Aiheeton – Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi

Tällaista viisautta on vaikea käsittää!

16.10.2018

17:51

2 kommenttia artikkeliin Tällaista viisautta on vaikea käsittää!

Viggo Wallensköld on palkittu taidemaalari, vuoden nuori taiteilija 2005. Hän on myös Kirjailijaliiton tuore jäsen. Kirjallisten julkaisujen keskiössä on kuvitteellinen sienitieteilijä Anatolij D. Mbdrinov.

Wallensköldin kirjailijanlaatu on yhtä persoonallinen kuin hänen kuvataiteensa. Kummassakin maailma on jollain tavoin vinksallaan ja aivan poikkeuksellisesta kulmasta katsottu. Taitelijalla ei ole suurempaa tehtävää kuin näyttää meille mitä ”todellisuuden” takaa löytyy.

Saattaisin hakea Wallensköldin kirjailijanlaadulle vertailukohtia, mutta jätän sikseen. Kotimaisista julkaisuista niitä ei löydy, maailmankirjallisuudestakin hyvin vähän. Näin yrittää määrittelyä kustantaja (Siltala, 2018) kirjan takasivulla: ”Stroganoff on myyttisten, joidenkin mielestä jopa eksentrisen kardanialaisen mykologian professori Anatolij D. Mbdrinovin ravintotieteellinen teos, jonka erityislaatuinen universaali viisaus muuttaa käsityksiämme niin ruuasta kuin ruokailijoistakin. Se on jokaisen kodin perusteos, nyt vihdoinkin kokonaan suomeksi käännettynä. Joitakin ruokia voi syödä vain yhden kerran.

Mbdrinov kertoo meille myös millaisia ovat miehet, naiset, professorit, talonmiehet, psykiatrit, lapset jne, ja millaisia ovat heidän ruokailutottumuksensa. Tällaista viisautta on vaikea käsittää.”

Wallensköldin aiheissa on riemastuttavia kontakteja monin tavoin. Vanha ”neuvostomaailma” kohtaa nykypäivän ruokakohkauksen, loputtomat lehtien reseptit ja telkan kokkauskisat. Stroganoffissa tehdään Valkoviinissä haudutettua seitikkiä, Sienijuomaa, Keitettyä vettä, Kuivaa kääpää sellaisenaan ja Pulkkosientä omenien kera…

Osassa ”Ravintotieteellisiä tosiasioita” kerrotaan miten Laiha professori syö, Kuinka nainen syö, Kuinka mies syö, mitä Psykiatri syö, millainen on Ruhtinas ravintotieteellisestä näkökulmasta, millainen on Kansantaiteilijan problemaattinen suhde ruokaan.

Wallesköld luo kirjaansa täysin omalakisen maailman. Aikuisille suunnatun fiktiivisen kirjan (lukuun ottamatta sarjakuvateoksia) kuvittamista olen pitänyt liki mahdottomana, mutta Stroganoffissa ollaan toimivan yhtälön äärellä. Vihjaava ja utuinen maalausjälki jättää katsojan ajatuksille omaa tilaa.

Se on kuulkaas niin, että kohta asetetaan teoksia Finlandia-palkinnon viivalle. Voi miten hienoo olisi tällaisen teoksen nosto siihen porukkaan. Jotain raikasta ja vanhoja asetelmia tuulettavaa! No, eri juttu sitten käykö tämä romaanista?

Ekstralinkissä lisää:

Viggo Wallensköld ja salaperäinen sienitieteilijä

Meillä miehillä ei ole sulkatankoa heilauteltavana takapurston päässä, eikä meille sovi muukaan harakkain meno

Kirjoittanut Juha Siro

30.7.2018

20:06

Kommentoi on Meillä miehillä ei ole sulkatankoa heilauteltavana takapurston päässä, eikä meille sovi muukaan harakkain meno

Aiheeton

Alastalon salissa, Kustavi, Volter Kilpi

Muutama vuosi sitten nappasin kirjaston poistomyynnistä kaksiosaisen teoksen. Volter Kilven Alastalon salissa julkaistiin ensi kerran 1933. Yli yhdeksänsataa sivua tiheätä tekstiä ja tajunnanvirtaa, josta ”normaalikokoisella” fontilla ladottuna ja vähän väljemmällä taitolla syntyisi helposti pari sataa sivua lisää.

Parkkilaiva Väinämöinen, Uusikaupunki 1865.

Kilven romaania pidetään yhtenä kirjallisuutemme merkittävimmistä teoksista – vuosien mittaan useat arvioijat ovat sijoittaneet sen ykköspaikalle. Teos lojui hyllyssäni ajatuksella sitten joskus. Sellaista päivää ei olisi varmaan tullut, ellen olisi liittynyt fb-ryhmään, jossa kirjaa luetaan porukalla. (klik)

Nyt ensimmäinen osa on luettu ja toista aloitettu. Ei tämä helppo rasti ole, mutta sitäkin antoisampi. Ennakkoluulot karisivat jo alkumetreillä, ja toisaalta, kakkososa alkaa niin makeasti, etten ole aikoihin sellaista tekstiä lukenut. Kilpi on vertaansa vailla punomaan huumorin lankaa vakavamman asian lomaan.

Teen kirjasta aikanaan pidemmän jutun. Teos vaatii meta-analyysin suhteestaan yhteiskuntaan ja kirjallisuuden traditioihin – sekä tarkan lähiluvun tarinan, kielen ja rakenteiden osalta. En kuitenkaan malta olla tarjoamatta makupaloja lukumatkan varrelta. Kilvelle on tyypillistä, että tekstin jatkuvista vertauskuvista muodostuu yksi suuri, tunnetta siirtävä metafora. Oikeastaan koko teksti etenee sellaisten kuvien loputtomana jatkumona.

Lukiessa on tullut hankittua tietoa myös purjelaivojen aikakaudesta. Murresanakirjaakin on pitänyt välillä vilkuilla vaikka sanat usein aukeavat asiayhteydestään. ”Kaapa kengillä” merkitsee kengitettyä hevosta. Esimerkissä (sivu 411) Alastalon miehinen uho kiteytyy itsetuntoisen ja sanansa hallitsevan isäntämiehen malliksi muillekin kuulijoille.

Kenellä ovat nuottasaappaat jalassa ja astelee pitkävartisissa, hän ei loikiskele turhia, mutta kävelee komeasti. /…/ ”Jumaliste!” sanoi Alastalo, ”harakat lentävät pyristelevät ilmassa ja pitävät räiskyttelevät elämää pajatahtomen aidalla, mutta ei siitä enempää synny kuin valkoinen liraus riun nokalta ja likainen mäiskäys katavapuskaan, meillä miehillä ei ole sulkatankoa heilauteltavana takapurston päässä, eikä meille sovi muukaan harakkain meno, meillä on otsakulma, kun harakalla siipisätky, ja otsakulman tallessa siellä on miehellä tallissa monenlaista hirnaturpaa, joista hammasrivin porteille talutetaan vain se varsa, jolla on kaapa kengillä ja kavioraudoissa virstain henki! Sitä varten varsa valjaissa hirnuu, että se tienselkään pääsisi, ja sitävarten mies selkää oijentaa, että hänellä on isännän selkä venymässä!”

Tämä ei jää tähän. Tai niin kuin Volter Kilpi sen sanoisi: ”Menojomo pysyy sarvissa niinkuin ajatuksissakin, vaikka kielensä päälle myöntääkin pienen heravan…”

…………………………………..

Blogin ekstralinkit:

1. Toinen loistava saaristolaiskuvaus: ”Mikä tekee romaanista Finlandiavoittajan?”

2. Vuosien takainen juttu, ajoitukseltaan ja metodiltaan taas ajankohtainen: ”John Irvingin menestysresepti”

……………………………

Pakko päivittää Jorma Etton tunnetuin runo

Kirjoittanut Juha Siro

29.5.2015

16:51

Kommentit pois päältä artikkelissa Pakko päivittää Jorma Etton tunnetuin runo

Aiheeton, Kulttuuripolitiikka, Perjantairuno, Populismi, Runous

Ajastaikaa, Grillaus, Jorma Etto, Panem et circenses, Suomalainen

SOS-media on suolannut uuden hallituksen pystyyn ennen sen ensimmäistäkään konkreettista toimenpidettä. Muistuttaa arviota kirjasta, jota ei ole luettu. Tai mielipidettä elokuvasta, jota ei ole nähty. Hallitusohjelma on toki tutkittu ja leikkauslistat syynätty. Blogi pitää kuitenkin mielessä vanhan sananlaskun: ”Käytäntö ratkaisee, olipa teoria mikä tahansa.”

Arvioiden ja odotusten ristitulessa myös blogi luottaa edelleen Rooman keisareiden hallintomalliin: ”Panem et circenses.” Leivän ja sirkushuvien tarjoaminen merkitsee kansalta karannutta valtaa, joka on vaihdettu viihteeseen. Colosseumin näytökset on korvattu television tarjonnalla.

Mitä tulee telkasta eniten? Jos katsotaan mainoksia, yksi asia painaa päälle enemmän kuin muut yhteensä. Nyt pitää grillata! Mikään ei ole niin ihanaa kuin grillaaminen! Eikä ohjelmatarjontakaan säästä meitä formaatilta, jossa taistellaan tässä kansallisessa lajissa. Ja kyllä, katsoin jakson, jossa kilpailijat valmistivat raaka-aineista makkaraa. Nöyryytystäni lisää, etten ole syönyt lihaa seitsemääntoista vuoteen.

Perjantairunon konstit ovat nyt niin vähissä, ettei auta kuin päivittää Jorma Etton kuuluisin runo, joka valaisee sielunelämäämme. Tekijä julkaisi runonsa ”Suomalainen” kokoelmassa Ajastaikaa vuonna 1964. En malta olla mainitsematta myös Etton esikoiskokoelman nimeä: Elämä on: Epälyyrillisiä runoja. Siinä on mainosmies käynyt runoilijan kupilla ja napannut ensimmäisistä sanoista tämän päivän kenties tunnetuimman kaupallisen sloganin.

Suomalainen on sellainen, joka grillaa kun ei kysytä,

kysyy kun ei grillata, ei vastaa kun grillataan,

sellainen, joka eksyy tieltä, grillaa rannalla

ja vastarannalla grillaa toinen samanlainen:

metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.

Tuolta tulee suomalainen ja grillaa, on tässä ja grillaa,

tuonne menee ja grillaa, on kuin löylyssä ja grillaa

kun toinen heittää kiukaalle vettä.

Sellaisella grillaajalla on aina kaveri,

koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on grillaaja.

Eikä grillaajaa erota grillistä mikään,

ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

…………………………………………………

Ekstralinkkissä aina ajankohtaista rocklyriikkaa.

………………………………………………..

Kevät, kalat ja kirja

Kirjoittanut Juha Siro

20.5.2015

17:06

Kommentit pois päältä artikkelissa Kevät, kalat ja kirja

Aiheeton, Kalastus, Maailmankirjallisuus, Suosikkikirjat, Ympäristö

Härkäsimppu, Hauki, Isokoskelo, Juhani Aho, Kolmipiikki, Lohilastuja ja kalakaskuja, Metsäkauris

Blogin päivitys venähti pitkäksi. Syy on saaristossa. Tarkemmin sanottuna mantereen ja Maarianhaminan puolivälissä, kahden yhteysaluksen ja kahden lossin päässä Kustavista.

Saalista tavoiteltiin vesiltä, mutta koko kevät kaatui kerralla syliin: myrskyt, sateet, aurinko, luodot, lintujen loputon laulu ja kauriiden kauneus… päätteeksi kalaakin kotiin asti.

Pikapäivitys tarjoaa tällä kertaa kuvapainotteista antia, mutta muistuttaa maailman parhaasta ”kalakirjailijasta”. Hemingway ei kalastuksesta kirjoittaessaan kuvannut kalastusta, vaan käytti teemaa aivan muihin motiiveihin. Alan klassikko on Izaak Waltonin 1653 ilmestynyt Oivallinen onkimies. (suom. Kai Kaila) Mutta näistä kumpikaan ei vedä vertoja Juhani Aholle.

Ahon Lohilastuja ja kalakaskuja ilmestyi 1921 ja on edelleen kalan- ja kalamiehen sielunelämän kuvauksena ylittämätön: ”Minulla ei ole hämärintäkään näkemystä siitä päivästä, jolloin opin vastaiselle ammatilleni tarpeellisen kirjoittamisen taidon. En muista miten ja milloin opin piirtämään ensimmäisen A-kirjaimeni, enkä sitäkään milloin opin ulkoa Isämeidän. Yleensä minulla ei ole mitään voimakkaampaa muistoa ensimmäisistä kirjallisista harrastuksistani tai saavutuksistani. Sitä vastoin se päivä, jolloin sain ongen ja sillä ensimmäisen kalani, jännityksineen, vaikutelmineen ja tunnelmineen kuin eilen eletty.”

Kirjoitin aiheesta blogiin enemmän yli viisi vuotta sitten. Katso ekstralinkki ja lue Ahon lyyrisen pakahduttava tekstinäyte, jossa hän kuvaa perhovapaa ja vertaa sitä arvoviuluun.

Takapajuisen mielenlaadun pettämätön merkki?

Kirjoittanut Juha Siro

29.9.2014

20:54

Kommentoi on Takapajuisen mielenlaadun pettämätön merkki?

Aiheeton

Gavin Pretor-Pinney, Oscar Wilde, Pilvibongarin opas, William Turner

Otan pari taka-askelta ja täydennän 16.9. julkaisemaani juttua Gavin Pretor-Pinneyn Pilvibongarin oppaasta. Nostin faktatiedon rinnalle kirjailijan yleissivistyksen ja kaikkialle haarovan kulttuurituntemuksen rihmaston.

Kirja on täynnä mielenkiintoisia, tiedehavaintoja täydentäviä sivupolkuja. Yksi kahden kappaleen hauska anekdootti yhdistää kirjailijan ja kuvataiteilijan. Oscar Wilde tilittää riveillään penseää suhdettaan auringonlaskuihin, hänen mielestään ne ovat ”kokonaan poissa muodista.”

Wilde hakee asenteensa tueksi Joseph Mallord William Turnerin (1775 – 1851), jonka maalauksissa on itse asiassa varsin vähän puhtaita auringonlaskuja, sitäkin enemmän valon dramatiikkaa.

Turner aloitti opiskelun jo 15-vuotiaana Englannin Kuninkaallisessa taideakatemiassa. Hän teki akvarelleja ja grafiikkaa, mutta saavutti maineensa öljymaalauksilla. Kiinnostuin romantiikan ajan taiteilijasta ja pidin hänestä ensimmäisen esitelmäni Tampereen klassillisessa lyseossa jo iäisyys sitten.

William Turner: The Burning of the Houses of Parliament, 1834

Turnerin taiteilijantie oli poikkeuksellinen. Tuottelias tekijä kokosi merkittävän omaisuuden, hänellä ei ollut perillisiä, joten hän testamenttasi kaiken Turner-taidepalkinnon rahoittamiseen. Kuvataidepalkinto jaetaan edelleen vuosittain ja on erittäin arvostettu.

Toki sopii kysyä mikä Turnerista tekee niin ikonisen ja arvostetun taiteilijan? Hän aloitti romanttisella realismilla ja päätyi merkittäväksi lenkiksi aikansa taiteen ja tulevan suuren suuntauksen, impressionismin välille. Antiikinaikainen sananlasku sanoo ”Natura non facit saltus”, luonto ei kehity hyppäyksittäin. Tyhjiä välitiloja ei jää, kaikki uusi hakee väylänsä pitkän kehityksen tuloksena. Turnerin elämänkaari maalarina oli johdonmukainen. Tähän nostamani viimeinen työ on jo ajastaan irronnut – silkkaa abstraktiota ja ekspressionismia, tienviitta tulevaan.

William Turner: Storm Steam Boat off a Harbour's Mouth, 1842 — William Turner: Storm Steam Boat off a Harbour’s Mouth, 1842

Lopuksi lupaamani lainaus Pilvibongarin oppaasta: ”Pilviasiantuntijat nyrpistelevät usein nenäänsä auringonnousu- ja laskukuville. Kai ne ovat melko ilmeisiä: kuka tahansa mattimeikäläinen haukkoo henkeään katsellessaan auringonlaskua. Mikä tahansa saa ihmiset katsahtamaan taivaalle, on minusta vain hyvä asia. Oscar Wilde tosin puhui erityisen ylimielisesti auringonlaskuista vuonna 1889 kirjoittamassaan dialogissa Valehtelun rappio:

”Kukaan mitään varsinaista sivistystä saanut ei nykyisin koskaan puhu esimerkiksi auringonlaskun kauneudesta. Auringonlaskut ovat kokonaan poissa muodista. Ne kuuluvat aikaan, jolloin Turner oli taiteen viimeinen sana. Auringonlaskujen ihailu on takapajuisen mielenlaadun pettämätön merkki. Toisaalta ne vain jatkuvat. Eilisiltana rva Arundel vaati minua menemään ikkunaan ja katsomaan upeaa taivasta, kuten hän sanoi… Ja mitä näin? En muuta kuin sangen kehnon Turnerin, huonon vaiheen Turnerin jossa kaikki taiteilijan pahimmat viat näkyivät liioiteltuna ja ylikorostettuina.”

……………………………………….

Ekstralinkki parin vuoden takaiseen juttuun, jossa hipaistaan Oscar Wildea ja hänen romaaniaan Dorian Grayn muotokuva.

……………………………………….