Bibliomantia on ennustamisen muoto, jonka määritelmä on hieman hatara. Monet liittävät sen vain raamattuun tai muihin ”pyhinä” pitämiinsä kirjoituksiin. Muun muassa Jehovan todistajilla on nimeen liittyvä sivusto, jota löytyy Vartiotornin julkaisujen hakemisto. Itselläni on tapana availla kirjoja satunnaisesti joinkin lähtökohdan tai ideakipinän toivossa. Nappasin taas työpöydältä Ernst Billgrenin kirjan Mitä on taide – ja sata muuta tositärkeää kysymystä (Teos 2010, suom. Martti Anhava). Päätin lukea heti ensimmäisen kysymyksen – onko se paalupaikalle nostettavan arvoinen. Kyllä on, assosiaatioketju vei muutamien kuolemasta holokaustin miljooniin uhreihin.
Billgren kysyy, ”Voiko tieto ratkaista taiteelliset ongelmat? Lyhyt vastaus: Vain jos osaa käyttää sitä. Pitkä vastaus: Viime vuonna leivänpaahtimet surmasivat Yhdysvalloissa 791 ihmistä, kun taas hait surmasivat vain yhdeksän ihmistä saman ajanjakson aikana. Tämä on sellaista tietoa, jota ihmiset kaipaavat ja josta he voivat hyötyä. Ikävä kyllä siitä ei seuraa, että ihmiset pelkäisivät leivänpaahtimia enemmän kuin haikaloja, vaikka syytä olisi. Paahdinten vaarallisuuden muistaa vasta kun saa volttihoitoa paahtimenrämältään ja kuolee ’Niinpä tietysti!’ huulillaan. Monet kuolevat mieluummin kuin vaihtavat harhaluulon tietoon.”
Funtsin näitä, kun minulle todistellaan, että covid-rokotusten saaneet alkavat kuolla viiden vuoden kuluttua salatun suunnitelman seurauksena. Tai miten rikkaiden eliitti suunnittelee maailmanvallan kaappausta ja ihmisten alistamista aivan kuten elokuvassa Metropolis (Fritz Langin saksalainen dystopiakuvaus vuodelta 1927. Mykkäelokuva, joka kuuluu maailman kulttuuriperinnön luetteloon).
En voi olla ajattelematta myös teorioiden yhteyttä kuuden miljoonan juutalaisen murhaamiseen. Vaino alkoi salaliittoteorioista 1900-luvun alussa ja levisi kansojen keskuudessa, erityisesti Saksassa. ”Siionin viisaiden pöytäkirjat” koostuu väärennetyistä asiakirjoista, joissa kuvataan juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmia. Monet antisemitistiset ryhmät käyttivät niitä todisteina ja niillä perusteltiin juutalaisiin kohdistunutta vainoa. Kun ne alkoivat, kokonaisen kansan enemmistö nieli propagandan. Toisen maailmansodan uhrien kokonaislukumäärä oli n. 62 miljoonaa. Edellinen postaukseni kertoo saksalaisten sodanjälkeisestä itsemurha-aallosta. Niin vaikea on luopua uskomuksistaan.
Pöytäkirjoissa, joita on väitetty vuonna 1897 Baselissa järjestetyssä, Theodor Herzlin johtamassa ensimmäisessä sionistikonferenssissa kirjoitetuiksi, kuvataan kokouksia, joissa juutalaiset suunnittelivat länsimaisen yhteiskunnan alistamista. Suunnitelmiin kuului maailmantalouden romahduttaminen ja poliittisen järjestyksen horjuttaminen sosialismin ja anarkismin avulla. Tärkein keino oli lehdistön, rahalaitoksen ja poliittisten instituutioiden haltuunotto kullan ja rahan avulla, Euroopan maita lietsottaisiin sotimaan keskenään. Väinö Linna, vaikkakin mennen maailman mies, sanoisi tähän: ”Kannattaa tietää aina enemmän, aloittakaa historiasta.”
Tässä maailmanhistorian viimeiset, isot murrokset ihmiskunnan kannalta naurettavan tiukkaan pakettiin puristettuna: siirrytään keräilytaloudesta ja metsästyksestä maanviljelyyn. Teollistumisen myötä ”Kehruu-Jenny” korvaa tehtaissa kahdentoista lapsen työt. Siitä huolestutaan. Mitä tehdä, kun lapset jäävät työttömiksi. Maailma kutistuu, kun keksitään lennätin ja puhelin. Tampereella syttyy sähkövalo 1882. IBM:n johtaja sanoo, että maailmaan riittää kahdeksan keskitettyä tietokoneyksikköä. Mac julkaisee ”Kottaraispönttö” -tietokoneensa kaikkien saataville 1984. Siitä se lähtee ja jatkuu… Tekoäly mullistaa taas kaiken. Kun tulee aika luopua tästä todellisuudesta, hatuttaa eniten, etten näe tulevaisuuden utopioita. Vaikka mistä sen tietää? Olen niinkin kirjoittanut, että kaikesta minkä ihminen saattaa kuvitella, on mahdollista tulla totta – koska sellainenkin toteutuu, mitä emme kykene edes kuvittelemaan.
Bibliomantiasta lähdettiin ja siihen päädytään. Avasin lopuksi raamatun. Jobin kirja 11:20 kertoo näin: ”Mutta jumalattomilta kaikki pimenee, he eivät enää löydä pakotietä. Heillä on enää vai yksi toive: viimeinen henkäys.”
…………………………………………….
Blogin ekstralinkit
1. Tarinoilla käydään kuoleman yli
2. Googlella ja Kafkalla on asiaa juuri sinulle
…………………………………………….