Maailmanluokan esinemaakari!

Sara Hildénin taidemuseo tuo Tampereelle säännöllisesti maailmanluokan näyttelyitä. Kiki Smith (s.1954) asuu ja työskentelee New Yorkissa. Monipuolinen taiteilija on nykykuvanveiston edelläkävijöitä. Hänen näyttelynsä on Hildénillä esillä 12.5.2019 sakka.

Haus der Kunstin kokoama näytely nähtiin Münchenissä keväällä 2018. Tampereelta työt siirtyvät Wienin Galerie Belvedereen. Smithin töitä ovat hankkineet kokoelmiinsa monet maailman johtavat museot. Hän on saanut töistään myös useita kansainvälisiä tunnustuspalkintoja. Smithin näyttely on ensimmäinen hänen tuotantoaan esittelevä laaja retrospektiivi Euroopassa.

Avajaiset 8.2. Keskellä Kiki Smith.

Kaikissa Kiki Smithin teoksissa on vahva materiaalin tuntu, joka on yhtä tärkeä kuin aihe itse. Hän käyttää kiveä, pronssia, kangasta, kipsiä, lasia, posliinia, alumiinia, vahaa, pigmenttiä, valokuvia ja videoita… Käytännössä hän on itseoppinut ja intohimoinen taiteentekijä, joka kuvailee olevansa ”esinemaakari”.

Näyttelyn nimi on Procession. Ilmaisu on johdettu latinan sanasta procedere, joka merkitsee liikkeessä olemista, toimimista ja etenemistä. Taitelija sanoo olevansa kulkija: ”Kaikki on dynaamista ja jatkuvassa liikkeessä.”

Töiden aihepiirissä arki muuttuu magiaksi, saduiksi ja narratiiveiksi. Niistä löytyy yhteiskunnallisia kannanottoja yhtä hyvin kuin seksuaalisuutta ja ihmisten ja eläinten ”luontoykseyttä”. Smith suodattaa ja kiteyttää ympäristön ja ajan ilmiöt taiteeseensa. Useat nuoremmat tekijät ovat saaneet häneltä vaikutteita. Itse hän toimii tällä hetkellä myös apulaisprofessorina New Yorkin ja Columbian yliopistoissa.

Avajaisten häly haittaa keskittymistä töihin. Erityisesti gobeliinit pitäisi katsastaa uudelleen. Niissä on niin paljon tarinallisuutta, että pitänee ottaa pikkutenavat (lastenlapset) mukaan.

……………………………..

Ekstralinkit

1. Samoissa hommissa: minä ja Andy Warhol

2. Nyt ei ole sankareita, kaikki ylevöitys puuttuu

…………………………….

Ihmisen yhdeksän henkeä – Auschwitzin rakastavaiset

Hesari ehti hipsun ennen ja teki 6.2. kulttuurisivujen pääjutun Heather Morrisin romaanista Auschwitzin tatuoija. Kirja on tuore hitti, joka on julkaistu jo yli 30 maassa. Suomen kustantaja on Aula & Co, romaanin suomentaja Pekka Tuomisto.

Hesarin jutussa teosta kutsuttiin dokumenttiromaaniksi. No, kategoriat sikseen, mutta henkilökohtaisen tarinan avaaminen romaaniksi 50 vuoden jälkeen on väistämättä fiktiota, joka kirjassa sovitetaan draaman kaareen. Olkoonkin, että kirjoittaja on tehnyt todella tarkan työn faktisia taustoja tarkastaessaan.

Käännetään vähän fokusta ja tarkastellaan Morrisin romaania hieman toisesta kulmasta. Kiteytys alkuun. Romaanin kehyksenä on Auschwitzin keskitysleiri, joka sijaitsi lähellä Puolan Krakovaa. Tuhoamisleiri koostui kolmesta kompleksista: ensimmäinen leiri otti ihmiset vastaan, Auschwitz-Birkenau toimi joukkotuhon keskuspaikkana ja kolmas leiri, eli Monowitz oli pakkotyöleiri. Aliravitsemukseen, tauteihin, kaasukammioihin ja teloituksiin menehtyi leireillä 1,1–1,5 miljoonaa ihmistä.

Kuva Daily Mail

Tarinan keskiössä on kaksi henkilöä, jotka lopulta selviävät helvetistä hengissä: Lale Sokolov ja Gita Furman. Heather Morris kertoo heidän leiriltä alkaneen rakkaustarinansa, joka kesti parin kuolemaan saakka. Kirjailija tutustui Sokoloviin Melbournessa vuonna 2003 ja alkoi kirjoittaa muistiin hänen uskomatonta tarinaansa.

Kun Sokolov alkaa purkaa tarinaansa hänellä on yksi ennakkoehto, kirjoittajalla ei saa olla mitään kytkentöjä juutalaisiin: ”Teillä ei pidä olla mitään ennakkoasenteita sitä kohtaan, mitä kerron teille. En halua tarinaani mitään henkilökohtaista painolastia”. Morris vakuuttaa olevansa siirtolainen ja aito uusiseelantilainen, jonka äidinpuoleinen suku on asunut siellä yli sata vuotta.

Sokolov selviää leiriltä ensisijaisesti älykkyytensä ja neuvokkuutensa turvin. Kuutta–seitsemää kieltä puhuvasta juutalaisvangista tulee leirien tatuoija, joka tikkaa tunnistenumerot kaikkien muiden käsivarsiin. Myös Gita Furmanin, johon rakastuu ensisilmäyksellä. Gita selviää saatuaan työn hallintoparakista. Lopulta hän onnistuu karkaamaan viimeiseltä kuolemanmarssilta.

Kuva:abc.net.au. Lale ja Gita Sokolov ja heidän poikansa Gary. 1960-luku.

”Tätowierer” saa vapauksia tavallista enemmän ja kykenee auttamaan myös muita. Se on koitua hänen kohtalokseen. Samoin kuin lavantauti. Hänen henkilökohtainen, sadistinen SS-vartijansa Stefan Baretzki epäilee tatuoijalla olevan yhdeksän henkeä kuten kissalla.

En spoilaa juonta pidempään, mutta valotan hieman Morrisin kirjailijanlaatua. Alkujaan hän kertoo aloittaneensa tarinan elokuvakäsikirjoituksena. Vasta, kun option ostaneelta tuotantoyhtiöltä palautuivat oikeudet takaisin, hän päätti tehdä käsikirjoituksesta romaanin. Se näkyy kielessä, joka on perustaltaan sujuvaa, mutta vailla viimeistä kirjallista briljanssia – romaani kuljettaa kertomusta kuvailun ja dialogin tasolla.

Auschwitzin tatuoija on lukuromaani – sanan hyvässä merkityksessä. Tarina tempaa imuunsa ja lukeminen käy sutjakkaasti. Natseista ja keskitysleirien kohtaloista on kirjoitettu todella paljon, mutta ei koskaan liikaa. Morrisin romaani avaa taas omanlaisensa kokemuskulman. Englantilainen yhtiö on tekemässä tarinasta useampiosaista tv-sarjaa, joka esitetään ensi vuoden alussa. Istun silloin telkan ääressä kuin tatti. 

……………………………..

Ekstralinkit

1. Kolme näkökulmaa keskitysleiriltä

2. Joseph Brodsky ja totalitarismin kone Neuvostoliitossa

……………………………..