Kansalliskirjailija Aleksis Kivi (1834–1872) mielletään ensimmäisenä prosaistiksi. Hänen runoudessaan, Kanervalassa ja muissa teksteissä on usein proosamainen ote, pitkissä, tarinallisissa runoissa replikoidaan ja käytetään myös dialogia.
Muutamista lyhyistä teksteistä on kiteytynyt kaikkien tuntemia klassikoita: Metsämiehen laulu, Kaukametsä, Onnelliset, Sydämeni laulu ja ennen muita Timon laulu Seitsemästä veljeksestä. Tunnistus käy jo kahdesta ensimmäisestä sanasta: ”Makeasti oravainen”.
Kiven runouden kiteytymä on arjen ylevöittämisessä, romanttisessa maailmankuvassa. Proosatyylin realismi ei saa sijaa. Valitsin Perjantairunoksi poikkeavan tekstin, jossa aiheen ylistys saa rempseän ja humoristisen otteen. Säkeet olkoot myös jatkoa edelliseen juttuun, josta käy ilmi Saatanan mielijuoma. Nyt nautitaan miedompaa.
OLVEN KUNNIAKSI
Näytelmästä Olviretki Schleusingenissä
Terve, ruskee ohraneste,
Terve, jumal´ kultasuu!
Sua ain tahdon kunnioittaa
Kumartaen tomuhuun,
Sulle annan sydämeni,
Sulle kannan kiitosuhrit
Mä temppelissäs kontien.
Oi olvi ijankaikkinen!
Valvoissani, maatessani
Muistan voimaas kuohuvaa.
Terve, ruskee ohraneste,
Terve, voima kuohuva!
Kaikki menköön suren suuhun,
Kun vaan olvi olla saa.
Mitä huolin
Vaihka iskis
Taivaan nuoli
Maailman halki
Ja polttais palleroisen maan,
Kun mä ja olvi ollaan vaan?
Terve, ruskee ohraneste,
Terve, voima kuohuva!
……………………………………………….
Jutun kuva on pukusuunnittelija Yrjö Ollilan luonnos Vapaan Näyttämön Olviretken ensi-iltaan 1.1.1920. Merkintöjen mukaan puku tehtiin värjätystä säkkikankaasta, päähine pahvista. Näytelmä kuvaa baijerilaisten ja preussilaisten sotilaiden juopottelua sotatoimien ohessa. Näytelmävalinta oli ”uskallettu” sillä Suomen kieltolaki oli astunut voimaan edellisenä vuonna.
Ja vielä kiinnostuneille bonus. Kolmen vuoden takainen juttuni kertoo hieman laajemmin suomenkielisen runouden alkuasetelmista: linkki.