Avainsana: Musta runokirja

Ruumiin hiili on yksinkertaisesti hiiltä, mielen tulella poltettua

by

20.3.2018

18:53

3 kommenttia artikkeliin Ruumiin hiili on yksinkertaisesti hiiltä, mielen tulella poltettua

Blogit ja postaukset, Kustantajat

,

Muutto venytti blogin päivitystä poikkeuksellisen pitkään. Kuten kerroin aiemmin, Pyynikin Trikoon kiinteistö harjun kupeessa on myyty saneerausyhtiölle. Työ kestää vuosia ja valmista tulee vaiheittain. Edellisen työtilan ikkunat antoivat etelään. Nyt katsellaan pohjoiseen, kohti harjun jyrkintä rinnettä.

Muutto ei ole vain tavaroiden siirtoa, vaan kaiken vuosien mittaan kertyneen karsimista. Hommaan kului vaimon jelppaamana tiukat kolme viikkoa. Nyt on kalusteet ja koneet kohdallaan, sähköt, valot ja muutkin viritykset paikallaan.

Edellisessä työtilassa vierähti 17 vuotta. Kun muuton saa soviteltua aikatauluihin, se on lopulta hyvä juttu – eräänlainen ”puhdistus”, ehkä myös jonkin uuden alku. Nähtäväksi jää. Palaan tähän vielä, vaikka päivityslistalla on paljon muutakin mielenkiintoista, mm. ”Kiinan kadotetut tyttäret, Muhammad Ali” ja kirjallisuuden kiristynyt kustannuspolitiikka, josta Hesarikin kirjoitti tänään.

Kustannustoimittajani ehti jo kysellä uuden romaanikäsiksen editointiversion perään. Nyt sekin on tulostettu ja postitettu eilen. Tänään tuntuu, että mehut on miehestä aika tarkkaan puristettu. Lyhyen postauksen lopuksi muutama säe. Otin hyllystä Mustan runokirjan ja nappasin ensimmäisen tekstin joka sivuilta avautui.

V ä i t ö s  v a l o s t a

Valosta en halua väitellä, vaikka teoreetikot

tuhlasivat mustetta paperille

jo ennen Aurinkokuninkaan kuolemaa.

Pohjoisen valossa kasvaneena kärsii

todellisuudesta:

kun mitään ei ole, on kaikki.

Säteet taittuvat prismoista ja peileistä,

ei ole kuvaa ilman valoa, ei edes omaa.

Ruumiin hiili on yksinkertaisesti hiiltä,

mielen tulella poltettua.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Neljän vuoden takainen juttu ja pako putkiremontin alta: ”Hyvän ja pahan taistelu”

2. Hotakainen kirjoittaa kirjaa Kimi Räikkösestä. Blogin päivitys kuuden vuoden takaa: ”Kari Hotakainen ja Buster Keaton”

…………………………

Haluaisin nukkua yöt kuin äidin sylissä, nähdä naisen unia

by

8.3.2018

20:31

Leave a comment on Haluaisin nukkua yöt kuin äidin sylissä, nähdä naisen unia

Perjantairuno, Unohdettujen runojen klinikka

, ,

Lyhyt pikapäivitys illan päätteeksi. Kuvista näkyy, että  naistenpäivän puuhat on olleet aivan samat kuin koko viikon. Vaimo on tietty ahkeroinut mukana. Vanha työhuone  tyhjenee ja uusi täyttyy. Toivottavasti ”valmista” tulee joskus ensi viikolla ja koneet heräävät taas henkiin moitteetta.

Koska tämä on ”kirjallisuus- ja kulttuuriblogi”, raapaisen lopuksi runon, jossa on hento yhteys naistenpäivään. Ensimmäiset säkeet lähtevät ajasta, jolloin asuimme omakotitalossa. Muurahaiset valtasivat keittiön joka kevät ja häipyvät ilmojen lämmetessä. Teksti tulee kokoelmastani Musta runokirja (Like 2000). Viimeiset säkeet koettavat kaiketi kertoa luopumisesta ja turhan hylkäämisestä. Sukupuolesta riippumatta – tai juuri sitä alleviivaten.

Takatalvi tulee ja muurahaiset pakenevat

räntäsateesta keittiön roskaämpärille

kidusten, suomujen ja suolten sokkeloihin.

New Yorkin kaatopaikan yllä kaartaa lokki,

minä ajan mutkaista tietä ja luen samalla runoa

kun auto karkaa metsään.

Ei minusta enää kuin kärpästen herraksi,

ja hyttysten, joiden elämästä ja kuolemasta koetan päättää.

Haluaisin nukkua yöt kuin äidin sylissä,

nähdä naisen unia.

Ja kun varastan, haluan varastaa

niin että kaikki näkevät, rehellisesti.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Emily Dickinson, ”Kristuksen morsiamen matkassa”

2. Olga Tokarzuck, yksi ehdottomista suosikkikirjailijoistani.

……………………….

Syntymätön lapsi, Jeesus ja muut vapahtajat

by

20.12.2017

14:58

1 kommentti artikkeliin Syntymätön lapsi, Jeesus ja muut vapahtajat

Elokuvat, Kirjoittamisen ideat, Runous, Unohdettujen runojen klinikka, Usko ja uskonnot

, , , ,

Matteuksen evankeliumi 18:1-5

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.”

Kuva sivustolta: centromedicoclinico.com

Ehkä se noin on. Rauhaan, onneen ja autuuteen tarvittaisiin lapsen puhdas ja avoin mieli, jota yksikään uskonto tai ideologia ei ole ehtinyt hämmentää. Ehkä ajattelin jotain tuollaista, kun kirjoitin runon vuosituhannen vaihteessa kokoelmaani Musta runokirja (Like 2000). Mielessä oli taatusti myös Stanley Kubricin 1968 ohjaama, maailman kaikkien aikojen paras elokuva 2001: Avaruusseikkailu.

Blogissa vieraili viime vuonna yhteensä yli 40.000 päivitysten lukijaa, tämä vuosi näyttäisi jäävän hilkun alle. Jatketaan ensi vuonna, mielenkiintoisia aiheita kyllä piisaa.

Tänään toivotan kaikille antoisaa joulun aikaa ja toteutuvia toiveita uudelle vuodelle! (Credo, latinaa: minä uskon)

Kuva, Stanley Kubrick / 2001: Avaruusseikkailu. Käsikirjoitus yhdessä Arthur C. Clarken kanssa

C R E D O

Tunnustus on vastahakoisesti

aukeava haava, jota sidon yhä uudelleen.

Kynttilän liekki huoneen nurkassa, tuli joka kytee

seitsemän sadepäivän jälkeen.

En tule valmiiksi. Olen kateellinen

sinulle, joka et elä täällä uskon varassa

vaan oman varmuutesi.

Minä uskon jumaliin, yhdessä ja erikseen,

Jeesukseen ja muihin vapahtajiin. Juudakseen,

jolle annettiin raskain taakka.

Uskon lapseen ennen kuin se on syntynyt.

Neljäntoista viikon ikäiseen sikiöön,

yhdeksän sentin mittaiseen.

Sillä on samanlaiset kädet kuin minulla,

sormenjälkineen ja kynsineen. Se leijuu

lapsivedessä kuin avaruuslentäjä,

jonka napanuora kiinnittää elämästä elämään.

Sydän sykkii, kierrättää verta ja happea.

Hämärässä hohtavat aivot

pergamenttia ohuemman ihon lävitse.

…………………………………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Ihmeellistä joulua 

2. Me tapahdumme tuntemattomilla syvyyksillä

…………………………………………….

Harakka ja huhtikuun sumuinen kuu

by

7.4.2017

15:35

Leave a comment on Harakka ja huhtikuun sumuinen kuu

Kulttuuri, Perjantairuno, Runous, Suomen kieli

, , ,

Jenni Haukio on koonnut Suomen juhlavuodeksi Otavan kustantaman, juuri julkaistun runoantologian Katso pohjoista taivasta. Satakuusikymmentä runoilijaa ja kolmesataaviisikymmentä sivua. Haukion sanoin: ”teos on kunnian- ja rakkaudenosoitus runoudelle Aleksis Kivestä nykypäivään.”

Haukion valitsema tekstini on viidentoista vuoden takaa. En julkaise sitä tässä, ehkä joskus tuonnempana. Selailin kokoelmiani noilta ajoilta ja mietin miten erilaisin tunnelatauksin nykypäivään verraten olen niitä kirjoittanut. Jotain muuttumatonta silti on: runon estetiikka ja etiikka, jonka takana voi seisoa. Särmät ja vastakohdat, joista runo hakee kipinää. On mahdoton kirjoittaa rivejä, joita ei koe omaksi äänekseen.

Nappaan tähän Perjantairunoksi tekstin vanhoilta ajoilta. Valinta on yksinkertainen, koska runon nimi on Huhtikuu. Rivit löytyvät kokoelmasta Musta runokirja (Like 2000).

Kuva: Pictaram, Heikki Helle

Runon tekeminen on sellainen sairaus

ettei siitä saisi kirjoittaa.

Pitää maata sängyssä ja jättää sirpaleet lakaisematta,

varata olutta käden ulottuville ja miettiä

miten kaunis lintu harakka on.

Se pysyy ilmassa kuin ajatus

kun ei lentämisestä tiedä.

Ilman tuulta ja räntää ei kevät tule.

Ilta tulee, huhtikuun sumuinen kuu.

Autojen ikkunat huurtuvat parkkipaikoilla

ja jossain laulaa oopperan diiva,

silloin runon tekeminen on maailman turhin tauti.

Syvästi alastomana haravoit unissani

puiston kuivunutta nurmea.

Kun soitan sinulle, pyydät kuvittelemaan

väliimme pingotetun köyden

ja tulen, joka polttaa sen poikki.

……………………………………………

Blogin ekstralinkissä Mirkka Rekola:

”Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille”

……………………………………………

Kirjoittamisesta, tänään

by

30.11.2016

15:16

Leave a comment on Kirjoittamisesta, tänään

Ammatit, Runous

,

Pikainen päivitys kirjoitustyömaan keskeltä. Hilkkua vaille kolme kuukautta sitten minulle tehtiin sydämen ohitusleikkaus. Eilen kävin kardiologin vastaanotolla ”lopputarkastuksessa”. Hän tiedusteli sairauslomasta. En osannut vastata, en ollut ajatellut asiaa ollenkaan. Kirjailija ei taida tarvita sairauslomaa, lääkäri sanoi.

Kotiutumisesta oli tuskin kolmea viikkoa, kun kuljin työhuoneelle polkupyörällä. Fysiikka on silti vain puolikas tarkoitustaan tuskailevasta ihmisestä. Olen aina kirjoittanut ”hitaasti”, ja se on pitänyt korvata sitkeydellä ja säännönmukaisuudella. Viime viikkojen keskittymiskyky on ollut tavallistakin kovemman takana.

Ensin piti koota keskeneräisen käsikirjoituksen palapeli, päästä uppoamaan takaisin jo kirjoittamaansa. En ole koskaan luottanut virtauskokemusten fiiliksiin, vaan ”perse penkkiin” – menetelmä on ollut minun tapani. Se ei poista tekemisen iloa ja nautintoa, mutta kirjat syntyvät kirjoittamalla.

Oikeastaan vasta tällä viikolla, yli kolmen kuukauden tauon jälkeen käsikirjoituksen hahmo on taas selkeänä päässäni. Osaan raamit ulkoa ja luotan siihen, että voin joka päivä antautua kirjoittamisen imuun ja tarina johdattaa minua. Joskus syntyy ”valmista” vähemmän, mutta niin pitääkin.

Uusi romaanikäsis pureutuu hyvän ja pahan problematiikkaan ja haukkaa tarinassaan sadankolmen vuoden mittaisen siivun. Ei toki kokonaan, mutta tärkeinä etappeina vuodet 1923, 1951 ja 2026.

Lopuksi runo, joka (tavalla tai toisella) liittyy päivitykseen. Teksti tulee Mustasta runokirjasta, joka julkaistiin vuonna 2000. Samana vuonna, kun jäin entisen elämäni päivätöistä ja ryhdyin vapaaksi kirjailijaksi. Mitä se ”vapaus” ikinä merkitseekään.

Transformaatio

Kirjoitan ikuisuutta varten. Jätän mainitsematta

runoilijan, jolta voisin oppia pilvien nimet

kennomaisista palleropilvistä savuviuhkoihin saakka.

Hän avaa postia ja keittää lapselle velliä,

kertoo, että tekee vilppiä kuoleman suhteen.

Sillä niiden kuolema, jotka elävät

samanaikaisesti hänen kanssaan, on merkittävämpää

kuin niiden, jotka elivät tuhat vuotta sitten.

Kuolema on annettu vain elämän tähden,

muodon muutos. Eikä minua rakasteta

vahvuuksieni vuoksi, vaan heikkouksien.

Ajattelen rautaa ja terästä, metalli kämmenelläni

on kova ja kilahtava harkko.

Kun siitä työstetään jousi, se antaa periksi.

Jos siitä hiotaan kellon ratas, se liikkuu ja elää.

…………………………………………….

Ekstralinkissä:

”Ihminen, joka elää hyvän ja pahan leikkauspisteessä”

……………………………………………

Asetta älä käytä, edes sanoja

by

24.3.2016

19:36

Kommentit pois päältä artikkelissa Asetta älä käytä, edes sanoja

Kuvataide, Kuvataiteilijat, Runous, Usko ja uskonnot

, , , ,

Nostan blogiin pääsiäisen päivityksen, joka on liki sama kuin neljä vuotta sitten julkaisemani. Näyttää siltä, että viimeisten säkeiden sanoma on kasvanut yhä ajankohtaisemmaksi.

Pääsiäisen viesti on kuolemassa ja elämässä. Jeesus kumosi kaksi edellä mainittua sanaa. Käsityksemme mukaan voi olla vain elossa tai kuollut. Jälkimmäisestä lääkäri kirjoittaa todistuksen. Jeesukselle oli annettu kolmas vaihtoehto ja hän nousi kuolleista.

Tarinan todenperäisyyteen en ota kantaa. Kompetenssi ei riitä. Mielipiteeni on, että kaikki uskonnot ovat yksi ja sama asia. Vähän kuin lottovoiton odotus. Keskitetään toiveet johonkin, joka ratkaisisi kaiken. Tärkeintä on toivo. Ne, jotka satsaavat tulevaan taivasosuuteen kutsuvat samaa asiaa sanalla armo.

Kuvien symboliikka liittyy päivän runoon. Ensimmäisen on maalannut Michelangelo Merisi alias Caravaggio. Kuka voisikaan kuvata kuolleen ilmestyksen paremmin kuin barokin ristiriitainen nero. Loistava miekkailija, joka pikaistuksissaan tappoi ja haavoitti muita ja oli jatkuvasti etsintäkuulutettuna.

Garavaggion maalauksia kannattaa tutkia enemmänkin. Niistä on riisuttu turha rekvisiitta. Jäljelle jää vain draaman tihentymä ja asian ydin.

Maitokivi -teoksen olen nähnyt livenä Kiasmassa. Tekijä Wolfgang Laib. Siinäkin on kysymys epäilystä. Pinta on maitoa, eikä sitä voi erottaa marmorista. Tekisi mieli koskettaa.

Pääsiäisrunon ydin on uskossa ja odotuksessa. Jyrkkien vastakohtien hylkäämisessä ja varmuudessa, että toivoa on. Runon nimi on latinaa ja merkitsee rakkautta. (julkaistu kokoelmassani Musta runokirja, Like 2000)

C A R I T A S

Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken,

kuin taikurin sauvan liike silinterihatun yllä.

Yön tunnit hakkaat tyynyllä unen naulaa,

tuska lisää terävyyttä ja alat nähdä syvemmälle.

Et usko ettei maito ole marmoria,

ennen kuin työnnät sormesi siihen.

Niin kuin Tuomas, joka halusi tunnustella

haavaa ja naulan jälkiä Mestarinsa käsissä.

Asetta älä käytä, edes sanoja.

Ne ovat sotkuinen verkko syvyyksien yllä. Vesi

ei saa miekasta avointa haavaa

ja jos odotat, armon ja tuomion välistä

kasvaa kolmas tie.

…………………………………………

Blogirihmaston ekstralinkki: ”Mistä tiedän, että minulla on oikeat mielipiteet?”

…………………………………………

Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken

by

2.4.2015

12:00

Kommentit pois päältä artikkelissa Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken

Kirjoittamisen ideat, Kuvataiteilijat, Usko ja uskonnot

, , , ,

Kiireiden keskellä kierrätän pääsiäisen tekstin kolmen vuoden takaa. Itse asia ei ole parissa tuhannessa vuodessa miksikään muuttunut: armon ja tuomion välistä kasvaa kolmas tie.

Pitkäperjantaina runon idea lähtee kahdesta sanasta. KYLLÄ ja EI. Ne ovat kahlitsevia ilmaisuja. Aivan kuin taannoisessa tietokilpailussa: ”Haluatko lukita lopullisen vastauksen?”

Pääsiäisen viesti on kuolemassa ja elämässä. Jeesuksen väitetään kumonneen kaksi edellä mainittua sanaa. Käsityksemme mukaan voi olla vain elossa tai kuollut. Jälkimmäisestä lääkäri kirjoittaa todistuksen. Jeesukselle oli annettu kolmas vaihtoehto ja hän nousi kuolleista.

Tarinan todenperäisyyteen en ota kantaa. Kompetenssi ei riitä. Käsitykseni on, että kaikki uskonnot ristiriitaisuudessaan ovat lopulta yhtä. Niitä yhdistää sama kuin lottovoiton odotusta. Keskitetään toiveet johonkin, joka ratkaisisi kerrasta kaiken. Tärkeintä on toivo. Ne, jotka satsaavat mammonan sijasta taivasosuuteen, kutsuvat samaa asiaa sanalla armo.

Kuvien symboliikka liittyy päivän runoon. Ensimmäisen on maalannut Michelangelo Merisi, alias Caravaggio. (1571-1610) Kuka voisikaan kuvata ylösnousseen ilmestyksen paremmin kuin barokin ristiriitainen nero. Loistava miekkailija, joka pikaistuksissaan tappoi ja haavoitti muita ja oli jatkuvasti etsintäkuulutettuna. Garavaggion maalauksia kannattaa tutkia enemmänkin. Niistä on riisuttu turha rekvisiitta. Jäljelle jää vain draaman tihentymä ja asian ydin.

Maitokivi -teoksen olen nähnyt livenä Kiasmassa. Tekijä Wolfgang Laib. Siinäkin on kysymys epäilystä. Pinta on maitoa, eikä sitä voi erottaa marmorista. Tekisi mieli koskettaa.

Pääsiäisrunon ydin on uskossa ja odotuksessa. Jyrkkien vastakohtien hylkäämisessä ja varmuudessa, että toivoa on. Runon nimi on latinaa ja merkitsee rakkautta. (Julkaistu kokoelmassa Musta runokirja, Like 2000.)

C A R I T A S

Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken,

kuin taikurin sauvan liike silinterihatun yllä.

Yön tunnit hakkaat tyynyllä unen naulaa,

tuska lisää terävyyttä ja alat nähdä syvemmälle.

Et usko ettei maito ole marmoria,

ennen kuin työnnät sormesi siihen.

Niin kuin Tuomas, joka halusi tunnustella

haavaa ja naulan jälkiä Mestarinsa käsissä.

Asetta älä käytä, edes sanoja.

Ne ovat sotkuinen verkko syvyyksien yllä. Vesi

ei saa miekasta avointa haavaa

ja jos odotat, armon ja tuomion välistä

kasvaa kolmas tie.

………………………………………………

Ekstralinkkissä espanjalaisten pääsiäinen: ”Tarvitsetko kompassiksi sydämeni?”

………………………………………………

Pitkään vältelty Perjantairuno

by

22.3.2013

13:07

1 kommentti artikkeliin Pitkään vältelty Perjantairuno

Babel, Blogit ja postaukset, Perjantairuno, Unohdettujen runojen klinikka

, ,

Päivän runo on nahkaan tatuoitu, vasemman lapaluun päälle. Teksti löytyy kokoelmastani, jolle myönnettiin aikanaan Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto. Tunnustuksen kymmenvuotisesta historiasta löytyvät mm. Hannu Raittila, Ilkka Remes ja Maria Peura. Musta runokirja (Like 2000) edustaa sarjassa ainoana lyriikkaa.

Tatuointi, teksti Musta runokirja (Like 2000)

Jos runo löytyisi vieraan ihmisen selästä, kuvan julkaisu olisi helpompaa. Poikani, nyt jo kolmen lapsen isä, on ottanut tatuoinnin kolmisen vuotta sitten. Se oli aikanaan yllättävää, syitä en arvaile. Ehkä päätöksestä löytyy hippu sovintoa ja yhteisymmärrystä, isänä en ole aina osannut käyttäytyä oikein.

Pojan on aina paalutettava oma reviiri, selkeä valtaus maailmaan, jossa isällä ei ole nokan koputtamista. Näin on käynyt, ja välimme ovat käsittääkseni kasvaneet hyviksi ja mutkattomiksi.

Viime viikonloppuna vietettiin aikaa perheiden kesken. Vierailtiin tenavien kanssa Emman taidenäyttelyissä, syötiin nepalilaisessa ravintolassa. Aamukahvilla poikani kysyi ties monennenko kerran, koska pistän kuvan blogiin. Lupasin viimein hoitaa homman.

U  T  O  P  I  A

Melkein kaikkea minulle on annettu kaksi,

toinen toisen varalle.

Kaksi keuhkoa ja korvaa, kaksi silmää, kättä ja jalkaa.

Yksi sydän, etten liikaa rakastaisi.

Joku näkee vain linnun munan,

toinen erottaa jo syntymättömän poikasen

hauraan kuoren sisältä.

Lentämisen ajatuksen.

Maailman, jonka voi löytää joka päivä uudelleen

kuin hukkuneen runon.

Kello seinällä hakee sydämen tahtia

ja pilkkoo minuutin kuuteenkymmeneen osaan.

Ruis kasvaa kesän, leipä on hetkessä valmis.

Jos rakkautta on, älä odota.

………………………………………………………………

Tuore kirjani Babel YLE radio ykkösen Viikon kirjana. Haastattelu löytyy vielä parin viikon ajan täältä: linkki

Pyhimykset ja boheemit

by

24.5.2012

19:12

1 kommentti artikkeliin Pyhimykset ja boheemit

Kulttuuripolitiikka, Unohdettujen runojen klinikka, Usko ja uskomukset

, ,

Varsinainen Perjantairuno julkaistaan vasta lauantaina. Tämän päivän iltatinkinä on vielä puheenvuoron kirjoitus perjantain Kulttuurifoorumiin, jossa käydään läpi Pirkanmaan kulttuurisuunnitelman taustaselvitystä. Kokoukseen hulahtaakin huomenna koko päivä.

Työhuoneelta 24.5.2012

Teen kuitenkin pikapostauksen. Kuvaksi käy rihkama, johon on latautunut energiaa: joulupukkeja, pyhimyksiä, enkeleitä, seteleitä, Mao, Musta Pekka, Mikki, paratiisin käärme ja paavi…. runoilijoista vain Lorca on ehättänyt alttariin.

Näillä eväillä se työhuoneen aamu yleensä lähtee. Vettä keittimeen ja murukahvit mukiin. Tekstini tulee 12 vuotta vanhasta kokoelmasta Musta runokirja. Rivejä Kreikan tilanteesta siis lauantaina. Tässä runo nimeltään STIIKNAFUULIA.

Tunnistan kuninkaan kruunusta

ja herrasmiehen mustasta knallista,

pyhimys ilman sädekehää voi olla saatanan sukua.

Minusta piti tulla taiteilija ja boheemi

joka käyttää kaulaliinaa sisällä.

Valitsin naisen ja leipää,

on mahdoton tulla kaltaisekseen menettämättä.

Olen viinissä lionnutta lihaa,

kadehdin kahden päivän ikäistä

joka ei pysty kurottamaan käsiä päänsä ympäri.

Se on ainoa asia, jossa olen sitä etevämpi.

………………………………………………………………………….

Perjantairunossa tuntuu pistävä virtsan tuoksu

by

17.5.2012

15:13

2 kommenttia artikkeliin Perjantairunossa tuntuu pistävä virtsan tuoksu

Blogit ja postaukset, Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno

, , , ,

Perjantairunon piti kertoa Kreikan tilanteesta, katsoa mitä löytyisi uutiskuvien ja kyynelkaasun savuverhon takaa. On pakko jättää se toiseen kertaan, sillä kollega oli pistänyt FB-päivitykseensä rollikan kuvan.

Tampereen Hämeenkatu, 1950-luku.

Ainakin tamperelaiset seniorit muistavat johdinauton, jonka sarvet iskivät talvella sinistä kipinää sähkölangoissa. Kesähelteen kyydissä kori natisi ja punaiset tekonahkapenkit saivat vaatteet liimautumaan ihoon kiinni.

Rollikka sisältä. Kuva blogista Pakollinen kenttä.

Lapsuuden muisto rollikoista siirtyi Mustaan runokirjaan vuonna 2000, neljäkymmentä vuotta kokemuksen jälkeen. Proosaruno aloittaa kokoelman ja tuikkaan sen tähän vaikka riveillä sataa räntää. Vuodeajoista viis, jotkin kokemukset lapsuudesta jättävät lähtemättömän jäljen.

…………………………………………………………………………………………..

”Linja-auton ovi haukkaa syksyn ensimmäistä räntää. Pisarat juoksevat

sateenvarjoista mustalle kumimatolle ja vesi huurtaa ikkunoita umpeen.

Punaisten tekonahkapenkkien selkiä kiertävät metalliputket,

kuin jähmettyneet käärmeet. Poika seisoo istuinten takana ja

puristaa sormiaan hikiseen tankoon. Repussa polttaa ensimmäinen aapinen.

Vanha nainen istuu hänen edessään suljetuin silmin,

sillä on varpusen jalat ja koko elämä käsilaukussa.

Poika kumartuu salaa penkin ylle ja haistelee naisen hattua,

jossa törröttää mustan siivekkään sulka. Hän vetää sieraimiinsa

kostean huovan tuoksua ja muistaa mätänevän ja ummehtuneen kellarin.

Ajatuksen läpi leviää pistävä virtsan haju. Poika kumartuu takaisin

ja haistaa hatun oksettavaa kalmanhajua yhä uudelleen ja uudelleen.”

…………………………………………………………………………………………..

Alempi kuva on Tampereen Vapriikkiin museoidusta rollikasta ja jouduin nappaamaan sen tähän valokuvablogista nimeltään Pakollinen kenttä. Ylempi Wikipediasta.