Elämä ja Tao – onko Jumalaa olemassa?

Kun poikani muutti nykyiseen taloonsa, pelastin muutaman edellisen omistajan jättämän kirjan hyllyyni. Lao-Tsen Tao Te Ching (Salaisuuksien tie) jäi unohduksiin, kunnes poimin sen yöpöydälleni muutama viikko sitten.

Kiinassa on kolme valtion tunnustamaa uskontoa: konfutselaisuus, buddhalaisuus ja taolaisuus. Virallisimpana ensin mainittu. Lao-Tse syntyi 2600 vuotta sitten ja hänet tunnetaan taolaisuuden perustajana.

Kuva: thephilosophersmail.com

Lao-Tse sulautti kirjaansa myös häntä ennen eläneiden filosofien ajatuksia. Kirjan syntytarinan mukaan Lao-Tse lähti asuinsijoiltaan, koska arveli Tshoun valtakunnan kulkevan kohti tuhoaan. Hän saapui valtakunnan rajalle, jolloin vartioston päällikkö esitti hänelle pyynnön: ”Te olette päättänyt vetäytyä yksinäisyyteen. Pyydän teitä kirjoittamaan kirjaan ohjeita elämäni tarpeiksi.”

Annettuaan kirjan pyytäjälle Lao-Tse jatkoi länteen ja katosi jäljettömiin. Oma kappaleeni on Toivo Koskikallion suoraan kiinankielestä kääntämä ja wsoy:n julkaisema vuonna 1950. Uusi Pertti ja Kai Niemisen suomennoksen tarkistettu laitos löytyy nimellä Tao te ching – kirja Taon toteutumisesta. (mm. Adlibriksen valikoimassa)

Kirja itsessään on lyhyt, suomennokseni ”selityksineen” sisältää reilut sata sivua. Taon oppi on paradoksaalista ja käsittelee kysymyksiä usein dualismin kautta: mitä Tao on… ja mitä se ei ole. Kristillinen käsitys ei mahdu Taoon, sillä se ei suhtaudu maailmaan ulkopuolella olevan itsenäisen persoonan kautta. Maailma on virrannut Taosta ja on sen eräs ilmenemismuoto. Tao itse on tuntematon.

Entä otsikon kysymys, löytyykö siihen Taon vastaus? Koska Tao on taivaan ja maan äiti, niin jumalaa voidaan pitää Taon poikana ja sellaisena Tao on syntynyt ennen jumalaa. Elämä itse on Taosta lähtöisin ja sen toiminta on luonnonmukaista, itsestään tapahtuvaa. Meidän vain pitäisi pysyä Taon tiellä.

Tao Te Ching teki vahvan vaikutuksen. Voisin pitää sitä tiiviinä, kaikkien ”elämäntapaoppaiden” äitinä. Vahva suositus heille, jotka tarttuvat kesällä muihinkin kirjoihin kuin dekkareihin. Lopuksi lyhyt luku XXV, joka kuvaa Taon henkeä:

”On eräs, joka on syntynyt ja täydelliseksi muodostunut ennen taivasta ja maata. Se on kuulumaton ja näkymätön, täysin itsenäinen ja muuttumaton. Se kulkee kaikkialle rajoituksetta. Sitä voidaan pitää maailman äitinä. Minä en tiedä sen nimeä. Sitä voidaan kutsua nimellä Tao. Jos sille antaa jonkin pakkonimen, sitä voidaan kutsua nimellä suuri. Suurena se on alati virtaava; alati virtaavana se on kauas yltävä, ja kauas yltävänä se on takaisin itseensä palaamista.”

……………………………………………

Ensi viikko vietetään Pärnussa lasten ja lastenlasten kanssa. Blogi palaa sen jälkeen maailmankaikkeuden kysymyksiin. Oletettavasti vähäisempiin kuin tämänpäiväinen.

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Elämää isommat kliseet

2. Älkää pitäkö omaa tietänne ainoana tienä Jumalan luo

…………………………………………….

Melodraamaa ja tekoälyä

Päivitän runolla ja ”mainostan” samalla aktiivista ja mielenkiintoista sivustoa: Suomi on runo on Suomen runoilijoiden tervehdys juhlavuottaan viettävälle kotimaalleen ja runouden ystäville. Sivustolla julkaistaan vuoden jokaisena maanantaina uusi, ennen kuulematon runo. Nämä maanantaiset viikon avaukset piirtävät näkyväksi vuoden 2017 runomaiseman.”

Tekstini on julkaistu tällä viikolla, ensi maanantaina viestikapula siirtyy taas seuraavalle. Runoni sivustolle syntyi sekalaista eväistä. Luin artikkelin, joka oli otsikoitu: ”Pepper-robotti puhuu suomea ja tanssii – suomalaiset suhtautuvat hoivarobotteihin vielä varauksella”. Leikkasin talteen myös jutun tekoälyn tulevaisuuden näkymistä. Halusin vastapainoksi jotain ”ylitunteellista ja inhimillistä.” Muistin kuvan, jonka olin taannoin napannut Ateenan korkeimalla kohdalla kiivettyäni Lycabettuksen marmorikappelin kupeelle.

Keskustelu vanhuksen kanssa on kuvitelmaa. Muistan kuitenkin miten syvän vaikutuksen hetki jätti. Heräsin seuraavana yönä, kun Viktor Klimenko alkoi laulaa päässäni muinaisen euroviisun säkeitä: ” Uskonut illan en koskaan / Saapuvan äkkiä näin / Kunnes näin sinisen linnun /Lentävän etelää päin / Näin sen ja ymmärsin sen: / Poissa aika on rakkauden / Kun aurinko laskee länteen”.

Noin se mielikuvitus kulkee ja hakee välillä vauhtia monen mutkan kautta. Mutta tänään, ystävät hyvät: toivotan kaikille valoisaa ja toiveikasta juhannusta!

S y n t y m ä

Minä olen ihminen

Pepper on robotti

haaveilin lapsena oopperalaulajan urasta

Pepper puhuu lelun äänellä

olen kätellyt robottia ja tavoitellut

yhteistä tanssia hitaan valssin tahdissa

meillä kummallakaan ei ole käsitystä luojastamme

minä näen merten syvyyksissä

välähtelevät sardelliparvet

häkistään taivaan syliin lehahtavat linnut

kappelin kupeella vanha nainen

istuu ilta-auringossa

hänen ihonsa on elämän rypistämää pergamiinia

hän sanoo että kuolemattomuus

on sitä että kuolee

kun joku toinen syntyy

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Vuoden 2013 juhannusruno

2. Vuoden 2012 juhannusruno

………………………………………………

Venetsiasta Kyrösjärvelle: hummereita ja haukia

Viime viikko kalasteltiin Kyrösjärvellä, kirjailijaliiton mökillä. Ensimmäisenä päivänä lämpötila laski +5 asteeseen, mutta nousi sitten ihan siedettäviin lukemiin. Kaikki seitsemän saalishaukea syötiin jo mökillä.

Kun on viikon poissa työpöydän takaa, tekemistä kertyy kasalle. Päällimmäisenä loppusuoralle kaartuva romaanikäsis, jota ei auta jättää kesken liian pitkäksi aikaa, jottei palapeli karkaa päästä. Tarjoan siis pikapäivityksenä pätkän keskeltä käsikirjoitusta. Ulkomaan keikoilla on aina kolme tutustumisen arvoista kohdetta: kirkot, hautausmaat ja kalatorit. Miten erilainen saalis löytyykään Venetsian Rialtolta.

”Käytävä avautui pienelle aukiolle, jonka länsipäädystä pääsi kalatorille. Kanaalin laita täyttyi vihanneskauppiaiden katoksista ja Rialton rakennusten läpikulkevia myyntikäytäviä reunustivat jäämurskalla täytetyt kalatiskit. Sisäänkäyntien päädyssä roikkuivat väsähtäneet markiisikankaat, ne olivat olleet joskus syvänpunaisia, mutta kauhtuneet auringon polttamina.

Kuljin käytäviä ja pysähtelin tuijottamaan tarjottimen kokoisia kampeloita, katkarapujen röykkiöitä, kultaotsaisia ahvenia, sinisimpukoita, sydänsimpukoita ja kampasimpukoita, ostereita, sardiineja, makrilleja ja hopeaa välkähtäviä sardelleja, käsivarren vahvuisia ankeriaita ja käärmeenkapoisia nokkakaloja, taskurapuja, hummereita, vaaleanpunaisia barbunioita ja kalpeita kalmareita – miekkakala kolmeen osaan katkaistuna jotta se mahtuisi tiskille, vieressä kissakala kuin harmaa, vetelä säkki, jonka avonaisessa suussa törröttivät kalpeankeltaisten hampaiden naskalit.

Kalastaja kumiesiliinassaan paloitteli puolentoista metrin mittaista tonnikalaa ja viereisen tiskin takana mätkittiin puunuijalla mustekaloja mureammaksi. Myyjien houkutushuudot kajahtelivat käytävillä, kun he viskoivat vettä kalasaavien päälle nostettuihin äyriäiskoreihin ja kaikkialta kohosi levän ja meren suolainen tuoksu.”

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Viisi vuotta sitten: ”Facebookia ja pyhimyksiä”

2. Neljä vuotta sitten: ”Calvados, kuolema ja kalastus”

………………………………………………

(kuvat: d.holmes chamberlin jr architect llc)