Kuukausi: toukokuu 2012

Claes Andersson yrittää omakuvaa

by

29.5.2012

12:51

1 kommentti artikkeliin Claes Andersson yrittää omakuvaa

Ammatit, Kirjoittamisen ideat, Suomenruotsalainen runous

, ,

Claes Andersson täyttää 75-vuotta 30.5.2012. Kirjailija, muusikko, palloilija, poliitikko, psykiatri… muun muassa. Tärkeysjärjestys saattaa vaihdella, joten järjestin asiat aakkosittain.

Anderssonista on syntynyt kuva boheemina renessanssi-ihmisenä. Roskalehdet ovat jättäneet hänet rauhaan nähtävästi siksi, että mies on ehättänyt itse tunnustamaan itsemurha-aikeensa ja peliriippuvuutensa… muun muassa. 60-luvun kirjalliset kärhämät ja loanheitot ovat unohtuneet aikoja sitten. Niin kuin pitääkin.

Claes Andersson (kuva muokattu HBL:n arkistokuvasta)

Jos Anderssonin CV kiinnostaa, suosittelen vaikka Wikipediaa. Hesari teki jutun 29.5. Tällä mennään syvemmälle. Uskokaa tai älkää, kun tulin tänä aamuna työhuoneelle ja kaivoin esiin runokokoelman Ajan meno (wsoy 2008) ja avasin kirjan sattumanvaraiselta aukeamalta, ensimmäinen runo oli Yritys omaksikuvaksi.

Heitetään pallo Anderssonille takaisin. Runoilija saa onnitella itseään. Ehkä se valaisee myös lukijoita. Runo perustuu toisteiseen paradoksiin. Jätän riveille säejaon, vaikka teksti on pitkä.

……………………………………………………………………………………………

Minun nimeni on Hitler A

Minun nimeni on Stalin J

Minun nimeni on Pinochet A

Minun nimeni on Hussein S

Minun nimeni on Bush G W

Minun nimeni on Nasaretilainen J

Minun nimeni ei ole Andersson C J

En ole se joka luulin olevani

Olen joku muu mutta kuka?

Äitini ei synnyttänyt minua toukokuussa 1937

Äitini ei ollut naimisissa isäni kanssa eikä isäni

ole siis minun isäni

Hänellä oli niin mahtava ja kauhea ääni

etten voinut hengittää

Sitä tuli pistettäkin pienemmäksi

En muista mitään en voi

unohtaa mitään

Ne sisarukset joita minulla oli eivät olleet sisaruksiani

Se puistototäti jonka luona kävin ei ollut puistotätini

Sille joka ei ollut äitini minä valehtelin

kaikesta mikä oli totta

Jokin joutaa pois

Jos sen teki itse se oli ok

En muista mitään en voi

unohtaa mitään

Kasvoni kukkivat kuin taivaallinen ruusutarha

Olin tyhjäntoimittaja ja uneksija

Jos en tehnyt yhtä tein toista

Hän jota rakastin venähti yhtenä kesänä puoli metriä

Ja hänestä tuli pidempi kuin huokaukseni

En saanut koskettaa häntä likaisilla pojansormillani

Kun lamppu sammui työnsimme kielet

toistemme suihin

Rakkaus

En muista mitään en voi

unohtaa mitään

…………………………………………………………………………………………….

Perjantairunon Sota ja rauha

by

26.5.2012

12:42

1 kommentti artikkeliin Perjantairunon Sota ja rauha

Antiikin tarut, Kirjalliset näyttämöt, Kulttuuri, Perjantairuno

, , , ,

Työskentelen ensi marraskuun Ateenassa. Kirjailijaliiton kämppä on valtaväylä Aleksdrasin pienellä Soutsou-poikkikadulla. Levottomuudet keskittyvät yleensä Syntagma-aukiolle ja sen lähikaduille.

Kuva: Petros Giannakouris

”Meidän” kulmilla saattavat silti mielenosoittajat marssia kohti keskustaa. Poliisiketjut kiristyvät Aleksandrasille ja kyynelkaasun katku tuntuu kurkussa. Poimin ensimmäisen kuvan uutisvirrasta, vaikka omiakin olisi. Tämä ei silti ole Perjantairunon pointti.

Toisen kuvan nappasin viime käynnillä lähellä Syntagmaa. Pari tuntia ennen kuin mielenosoittajat kokoontuivat ja ensimmäiset roskakorit sytytettiin.

Juha Siro: Ateenan kahvilassa.

Perjantairunon asia on elämässä, joka uutisista huolimatta jatkuu niin monella tasolla. Yhtä hyvin nyt kuin tuhansia vuosia sitten. Tämä päivä on aina historian päätepiste – siinä on kaikki. Kunnes nousee uusi aamu.

Teksti numero 246 tulee tekeillä olevasta kokoelmasta BABEL. Tarina taivaita kurottavasta tornista on niin vanha, että se on jo aika päivittää.

…………………………………………………………………………….

Kello 12.09

Polkupyörä Pireuksen satamassa, vanha rämä kävelysillan kupeessa, Leonardon lentolaitteen ikäinen, satulan sivuilla jättiläislepakon siivet mustaa pergamiinia, luiset ruoteet. Oi miten sininen saattaa olla taivas. Aurinko helisee sataman yllä, keskipäivän kämmenellä meren tyynet valopisarat – mikä riemu polkea yhä ylemmäs! Muskeliveneiden kupeilla kelluvat kurjat kalastajapaatit, ouzontuoksuiset sänkileuat setvivät sotkuisia verkkoja, siimalaatikot ja muovisaavit: mustekalaa merianturaa makrillia miekkakalaa garabídesta ja barbúniaa rannan ravintoloihin. Horisontin viiva hapertuu, vuoren rinteelle viskatut talot hohkavat säälimätöntä valoa, syvyyksissä liehuvat sardelliparvien hopeiset viirit. Tavoitan Neitsyt Marian ikonit ja Plakan kappelissa syttyvät tuohukset, kaupungin kattilan ylle nousevan pakokaasupilven ja turistit, joiden huomio herätetään särkemällä lautaset katuun ravintolan edessä. Mielenosoittajat viskovat polttopullonsa ja sytyttävät roska-astiat tuleen, mustat miehet kauppaavat piraattikamaa, Akropoliin päällä temppelin rauniot jatkavat taisteluaan, ihmeellistä ettei sinne ole syntynyt uusia jumalia tuhansiin vuosiin, ehkä entiset neljäkymmentäkaksi ovat kyllin. En ajattele Ikarosta, tämä on merta, tuulta ja ylösnousemuksen valoa. Huvijahdin kannelle nousee Afrodite, nainen joka riisuu susiturkkinsa, viskaa sen alleen ja asettuu kannelle palvomaan aurinkoa alastomana. Laiturilta veteen työnnetty ostoskärry kasvaa pohjassa merenkarvaista vihreää, levä huojahtelee laineiden tahtiin, kun koliseva kromihäkki on viimein alkanut elää.

……………………………………………………………………………..

Pyhimykset ja boheemit

by

24.5.2012

19:12

1 kommentti artikkeliin Pyhimykset ja boheemit

Kulttuuripolitiikka, Unohdettujen runojen klinikka, Usko ja uskomukset

, ,

Varsinainen Perjantairuno julkaistaan vasta lauantaina. Tämän päivän iltatinkinä on vielä puheenvuoron kirjoitus perjantain Kulttuurifoorumiin, jossa käydään läpi Pirkanmaan kulttuurisuunnitelman taustaselvitystä. Kokoukseen hulahtaakin huomenna koko päivä.

Työhuoneelta 24.5.2012

Teen kuitenkin pikapostauksen. Kuvaksi käy rihkama, johon on latautunut energiaa: joulupukkeja, pyhimyksiä, enkeleitä, seteleitä, Mao, Musta Pekka, Mikki, paratiisin käärme ja paavi…. runoilijoista vain Lorca on ehättänyt alttariin.

Näillä eväillä se työhuoneen aamu yleensä lähtee. Vettä keittimeen ja murukahvit mukiin. Tekstini tulee 12 vuotta vanhasta kokoelmasta Musta runokirja. Rivejä Kreikan tilanteesta siis lauantaina. Tässä runo nimeltään STIIKNAFUULIA.

Tunnistan kuninkaan kruunusta

ja herrasmiehen mustasta knallista,

pyhimys ilman sädekehää voi olla saatanan sukua.

Minusta piti tulla taiteilija ja boheemi

joka käyttää kaulaliinaa sisällä.

Valitsin naisen ja leipää,

on mahdoton tulla kaltaisekseen menettämättä.

Olen viinissä lionnutta lihaa,

kadehdin kahden päivän ikäistä

joka ei pysty kurottamaan käsiä päänsä ympäri.

Se on ainoa asia, jossa olen sitä etevämpi.

………………………………………………………………………….

Adolf Hitlerin aivot

by

22.5.2012

12:40

2 kommenttia artikkeliin Adolf Hitlerin aivot

Kansallissosialismi, Kirjoittamisen ideat, Lukeminen, Psykologinen realismi, Tietokirjat

, , , ,

Jukka Kemppinen käsitteli blogissaan taannoin aivotutkimuksen nykytilaa: ”Alan perusteet järkkyvät. Aivojen eri osissa on keskuksia, kuten puhetta tuottava lohko, mutta ne eivät toimi itsenäisinä osina, vaan suunnattomina verkkoina. Aivot eivät muistuta vähimmässäkään määrin tietokonetta. Ne ovat paljon monimutkaisemmat kuin kukaan olisi tohtinut kuvitella vielä muutamia vuosia sitten. Ne ovat myös täynnä yllätyksiä.”

Kun en asiaa tunne, voin väittää, että aivotutkimus tulee mullistamaan käsitykset ihmisen mahdollisuuksista. Olen ollut tutkimuksista kiinnostunut, mutta se on aivan eri stoori. Siihen kuitenkin liittyy, että Kemppisen kirjoitus sai minut kaivamaan työhuoneen hyllystä David H. Ingvarin kirjan Kymmenet aivot. (Like 2000)

Daily Record 2.5.1945

Ingvar lähestyy tutkimusta perinteisen lääketieteen keinoin ja pohtii miten aivojen sairaudet ovat muokanneet vaikutusvaltaisten ihmisten käytöstä. Jokainen luku on otsikoitu potilaan sairauden tai mahdollisen kuolinsyyn mukaan:

Aleksanteri Suuri ( 356-323 e.K.r.) Viininjuoja

Fjodor Dostojevski (1821-1881) Epilepsia, ”pyhä” sairaus

Friedrich Nietzsche (1844-1900) Aivokuppa

Woodrow Wilson (1856-1924) Aivohalvaukset

Vladimir Lenin (1870-1924) Aivohalvaukset

Winston Churchill (1874-1965) Lordi Moranin potilas

Adolf Hitler (1889-1945) Lääkkeiden väärinkäyttö

Mao Zedong (1893-1976) Sydänkohtauksia, ALS

Ernest Heminway (1899-1961) Vanhus ja viina

John F. Kennedy (1917-1963) Addisonin tauti

Luvut ovat lyhyitä, diagnostisia ja peilaavat potilaan suhdetta ympäristöönsä heidän käyttäytymisensä kautta. Taudeille tyypilliset oireet, käytös ja seuraukset nostetaan esiin. Näin Kappale Aleksanteri Suuren alkoholismista:

”Koko lyhyen aikuisen elämänsä Aleksanteri käytti runsaasti viiniä puuduttaakseen epävarmuutensa ja pelkonsa sekä vaimentaakseen epäilyt, joita hän tunsi ympäröivää maailmaa kohtaan. Kulutus lisääntyi ja viimeisinä vuosina huomio kiinnittyy kroonisille väärinkäyttäjille luonteenomaisille persoonallisuuden muutoksille. Niihin kuuluvat tunteiden epätasapaino, raivokohtaukset, aggressiivisuus, ennalta-arvaamattomuus ja raakuus.”

Kirjan luvuissa otetaan myös kantaa lääkäreiden etiikkaan ja moraaliin, miten ja millaisella vastuulla he hoitavat potilaitaan, joilta saattaa totaalisesti puuttua kyky empatiaan. Edellä mainitun arvion saavat sekä Mao että Lenin. Ingvarin mukaan ”Lenin oli kuitenkin huomattavasti älykkäämpi.”

Bundesarchiv Koblenz (10.4.1938)

Luku Hitleristä on psykoanalyyttinen: ”Harvan poliitikon elämäntarina, käytös ja kirjoitukset tarjoavat yhtä paljon klassisia herkkupaloja. Siitä löytyy kaikki, mikä voisi olla perustana läpi elämän kestäville neurooseille ja persoonallisuuden häiriöille. Mitä enemmän saamme tietää hänestä, sitä selvempänä tulee esiin valtava tragiikka siinä, että hän sai jatkaa niin kauan ja toteuttaa sairaita ideoitaan niin järjestelmällisesti, sai johtaa niin monen miljoonan ihmisen hävitystä ja viedä maansa tuhoon.”

Natsipropaganda esitti Hitlerin raittiina ja tupakoimattomana vegetaristina, lasten ja eläinten ystävänä, joka uhrautui maansa puolesta. USA:n tiedustelupalvelu huomasi aikaisessa vaiheessa Hitlerin sairaalloiset piirteet. Psykoanalyytikko Walter Langerin salainen raportti valmistui 1943, mutta julkaistiin vasta 30 vuotta myöhemmin. (The mind of Adolf Hitler)

Oppimaton Hitler epäili akateemisesti koulutettuja lääkäreitä ja kääntyi epäilyttävien puoskareiden puoleen. Esimerkkinä Theodor Morell, häikäilemätön pillerilääkäri, joka käytti Hitleriä koekaniinina ”ihmelääkkeilleen”.

Hitler sai keskushermoston piristeitä: kofeiinia, cardiazolia, coramiinia ja sympatolia. Hän käytti myös amfetamiinin sukuista pervitiniä suoraan suoneen ruiskutettuna. Lääkepalettiin kuului myös runsaita annoksia testosteronia ja toisen lääkärin määräämänä nenäsumuttimen kautta 10 prosenttista kokaiiniliuosta, joka johti ainakin kerran kuolemanvakavaan yliannostukseen.

Hitlerin lasketaan käyttäneen yli seitsemääkymmentä eri ”lääkettä”.  Hermojärjestelmä oli yhä myrkyttyneempi ja kuluneempi. 1940 alkoivat lisääntyä Parkinsonin taudin oireet. Hän muuttui aina vain sekavammaksi ja järjettömämmäksi.

On ihmeellistä, että hän kykeni säilyttämään asemansa loppuun saakka. Vastuu on jakautunut monelle, läheisille ja kenraalikunnalle. Samoin 3000 saksalaiselle lääkärille, jotka olivat SS:n aktiiveja. Heidän joukossaan täytyi monen huomata ja ymmärtää Hitlerin psyyken ja käytöksen sairaat piirteet.

Perjantairunossa tuntuu pistävä virtsan tuoksu

by

17.5.2012

15:13

2 kommenttia artikkeliin Perjantairunossa tuntuu pistävä virtsan tuoksu

Blogit ja postaukset, Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno

, , , ,

Perjantairunon piti kertoa Kreikan tilanteesta, katsoa mitä löytyisi uutiskuvien ja kyynelkaasun savuverhon takaa. On pakko jättää se toiseen kertaan, sillä kollega oli pistänyt FB-päivitykseensä rollikan kuvan.

Tampereen Hämeenkatu, 1950-luku.

Ainakin tamperelaiset seniorit muistavat johdinauton, jonka sarvet iskivät talvella sinistä kipinää sähkölangoissa. Kesähelteen kyydissä kori natisi ja punaiset tekonahkapenkit saivat vaatteet liimautumaan ihoon kiinni.

Rollikka sisältä. Kuva blogista Pakollinen kenttä.

Lapsuuden muisto rollikoista siirtyi Mustaan runokirjaan vuonna 2000, neljäkymmentä vuotta kokemuksen jälkeen. Proosaruno aloittaa kokoelman ja tuikkaan sen tähän vaikka riveillä sataa räntää. Vuodeajoista viis, jotkin kokemukset lapsuudesta jättävät lähtemättömän jäljen.

…………………………………………………………………………………………..

”Linja-auton ovi haukkaa syksyn ensimmäistä räntää. Pisarat juoksevat

sateenvarjoista mustalle kumimatolle ja vesi huurtaa ikkunoita umpeen.

Punaisten tekonahkapenkkien selkiä kiertävät metalliputket,

kuin jähmettyneet käärmeet. Poika seisoo istuinten takana ja

puristaa sormiaan hikiseen tankoon. Repussa polttaa ensimmäinen aapinen.

Vanha nainen istuu hänen edessään suljetuin silmin,

sillä on varpusen jalat ja koko elämä käsilaukussa.

Poika kumartuu salaa penkin ylle ja haistelee naisen hattua,

jossa törröttää mustan siivekkään sulka. Hän vetää sieraimiinsa

kostean huovan tuoksua ja muistaa mätänevän ja ummehtuneen kellarin.

Ajatuksen läpi leviää pistävä virtsan haju. Poika kumartuu takaisin

ja haistaa hatun oksettavaa kalmanhajua yhä uudelleen ja uudelleen.”

…………………………………………………………………………………………..

Alempi kuva on Tampereen Vapriikkiin museoidusta rollikasta ja jouduin nappaamaan sen tähän valokuvablogista nimeltään Pakollinen kenttä. Ylempi Wikipediasta.

Kolme näkökulmaa keskitysleiriltä

by

15.5.2012

13:23

4 kommenttia artikkeliin Kolme näkökulmaa keskitysleiriltä

Kirjalliset näyttämöt, Kirjallisuuden Nobel, Lukeminen, Psykologinen realismi

, , , , ,

Tein viikko sitten jutun Jean Genetistä, rikollisesta, joka kirjoitti itsensä vankilasta maailmankirjallisuuteen. Sain henk. koht. kysymyksen, jossa kysyttiin tunneko vastaavaa tapausta, jossa kirjailijana olisi ollut nainen. En saa heti mieleeni näin leimallista tapausta.

No, Hella Wuolijoki istui vuoden maanpetoksesta, mutta ei tässä ole siitä kyse. Eikä siitäkään, että L.Onerva kirjoitti viisi vuotta Nikkilän mielisairaalassa, josta hän viimein vapautui ystävien avulla.

Milena Jesenská (1896-1944)

Mieleeni tuli kirja, josta on pitänyt tehdä juttu jo aiemmin. Steve Sem-Sandbergin Ravensbrük. (Like 2004) Aivan oikein, ei naisen kirjoittama. Mutta kirja perustuu tsekkijournalisti Milena Jesenskán (1896-1944) aineistoon. Sem-Sandberg käyttää kirjeitä ja lehtileikkeitä. Dokumentti ja fiktio lomittuvat ja luovat tarinaan elokuvallisen otteen, jossa Jesenská on vahvasti läsnä.

Ravensbrük oli naisille tarkoitettu natsien keskitysleiri, jonka läpi kulki toisen maailmansodan aikana 130 000 naista. Noin 40 000 jäi henkiin. Sem-Sandbergin kertojanote on kiihkoton. Historiallinen tarina polveilee 1920-luvun Wienin ja Prahan arjesta ja taiteilijaelämästä keskitysleirin kuolemiin.

Romaani ei sovittele Jesenskálle pyhimyksen sädekehää. Nuori Milena varastaa elättääkseen vanhempaa rakastajaansa. Sivujuonne kertoo hänestä Kafkan kirjetoverina ja todennäköisenä rakastajana.

Sem-Sanbergin ajankuva ja sen ”totuus” on helppo ottaa vastaan. Sukulaisuus Reportaasille ja esseelle sekä vaihtuvat näkökulmat tuovat tekstiin dokumentaarista makua. Vertaus Genetin Varkaan päiväkirjaan ei ole ”rehellisyyden illuusiossaan” kaukaa haettu.

Tadeusz Borowski (1922-1951)

Jos joku kiinnostuisi lukemaan ”keskitysleiritrilogian” kolmen kertojan näkökulmasta, suosittelisin edellisen lisäksi puolalaisen Tadeusz Borowskin novellikokoelmaa Kotimme Auschwitz. Borowski  kuvaa keskitysleirin arkea kiihkottoman kliinisesti. Hän selviää leiriltä hengissä, mutta surmaa itsensä vuonna 1951. Kirjailijan tytär on tuolloin neljän päivän ikäinen.

Imre Kertész 1929-

Kolmanneksi ”kaunokirjallisin” teos, Imre Kertészin Kohtalottomuus. Unkarilainen nobelisti (2002) kirjoittaa 14-vuotiaan pojan näkökulmasta. Siinä on kehitysromaania kerrakseen.

Yhteistä mainitsemilleni kirjoille on pidättyvyys. Kauhua ei korosteta. Keskitysleirin tuhontäyteinen arki jatkuu päivästä toiseen. Murhaajat ja uhrit elävät keskenään makaaberissa todellisuudessa, jossa silloin tällöin leimahtaa kuolemanvakava huumori.

Perjantairuno on Syntymättömälle kirjoitettu

by

11.5.2012

12:52

Leave a comment on Perjantairuno on Syntymättömälle kirjoitettu

Kirjallinen estetiikka, Perjantairuno, Usko ja uskomukset

, , , ,

Koetan karttaa täällä kovin henkilökohtaista näkökulmaa. Taide ja kulttuuri on kaikkien yhteinen asia. Aiheiden valinta toki kertoo mieltymyksistäni. Joskus haen näkökulmaa myös asioihin, joista en suuremmin pidä. Ne saattavat silti olla merkityksellisiä jollekin toiselle.

Sama latinaksi: ”Quid quisque vitet numquam homini satis cautum est in horas.” Ihminen ei voi koskaan olla kyllin varma, mitä asioita olisi parempi jättää tekemättä.

Stanley Kubrick: Avaruusseikkailu 2001. (1968)

Perjantairunoon siis hyvin henkilökohtainen poikkeus. Poikani ja hänen vaimonsa lapsen laskettu aika on kesäkuun alussa. Teksti on isovanhemman näkökulmasta kirjoitettu – ehkä myös ”tervetulotoivotus” valmiille elämälle, joka odottaa siirtymistään meidän todellisuuteemme. Syntymässä meillä on kaikki. Elämä sitten karsii minkä kykenee.

………………………………………………………………………….

SALVE!

Uskon häviämättömyyden lakiin

ja lapseen ennen kuin se on syntynyt.

Neljäntoista viikon ikäiseen sikiöön,

yhdeksäntoista sentin mittaiseen.

Sillä on samanlaiset kädet kuin minulla,

sormenjälkineen ja kynsineen. Se leijuu

lapsivedessä kuin avaruuslentäjä,

jonka napanuora kiinnittää elämästä elämään.

Sydän sykkii, kierrättää verta ja happea,

hämärässä hohtavat sukupolvien antamat aivot

pergamenttia ohuemman ihon lävitse.

Uskon faraon sarkofagista löytyneeseen siemeneen,

joka versoo, kun sille annetaan vettä ja valoa.

Ajattelen labyrintin sydämestä palaavaa poikaa tai tyttöä,

taivaanvahvuuden läpäisevää timanttia –

uskon kiertoon ja elämän kutsuun,

jonka lapsi kuulee kohdun kaikukammioon.

Uskon valon kielekkeellä soivaan vastasyntyneeseen

ja maailmaan, joka yhdessä hetkessä

on ihmettä täynnä ääriään myöten.

…………………………………………………………………….

Camus, Genet ja Hitlerin epätoivo

by

8.5.2012

13:01

Leave a comment on Camus, Genet ja Hitlerin epätoivo

Kirjallinen estetiikka, Maailmankirjallisuus, Päiväkirjat, Psykologinen romaani, Suosikkikirjat

, , , ,

Ihmetykseni aihe on seuraava: luen hengästyttävän hienon kirjan. Se muuttaa jotain osaa ajattelussani perusteellisesti ja pulpahtelee mieleen vuosien vieriessä. Miksi en silti tutustu kirjailijan tuotantoon enempää?

On kirjoja, joita en halua lukea uudelleen. Vuosien keräämän kultapölyn silaama illuusio saattaisi särkyä. Jean Genetin Varkaan päiväkirjaan olen tarttunut toisenkin kerran, mutta kaikki muu on lukematta.

Jean Genet (1910-1986) kuva: Brassai

Genet (1910 – 1986) adoptoitiin alle vuoden ikäisenä prostituoidulta äidiltään. Maalaisperheessä varttuneen pojan ensimmäinen vankeustuomio tuli 15-vuotiaana. Ura muukalaislegioonassa katkesi syytöksiin homoseksuaalisuudesta. Elämä jatkui varkaana, joka hankki lisäansioita itseään myyden.

Kirjailijan ura alkoi vankilassa runolla ”Le condamné a mort”. Peräkkäisistä tuomioista kasvoi niin suuri kakku, ettei sitä käynyt haukkaaminen pala kerrallaan – Genetiä uhkasi elinkautinen.

Genetin ”vaikutusvaltaiset” ystävät olivat vakuuttuneet hänen lahjakkuudestaan kirjailijana ja anoivat hänelle armahdusta. Jean Cocteaun, Jean-Paul Sartren ja Pablo Picasson vetoomus tuotti tulosta ja päätti vankilakierteen.

Genet lunasti luottamuksen ja kirjoitti maailmankirjallisuuteen päätyneen tuotannon: romaaneita, draamaa, elokuvakäsikirjoituksia ja runoutta. Suomennettuja teoksia on kertynyt kahdeksan.

Suosittelen Varkaan päiväkirjaa kaikille, jotka haluavat katsoa elämää poikkeuksellisesta kulmasta. Jos tuntuu siltä, että julkkisten ”traagiset” tilitykset ovat ohuita ja päälle liimattuja, jos tuntuu siltä, että romaanihenkilöt ovat muovisia marionetteja, joiden sisin jää tavoittamatta, silloin kannattaa tarttua Genetin kirjaan.

Varkaan päiväkirja on silkkaa autobiografiaa. Genet käsittelee petosta, koska se on moraalisesti vaikeinta ja julminta. Kaunistelematon ja raaka todellisuus hakee ympärilleen pyhyyttä ja nöyryyttä vertaansa vailla olevalla kirjallisella briljanssilla.

Albert Camus (1913-1960) Kuva Henri Cartier-Bresson.

Kirjalliset rinnastukseni kiteytyvät jutun otsikkoon. Genetissä ja nobelisti Camusissa on paljon samaa. Useimmat lukijat muistavat Sivullisen aloituslauseen. Valitaan tähän Camusin romaanin viimeinen virke:

”Jotta kaikki täyttyisi, jotta tuntisin itseni vähemmän yksinäiseksi, minun oli vielä toivottava, että teloituspäivänäni olisi paljon katsojia ja että he ottaisivat minut vastaan vihan huudoin.” Vertauskohdaksi kappale Genetiltä. Pohdinnat moraalista ja kuolemasta käyvät yksiin:

”Tahtoisin hetkeksi kohdistaa huomion epätoivossa piilevään ylittämättömään onneen: kun ollaan yksin, äkkiarvaamatta vastatusten oman perikadon kanssa, hetkeen jolloin ollaan todistamassa itsensä ja elämäntyönsä peruuttamatonta tuhoa. Antaisin kaiken maallisen omaisuuteni – ja totisesti se pitääkin antaa – saadakseni kokea tuon salaisen epätoivon tilan, jota kukaan tuntemani ihminen ei ole kokenut. Hitler, yksin palatsinsa kellareissa, sai Saksan tappion viime hetkillä varmastikin kokea tuon puhtaan valon, hauraan mutta horjumattoman mielen kirkkauden – tietoisuuden tuhostaan.

………………………………….

On selvää, että Genetin kirja löytyy myös 22.1.2011 tähän blogiin laatimaltani Sadan kirjan listalta: http://juhasiro.fi/blogi/?p=1278

Perjantairuno: Haluaisitko enkelin hommiin?

by

3.5.2012

17:37

5 kommenttia artikkeliin Perjantairuno: Haluaisitko enkelin hommiin?

Kirjallinen estetiikka, Kirjoittamisen ideat, Kuulumisia kauempaa, Kuvataiteilijat, Perjantairuno, Usko ja uskonnot

, , , ,

Tyttäreni näki unen. Voimakkaammin asiaa kuvailevat käyttäisivät sanaa ilmestys. Niin todelliseksi hän tunteen kuvasi.

Keskellä yötä soitettiin salatusta numerosta. Toisessa päässä puhui kaksi vuotta sitten kuollut perhetuttumme: ”Sain luvan soittaa täältä sinulle. Ole varovainen sillä vesillä sattuu onnettomuus, jossa menehtyy useita ihmisiä. Jos olet heidän joukossaan, menetät henkesi.” Viesti oli lyhyt, mutta nainen lisäsi vielä: ”Ai niin, olen saanut täällä töitä – olen saanut töitä enkelinä.”

Rembrant, Arkkienkeli ilmestyy Tobiakselle 1637.

Minulle kaikki uskonnot ovat yksi ja sama asia. Ne tavoittelevat maailmankaikkeuden järjestyksen takaa jotain suurempaa salaisuutta. On selvää, että sellainen on. Ja ehkä sen takana taas uusi. Aivan kuten tieteelliset ”faktat” korvataan kerta toisensa jälkeen kehittyvillä teorioilla.

Suhteeni enkeleihin on selvä. Isompiakin ihmeitä on. Me pidämme niitä aivan arkipäiväisinä. Istun juuri koneen takana, josta aukeaa koko maailma. Kävin juuri katsomassa Kabulin maisemia. Qalai Kululapushtan kujalla paistellaan jotain paikallista herkkua, katukeittiö käryää.

Jos tuonpuoleisessa tarjotaan enkelin duuneja, järkevä henkilö eläisi niin, että työhaastattelussa hommaan olisi jo hankittuna sopivia meriittejä. ”Hyvät teot” ja lähimmäisten huomioiminen eivät liene haitaksi koskaan.

Kuvaksi tarjoan Rembrantin maalauksen, jossa arkkienkeli ilmestyy Tobiakselle. Tekijä oli köyhän myllärin poika, joka uudisti aikanaan maalaustaidetta radikaalisti. Tuskin kukaan muu olisi 1637 keksinyt maalata näkyviin enkelin jalkapohjat.

Enkeleissä ja klassisessa musiikissa on minulle jotain samaa. En aivan ymmärrä, mutta aavistan. Pitäisi perehtyä paremmin, jotta voisi nauttia tuloksista. Perjantairuno katselee maailmaa tältä kantilta. Tekstileike numero 194 tulee tekeillä olevasta kokoelmasta BABEL.

………………………………………………………..

Musiikki saa joidenkin elämän syttymään

avaa suuren selvittämättömän rakkauden

kykenee vaihtamaan Bachin ja Händelin

Jumalan ja hänen poikansa paikalle, kuulemaan

lumihuiput ja orjantappurapensaan liekkien kielen

näkemään pimeässä, uskomaan ikuiseen elämään

taivaan ja maan yhteyteen – he ovat hartauden vallassa

eivät pelkää pyöveleitä, heidän uskonsa ei horju

he saattavat syleillä ja yhtyä enkelten kanssa.

Niin yksinkertaista on antautua

jos jumalista tulee hyvän päivän tuttuja.