Blogin 694 päivitystä. Lue tasan kymmenen vuoden takainen juttu: Kauniita naisia

Huomasin juuri, että olen pitänyt blogia tasan kymmenen vuotta. Kirjoitin ensimmäisen päivityksen 31.5.2009. Tänään juttuja on kertynyt 694. Merkkimäärällä laskettuna noin 5,4 keskimittaista romaania. Olen tavoitellut eräänlaista rihmastoa, jossa aiheiden välille kehkeytyy yhdistäviä polkuja.

Carl Spitzweg: The Poor Poet (1837)

Tein aikanaan kritiikkejä Aamulehteen, jossa vaatimuksena oli ennalta määritelty merkkimäärä. Sama meno jatkuu. Jos asia on pitkä, teen siitä useamman päivityksen. Juttu pitää pystyä nielaisemaan kertahaukkauksella.

Itselleni blogin pitäminen on antanut vireyttä asioihin perehtymiseen ja lukemiseen. (Juttu Thomas Bernhardista ja Tarja Roinilan suomennoksista on tulossa.) Päivän kunniaksi juttu 13.6.2009. Ekstralinkeissä lisää ensimmäisiä päivityksiä.

Kuvassa Kirjailija -lehden ja Parnasson uusimpien numeroiden kannet. Kauniita kirjailijoita. Ikäerosta huolimatta. Ja juuri sen tähden. Anni Lahtinen täytti alkuvuodesta 95 vuotta. Riina Katajavuori on häntä 54 vuotta nuorempi.

Väittävät, että sisäinen kauneus ratkaisee. Totta. Poikkeavien näkökulmien hakeminen, uutta luova ajattelu ja analyyttisen intohimoinen suhde omaan ammattiin luovat hehkua koko olemukseen. Asenne säteilee kummankin naisen kasvoilta.

”Nyt en tiedä mitä minulle kuuluu, jos en kirjoita”, Katajavuori sanoo haastattelussaan. Niin se on: valmiiksi ajateltua on maailma täynnä, joku muu on miettinyt jo kaiken puolestamme, vaikka muuta kuvittelisimme. Kannattaa punnita mikä on omaa, mikä muilta kyseenalaistamatta omaksuttua.

Katajavuorelle lisäpisteet myös siitä, että hän nimeää John Ashberyn toiseksi häntä itseään innostavista runoilijoista. Mies mahtuu minunkin top-kymppiini. Innostavaa tekstiä lukiessa, olo tuntuu luovalta vaikka ei itse saisi aikaan riviäkään.

Tuoreeseen Parnassoon mahtui myös kirjoittamani juttu tekijänoikeuksista. Ei niinkään vakava, ehkä paremmin osoitus siitä, että päivänkohtaisia kysymyksiä kannattaa usein katsoa laajemmalta kantilta.

Anni Lahtisen kanssa kävi näin: hänen syntymäpäivänsä aikoihin mietin, miten koleasti unohduksen tuuli pyyhkäisee niiden yli, joita median makea mesi ei ruoki. Ajattelin, että Annista pitäisi tehdä juttu Kirjailija -lehteen. En uskaltanut. On ideoita, jotka on syytä luovuttaa parempiin käsiin. Pyysin Annin ystävää, kirjailija Anneli Toijalaa kirjoittamaan tekstin. Hyväksi onneksi hän suostui.

Otin Annista kuvat kantta varten. Sen jälkeen istuimme yhdessä kahville: minä, Anni ja Anneli. Ja vieläkin, viittä vaille sadan vuoden iässä Annin silmiin syttyi aivan erityinen palo, kun hän kertoi riemusta minkä esikoiskirjan julkaisupäätös aikanaan sai syttymään.

Kirjailija ei pääse koskaan ajatuksistaan eroon. Hänen ammattinsa, jos mikä, on Kutsumustyötä.

……………………………

Blogin ekstralinkit

1. Blogin ensimmäinen juttu: professoreiden naismaku ja Marilyn Monroe

2. Rahatonta runoilijaa varottava!

3. Michael Jacksonin kuolema – Peter Pan elää!

4. Kesän paras kulttuuritapahtuma

……………………………..

D-day: 400 000 kuollutta tai haavoittunutta

Tänään perinnepäivitys. Olen huomioinut jo useana vuotena Normandian D-dayn. Tänä vuonna liittoutuneiden maihinnoususta tulee kuluneeksi 75 vuotta. Nyt, kun Brexitin vaaka heiluu, voisi muistaa yhden perussyyn miksi EU aikanaan perustettiin. Siksi, että yhteistyöllä päästään lopulta parempiin tuloksiin kuin eristäytymällä – siksi, ettei toisen maailmansodan kaltainen katastrofi enää koskaan toistuisi.

HS 6.6.2019

Normandian maihinnoususta tulee 6. kesäkuuta kuluneeksi 75 vuotta. Romaanissani Saat toivoa kolmesti (Like 2007) kuvasin D-dayn alkuhetkeä muutamalla kappaleella. Olen kiertänyt myös autenttisilla tapahtumapaikoilla.

6.6.1944. famouspictures.org

”On tiistain vastainen yö kesäkuun kuudentena 1944. Vastaanotin suhisee, kuuluu räsähdyksiä, ensimmäiset sanat hapuilevat orpona kunnes taajuus asettuu kohdalleen ja radioaalloille alkaa soljua runon säkeitä.

Jossain, tuhansien suunnitelmien ja sopimusten leikkauspisteessä joku lukee yksin Paul Verlainen runoa. Se on salainen merkki – hyökkäyskäsky, joka nostaa kaksitoistatuhatta lentokonetta ilmaan ja saa liittoutuneiden laivaston kääntämään kurssinsa kohti Normandian rannikkoa kolmenkymmenen kilometrin levyisenä rintamana.

Verlainen säkeet tekevät kaikesta peruuttamatonta: ne poistavat konepistooleista varmistimet, laukaisevat tykit, pommit ja miinat ja sinkoavat ilmaan satojatuhansia kranaatteja. Syöksyveneiden keulaan kyyristyneet sotilaat pelkäävät kuollakseen saksalaisten tulituksen huumaavassa jylyssä ja metallinkovassa rätinässä. On sietämätöntä odottaa keulaportin putoamista ja syöksymistä mereen ja varmaan kadotukseen. Kauhu tai toive pelastumisen ihmeestä on sysättävä syrjään. On hyökättävä silmittömästi eteenpäin – taistelussa jonkun on aina lähdettävä ensin, muuten kaikki mikä jäljessä tulee ei voisi vyöryä eteenpäin.

Omaha Beachin avoimella kaistalla suurin osa amerikkalaisista ammutaan verestä värjäytyvälle rantaviivalle. Golden Beachin lohkolla henkiin jääneet englantilaiset pureutuvat pystysuorana nousevan jyrkänteen kuolleeseen kulmaan.

Lentokoneet kylvävät tinapaperisilppua taivaan täydeltä ilmatorjunnan harhauttamiseksi. Kello 00.15 ensimmäiset britit laskeutuvat liitovarjoillaan saksalaisten linnoitusketjun taakse Caenin hiljaisille silloille.

Bunkkerinsa rauhassa Hitler on ottanut unilääkkeensä, eikä häntä uskalleta häiritä. Führerin vaipuessa uneen haaveista ja hulluudesta kasatut tuhatvuotisen valtakunnan muurit alkavat sortua lopullisesti.”

Kuva: Robert Capa

Entä säkeet, jotka laukaisivat tulimyrskyn jossa neljäsataatuhatta sotilasta kuoli tai haavoittui. Paul Verlaine (1844 – 1896) oli kuuluisa ranskalainen runoilija. Koodiruno Syyslaulu on näennäisen yksikertainen. Useampi lukukerta nostaa esiin uusia sävyjä. Myös ennakoinnin siitä miten kova hinta oli maksettava sodan suunnan kääntäneestä taistelusta. (Suomennos Einari Aaltonen, 2002)

Kuva: Francois Mori

Syysviulujen verkkainen

nyyhke

riipii sydäntäni,

ja epätoivo on minulle työ.

Olen tukahtua,

kalpenen,

ja kello lyö.

Muistan menneen,

itken kyyneleen;

raakaan tuuleen

minä lähden,

sinne tänne poukkoilen

kuin syksyn kultalehti

leijailen.

……………………………

Blogin ekstralinkit

1. Tarina toisen maailmansodan kulisseissa

2. Adolf Hitlerin aivot

……………………………..