Otan pari taka-askelta ja täydennän 16.9. julkaisemaani juttua Gavin Pretor-Pinneyn Pilvibongarin oppaasta. Nostin faktatiedon rinnalle kirjailijan yleissivistyksen ja kaikkialle haarovan kulttuurituntemuksen rihmaston.
Kirja on täynnä mielenkiintoisia, tiedehavaintoja täydentäviä sivupolkuja. Yksi kahden kappaleen hauska anekdootti yhdistää kirjailijan ja kuvataiteilijan. Oscar Wilde tilittää riveillään penseää suhdettaan auringonlaskuihin, hänen mielestään ne ovat ”kokonaan poissa muodista.”
Wilde hakee asenteensa tueksi Joseph Mallord William Turnerin (1775 – 1851), jonka maalauksissa on itse asiassa varsin vähän puhtaita auringonlaskuja, sitäkin enemmän valon dramatiikkaa.
Turner aloitti opiskelun jo 15-vuotiaana Englannin Kuninkaallisessa taideakatemiassa. Hän teki akvarelleja ja grafiikkaa, mutta saavutti maineensa öljymaalauksilla. Kiinnostuin romantiikan ajan taiteilijasta ja pidin hänestä ensimmäisen esitelmäni Tampereen klassillisessa lyseossa jo iäisyys sitten.
Turnerin taiteilijantie oli poikkeuksellinen. Tuottelias tekijä kokosi merkittävän omaisuuden, hänellä ei ollut perillisiä, joten hän testamenttasi kaiken Turner-taidepalkinnon rahoittamiseen. Kuvataidepalkinto jaetaan edelleen vuosittain ja on erittäin arvostettu.
Toki sopii kysyä mikä Turnerista tekee niin ikonisen ja arvostetun taiteilijan? Hän aloitti romanttisella realismilla ja päätyi merkittäväksi lenkiksi aikansa taiteen ja tulevan suuren suuntauksen, impressionismin välille. Antiikinaikainen sananlasku sanoo ”Natura non facit saltus”, luonto ei kehity hyppäyksittäin. Tyhjiä välitiloja ei jää, kaikki uusi hakee väylänsä pitkän kehityksen tuloksena. Turnerin elämänkaari maalarina oli johdonmukainen. Tähän nostamani viimeinen työ on jo ajastaan irronnut – silkkaa abstraktiota ja ekspressionismia, tienviitta tulevaan.
Lopuksi lupaamani lainaus Pilvibongarin oppaasta: ”Pilviasiantuntijat nyrpistelevät usein nenäänsä auringonnousu- ja laskukuville. Kai ne ovat melko ilmeisiä: kuka tahansa mattimeikäläinen haukkoo henkeään katsellessaan auringonlaskua. Mikä tahansa saa ihmiset katsahtamaan taivaalle, on minusta vain hyvä asia. Oscar Wilde tosin puhui erityisen ylimielisesti auringonlaskuista vuonna 1889 kirjoittamassaan dialogissa Valehtelun rappio:
”Kukaan mitään varsinaista sivistystä saanut ei nykyisin koskaan puhu esimerkiksi auringonlaskun kauneudesta. Auringonlaskut ovat kokonaan poissa muodista. Ne kuuluvat aikaan, jolloin Turner oli taiteen viimeinen sana. Auringonlaskujen ihailu on takapajuisen mielenlaadun pettämätön merkki. Toisaalta ne vain jatkuvat. Eilisiltana rva Arundel vaati minua menemään ikkunaan ja katsomaan upeaa taivasta, kuten hän sanoi… Ja mitä näin? En muuta kuin sangen kehnon Turnerin, huonon vaiheen Turnerin jossa kaikki taiteilijan pahimmat viat näkyivät liioiteltuna ja ylikorostettuina.”
……………………………………….
Ekstralinkki parin vuoden takaiseen juttuun, jossa hipaistaan Oscar Wildea ja hänen romaaniaan Dorian Grayn muotokuva.
……………………………………….