”Niin suuria tarinoita ei enää ole, että voisi myydä sielunsa pirulle.” Lainaus on esikoiskokoelmastani Vapaa pudotus. (Like 1998) En tiedä vieläkö piru käy sieluilla kauppaa. Alkuperäisestä Faustin tarinastakin on traaginen versio sekä katumuksen ja jumalan armon kirkastama vaihtoehto.
Suuria tarinoita punnitessa olin väärässä. Antiikin tragediat solmivat tarinan tiukkaan pakettiin, jonka lopussa katarsiksen kyyneleet johtivat puhdistukseen ja elämänhalun palautumiseen. Nykyhetkeä kokoavaa suurta tarinaa kaipaillaan säännöllisin väliajoin.
Tarina elää yhä, mutta kertomus on fragmentoitunut ja rihmastoitunut. Se on kaikkialla eikä missään. Informaatiovyöry itsessään on Suuri tarina tänään. Peilinsirpaleista voi koota näköiskuvia, mutta miten ilmaista kaaoksen kokonaisuutta.
Ensi tammikuussa ilmestyy kokoelmani Babel, jonka 365 tekstiä tekevät maailmasta päivityksen. Luomisesta lähtien. Yksi avainteksteistä on numero 63. Ei siinä esiintyvän William S. Burroughsin vuoksi, vaan hänen haastattelunsa. Teksti kurkottaa kuudenkymmenen vuoden taakse ja määrittää samalla tulevaisuutta.
Burroughs itse (1914 – 1997) oli beat-sukupolven keskeisiä kirjailijahahmoja. Palikka, joka ei tahtonut sopia järjestäytyneen yhteiskunnan lokeroon. Hänestä ehkä myöhemmin lisää. Tänään Perjantairuno.
………………………………………………………………………………..
William Burroughs ampui vaimonsa, häntä kiehtoivat aseet
(ehkä se oli kylmän metallin kosketus, ylemmyydentunne)
vahinko sattui Meksikossa 1951, juovuksissa ja leikin varjolla.
Syyllisyys kuristi kirjailijaa kuolemaan asti eikä hän voinut
kuin kirjoittaa joka päivä säilyttääkseen järkensä.
Toimittaja kertoo miten oli tavannut Burroughsin 80-luvulla
tämän ainoaksi jääneellä Suomen-kiertueella:
”Junassa Helsingistä Tampereelle kysyin monia nykyajan
piirteitä kirjoissaan ennustaneelta Burroughsilta
myös cut-up, eli leikkaa ja liimaa -kirjoitusmetodista.
– Me elämme c u t – u p i s s a. Tuossa ikkunassa
maisema vaihtuu koko ajan. Samalla me keskustelemme tässä
ja kuulemme katkonaisesti mitä ihmiset vieressämme puhuvat.
Näemme mainoksia ja pohdimme ehkä, mitä söisimme tänään.
Sekalaiset informaatiot leikkaavat lakkaamatta ja
hallitsemattomasti toisiaan.”
……………………………………………………………………………………
Burroughs yltää parhaimmillaan viiltävään rehellisyyteen ja mielikuvituksen lentoon sopivassa suhteessa, itseään säästämättä. Minua eivät ole koskaan viehettäneet Alastoman lounaan surrealistisen perverssit unikuvat, joita voisi tietyssä mielentilassa suoltaa loputtomiin ilman päihteitäkin. Siinä teoksessa (joka ei ole hänen parhaitaan) on osuvinta prologi, joka kuvaa kristallinkirkkaasti huumekaupan mekanismin. Edelleen ajankohtaisesti.