Jukka Viikilän Finlandia-voittajan perkuu on ollut työlistalla turhan pitkään. Mutta toisaalta, ikuisuusasiat eivät ole niin päivän päälle. Lähdetään Taivaallisen vastaanoton kansiliepeestä: ”kuriton kertomus yksinäisyydestä, hengenvaarallisesta sairaudesta ja romaanin vastaanotosta. Kirjailija Jan Holm joutuu pikaiseen leikkaukseen: veri hänen sydämessään on kiertänyt väärään suuntaan ties kuinka kauan. Holm julkaisee sairaalasta päästyään omakohtaisen romaanin, josta ja jonka kirjoittajasta jokaisella on pian mielipide.” Totta on. Palaan tähän kirjailijan oman mielipiteen jälkeen.
”Romaanini muoto on himmeli. Se on yhtäläinen joka suunnasta. Olen koonnut sen oljista. Pienimmätkin lämpötilanvaihtelut saavat sen liikkeeseen. Jos sen ohi yrittää hiipiä, se alkaa pyöriä. Yhdestä tikunraapaisusta se roihahtaa liekkeihin.”
Kirjailijan oma rakenteen määritelmä on hyvä. Toki se voisi olla myös rihmasto, jossa kaikki lopulta viittaa kaikkeen kuin Jorge Luis Borgesin ”Haarautuvien polkujen puutarha”, klassikko, joka vie lukijan tarinalliseen labyrinttiin. Viikilän romaani puhuu yli sadan kertojan äänellä – jotka kaikki palvelevat kirjoittajan päämääriä. Tarinan ja kronologian pirstaloimisesta muodostuu oma rakenneratkaisunsa.
Viikilän metodina on pistää omat sanan toisen suuhun: ”Eräänlaisena ihmeenä pidän kuitenkin lukukokemukseni immersiivisyyttä. Fragmentaarisuus tarkoittaa usein jotakin vastakkaista immersiivisille ilmiöille, mutta niin kuin pinta voi olla syvä, voi fragmenttikin olla laaja. Laajuudella en tarkoita merkkimääräistä laajuutta, enkä myöskään merkitystihentymiä. Saatan tarkoittaa etäisyyksiä ja väliainetta.” Kirjoittajaksi on merkitty Veli-Matti.
Entä Taivaallisen vastaanoton maallinen vastaanotto? Empiiristen havaintojeni mukaan tilanne on tasan. Kesken heittäneitä, tai sisulla loppuun taistelleita on yhtä paljon kuin teoksesta pitäneitä. Oma lukunsa ovat ne, jotka eivät edes harkitse kirjaa lukevansa. Keskustelin kirjasta muutama päivä sitten kollegan kanssa: ”Edellinen palkittu riitti minulle. Engel oli laskelmoitua, kaavan mukaan kasattua ja kvasi-aforistista.”
Pidin itse edellisestä Finlandia-voittajasta. (Lopussa linkki arviooni) mutta näin sen pitää olla, hyvä kirja jakaa mielipiteitä. Nyt käsillä oleva teos on kuitenkin monin tavoin edellistä rouheampi ja raadollisempi: fyysisyyttä, ristiriitoja, seksuaalisuuta, autofiktiivistä tilitystä ja syvempiin pohdintoihin sekoittuvaa arkea.
Sydänleikkauksen teema sitoo kerrontaa, mutta yllättävästi myös toinen aihe. Viikilä pohtii läpi kirjan itse kirjoittamista ja sen prosesseja. ”Ei ole mitään kirjallisuutta tärkeämpää (Minttu) Mitä teemoja kirja sitten käsittelee? Ainakin sitä, että todellisuus on parasta nauttia etänä, laitteiden kautta, muutoin nautittuna se on ruma ja ilkeä pinnallinen ja tylsä. (Aatos) Yksi taitavan prosaistin soivaksi viritetty lause varastoi energiaa enemmän kuin kolme aukeamaa Murakamia. Minun on vaikea suhtautua kirjailijoihin, joiden kieli ei tallenna energiaa tuntuvasti koko ajan, vaan lupailee massiivisia rakenteellisia purkauksia juonen taitepisteissä. Todelliset purkaukset eivät ole mahdollisia, ellei kieli ole kerännyt energiaa ahkerasti pitkin matkaa.” (Mirvan muistikirja)
Minulle Taivaallisen vastaanoton liki 400 sivua olivat hyvinkin lukemisen arvoista tekstiä. Joskus hienoista tyhjäkäyntiä, mutta sitten taas intensiteettiä, joka piti kokonaisuutta kasassa. Itselleni kieli on niin tärkeä elementti, että se käy kirjallisuudessa kaiken edelle. No, romaani on monen tekijän summa, jotka kaikki on hyvä hallita. Voisin silti olla liki yhtä mieltä Viikilän muutaman rivin kappaleesta, jonka hän on naamioinut Veli-Matin mielipiteeksi.
”Tarinallisuuden kanssa on oltava tarkkana. Pienikin lupaus tarinasta saa lukijan lopettamaan yksityiskohtien lukemisen, kielen kuuntelemisen, kaiken mikä kirjallisuudessa on arvokkainta. Jos menet puolikkaalla lauseella lupaamaan, että henkilö odottaa vaikkapa pakettia saapuvaksi, kaikki hänen ympäriltään tuhoutuu. Koko kirja masentuu, menettää herkkyytensä ja tarkkuutensa. On enää odottaminen, johon lukija osallistuu kaikella tarmollaan.”
Likipitäen noin – vaikka ei aivan täsmälleen. Taivaalliselle vastaanotolle lukusuositus. Jouni K. Kemppainen teki tuoreeseen Hesarin kuukausiliitteeseen seitsemän sivun jutun (kuvat Aapo Huhta) Viikilästä otsikolla ”Palkintosonni”. Se onkin sitten ihan eri juttu se.
………………………………………………..
Blogin erikoislinkit:
2. George Saundersin romaani etenee 166 henkilön replikointeina
………………………………………….