukeroisen ja täsmälliseksi tarkoitetun lakitekstin logiikan ymmärtämisen rinnalla voi kulkea runon elliptisen kielen ja metaforien taju.

Kun luin Kemppisen aiempia juttuja kielikysymyksistä ja ”pakkoruotsista”, innostuin kirjoittamaan edellisen juttuuni, jonka pohjaksi kaivoin hyllystäni suomenruotsalaista runoutta. Samassa yhteydessä tuli tarkistettua mitä kotikirjastosta löytyy Kemppiseltä itseltään. Hän on kirjoittanut kuusi runokokoelmaa. Minulta löytyi niistä viisi.

Otetaan esimerkkiruno kokoelmasta Mahdollinen metsä (wsoy 1987). Sikäli mainio, että se iskee heti mainitsemaani kielikysymykseen: ”Ruotsia murtavat puut / monihaaraiset kuin kielioppi, / jolla ne särkevät tuulen. / Ilmasto laskee ja jääkausi nousee / Norjan vuorilta joilta / tulevat tuulet kuolleina. / Raivostunut hirvi / ui elävän veden selkää / ja auraan kolahtaa kivikirves kuin sivistys. / Heidän änkyttävät nuolensa, / suorasanaiset miekat / ja kiero puhe tulivat / päiväkuntaan tänne / taudinkantamattomiin metsiin, / joissa järvet ja virrat harhailevat.”

Loikataan vielä vuoteen 1984. Varatuomari Jukka Kemppinen on nelikymmenvuotias ja julkaisee esikoiskokoelmansa Ylistys (Otava). Kansiliepeen kuvassa hän sytyttää piippunsa. Proosaruno sivulla 49 vaikuttaa tunnustukselliselta ja avoimelta. Siinä ei vielä ole näkyvissä kaikkia sellaisia piirteitä, joita elämä ehtii meihin jokaiseen 26 vuodessa kasvattaa.

”Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana olen lueskellut vanhoja Maseja, Jobin kirjaa, provencelaista trubaduurirunoutta, jossa Rikhardia sanotaan Leijonaksi ja Felipeä (Filip) Lampaaksi, Lutherin Roomalaiskirjeen selityksiä, lehdet, Heideggeria ja Jaspersia. Vuosia olen ollut huolissani lukemisen systemaattisuudesta, olen pyrkinyt ottamaan yhden asian kerrallaan, etenemään kuin mittarimato. Tänään olen hyljännyt tuon ajattelun. Tieteessä, taiteessa ja uskonnossa vaikuttaa vain ihmisen toiselle ihmiselle välittämä ajatuskuva tai tunne tai elämys rakenteesta. Uskon taas intuitioon ja haluan paukuttaa hyvin suuren määrän hyvin paksuja kirjoja ja kirjoittaa niitä. Se on yksityiselämääni. Baabelin kirjastossa on kaikkien kielten kaikki kirjaimet kaikissa mahdollisissa järjestyksissä. Siihen kirjastoon liitetään myös minun niteeni, vihamielisyyteni, virheeni, omahyväisyyteni, ylpeyteni, väylän löytymisen ja sulkeutumisen hetket.”

Suomenruotsalainen runous ja pitkät tauot lemmensanojen lomassa

Selailin viikonloppuna suomenruotsalaisten tekijöiden runoutta. Syy taitaa olla Jukka Kemppisen blogin, jonne hän on kirjoittanut kielikysymyksistä ja suomenruotsalaisuudesta viime viikolla. Kaivoin esiin mm. Tua Forströmin, Catharina Gripenbergin ja Henrika Ringbomin kokoelmia. Juttuni Rabbe Enckellistä kuuluu kuitenkin ehdottomasti sarjaan ”Unohdettujen runojen klinikka”.

Rabbe Enckell 1903–1974.

Rabbe Enckell (s. 1903) julkaisi kaksikymmenvuotiaana esikoiskokoelmansa Dikter. Viidenkymmenen vuoden kirjallinen ura tuotti 15 runokokoelmaa, puolenkymmentä runomuotoista lukudraamaa ja toistakymmentä teosta, jotka sisältävät novelleja, oman elämän suodattamaa proosaa, esseitä ja aforismeja. Hän kuului tärkeimpiin suomenruotsalaisiin modernistirunoilijoihin ja oli myös merkittävä taidemaalari.

Edith Södergranin alullepanema suomenruotsalaisen runouden murtautuminen modernismiin tapahtui jo 1920-luvulla. Suomenkielisessä lyriikassa se ajoittui vasta noin kolmekymmentä vuotta myöhempään ajankohtaan.

Jos Rabbe Enckelliä voi pitää nerokkaana ja monilahjaisena taiteilijana, hänen luomiskautensa aikana kaikki eivät halunneet sitä hyväksyä. Arvostuksesta huolimatta hän joutui kirjallisen kahakoinnin kohteeksi, ja mm. Claes Andersson kirjoitti hänestä poliittisesti värittyneitä arvosteluja Hufvudstadsbladetiin. Paljon kokenut ja väkevästi elämän aistinut Enckell kirjoitti runoonsa: ”Minkä elät, sen seisot tuomioistuimen edessä.”

Leif Salmén on kirjoittanut kokemattomuuttaan naureskelleensa Enckellin edustamalle runomaailmalle: ”Meille se oli vieras, estetisoiva, porvarillinen, maailmasta pois kääntynyt. Naurumme oli sydämetöntä emmekä ymmärtäneet mitään.” Myöhemmissä merkinnöissään hän pitää Enckelliä ja Gunnar Björlingiä ”suurimpina modernisteina Skandinaviassa.”

Otava julkaisi v. 2004 valittujen runojen kokoelman Hiljaisuuden varjo. Tuomas Anhavan suomentama ja Helena ja Jaakko Anhavan toimittama teos sisältää runoja vuosilta 1923–1974. Jos kokoelman temaattinen kaari pitäisi mahduttaa muutamaan sanaan, sitä voisi luonnehtia matkaksi ylevästä ja ihanteellisesta arkiseen filosofiaan, juuri käsillä olevan hetken suodattamaan pohdintaan.

Loppua kohden kokoelmaan mahtuu pitkiä, liki kuvallista tajunnanvirtaa tavoittavia tekstejä. Niissä havainnot tiivistyvät runoksi ja avaavat kirjoittajan ja lukijan tavoittelemaan todellisuuden olemusta.

”Me teemme elämästä yhä enemmälti menettelytavan, / toimintakentän. / Kallisarvoisimmat ja herkimmät suuntimet / vei myrsky mennessään; / yhtä kaikki me yritämme selviytyä, luotamme silmäämme.”

Niukoissa jälkisanoissaan Helena Anhava pahoittelee suomennostyön jääneen kesken: ”Rabbe Enckellin tuotannon laajuutta ajatellen nyt suomeksi ilmestyvä kirja on vain kokonaisuuden osa, hiljaisuuden varjo”. Väistämättömästä sirpaleisuudesta huolimatta ensimmäinen laaja suomennosvalikoima valottaa merkittävästi Enckellin runoilijanlaatua.

Erityisen tarkasti kannattaa lukea hänen katsomuksellinen, pitkä runoelmansa Välisanat, pitkospuut, joka tiivistyy kirjan ytimeksi: ”Kun rakastaja pitää pitkät taukonsa / lemmensanojen lomassa – / tauot hetkessä levähtävät, kuin perho kuumalla kivellä, / himottomat, tarkoituksettomat, mitään vailla – / eivät silloin halut ulotu häneen, hän on / pelkkää vastaanottamista, jossa sielu levähtää auki. / Niin kuin aurinko rankkasateen jälkeen säteilee / väkevämmin kuin kirkkaana päivänä, / on elämämme väkevimmillään / kohta kun olemme vapautuneet / ja lakanneet pohtimasta tarkoitusta.”

Miten suomentaa Barbara ja Brestin verisade?

Tein lähdetöitä uutta romaanikäsistä varten. Törmäsin ranskalaiseen Jacques Prévertiin (1900-1977). Mies oli suosittu runoilija ja elokuvakäsikirjoittaja. Juuri hän sanoitti Joseph Kosman sävellyksen Les feuilles mortes – Kuolleet lehdet. Sekä laulun Barbarasta, johon törmäsin netissä seuraavaksi.

Ranskan Brest ja II maailmansodan pommitukset.

Ketjukolari jatkui, kun Parnasson numerosta 1/2010 löytyi Erkki Lyytikäisen juttu otsikolla Muistathan, Barbara? Tekstin ydin on ”tahallisesti” väärin kirjoitettu laulun suomennos. Totta on, että ”suomennos loukkaa törkeästi runoilijan moraalisia tekijänoikeuksia”, kuten Lyytikäinen kirjoittaa. Lauluyhtye Neloset nosti Barbaran listoille Suomessa 1962. Prévert -käännöksestä oli vesitetty sisällötön rakastavaisten kolmiodraama.

Sananlasku neuvoo tuikkaamaan tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Prévertin laulun sanoissa on kuitenkin kyse enemmästä ja syvemmästä. Alkuperäinen teksti on koskettava protesti sodan mielettömyyttä vastaan. Barbara kohtaa satunnaisen tuttavuuden toisen maailmansodan aikaisessa Ranskan Brestissä. Kaupungissa sijaitsi saksalaisten miehittäjien satama ja sukellusvenetukikohta. Kun liittoutuneiden pommilastit alkoivat putoilla, ei kaupungista monta kiveä toisen päälle jäänyt.

Seuraavaksi hain Barbaralle kunnon käännöstä ja törmäsin Jukka Kemppisen blogiin. Päätin luottaa kuusi runokokoelmaa kirjoittaneen informaatio- ja teknologiaoikeuden professorin suomennokseen. Soitin Kirjailijaliiton lakimiehelle ja kysyin mitä laki sanoo blogitekstien lainaamisesta. Asiassa on tulkinnanvaraa, mutta lähtökohtaisesti voidaan olettaa, että nettiin kirjoittava on ainakin hyvin selkeästi lainauksen mahdollisuudesta tietoinen. Tässä siis suomennos Jacques Prévertin sanoituksesta Barbara.

”Muistathan, Barbara, / kuinka satoi Brestissä, päivällä, / ja kävelit, hymyilit, / säteilit, kiilsit, kimmelsit / sateessa. / Muistathan, Barbara, / kuinka satoi Brestissä, päivällä, / kun kuljit jossain kadulla, / hymyilit, / ja hymyilin kai itsekin. / Muistathan Barbara, / en ollut kuullut sinusta, / et ollut kuullut minusta, / muistathan, / muistathan kun juuri sinä päivänä, / et unohda, / mies seisoi siellä sateen suojassa / ja huusi nimeäsi näin: / Barbara! / Ja juoksit häntä kohti sateessa / säteilit, kiilsit, kimmelsit, / kun syöksyit hänen syliinsä. / Muistathan, Barbara? / Ja älä tykkää huonoa, / kun tungen elämääsi, tunteisiin. / Ei rakkaus ole kenenkään, / vaan jokaisen, joka lahjoittaa ja saa. / Muistathan, Barbara, / ethän unohda, / siis viisas onnellinen sade, / kasvosi onnelliset, / onnellinen kaupunki! / Kun satoi merellä / ja rannassa / ja valtamerilaivalla. / Oi Barbara! / On sota törkeää, / en tiedä, mihin päädyit / siinä rautaterässateessa, / ja verisateessa, / ja mies joka sulki sinut syliinsä / ja rakasti / on kuollut, kadonnut – tai vielä hengissä? / Voi, Barbara – / taas sataa Brestissä / kuin aina ennnekin, / vain eri tavalla. / Nyt sade pyyhkii merta ja on / niin hirveää ja ankeaa. / Ei se ole myrskykään, / ei rautaa, terästä, / vain pilvet paisuvat / kuin koirat kuolevat / ja katoavat pois, / pois Brestin rannasta / ja mätänevät, kun / poissa on Brest, / josta mitään ei jää.”

Linkki Yves Montandin tulkintaan: http://youtu.be/AW8kS7zjpyU?t=1s