”Minä teen tiettäväksi että Tristan Tzara muotoili sanan DADA helmikuun 8. klo 6 illalla; olin paikalla kahdentoista lapseni kanssa kun Tzara ensi kertaa lausui tämän sanan joka nostatti keskuudessamme ymmärrettävää innostusta. Tämä tapahtui Café Terassessa Zürichissä, ja minulla oli rusinapulla vasemmassa sieraimessa. Olen varma ettei tällä sanalla ole mitään merkitystä, ja että vain imbesillit ja espanjalaiset opettajat hämmästelevät päivämääriä.”
Dada lähti liikkeelle Zürichistä vuonna 1916. Suuntauksen tavoitteena oli olla kaiken sen vastakohta, mitä Taide edusti. Liikkeen syntymään saakka kuvataiteessa ja kirjallisuudessa oli ollut merkitys tai viesti, Dada hylkäsi ne ja jätti kaikki tulkinnat kokijan kontolle.
Dadassa oli nykytaiteen siemen, joka johti uusiin suuntauksiin. Ironista kyllä vastahankaisuus, loukkaavuus ja hämmennyksen ilmaisu muuttui lopulta itsekin taiteeksi. Sattuma ja satunnaisuus voitiin hyväksyä luovuuden perustaksi. Liikkeen keskeisiä toimijoita olivat mm. alussa mainittu Tristan Tzara, Marcel Duchamp, Guillaume Apollinaire, Max Ernst, Hugo Ball, Man Ray ja alun lainauksen kirjoittanut Hans Arp (1916-1966).
Palladium Kirjat julkaisi saksalais-ranskalaisen Arpin valittujen runojen kokoelman Pilvipumppu Markku Inton kokoamana ja suomentamana 2011. Arp oli kuvanveistäjä, taidemaalari ja runoilija, Dadan perustajajäsen ja yksi keskeisimmistä toimijoista. Multipersoona kuittasi myös Venetsian biennaalissa 1954 kuvanveiston suuren palkinnon.
Arpin kokoelman julkaisusta käyttäisin sanaa Kulttuuriteko, ellei se olisi jo niin loppuun kaluttu. Ja jos minulta kysyttäisiin, sanoisin, että Pilvipumppu näyttää monelle tämän päivän kokeellista runoutta kirjoittavalle jo yli puoli vuosisataa sitten kuiviin imaistun kaivon.
Arp opiskeli kolmessa taidekoulussa, mm. Pariisin Académie Julianissa, joten visuaalisuutta ja värejä löytyy myös teksteistä. Viime viikon Perjantairunoon hänet yhdistää Paul Klee. Kummatkin osallistuivat aikanaan myös saksalaisen Der blaue Reiter -ryhmän toimintaan.
………………………………………………………………..
IHMETORVIKONFIGURAATIO 1
nielaistut pojat puhaltavat ihmetorvea
kultakenkäiset enkelit tyhjentävät punaisista kivistä täysiä
säkkejä joka raajalle
johan muotoutuvat mastot ja tähtikuviot
siskot näyttävät jälkiä pilvilinnoista kukkarokissoista
löytölapsista höyrylehmänpuremista satuloiduista
jäniksistä
verekseltään pehmustetuista leijonista
leimuavilla pyöränpuolilla linnut pyörivät yli taivaan
tähdet aivastavat vahanenistään kukkakimppuja
joka iikka on humalassa ja ui pehmeillä sormilla
palavat leijonat suhahtavat yli värisevien koivujen
kellä häntä on sitoo siihen lyhdyn
koko yö päälläseisontaa hajareisin lohikäärmeillä
tanssintaa
salkoihin kiivetään ja raavaasti painitaan hau hau yössä
raikuu vaan
…………………………………………………………….
Kuvat: Hans Arp, Dada 1919. Kuvaretusointi Katherine S. Dreierin otoksesta 1926.
Ah. Hienoa. Olen lukenut jotain Hans Arpin juttuja ajat sitten im Deutsch (se muuten on DIE Blaue Reiter, eli se on monikko) ja kuulostaa hienolta että vanhan Turun koulukunnan kaveri on innostunut Arpista.
Minulle tulee tosiomituisesti mieleen aina romaani Garpin maailma, vai leffako, mutta se kaverihan ei osannut sanoa nimekseen muuta kuin Arp.
Ja muuten: pyysin kirjastoa tilaamaan Babelisi kirjastoon. Ei ollut vielä tullut. Nyt täytyy sitten katsoa onko se Arp onnistunut pääsemään tänne asti.
Hankalaa tässä on se, että Palladiumia kirjaston tädit eivät ole edes huomanneet. Pitää tsekata tarkemmin. Kirjastoilla on oma kirjaluettelonsa, mutta lopullinen valinta on jollakin raadilla, josta en ole koskaan saanut selvää että keitä siinä istuu.
Mitä varten ihmiset eivät valitse kirjoja niiden paremmuusperiaatteen vuoks? Muita sun runokirjojas siellä kyllä oli. Taisi olla peräti kolme ja esikoiskirjasi oli luettu palasiksi, kiikutin sen tädeille korjattavaksi.
Mun saksa on päässyt käytön puutteessa vähän ruostumaan, mutta kyllä DER on oikein. Muun muassa MoMA käyttää juuri sitä muotoa. Sivuilla onkin hyvä, tiivistetty artikkeli saksalaisesta ekspressionismista.
Ja kiitos, kun olet infonnut kirjastontätejä. Tuo ”paremmuus” vaikeasti määriteltävä, tilaukset varmaan menee paremminkin julkisuusperiaatteen mukaan.
Vähän vielä ”saksalaisuudesta”. Sain juuri käsiini uunituoreen Kari Aronpuron suomentaman Mausoleumin. Hans Magnus Enzenbergerin Kolmekymmentä balladia edistyksen historiasta. Jo selattuna kirja säväytti enemmän kuin mikään pitkään aikaan. Teen jutun tänne, kun ehdin.
Juha,
myönnän. Sekosin kun aattelin sitä toista ryhmää joka oli samaan aikaan suunnilleen, Die Brucke (saksalaisella yy:llä) ja niitä taisi olla taiteilijoita kummassakin ryhmässä. Sori.
Ai semmoista Aronpuro nyt? Varmaan olisi tarpeen saada sekin kirjastoon.
Minä olen kirjastotätien niskassa koko ajan, koska runohyllyt ovat ne vähäisimmät. Olin vähän aikaa opettamassa täällä koululaisia, siis kirjoittamista, ja huomasin että eivät runotytöt ja -pojat ole mihinkään kadonneet. He tarvitsevat runoja ja paljon.
Kasvatus on yksi juttu ja toinen on ylipäänsä kirjojen puolesta puhuminen. Kun uudessakaan kirjastossa ei ole ihan tarpeeksi tilaa, vaan kirjoja poistetaan.