Aioin kirjoittaa saamelaisesta runoilijasta, joka on Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Tai puolalaisesta Tadeusz Konwickista, joka kuvaa hyytävästi tilaa tämän päivän Venäjällä jo vuonna 1983 julkaistussa romaanissaan Pieni ilmestyskirja. (Terveiset vaan lapsilleni, jotka väittävät isän postauksia pitkäpiimäisiksi)
Nyt on tehtävä nopsempi valinta kahdesta syystä. Ensimmäinen löytyy otsikosta. Toinen kiireestä, joka johtuu työkoneen hajoamisesta. Uusi tietokone on jo pelissä, mutta teettää töitä uusien ohjelmistojen ja vanhojen tiedostojen pelastamisen kanssa.
Ajankohtainen ja nopea tekstivalinta löytyy kaksi vuotta sitten julkaistusta kokoelmastani Babel. Kirjan 365 tekstiä luovat rihmaston, josta löytyy kaikki universumin alkuhetkistä tämän päivän kysymyksiin. Naistenpäivän ydinasioita käsitellään proosarunossa nro 341.
”Niqab – Naamio, on noussut Afganistanin televisiossa ennennäkemättömään suosioon. Naiset esiintyvät muovinaamio kasvoilla, toinen puoli on sininen, toinen viattomuutta ja hyvyyttä symboloiva valkoinen. Sininen burkan väri viittaa vankilaan jossa he elävät. Ensimmäinen ohjelmaan osallistuja oli paennut pahoinpitelevää ja raiskaavaa aviomiestä, joka oli polttanut pariskunnan pienen lapsen kuoliaaksi. Toinen tyttö oli kuudesluokkalainen, kun hänen veljensä tappoi naapurin pojan. Tyttö naitettiin surmatun veljelle hyvitykseksi ja häntä kohdeltiin kuin eläintä. Saatuaan lapsen tyttö pakeni Kabulin turvakotiin. TV-ohjelmassa on tilaisuus tehdä selväksi, ettei Islam salli naisten väkivaltaista kohtelua.
Oman mytologiamme sisällä nukkuu lohikäärme, tultasyöksevä ja suomuinen myytti, nahkasiipinen lisko, joka vartioi luolansa suulla aarretta ja ryöstettyä neitoa. Me syötämme sille miehet miekkoineen ja hevoset satuloineen, hiomme keihästä ja kirvestä, hamuamme kiveä käteen.”
……………………………………………….
Ekstralinkkki vuoden takaa: ”Ei kidutusta ei tuomioita ei teloituksia”.
……………………………………………….