Kari Aronpuro – viisikymmentä vuotta avantgardea, nyt pelkkää barnumia

Kari Aronpuro julkaisi esikoiskokoelmansa Peltiset enkelit vuonna 1964. Nyt ntamo on ottanut kirjasta näköispainoksen. Tekijän esikoinen oli uutta avaava askel suomalaisen modernin runon alkutaipaleella. Aronpuron onni oli saada tulevan klassikkonsa kätilöksi ja kannustajaksi itse ”Ojakadun yksinäinen”, Eeva-Liisa Manner, jonka kokoelma Tämä matka (1956) mainitaan usein sodanjälkeisen modernismimme avainteoksena.

Kuluvana vuonna Aronpuro on ehtinyt julkaista myös 22. kokoelmansa pelkää barnumia, sekä esseekokoelman pyydettyä eli Miten ihmeessä kokoelmani ovat syntyneet. Viidenkymmenen vuoden mittaista kulttuurityötä juhlisti lisäksi Tampereen pääkirjasto Metsossa juuri päättynyt Aronpuron & hänen alter egonsa Banks L Steppburnin kuvataidenäyttely Pyöreitä Half-Centennial kapaa ja kollaasia. Kirjailija tunnetaan myös lukuisista tilaustöistä, yksittäisistä runoista artikkeleihin ja kirjoihin saakka.

Aronpuro jäi eläkkeelle Lamminpään kirjastonhoitajan virasta 2004. Sen jälkeen hän on tämänvuotisten teosten lisäksi julkaissut kolme muuta runokokoelmaa, sekä kahden maailmanluokan tekijän tuhdit käännöskokoelmat: Hans Magnus Enzensbergerin Mausoleumin vuonna 2013 ja Werner Aspenströmin Vuosikertomuksen 2011. (Linkit arvioihini löytyvät jutun lopusta)

Tuore kokoelma pelkkää barnumia on hengästyttävä kollaasi ja yli kolmesataasivuinen rihmasto, joka kerää ”kaiken mahdollisen” historian ja yhdysvaltalaisen sirkus- ja showmies P.T. Barnumin elämäntyön ympärille. Kokoelman runsaudensarven voisi kiteyttää Barnumin Humpuukien Kirjasta (1865) muokattuun runon aloitukseen, joka pitää yhä kutinsa:

”Vähän asiaa pöyhittyäni / ymmärsin, että humpuuki on / laaja-alainen ilmiö. / Sitä ilmenee kaikessa ihmisten tekemisissä, / ajatellaan vaikka politiikkaa tai hallintoa, / toteamusta: kieli on annettu meille / ajatustemme kätkemiseksi. Diplomaatti / on herrasmies, joka lähetetään asemamaahansa / valehtelemaan maansa parhaaksi.”

Aronpuron barnumista ei selviä kahdella tai kolmella istumalla. Yöpöydän inspiraatiolukemiseksi se on mitä mainioin. Kirja päättyy 18-sivuiseen kollaasitekstiin, joka peilaa koko P.T. Barnumin elämänkaaren. Tekstin rakenteessa historiallinen fakta kohtaa runon ilmaisun ja päättyy säkeisiin: ” Minä olin ylpeämpi nimityksestä Lasten ystävä kuin arvonimestä Maailman kuningas. / Minä menin toisten luo.”

Kokoelmaan pyydettyä on koottu liki kahdensadan sivun mitalta Aronpuron eri yhteyksiin kirjoittamia, ”pyydettyjä” esseitä. Lyhyessä esipuheessaan Leena Kirstinä sanoo: ”Hän ei tee itsestään numeroo, vaan kertoo luontevasti, mistä kirjallisuuden kentästä ja laajemmasta kulttuurikontekstista Aronpuron runous on syntynyt ja miten se on kehittynyt.”

Nostan esimerkiksi anekdootin, jossa Aronpuro kirjoittaa kokoelmansa Kalpea aavistus verenkierrosta (1977) saamasta vastaanotosta. Lukijat kuvittelivat kirjailijan käyvän dialogia toisen, lyyrisemmistä lähteistä ammentavan aikalaisrunoilijan kanssa. ”Näin ei kuitenkaan asia ollut. Olin näet jo tuolloin kiinnostunut enemmän kielen kirjaimellisuudesta kuin sen metaforisuudesta.” Kiteytys sopii avaimeksi koko Aronpuron tuotantoon.

Kriitikot saattavat joskus tehdä turhan kimurantit tulkintansa kirjailijan teksteistä. Kannattaa kuunnella runoilijaa. Varsinkin sellaista, joka on äärimmäisen tietoinen oman ilmaisunsa perusteista ja tavoitteista. Aronpuron esseet ovat kaikille kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta kiinnostuneille avartavaa ja mitä kiinnostavinta luettavaa.

Lopuksi lainaus runoilija- ja kirjallisuudentutkija Vesa Haapalaiselta: ” Hän (Aronpuro) kuuluu niin aikamme avantgarden klassikoihin kuin uuden runon hienoimpiin tekijöihin.”

………………………………………………….

Linkit edellä mainittuihin käännösteoksiin: Mausoleumi sekä Vuosikertomus.

…………………………………………………

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!