Miten kauan on maailmassa toivoa?

Tänään 4.10. on fransiskaaniveljeskunnan perustajan, Franciscus Assisilaisen (1182 – 1226) muistopäivä. Paavi julisti hänet pyhimykseksi 1228. Hän on myös eläinten, ympäristön, eläintarhojen, tulen, perheiden, yksin kuolleiden, kauppiaiden, rauhan, Italian, Assisin, New Mexicon ja Kansasin suojeluspyhimys. Kyllä tuossa listassa yhdelle pyhimykselle puuhaa riittää.

Maalaus: Giotto (1267 – 1337)

Francicus oli varakkaan perheen poika italialaisesta Assisin kaupungista. Isä halusi hänestä kauppiasta tai sotilasta. Äiti humaania hyväntekijää. Francicus ehti osallistua taisteluihin ja joutui sotavangiksi. Kääntymyksensä hän koki pyhiinvaellusmatkalla Roomaan. Lopulta hän luopui kaikesta maallisesta omaisuudestaan ja ryhtyi saarnaamaan.

Francicus laati yksilöllistä ja yhteisöllistä köyhyyttä edellyttävän säännön, jonka kolme ydinajatusta hän kiteytti Uudesta testamentista: 1. ”Jos tahdot olla täydellinen, mene ja myy kaikki, mitä sinulla on ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua. 2. ”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan.” 3. ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”

Tämä, usein lainattu lause on poimittu Franciscuksen omista merkinnöistä: ”Niin kauan kun maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa.”

Kuva: pausethemoment.com

Olin jokusia vuosia sitten työskentelemässä kirjailijaliiton residensissä Ateenassa. Seuratessani menoa Syntagman keskusaukiolla, merkitsin muistiin seuraavat rivit. Ehkä joku kyyhkyjen syöttäjistä muistutti pyhimystä. Syystä tai toisesta. Ei fokusointia tai vertausta nykypäivään, mutta kyllä Franciscuksen viimeistä lausetta kelpaisi noudattaa yhä. Vai pitäisikö sanoa viimeinkin. Olen julkaissut säkeet täällä joskus, mutta menköön, kun on merkkipäivä:

”Sattuma on tapahtuma, joka kohdataan vahingossa ja

odottamatta. Vastoin sitä mitä on ajateltu ja päätetty.”

Niin kuin Franciscus Assisilainen,

joka kahdeksansadan vuoden kuluttua kuolemastaan ilmestyy

syöttämään kyyhkyjä ja seuraamaan

vahdinvaihtoa Ateenan parlamenttitalon aukiolle.

Siksi sallimme hänen sanoa vielä jotain tähdellistä:

”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua,

ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan.

Älkää pitäkö omaa tietänne ainoana tienä Jumalan luo.”

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Hyvän ja pahan leikkauspisteessä

2. Ymmärryksen avaimet

…………………………………………….

Unohda leipä, laukku ja rahat!

Matkajärjestelyistä johtuen Perjantairuno ilmestyy etuajassa. Sade ja myrsky pimentävät Ateenan torstai-illan. Siksi valitsen matka-albumista kuviksi ylevän kliseiset aiheet. Niissä on ripaus patetiaa, aivan kuten runossakin.

Ateena, Lycabettus 8.11.2012

Ensimmäisessä, erityisessä suhteellisuusteoriassaan Einstein hylkäsi absoluuttista aikaa tikittävän kosmisen kellon, teoriassa mennyt ja tuleva on koko ajan läsnä. Ajan määre voidaan hahmottaa paremmin paikasta johtuvaksi. Ja jos en teoriaa aivan ymmärrä, mielikuvitus hoitaa homman.

Ateena, Syntagma 11.11.2012

Runo löytyy myös alkuvuodesta ilmestyvästä kokoelmastani. 365 runon rihmasto päivittää maailman tilanteen sitten Babelin aikojen. Ehkä on niin, että viimeisen rivin kahdeksansadan vuoden takainen kehotus olisi avain tämän päivän väkivaltaisiin kriiseihin. Mutta kukas köyhää kilvoittelijaa kuuntelisi…

…………………………………………………………………………………

”Sattuma on tapahtuma, joka kohdataan vahingossa ja

odottamatta. Vastoin sitä mitä on ajateltu ja päätetty.”

Niin kuin Franciscus Assisilainen,

joka kahdeksansadan vuoden kuluttua kuolemastaan ilmestyy

seuraamaan vahdinvaihtoa parlamenttitalon aukiolle.

Siksi sallimme hänen sanoa vielä jotain tähdellistä:

”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua,

ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan.

Älkää pitäkö omaa tietänne ainoana tienä Jumalan luo.”

…………………………………………………………………………………………

Perjantairunossa susiturkki ja alaston nainen

Astumme pihalle Pireuksen metroasemalta. Taivas uhkaa heittää vettä, mutta pidättelee koko päivän. Kävelemme kolme kilometriä kortteleiden halki Pasalimania kiertävälle satamakadulle.

Pireus, metroasema 18.11.2012

Tuttuja maisemia. Harmaata. Jos Perjantairuno lähtee lentoon täältä, mielikuvituksen pitää yhdistää kaikki ennen koettu. Ja heittää peliin rutkasti lisää. Niin se tekee.

Pireus 18.11.2012

Ravintolakadun varrella moni yrittäjä on heittänyt sikseen, tyhjentyneitä tiloja on runsaasti. Vain yhteen oveen maalataan uutta nimeä. Lopulta Captain Johnin sisäänheittäjä onnistuu ja istumme pöytään. Ikkunan takana, käden ulottuvilla kelluvat sataman pienimmät paatit toisiinsa nojaten.

Pireus, Captain John 18.11.2012

Captain John, Pireus 18.11.2012

Niukat, mutta hyvät ruoat ja puolikas valkkaria kustantavat 44 eur. Olkoon ja menköön… Perjantairuno hakee mielikuvituksen eväitä ja skarppaan rivejä Moleskinen muistikirjaan. Sieltä sanat siirtyvät kannettavalle, jolla ne mankeloidaan tuhanteen kertaan.

Pireus 18.11.2012

Kello 00.09

Polkupyörä Pireuksen satamassa, vanha rämä kävelysillan kupeessa, Leonardon lentolaitteen ikäinen, satulan sivuilla jättiläislepakon siivet mustaa pergamiinia, luiset ruoteet. Oi miten sininen saattaa olla taivas. Aurinko helisee sataman yllä, keskipäivän kämmenellä meren tyynet valopisarat – mikä riemu polkea yhä ylemmäs! Muskeliveneiden kupeilla kelluvat kurjat kalastajapaatit, ouzontuoksuiset sänkileuat setvivät sotkuisia verkkoja, siimalaatikot ja muovisaavit: mustekalaa merianturaa makrillia miekkakalaa garabídesta ja barbúniaa rannan ravintoloihin. Horisontin viiva hapertuu, vuoren rinteelle viskatut talot hohkavat säälimätöntä valoa, syvyyksissä liehuvat sardelliparvien hopeiset viirit. Tavoitan Neitsyt Marian ikonit ja Plakan kappelissa syttyvät tuohukset, kaupungin kattilan ylle nousevan pakokaasupilven ja turistit, joiden huomio herätetään särkemällä lautaset katuun ravintolan edessä. Mielenosoittajat viskovat polttopullonsa ja sytyttävät roska-astiat tuleen, mustat miehet kauppaavat piraattikamaa, Akropoliin päällä temppelin rauniot jatkavat taisteluaan, ihmeellistä ettei sinne ole syntynyt uusia jumalia tuhansiin vuosiin, ehkä entiset neljäkymmentäkaksi ovat kyllin. En ajattele Ikarosta, tämä on merta, tuulta ja ylösnousemuksen valoa. Huvijahdin kannelle nousee Afrodite, nainen joka riisuu susiturkkinsa, viskaa sen alleen ja asettuu kannelle palvomaan aurinkoa alastomana. Laiturilta veteen työnnetty ostoskärry kasvaa pohjassa merenkarvaista vihreää, levä huojahtelee laineiden tahtiin, kun koliseva kromihäkki on viimein alkanut elää.

Keveät kantamukset

Jätin isomman kameran kotiin. Nappasin pokkarin mukaan, mutta en kanna sitäkään enää. iPhone riittää näytöltä katsottaviin kuviin. Jos tulosta haluaa hieman rajata tai parantaa, iPhoton kuvankäsittelyohjelma on erinomainen. Ja ennen kaikkea ”sairaan nopee”.

Ateena 14.11.2012

Jos olisin valokuvaaja, kiertäisin Ateenan korttelit ja tekisin graffiteista kuvakirjan nettiin. Täältä se on alkuperäinen sanakin lähtöisin, GRAPHEIN, kirjoittaa. Samoin koko idea nykymuodossaan.

Ateena 14.11.2012

Demetrios oli kreikkalaissyntyinen lähetti 1960-luvun New Yorkissa. Hän ryhtyi merkitsemään reviiriään lempinimellään ja kotiosoitteensa kadun numerolla. Seiniin alkoi ilmestyä tekstejä: TAKI 183.

Ateena 14.11.2012

Suomessa ei ole noista ajoista kauas kuljettu. Graffitit ovat edelleen suurimmaksi osaksi ”tägejä”, omaa egoa korostavia vaihtelevan tasoisia sotkuja. Yhteiskunnallisia mielipiteitä tai taiteeksi luokiteltavia ”piissejä” (piece of art) näkee harvemmin.

Plaka, Ateena 11.11.2012

Kamerasta vielä: puhelimen kanssa pääsee mukavasti ja ilman suurempia seremonioita lähietäisyydelle. En nyt kuitenkaan halua ladata tänne sosiaalipornoa muodottomiksi palaneista ja amputoiduista kerjäläisistä. Kuvassa tingitään ja käydään kauppaa Plakan kirppiksellä.

Ateena, Syntagma 11.11.2012

Sunnuntai-illan lenkille kertyi mittaa reilut kymmenen kilometriä – syrjäkatujen kautta Syntagmalle ja takaisin. Mielenosoittajat odottivat rauhallisina parlamentin päätöstä budjetin leikkauksista. Mellakkapoliisit tarkkailivat tilannetta ja musta labbis hoiteli oman osuutensa eleettömän tyylikkäästi.

Perjantairunossa polttopulloja ja lapsellista toivoa

Ateenan valtaväylillä ei näytä mikään muuttuneen kahden vuoden kuluessa. Elämä virtaa entiseen malliin ja kauppa käy.

Ateena, Aleksandras 9.11.2012

Sivukujilla rahan liikkeet näkyvät. Vastapäinen perhemarketti on liittynyt Coopin kauppaketjuun. Liikehuoneistoja on tyhjillään. Jopa katumme kiinalaiset, jotka kauppaavat kaikkialla maailmassa muodista menneitä vaatteita, piraattilenkkareita ja rihkamaa, ovat häipyneet vähin äänin.

Ateena, Soutsou 9.11.2012

En ymmärrä EU:n apupakettien kokoa ja miljardien suureita. Suomen Instituutin asuntolan sihteeri ja sielu Leena Katsantoni auttaa hahmottamaan tilannetta. Kreikan velka jokaista asukasta kohden on 40.000 euroa. Tilannetta ei helpota, että tiedotusvälineet maailmalla poimivat uutisiinsa vain negatiivisimman kuvan esittäessään polttopulloja heittelevää ääriainesta.

Kun rahan liike lakkaa, kaikki alkaa näivettyä ja apupaketit ovat vain tekohengitystä. Katusoittajan melodia on tuttu, nimeä en muista, jotain maailmalle levinnyttä slaavilaista kaihoa. Annoin kaksi euroa. Sillä ei taida tilastollinen velka lyhentyä. Ehkä soittaja on karjaton ja kirjaton mies tai laiton siirtolainen.

Ateena, Soutsou 9.11.2012

Kaikesta huolimatta Perjantairuno haluaa välittää hitusen toivoa:

rahaa, raaka-aineita, politiikkaa,

leikkauksia, lainaohjelmia ja hätätilahallituksia.

Loukas T. määrittelee tilanteen Kreikan

demokratian kuolemankierteeksi

lähtökohdista voisi kirjoittaa toisinkin, ellei se osoittaisi

huonoa makua ja hitaita käännöksiä kuin

Syntagma-aukion vahdinvaihto parlamenttitalon edessä,

vartiokaartin valkosukkaiset ja tupsutossuiset sotilaat

ottamassa koomisia kukonaskeliaan

ja näytelmää tuijottavat turistit, joiden kouriin

kaadetaan linnunsiemeniä, että heidät voitaisiin

kuvata kyyhkysten kanssa kuin pyhä Franciscus Assisilainen.

Ehkä joku muistaisi munkkiveljen sanat – miten toivoa yhä on

niin kauan kuin maailmasta löytyy lapsia, kukkia ja lintuja.

……………………………………………………………………………………………….

Kakkaa ja kakkuja

Joidenkin mielestä matkalle riittää passi ja hammasharja. Se on silkkaa liioittelua, hammasharjan voi ostaa periltä. Ateenassa on tähdellisimmät ostokset tehty, on aika istahtaa parvekkeelle.

Soutsou, Ateena 7.11.2012

Perille on päästy huolimatta siitä, että kaupungin julkinen liikenne takseja myöten on lakossa. Suomen Ateenan Instituutin asuntolan kiinteistönhoitaja/luottomies Joakim kävi meidät ystävällisesti kentältä noutamassa. Lakon päättymispäivää voi vain arvailla.

Soutsou, Ateena 7.11.2012

Soutsoun kulmilla tilanne on tuttu, sivukatujen idylliin kertyy roskakuskeille duunia. Miljoonakaupungin kodeissa vessapapereita ei huuhdella viemäriin, vaan sitaistaan muovipussiin ja viskataan kadun pönttöön. Joka ei tätä usko, voi varautua putkimiehen laskuihin.

Soutsou-katu, Suomen Ateenan Instituutti.

Parvekkeemme näkyy kuvan keskellä. Aleksandrasin valtaväylä kohisee parin korttelin päässä. Lippu Lucabettuksen kukkulalla näkyy liehuvan. Kaupungin sydämeen Syntagmalle ja Plakaan kävelee tunnissa. Niin on syytä tehdä, koska sitä vaatii kunto ja keli. Lämpöä tänään parikymmentä astetta.

Ateena 7.11.2012

Leipäkauppaan kertyy matkaa kolmekymmentä metriä. En ole leivonnaisten tai kakkujen kaveri, mutta jokin siellä sykähdyttää. Ehkä se on tuoksu. Ehkä on tunnustettava, että filotaikinapuikulan sisään leivottu hunajainen vaniljakreemi oli aamukahvin päätteeksi aivan ok.

Ateena, Soutsou-katu 7.11.2012

Vuoden eka postaus Ateenasta vaatii arjen vastapainoksi jotain ikuista. Säkeet tulevat Konstantinos Kavafisilta (1863 – 1933). Väittäisin, että väläys parintuhannen vuoden takaa on tuoretta tavaraa.

ALEKSANDRIASSA 31 EKR.

Kulkukauppias tulee piskuisesta kotikylästään

kaupungin ulkolaidoilta, yltä päältä pölyssä

matkanteosta. Ja alkaa huudella ”Suitsuketta!”

”Kumia!”, ”Parasta oliiviöljyä!”, ”Hiusvettä!”

pitkin katuja. Mutta kuka häntä kuulisi tässä

ihmisjoukon, musiikin ja paraatien metelissä?

Väentungos työntää, vetää, tuuppii. Ja kun hän

pyörällä päästään kysyy ”Mitä hullua tämä on?”

joku viskaa hänellekin emävalheen jota palatsi

levittää: että Antonius on voittanut Kreikassa.

……………………………………………………………………….

Runon suomennos Tuomas Anhava.

E I !

On osattava sanoa riittävän monta kertaa EI, jotta voi vastata KYLLÄ. Jos näin ei tee, tärkeysjärjestys katoaa ja elämän lanka kiertyy toivottomalle sykkyrälle. Noudatan teesiäni vaihtelevalla menestyksellä.

Juuri nyt olen jälleen sortunut omaan näppäryyteeni. Lento Istanbuliin ja sieltä Ateenaan lähtee tiistaina. Ellen olisi lupaillut tehdä matkaa ennen ”sitä ja tätä”, odottaisin kuukautta kirjailijaliiton residenssissä levollisin mielin.

Ateena, Soutsou 25.

Kaikki järjestyy, mutta kyse ei ole yksinomaan siitä. Tärkeimmät työt ovat saaneet väistyä turhempien tieltä. Kun vastaa KYLLÄ, hommat on ehdittävä hoitaa. Kun sanoo EI, aikaa järjestyy sinne missä sitä eniten kaivataan.

Babel -kokoelman käsikirjoitus odottaa yhä kustannustoimittajan lupaamia kommentteja. Odottakoon. Mukaan Ateenaan lähtee keskeneräinen romaanikäsis, ensimmäiset 40 liuskaa. Teksti oli katkolla liian kauan muiden puuhien tähden. Odotan pääseväni takaisin tekstin imuun, jota en halua palattuani joulukuussa katkaista.

Ateena, Aleksandras -katu

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät Soutsou-kadulla tehdään kauppaa keskiviikkoisin. Tarjolla on kaikkea tanssivista joulupukeista rintaliiveihin ja siivousvälineisiin. Aleksandrasille ilmestyvät mellakkapoliisit ja kyynelkaasun katku kirvelee silmiä. Lucabettuksen kappelin kupeella istuvaa isoäitiä ei maailman meno liikauta.

Ateena, Lycabettuksen kappeli.

Lopuksi runo muodikkaalla metodilla. Kirjoitin otsikon ja sanan runo Googleen. Nämä rivit hakukone tarjosi:

E I   R U N O

ei tarvitse runo

runo maa jota ei ole

runo ei riitä

ei lahjoja runo

runo kuolemaa ei ole

ei jaksa runo

runo josta ei tullut mitään

………………………………………………………………

MAAILMAN TÄRKEIN SANA löytyy jutustani, jonka tein tänne tasan kaksi vuotta sitten. Linkki.

Perjantairunon Sota ja rauha

Työskentelen ensi marraskuun Ateenassa. Kirjailijaliiton kämppä on valtaväylä Aleksdrasin pienellä Soutsou-poikkikadulla. Levottomuudet keskittyvät yleensä Syntagma-aukiolle ja sen lähikaduille.

Kuva: Petros Giannakouris

”Meidän” kulmilla saattavat silti mielenosoittajat marssia kohti keskustaa. Poliisiketjut kiristyvät Aleksandrasille ja kyynelkaasun katku tuntuu kurkussa. Poimin ensimmäisen kuvan uutisvirrasta, vaikka omiakin olisi. Tämä ei silti ole Perjantairunon pointti.

Toisen kuvan nappasin viime käynnillä lähellä Syntagmaa. Pari tuntia ennen kuin mielenosoittajat kokoontuivat ja ensimmäiset roskakorit sytytettiin.

Juha Siro: Ateenan kahvilassa.

Perjantairunon asia on elämässä, joka uutisista huolimatta jatkuu niin monella tasolla. Yhtä hyvin nyt kuin tuhansia vuosia sitten. Tämä päivä on aina historian päätepiste – siinä on kaikki. Kunnes nousee uusi aamu.

Teksti numero 246 tulee tekeillä olevasta kokoelmasta BABEL. Tarina taivaita kurottavasta tornista on niin vanha, että se on jo aika päivittää.

…………………………………………………………………………….

Kello 12.09

Polkupyörä Pireuksen satamassa, vanha rämä kävelysillan kupeessa, Leonardon lentolaitteen ikäinen, satulan sivuilla jättiläislepakon siivet mustaa pergamiinia, luiset ruoteet. Oi miten sininen saattaa olla taivas. Aurinko helisee sataman yllä, keskipäivän kämmenellä meren tyynet valopisarat – mikä riemu polkea yhä ylemmäs! Muskeliveneiden kupeilla kelluvat kurjat kalastajapaatit, ouzontuoksuiset sänkileuat setvivät sotkuisia verkkoja, siimalaatikot ja muovisaavit: mustekalaa merianturaa makrillia miekkakalaa garabídesta ja barbúniaa rannan ravintoloihin. Horisontin viiva hapertuu, vuoren rinteelle viskatut talot hohkavat säälimätöntä valoa, syvyyksissä liehuvat sardelliparvien hopeiset viirit. Tavoitan Neitsyt Marian ikonit ja Plakan kappelissa syttyvät tuohukset, kaupungin kattilan ylle nousevan pakokaasupilven ja turistit, joiden huomio herätetään särkemällä lautaset katuun ravintolan edessä. Mielenosoittajat viskovat polttopullonsa ja sytyttävät roska-astiat tuleen, mustat miehet kauppaavat piraattikamaa, Akropoliin päällä temppelin rauniot jatkavat taisteluaan, ihmeellistä ettei sinne ole syntynyt uusia jumalia tuhansiin vuosiin, ehkä entiset neljäkymmentäkaksi ovat kyllin. En ajattele Ikarosta, tämä on merta, tuulta ja ylösnousemuksen valoa. Huvijahdin kannelle nousee Afrodite, nainen joka riisuu susiturkkinsa, viskaa sen alleen ja asettuu kannelle palvomaan aurinkoa alastomana. Laiturilta veteen työnnetty ostoskärry kasvaa pohjassa merenkarvaista vihreää, levä huojahtelee laineiden tahtiin, kun koliseva kromihäkki on viimein alkanut elää.

……………………………………………………………………………..

Tulevaisuuden maailmassa

Hävettää tunnustaa, että olen liikkeellä nykykreikan lyhyellä kurssilla. Hallitsen puhekielen kolme sanaa: kaliméra, kalispéra ja efharistó – hyvää päivää, iltaa ja kiitos. Olen päättänyt opetella aakkoset ensi kerraksi. Latinan luvuistani olisi hipsu hyötyä Italiassa, ei täällä.

Ateena, Syntagma, 21.11.2010

Ihmiset ovat kuitenkin äärettömän ystävällisiä, jos asia ei kaikkien kansa selviä, otetaan puhelu englannintaitoiselle ystävälle ja ojennetaan kännykkä kouraan. Päivän lenkit kulkevat enimmäkseen sivukujien kautta. No, arkeologinen museo saattaa olla vielä listalla.

Ateena 23.11.2010

Jos olisin valokuvaaja, tekisin dokumentin Ateenan graffiteista. Nyt käsikirjoitus jatkuu vihkoon, sillä kone saattaa jumittaa kesken kaiken ja hukata rivejä tallennusyrityksistä huolimatta.

Ateena, Plakan kirpputori 21.11.2010

Olen suositellut aiemminkin Kirsti Simon suuren kirjaa Akropolis. (Tammi 1999) Vaikka olisi kiiinostunut Kreikasta vain kesälomaviikon verran, tämä esseiden ja tietokirjallisuuden rajamailla liikkuva teos kannattaa lukea. Näinkin Simonsuuri kirjoittaa:

”Kreikassa kysymys alkuperästä on yksi keskeisiä väittelyjen ja teosten teemoja. Kreikka on pieni maa kuten Suomikin, Euroopan reunalla ja isompien puristuksessa.

Tulevaisuuden maailmassa on yhä selvempää, ettei alkuperä voi tarkoittaa enää pelkästään ”juuria”, siis esivanhempia ja syntyperää, vaan jotain paljon laajempaa: ihmisen henkisiä sukulaisuuksia, tietämystä, kieltä, kulttuurisia sidoksia, mielikuvia kotipaikasta joka voi olla syntymäpaikka, viimeisin asuinpaikka tai ”henkinen koti”. Tätä kautta kysymys alkuperästä tulee erääksi tekijäksi poliittisissa ratkaisuissa, ja edellyttää tulevilta poliitikoilta huomattavaa kulttuurista tietämystä ja sivistystä.”

Bacchuksen ja Poseidonin vastaisku – omat koirat purivat

Jos syö pari viikkoa mustekalaa, jättikatkarapuja, simpukoita ja sardiineja ja kokeilee tunnistamattomia kalalajeja, jos kulauttelee hapokasta pahvipurkkiviiniä ja nauttii muutaman oluen, jos on taipumusta saada kihtivaivoja, voi olla, että Bacchuksen ja Poseidonin vastaisku osuu suoraan isovarpaaseen ja aiheuttaa kivuliaan tulehduksen.

Bacchus, tekijä tuntematon, 1600-luku.

Vedenjuonti ja tulehduskipulääke auttaa varpaaseen. Ja jos suinkin, aamun tunnit kirjoitettuaan voi aristavalla koivellaan käppäillä läheiseen puistoon. Naiset kuljettavat koiria, lapset kirmaavat pallon perässä ja harmaantuneet herrat istuvat pelilautojensa ääressä: shakkia tai dominoa. Ja joka on tyylistään tietoinen, ei hellitä siitä vaikka olisi lähtenyt matkaan ikäkululla mopolla.

Ateena, Aleksandrasin puisto 14.11.2010

Viinin- ja meren jumala, aivan kuten muutkin, vaikuttavat keskuudessamme yhä. Jos minusta tuntuikin, että omat koirat purivat, sekin kielikuva on elänyt tuhansia vuosia.

Aktaiton oli taitava metsästäjä – primus inter pares – ja nopea juoksija. Metsästyskoiristaan hän oli erityisen ylpeä. Eräänä aamuna hirvimetsällä, hän ehätti joenmutkaan ennen kaikkia muita. Kiihtyneenä hän alkoi lähestyä paikkaa, koska kuuli sieltä kylpevien nymfien ilottelua.

Arvaamatta nauravien nymfien keskeltä nousi kaunis Artemis, arka ja vetäytyvä metsästyksen jumalatar, joka itse metsästi vain öisin, kuunsirppi otsallaan. Koskaan aiemmin ei ollut kuolevaisen silmä nähnyt jumalatarta alastomana. Aktaionin tuijottaessa Artemis vilkaisi taakseen ja näki nuorukaisen. Artemis viskasi vettä hänen kasvoilleen: ”Koetapa nyt kertoa miten yllätit Artemiin vaatteita vailla.”

Pakeneva Aktaion tunsi jalkojensa käyvän ohuiksi, jalkaterät kovettuivat kavioiksi ja hän huomasi juoksevansa neljällä jalalla. Karva alkoi levitä iholle ja otsaan puhkesivat sarvet. Laukatessaan hän kuuli koirien ulvonnan ja näki, miten hänen oma laumansa oli saanut vainun. Kun hän kompastui, koirat ehtivät hänen kimppuunsa ja upottivat hampaansa saaliiseen ”Ettekö isäntäänne tunne”, hän olisi halunnut huutaa, mutta hirvet eivät puhu ihmisen äänellä.

Kreikkalainen ystävä, Ateena 14.11.2010

Puistokahvilan takapihan koira ottaa elämän rennommin. Se ei hoida edes vahtikoiran hommiaan vaan haluaisi minusta kaverin. Varmaankin makupalan laihassa toivossa.