Pirun pätsi ja barokin tyttäret

Päivityslistalla odottaa muiden aiheiden ohella mielenkiintoista proosaa. Kirjat ovat kuitenkin luvun alla, joten blogi päivittää ytimekkäästi Perjantairunolla.

Peter Paul Rubens: Venus at the Mirror (1612-1615)

Antti Majander kirjoitti Hesarin lauantaiesseessään 21.1. miten ”Runous pääsee keulille kirjallisuuden tappolistalla.” (klik) Tämänaamuisesta lehdestä löytyvät Anna-Riikka Carlsonin & Hannu Harjun ja Tommi Parkon vastineet artikkeliin. Ne laajentavat ja selkiyttävät runouden tämänhetkistä tilannekuvaa.

Yhä useammalla kirjailijalla saattaa olla eri kustantajia. Monet sekä proosaa että lyriikkaa kirjoittavat tekijät julkaisevat proosansa perinteisten kustantajien kautta, mutta löytävät runoilleen pienemmän ja joustavamman julkaisukanavan. Toki kyse on myös pienten toimijoiden kevyemmästä kulurakenteesta, joka mahdollistaa kirjallisella kentällä toimimisen.

Mutta asiaan. Parin viikon takaisessa päivityksessä mainitsin miten kokoelmani Babel (Palladium 2013) päivittää maailmantilanteen ja päätyy vieraalle planeetalle viidensadan vuoden päähän. Tässä runo nro 323 – ajatelkaa, voitte lukea tänään tekstin, jota pohditaan tulevaisuuden universumissa.

Kuva: www.unrealengine.com

Joutsenen tähdistöstä on löytynyt maan kaltainen planeetta

jossa vallitsevat elämän edellytykset: vettä leipää ja laulua.

Tutkijat haluavat selvittää onko Kepler -22 b kaasua vai

kiinteää ainetta: löytyykö enkeleitä ja pirun isännöimä pätsi?

Planeetta sijaitsee 15% lähempänä kuin Maa omaa

aurinkoaan: entä barokin tyttäret, valkoinen ja runsas liha?

Jos planeetan pinta ja ilmakehä ovat suotuisat, lämpötila on

noin 22 astetta: kevään ensimmäinen lämmin päivä. Pääskynen.

Kun viisisataa vuotta on kulunut Kepler-22b

tarkkailee meitä 600 miljoonan valovuoden päästä.

Siellä pohditaan, onko täällä alkeellisen elämän edellytyksiä?

…………………………………………………………….

1. Ekstralinkki neljän vuoden takaa: Julkaistaanko meillä jo liikaa kirjoja?

2. Terveiset marginaalista: ”Ne verenimijät ovat myös kielellisiä punkkeja”

…………………………………………………………….

Tusinaproosan tunnusmerkki?

Otsikkoni provosoi ja vetää mutkat suoriksi. Tekstin kelvottomuuden tai kehut ratkaisee tiettyyn pisteeseen saakka instituutio tai henkilö, jolla on valtaa saada näkemyksensä yleiseen tietoisuuteen. Karkeina esimerkkeinä vaikkapa Ruotsin akatemian Nobel-komitea tai valtakunnallisen päivälehden kriitikko.

Faktiset suureet määritellään, punnitaan ja mitataan, vain makuasioista voidaan kiistellä. Ja vain lukija on oman todellisuutensa jumala ja tuomari, jolla on valta päättää mistä pitää.

Itse löydän proosaa lukiessa nopeasti pari asiaa, jotka saavat minut heittämään kirjan kesken. Lauseenvastikkeiden yletön käyttö tuo tekstiin väkisin väkerretyn sävyn. Tästä joskus enemmän. Nostan päivitykseen yleisemmän maneerin: johtolauseen, joka alleviivaa asiaansa turhaan ja teennäisesti.

Johtolause tarjoaa tulkinnan sitaatille. Lauseen subjekti ilmaisee alkuperäisen tekstin esittäjän ja verbinä on kommunikaatioverbi. Esimerkiksi: sanoa, kertoa, väittää, esittää, todeta…

Yliviritettyjä johtolauseita löytää yhtä hyvin taannoin Finlandia-palkitusta teoksesta kuin lentokenttäpokkareista. Kaivan esimerkkini Sujata Masseyn kansainvälisestä Rei Shimura -dekkarisarjasta. Olkoonkin, että teksti aavistuksen paranee edetessään, heitin lukemisen sikseen sivulla 188.

Useimmiten repliikin perään ei tarvita johtolausetta. Dialogissa riittää ilmaisu ”sanoi”. Minulle repliikin jälkeisten johtolauseiden korostus on tusinaproosan merkki: ”Hugh sanoi hilpeästi / rouva Chapman sopersi / nainen sanoi sydämellisellä äänensävyllä / herra Yamamoto kiljahti / Yuki visersi koulutytön englannillaan / Yuki tuhahti / Taro mutisi / hän lisäsi lujasti / minä käänsin urheasti / rouva Yamamoto pulputti innostuneesti…”

Selitys ja ylimääräinen osoittelu pilaa tekstin kuin tekstin. Jouko Tyyrin tiivistys sopii tähänkin hyvin: ”Salakuljeta huutomerkki tekstiin niin voit jättää sen pois”

Negaation jälkeen vastapainoa. Luvun alla on George Saundersin novellikokoelma Joulukuun kymmenes (suom. Markku Päkkilä). Omaperäisintä ja kiinnostavinta lyhytproosaa, jota olen aikoihin lukenut. The Wall Street Journalin kriitikon sanoin: ”George Saunders on muuttanut amerikkalaisen fiktion suuntaa.”

Näin yksinkertaisesti Saunders käsittelee johtolauseita:

Se oli kamala juttu mitä teille tapahtui, isä sanoi. Mutta pahemminkin olisi voinut käydä.

Paljon pahemmin, äiti sanoi.

Mutta teidän ansiostanne ei käynyt, isä sanoi.

Te teitte oikein, äiti sanoi.

Hyvin toimittu, isä sanoi.

…………………………………………………….

EKSTRALINKISSÄ

Vastenmielisiä ja vaikeita kirjoja – lisälinkissä raakaa alistamista ja väkivaltaa

”Tunsimme Punaisenristin sisaren vielä lämpimäksi”

Suunnittelin päivitykseen kiteytystä Sujata Masseyn kirjallisista maneereista monikansallisessa Rei Shimura -dekkarisarjassa. Sitkeä influenssa ja jo toinen antibioottikuuri vei kuitenkin voimat lähdetöiden tekoon. Palaan asiaan hamassa tulevaisuudessa.

Kuva: Wikimedia.org
Kuva: Wikimedia.org

Blogi tarjoaa perjantairunon. Ajankohtaiset säkeet löytyvät kokoelmastani Babel (Palladium 2013). Teoksen 365 tekstiä päivittävät maailmantilanteen kaikkineen aikojen alusta viidensadan vuoden päähän Kepler-22b -planeetalle.

On itsestään selvää, että Babel käsittelee myös Suomen itsenäisyyden alkua ja sen katkeraa kääntöpuolta. Tekstin sisältämät neljä riviä on lainattu Viljo Kajavan (1909-1998) vuonna 1966 julkaisemasta kokoelmasta Tampereen runot.

Näsilinnan taistelussa kaatuneita, kuva: agricola.utu.fi
Näsilinnan taistelussa kaatuneita, kuva: agricola.utu.fi

Voin kirjoittaa mistä vain – voin jättää kirjoittamatta.

Aika osoittaa kaikki totuudet väistämättä vääriksi,

runo ei ole maailmasta moksiskaan.

Olisi liian helppoa ajatella

että säkeistä jää puuttumaan vain yksi ääni – sinun

mutta ei se niin ole

ajatuksesi on kieli ja kaikukoppa

joka alkaa soida yhä kovempaa ja kovempaa.

Tampereen runoilija Viljo K. kirjoittaa lapsista

jotka tutkivat kaupungin taisteluissa kaatuneitten taskuja.

”Tunsimme Punaisenristin sisaren vielä lämpimäksi:

ohuet ohimoluut hajalla hän makasi miesten keskellä.

Ja luotien iskiessä Mustanlahden kallioon sotilas huusi meille:

Menkää kakarat pois ettei tarvitse ampua lapsia.”

………………………………………………………………

Tänään asun sadan metrin päässä paikasta, josta Kajava kirjoittaa. Näen Mustalahden ja Näsinkallion keittiön ikkunasta. Muistan Tampereen Klassillisen lyseon pienen kirjaston, josta poimin Kajavan kokoelman Ruusuja, lunta. Koin ensimmäisen runollisen kipinän ja tajusin miten elämän ja kuoleman kokoisista asioista voi kirjoittaa äärimmäisen arkisella kielellä.

………………………………………………………………

Ekstralinkit:

1. Kun maata rakastaa – tarvitseeko sitä vihata aina jotakuta?

2. Perjantairunossa henkiin heränneet

……………………………………………………………….

Viggo Wallensköld ja salaperäinen sienitieteilijä

Vuoden ensimmäinen aiheeni käsittelee sienitieteilijää, josta tuskin olet kuunaan kuullut. Päivitykseni nousee marginaalista, mutta vain näennäisesti. Kun siirrät fokusta hieman sivuun siitä mikä on eniten esillä, saattaa olla, että löydät mielenkiintoisemman ja omaperäisemmän maailman.

Viggo Wallensköld: Maila Vuorisalo Guggenheim
Viggo Wallensköld: Maila Vuorisalo Guggenheim

Päivityksen innoittaja on Kustannus Oy Taiteen 2016 julkaisema teos Anatolij D. Mbdrinov aikalaistensa silmin. Kanteen ja nimiölehdelle kustantajaksi on merkitty Kustannusliike V. Wallensköld. Mutta tuskin spoilaan paljon paljastaessani koko teoksen hyberbolan ja metafiktion. Kyse on siis sepitteestä ja ”sadusta”.

Kuvittaja/kirjoittaja, Viggo Wallensköld (s.1969) on palkittu kuvataiteilija, joka tunnetaan eri tavoin fyysiseen marginaaliin jääneiden ja yksinäisyyttä korostavien ihmisten muotokuvista. Kaunokirjallisuuden kuvitus on ylikäymättömän vaikea laji. Nyt jokainen, vaihtuva kertoja saa tekstinsä oheen oman, tussilaveeratun muotokuvansa ja ideasta kasvaa oleellinen osa teosta.

Kustannus Oy Taide julkaisee Taide-lehteä ja kustantaa kirjoja. Useimmiten kirjat ovat kulttuuriselta merkitykseltään niin tärkeitä, että jäävät helposti vaille huomiota ja marginaaliin.

Anatolij D. Mbdrinov aikalaistensa silmin on 219-sivuinen kirja kuvitteellisesta ja salaperäisestä henkilöstä, jota satakunta nimettyä aikalaista koettaa kuvata, kuka kohteeseensa tarkentaen, kuka omaehtoisemmin.

Viggo Wallensköld: Runoilija Savva Fedorov
Viggo Wallensköld: Runoilija Savva Fedorov

Maailmankirjallisuuden perinteestä nousevat mieleen Daniil Harms ja Jorge Luis Borges. Aivan oma lukunsa on puolalainen Olga Tokarczuk, joka ujuttaa sienet aivan konkreettisesti joka ainoaan romaaniinsa. Kirjallisia sukulaisia ovat myös Italo Calvinon henkilöt Herra Palomar ja Terralban varakreivi Menardo.

Wallensköldin omalakista maailmaa voisi luonnehtia Calvinon tapaan metafiktiiviseksi. Tyylin perusteisiin kuuluu avoin tietoisuus kertomuksen fantasialuonteesta ja sen luomasta totuuden illuusiosta.

Käsillä oleva teos jatkaa vuonna 2005 julkaistua, kuvitettua, pienimuotoisempaa teosta Anatolij D. Mbdrinov Sienitieteilijä. Wallesköldin luomaa kirjallista maailmaa valaisee viisto huumori. Kun media nostaa jonkin kirjailijan esiin, sillä on tapana kaluta samaa luuta loputtomiin. Ehkä kannattaisi kurkistaa myös marginaaliin.

Suvi Ahola kirjoitti Hesarissa (27.11.2016) näkökulmatekniikasta, joka nykyproosassa jyrää. Tässä punnittavaa teemaan – sadan kertojan näkökulma. Esimerkkinä yksi viitetarina salaperäisen sienitieteilijän elämään.

Viggo Wallensköld: Svante Norrbäck
Viggo Wallensköld: Svante Norrbäck

”Svante Norrbäck:

Baba Nekrasova on yksi kaikkein pitkäaikaisimpia asiakkaitani. Miksi minä pysyisin vaiti, kun jopa psykiatriliiton puheenjohtaja puhuu suunsa puhtaaksi asiakkaistaan! Tässä maassa maan tavalla, eikö vain? Baba Nekrasova on paitsi vainoharhainen, myös herkkäuskoinen. Minä voin esittää vakavalla naamalla olevani kauppiaan hevonen, ja hän luulee tosissaan, että olen hevonen, kunnes yhtäkkiä muutun kissaksi. Sitten loppuajan olen kissa. Näin tässä maassa tehdään. Baba Nekrasovin mies on kaivosinsinööri, ja hänellä on hyvä palkka. Siitä palkasta kuluu aimo annos minun palkkioihini. Ja äijä maksaa. Eikä siinä mitään, meillä on Baban kanssa hyvinkin lystiä. Mistään Mbdrinovista en tiedä. Se on taas niitä Baban päähänpistoja. Ja niitähän riittää.”

…………………………………………………………

Ekstralinkit

Wallensköld seitsemän vuoden takaisessa jutussa: Sanattomia tarinoita

Italo Calvinon Halkaistu varakreivi: Hyvän ja pahan taistelu

…………………………………………………………