Maailman tärkein sana?

Pistetään vielä kierrätysjuttu kolmen vuoden takaa. Aika kuluu tiukasti uuden käsisksen kanssa. Vaihe on sellainen, että lähdetöihin ja tiedonhakuun kuluu kolme neljännestä työpanoksesta. Ja tietysti koko ajan on kysyttävä Miksi? Mikä on niin tärkeä teema, että sen parissa pitää puuhata puolitoista vuotta? Mikä on se suurempi viesti tai kysymys, joka löytyy romaaninmittaisen tarinan alta?

………………………………………………………………………………………………..

Leikkelen lehtiä usein. Säästelen silppua mapeissa ja laatikoissa. Ehtiessäni käyn leikkeitä läpi ja huomaan, että moni tärkeäksi tuntemani asia on menettänyt merkityksensä. Sellaiset revin roskiin, mutta aina joku helmikin jää. Aikanaan nekin pitää hävittää uuden tieltä.

Esko Valtaojan repliikki Basso -lehdestä.

Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja sai Tieto-Finlandian vuonna 2002 kirjallaan Kotona maailmankaikkeudessa. Teos käsittelee tiedettä, joka tutkii elämän synnyn ja kehittymisen mahdollisuuksia planeettamme ulkopuolella. Luettunani yleistajuiselle kielelle käännettyä astrobiologiaa, minusta tuli välittömästi Valtaoja-fani. Mielenkiintoisen asian takia, mutta myös siksi, että Valtaoja kirjoittaa erittäin hyvin. Suosittelen kirjaa käänteisenä esimerkkinä kryptiseen taidepuheeseen eksyneille. Sieltäkin on mahdollista löytää selville vesille.

Ymmärrän toki, että Valtaoja popularisoi tiedettä. Niin kaltaisilleni pitääkin. Tajuan senkin, miten iso avaruus hänen päähänsä mahtuu verrattuna omaan kallooni. Se ei ole suinkaan arvokysymys: tähtien väliset etäisyydet ovat pitkät, kirjoittaessani minua kiinnostaa yhden ihmisen kokoinen suure. Eikä se ole koskaan olemassa yksin, vaan aina suhteessa toiseen ihmiseen.

Repäistessäni Valtaojan ”aforistisen” leikkeen, huomasin, että olen tiedostamattani etsiskellyt maailman tärkeintä sanaa. Jonkinlaista ajattelun ankkuria, sellaista ”Sesam aukene” -tyyppistä. Alkemistin kaavaa tai ”Abrakadabraa” – taikasanaa ajanlaskumme alkuajoilta.

Valtaojan virke on hieno, sille sopii miettiä sovelluksia ja käyttökohteita rajattomasti. Siitä löytyy myös etsimäni sana, joka on naamioitunut pieneksi ja tavalliseksi kuin pölyhiukkanen. Sana on  M I K S I – kysymysmerkin voi pistää perään, mutta sitäkään ei tarvita, sana sisältää sen jo.

Miksi on aktivoiva sana, joka ei anna tyytyä ensimmäiseen kelvolliselta tuntuvaan johtopäätökseen. Miksi auttaa ymmärtämään mitä asioiden takana piilee. Kauniilta kuulostava ideologia voi osoittautua rahan tai muun arvossapidetyn asian ansaintalogiikaksi. Ihminen voi käyttäytyä oudosti ja epäloogisesti peittäessään perimmäistä haluaan. Useimmiten tiedostamattaan.

Kun luen Viron älymystön kommentteja Sofi Oksasen Puhdistuksesta, kysyn miksi. Kun kuulen fanaattisia mielipiteitä voista ja kasvirasvoista, kysyn miksi. Kun kerjääminen aioitaan kriminalisoida, kysyn miksi, kun Taleban iskee, kysyn miksi. Enkä aio tyytyä ensimmäiseen, toiseen tai kolmanteen vastaukseen…

Niinhän kaikki tekevät. Sisäinen puhe ja informaation käsittely ei koskaan lakkaa. Siinä ero juuri onkin. Tiedostan nyt nuo viisi kirjainta eri tavalla. Miksi on maailman tärkein sana. Pidän avainajatuksen käsillä koko ajan, en hukkaa sanaa hetkeksikään.

Konstantinos Kavafisin haamulla on asiaa

Päivän Perjantairuno on blogin kierrätyskamaa ja tulee neljän vuoden takaa. Kavafisin kehotus lienee itselleni läheinen, koska työhuoneeni ovessa on teksti: ”Huvittelu kuluttaa meitä, työ antaa meille voimia!”

…………………………………………………….

Kirjailijaliiton Ateenan residenssin hyllyyn on kertynyt asukkaiden jättämiä kirjoja. Jotkut ovat tuoneet oman julkaisunsa, toiset jättäneet matkalukemisensa. Poimin hyllystä Konstantinos Kavafisin (1863 – 1933) kokoelman Barbaarit tulevat tänään. Tuomas Anhava on suomentanut kirjaan noin puolet Kavafiksen kypsän kauden tuotannosta.

Kavafis ja Kirjailijaliiton residenssi, Ateena I. Soutsou 25

Näinä aikoina on arveluttavaa avata muumiolaatikko ja tempaista esiin “kreikkalaisten Eino Leino”. Kavafis on ollut itsellenikin hieman etäinen hahmo, jonka runot ovat jääneet sivuun niiden sisältämän antiikin mytologisen ja historiallisen aineiston tähden. Vähän kuin kertailisi Kalevalaa aina uudelleen.

Luettuani kirjan alusta C.M. Bowran esseen Kavafiksen runoudesta, alan ymmärtää mistä on kysymys. Kavafis on ratkaissut ongelman, joka on askarruttanut monia moderneja lyyrikoita. Runoilija tarvitsee symboleja ja myyttejä antaakseen jäsentymättömille ajatuksilleen universaalin, mutta yksilöllisen muodon. Paradoksaalista, mutta tarkemmin ajatellen “välttämätöntä”.

On populaaria vedellä mutkat näin suoriksi, mutta mitäs muuta voin näin lyhyessä postauksessa kuin suositella Kavafikseen tutustumista niille, joille herra ei ole ennestään tuttu. Jos on innostunut runoudesta ylipäätään, Bowran essee pitää lukea tajutakseen monen muunkin runoilijan tekstin näennäisen yksinkertaistamisen ja pelkistämisen voiman.

Kokoelman nimirunon innoittamana J.M. Coetzee kirjoitti romaaninsa Barbaarit tulevat. Olen maininnut kirjan tämänvuotista nobelistia, Herta Mülleriä käsittelevässä jutussani. Itse runo on pitkä tähän lainattavaksi. Valitsen tekstin, jossa ei ole Kavafikselle ominaista antiikin taustaa. Teema sen sijaan on hänelle tyypillinen.

……………………………………………………………

MINKÄ IKINÄ VOIT

Ja vaikka et saa elämästäsi sellaista kuin tahdot,

tätä ainakin yritä minkä ikinä voit: olla halventamatta sitä

liian monilla yhteyksillä maailmaan, liian

paljolla toimekkuudella ja puheen paljoudella.

Älä halvenna sitä raahaamalla ympäriinsä,

paikasta toiseen, saattamalla se alttiiksi

jokapäiväisille joutavanpäiväisille

tuttavuuksille ja kutsuille

kunnes se alkaa muistuttaa vierasta joka ei lähde.

”Sirkan reisi, paarman jalka”

En pidä joulusta, enkä muista juhlista. Kyllä on arki ihmisen parasta aikaa. Vaan eipä se estä osallistumista muiden iloon. Hyvän joulun toivottajaksi värväsin aidon aputontun, Saima Siron. Ikää vuosi ja puolikas.

Saima Siro 2013

Joulun tekstistä ei löydy tekoreippaita joulukliseitä sen paremmin kuin patetiassa piehtarointiakaan. Kymmenen säettä tulee kansanperinteestä, suoraan Lönnrotin kokoamasta Kantelettaresta. Viesti lienee sellainen, että vähemmälläkin pärjää, kun käyttää mielikuvitusta ja huumoria.

Rentoooooo ja lapsellista joulua ystävät!

Tule meille Tuomas kulta,

tuopa joulu tullessasi!

Tule kekri, jouvu joulu,

sekä pääse pääsiäinen!

Kyll´on kystä aitassamme,

paljon pantua eloa,

sirkan reisi, paarman jalka,

peipposen peräpakara,

sammakon sakarivarvas,

sisiliskon silmäpuoli.

……………………………..

Me tapahdumme tuntemattomilla syvyyksillä

Perjantairuno tulee kotihyllystä intuition ohjaamana. Sormi liikkuu kirjojen selkämyksillä eikä kovin pitkälle pääse: F, niin kuin Tua Forsström. Kirjailijan palkintolista on pitkä, mm. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 1998. Runokokoelmia tusinan verran, puolet suomennettuja.

YLE uutisten nettisivut/Tuija Salin 4.9.2013

Runon valinta tuottaa enemmän vaivaa. Teksti löytyy lopulta Caj Westerbergin suomennoksena kokoelmasta Lumileopardi. Lumi on Forsströmin kokoelmien hallitseva elementti, joka kulkee muodossa jos toisessa läpi koko tuotannon.

Runo on lopulta selittämätön, viime rivit jäävät askarruttamaan. Kokonaisuutena tekstistä kasvaa elämänkaaren metafora. Avainsäkeet kertovat kohtaamattomuudesta – siitä miten ihminen on ikuinen arvoitus myös itselleen.

Lumimyrskyn kuva: Wikimedia

Kuin rukouksessa

pieni tyttö seisoo liikkumatta

kädet kohotettuina

vedessä, lähtee uimaan. Niin kuluvat

kesämme: varjossa korkeitten

puitten alla, vastaranta valossa.

Saunan savu hivelee ihanasti rinnettä

Sumu ajelehtii veden yllä:

Hän, jota odotat ei saavu

Hän jota odotat matkaa muualla

Kaste lankeaa, omenat putoavat

Tyttö leikki rannalla vielä

niin kuin olisi pieni

”Mutta etkö näe? Minä se olen!”

Alkaa pyryttää rajusti lunta:

Me tapahdumme tuntemattomilla syvyyksillä

riittämättömässä valossa, mutta sekin

mikä näkyy on kaunista.

Halkeamat, vesi. Kuumeen

ja suolan kulhot.

……………………………………………………

Kesäkuva YLE uutisten nettisivut/Tuija Salin 4.9.2013.

Lumimyrskyn kuva: Wikimedia.

Suomessa luvattomasti ja lainavaatteissa

Juttu joulupukin historiasta on toiveuusinta kolmen vuoden takaa. Toive on oma, käytän ajan romaanikäsiksen kanssa. Koska olen Euroopan hitain kirjoittaja, se on korvattava ahkeruudella, jotta työ vähänkin etenisi.

Maahanmuuttoviranomaisten tietoon seuraavaa: on epäiltävää, että Korvatunturille pesiytynyt henkilö, joka esiintyy nimellä Joulupukki on maassa laittomasti ja ilman oleskelulupaa. Toiminta on häikäilemätöntä ja organisoitua. Jälkien peittelyssä ja viranomaisten hämäämisessä avustavat lukuisat valepukit. Entäs Joulumuori. Kuuluuko eukko samaan kastiin muiden karkotettavien mummujen kanssa?

Pyhän Nikolaoksen ikoni.

Joulupukki väittää olevansa suomalainen. Ikäänsä ja synnyinpaikkaansa koskeviin kysymyksiin hän vastaa vältellen, vaikka ne ovat yleisesti tiedossa. Henkilön alkuperäinen nimi on Nikolaos. Syntynyt 200-luvun lopulla Lyykiassa, joka on nykyistä Lounais-Turkin aluetta.

Nikolaoksella on ikää vajaat 1800 vuotta, mikä ei pyhimykseksi julistetulle henkilölle ole paljon. Kirkonmies toimi aluksi Myran piispana, mutta alkoi sittemmin ulottaa toimintaansa ympäri Eurooppaa. Henkilö vaihtoi usein identiteettiä ja toiminta alkoi saada outoja piirteitä. Alkuperäinen ajatus lasten suojelemisesta keikahti kurinpitäjän rooliin.

Pyhä Nikolaos ja varhainen Krampushahmo.

Varhaiseen kaiverrukseen on ikuistettu yksi siirtymävaiheista. Pyhimyksen apuri on saanut sarvet ja risukimpun ja alkajaisiksi pelotellaan tenavat ojennukseen. Erityisesti Itävallassa kehittyi tapa, jossa Nikolaoksen kanssa kulki Krampus, musta paholainen. Kurinpidon ihanne on säilynyt: ”Onkos täällä kilttejä lapsia”, kysyy myös Korvatunturin pukki ensitöikseen.

Kun Sinterklaasina esiintyvä hahmo nousi 1600-luvulla Amsterdamista laivaan ja suuntasi New Yorkiin, oli viisainta ottaa jälleen yksi uusi nimi käyttöön. Se ei Santa Clausia pelastanut. Siihen tarvittiin rutkasti rahaa ja kunnon markkinointikoneisto. Kuinkas muutenkaan.

Haddon Sundblom: Santa Claus Coca-Colan joulukampanjaan.

Santa Claus synnytettiin uudelleen 1931. Coca-Cola tilasi ja mainospiirtäjä Haddon Sundblom loi hahmon, joka tuli tunnetuksi kaikkialla maailmassa käsittämättömän nopeasti. No, rahalla saa ja porolla pääsee. Sundblom piirsi massiivisiin mainoskampanjoihin pukin edesottamuksia yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Taiteilijan vanhemmat olivat siirtolaisia. Isä Ahvenanmaan Föglöstä ja äiti Ruotsista.

Suomalaisessa kulttuurissa kaikkineen on äärettömän ohuesti mitään ”aitoa ja alkuperäistä”. Jos Joulupukki olisi Korvatunturilta kotoisin, se olisi yhä pakanallinen ja surkea laina ortodoksisesta ja katolisesta kulttuurista. Harmaaturkkinen ja humalassa mellastava sarvipää, joka Nuutin päivänä ryöstelee jouluruoan tähteet ja saa pienimmät piiloutumaan juoksujalkaa.

Hyvän joulun toivotukset säästän seuraavaan juttuun. Aattoon on aikaa vielä… kannattaa olla kilttinä.

Sensuroitu typeryksiltä ja diktaattoreilta

Perjantairuno nappaa kiinni edellisen jutun häntään: yksilön anarkismiin, järjestelmien valtaan ja niiden ylläpitämisen keinoihin. Teksti kysyy voittaako hyvä pahan, millaisin keinoin maailmaa muutetaan?

Kuva: USA Today.

Mandelan lopullinen tavoite vain vahvistui ja kirkastui vankilavuosien myötä. ”Free Mandela” kaikui vuodesta toiseen konserteissa, levyillä, radioasemilla ja stadioneilla. Sini Saarelan viesti ei olisi lähtenyt globaaliin lentoon jos häneen olisi suhtauduttu vain välinpitämättömästi.

Totalitaariset järjestelmät toistavat samaa virhettä loputtomiin. PUSSY RIOT vankilassa murentaa diktatuuria ja mielivaltaa tehokkaammin kuin aktivistiryhmä vapaana. Ryhmän satunnaisten performanssien sijaan heidän viestinsä pysyy pinnalla jatkuvasti.

Kuva: The Guardian.

Perjantairunolla on viesti joka kannattasi salata typeryksiltä ja diktaattoreilta, mikäli he haluavat pitää vallastaan tiukasti kiinni. Säkeistä löytyy myös Kristusmyytin ja itsensä uhraamisen sävyjä.

Gösta Ågrenia olen lainannut tänne ennenkin. Viimeksi suomennettu kokoelma ”Täällä hirmumyrskyn sokeassa silmässä” (2006) koostuu Wittgensteinin ja Heideggerin filosofisia sitaatteja kommentoivista runoista. Edelläkäyvä vapauttaminen omaan kuolemaan. Heideggerin lause on monitulkintainen. Näin Ågren purkaa sen runoksi:

K A I K K I

Minä sanon: Kaikkea

ei ole sanottu. Vankilan

pimeydessä ja syvyydessä

puhutaan vielä. Vanki,

joka ei paennut,

muutti täten

elämänsä

vapaudeksi.

Minä sanon: Kaikki

on merkityksellistä. Jokainen

sana sisältää viestin;

jokainen askel jättää jäljen

hiekkaan, myös

viimeinen.

………………………………….

Diktaattori rojahtaa graniittiin pää edellä

Vuoden viimeisenä päivänä 1917 Lenin allekirjoittaa Suomen itsenäisyysjulistuksen. Seitsemän vuotta myöhemmin tohtori Abrikosov avaa bolshevikkijohtajan kallon ja toteaa tämän kuolleen aivohalvaukseen. Hän kopauttaa pinseteillään kalkkeutunutta aivoverisuonta ja kuulee risahtavan, metallisen äänen.

Kiova 8.12.2013. Lehtikuva/AFP

Kahdeksankymmentäyhdeksän vuotta myöhemmin mielenosoittajat kiskovat Kiovassa Leninin patsaan jalustaltaan ja diktaattori rojahtaa graniittiin pää edellä. Itsenäisyyspäivänä Tampere-talon edustalla humalassa heiluneet tyhjäpäät päästetään putkasta.

Tampere 6.12.2013. Lehtikuva/Mika Kylmäniemi

Nekalassa tuntematon tyyppi maalaa mielipiteensä Ahlmanintien unohdettuun sähkökaappiin. Maailman metropoleissa Banksyn graffitit provosoivat ja muuttavat yhteiskuntakritiikin taiteeksi ja yhä suuremmiksi rahasummiksi.

Tampere 2013

Banksy, kuva Wikipedia

Vuonna 1969 Pentti Saarikoski ajatteli suopeasti sosialismia ja katseli runokokoelmassaan ”Stalinin pään yli ulos”. Kirjailija tuli myöhemmin uusiin ajatuksiin ja kirjoitti:

”Meidän on nukuttava limittäin / jalat koukussa / näitä sänkyjä ei ole tarkoitettu meidän kokoisillemme ihmisille / Puhelen harakoiden kanssa että kaikki / maailman ihmiset / ovat minun lapsiani ja sinä olet valo / kaunis kuin voikukka johdatat / minut pimeään / Olen syönyt hyvän ja pahan tiedon, taivas on pilvessä / filosofiat ja politiikat taittuvat kuin kuivat oksat”.

Banksy, kuva: Wikipedia

Leninin patsas: Lehtikuva/AFP • Kiakkovieraat: Lehtikuva/ Mika Kylmäniemi • Natsikuva: Juha Siro • Banksy, anonyyminä aloittanut brittiiläinen graffititaiteilija: kuvalähde Wikipedia • Pentti Saarikosken tekstilainaus: Hämärän tanssit (1983)

…………………………………………………….

Kun maata rakastaa – tarvitseeko sitä aina vihata jotakuta?

Perjantairunon menetelmä on seuraava: seison kotihyllyn edessä ja koetan napata runokokoelman, jonka tekijä on syntynyt samana vuonna kuin Suomi. Silmä sattuu ensin Aaro Hellaakoskeen. iPhone kertoo, että pitkäksi menee. Viljo Kajava osuu jo lähemmäs. Marja-Liisa Vartio jää muutamaa vuotta vaille.

Pari lisäarvausta ei napsahda ihan kohdalleen. Mutta miksi runo? Eikö aforistikko olisi tähän paremmin paikallaan. Intuitio osuu heti kymppiin: Samuli Paronen, syntynyt 1917. Vuonna 1974 julkaistu teos Maailma on sana, kuuluu parhaisiin aforismikokoelmiin kautta aikojen.

Unto Koistinen: Lepäävä alaston 1979.

Mistä juttuun kuva? 1917 syntyneen Aimo Tukiaisen Mannerheimin ratsastajapatsas olisi liian selvä ja kliseinen valinta. Löydän samana vuonna syntyneen Unto Koistisen: herkän ”hermoviivan” taitelijan ja persoonallisen boheemin.

Koistisen vuonna 1979 maalattu Lepäävä alaston saa edustaa tässä Suomineitoa. Teos on hieno kumarrus yli neljäsataa vuotta sitten Tizianin maalaamalle Urbinon Venukselle. (linkki)

Torstai-iltana itsenäisyyspäivän paketti alkaa olla kasassa. Kaadan lasin huomisen viiniä ja valitsen Paroselta itsenäisyyspäivän kunniaksi seitsemäntoista aforismia:

Emme saaneet rajaa Uraliin, vältyimme venäläiseltä Suur-Suomelta.

Köyhät ovat käyneet kaikki maailman sodat, he ovat käyneet kaikki sodat köyhiä vastaan.

Kun ammattisosialisti on kivunnut korkeaan tuloluokkaan, ei hän pelkää muuta kuin sosialismia.

Kun maata rakastaa – tarvitseeko sitä aina vihata jotakuta?

Hitler ei hävinnyt siksi että oli väärässä, hänen havaittiin olevan väärässä koska hän hävisi.

Ei Suomessa voi erota kirkosta, se on täällä kaikkialla.

Emme tiedä. Myymme sitä Jumalana.

Hyvä ei pakota.

Puhtaus meitä erottaa, saasta yhdistää.

Uskomusten voima on uskomaton.

Mies hirressä tyydyttää oikeudentuntoamme tehokkaammin kuin mies vapaana.

Kun vatsa on täysi, omatunto puhdas, elämä arvokasta, palvelijat palvelevat, armeija ja poliisi suojelevat, niin kai olisi hyvä jos maailma seisahtuisi tähän.

Maailma on täynnään tekoja joita kukaan ei ole tehnyt.

Täällä on paljon parempiakin asioita kuin paremmuus.

Jonakin päivänä lakkaa ihminen kuolemasta. Se on hänen loppunsa.

Vastaukset elävät aikansa. Kysymykset tulevat yhä uudestaan.

Maailmanloppu alkaa joka hetki.

……………………………………………………………..

Protesti elämän riittämättömyyttä vastaan

Riikka Pelon Marina Tsvetajevasta ja tämän tyttärestä kertova romaani Jokapäiväinen elämämme on palkittu tänään Finlandialla. Kirja on vielä lukematta, mutta teen jutun tänne myöhemmin. Päivän ydinteksti tulee nobelistilta.

Siivosin leikemappejani ja käsiin sattui katkelma Mario Vargas Llosan Nobel-puheesta tasan kolme vuotta sitten. Muutaman rivin lainaus puheesta osoittaa kaksi hämmästyttävää (?) asiaa: 1. Kirjallisuus voi muuttaa maailman. 2. Lukeminen antaa meille useamman elämän kuin yhden.

Albrecht Dürer: Die Apokalyptische Reiter (1497)

Llosa piti luentonsa Tukholmassa 7.12.2010. Espanjankielinen puhe kesti 54 minuuttia. Lopuksi kaksi kappaletta tekstistä. Parin vuoden takainen päivitykseni Llosan romaanista Maailmanlopun sota löytyy tästä linkistä.

”Joskus kyselin itseltäni, voiko synnyinmaani kaltaisessa maassa, jossa on vähän lukijoita ja niin paljon köyhiä, lukutaidottomia ja vääryyttä, jossa kulttuuri on harvojen etuoikeus, olla vain minua koskeva ylellisyys. Mutta nämä epäilyt eivät koskaan tukehduttaneet uraani, ja olen aina jatkanut kirjoittamista, jopa silloin kun leivän hankkiminen vei miltei kaiken aikani. Luulen tehneeni oikein, sillä jos kulttuurin kukoistaminen yhteiskunnassa vaatii ensin korkeakulttuuria, vapautta, vaurautta ja oikeudenmukaisuutta, sitä ei koskaan olisi ollut olemassakaan.

Me olisimme paljon huonompia ja yhdenmukaisempia kuin olemme ilman lukemiamme hyviä kirjoja; olisimme vähemmän rauhattomia ja vähemmän alistuvia, eikä kaiken edistyksen alkutekijä kriittinen henki, olisi edes olemassa.

Sekä kirjoittaminen että lukeminen on protestia elämän riittämättömyyttä vastaan. Ken etsii kaunokirjallisuudesta sitä mitä ei itsellä ole, sanoo ilman sanomisen tarvetta ja tietämättään, että tämä tällainen elämä ei riitä tyydyttämään meidän absoluuttisen nälkäämme, joka on kaiken inhimillisen perusta. Me keksimme tarinoita voidaksemme elää tavalla tai toisella monta elämää, kun meillä itse asiassa on vain yksi ainoa elämä.”

………………………………………….

Leikeaineisto: Parnasso 2 / 2011. Suom. Sulamit Reenpää.

Kuva: Albrecht Dürer: Die Apokalyptischen Reiter (1497–98)