Salliiko Islam naisten väkivaltaisen kohtelun – Kansainvälinen naistenpäivä 8.3.2015

Aioin kirjoittaa saamelaisesta runoilijasta, joka on Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Tai puolalaisesta Tadeusz Konwickista, joka kuvaa hyytävästi tilaa tämän päivän Venäjällä jo vuonna 1983 julkaistussa romaanissaan Pieni ilmestyskirja. (Terveiset vaan lapsilleni, jotka väittävät isän postauksia pitkäpiimäisiksi)

"Sorretut naiset jäävät helposti huomaamatta." Kuva sivustolta icfm.org
”Sorretut naiset jäävät helposti huomaamatta.” Kuva sivustolta icfm.org

Nyt on tehtävä nopsempi valinta kahdesta syystä. Ensimmäinen löytyy otsikosta. Toinen kiireestä, joka johtuu työkoneen hajoamisesta. Uusi tietokone on jo pelissä, mutta teettää töitä uusien ohjelmistojen ja vanhojen tiedostojen pelastamisen kanssa.

Ajankohtainen ja nopea tekstivalinta löytyy kaksi vuotta sitten julkaistusta kokoelmastani Babel. Kirjan 365 tekstiä luovat rihmaston, josta löytyy kaikki universumin alkuhetkistä tämän päivän kysymyksiin. Naistenpäivän ydinasioita käsitellään proosarunossa nro 341.

Kuva sivustolta mid-day.com
Kuva sivustolta mid-day.com

”Niqab – Naamio, on noussut Afganistanin televisiossa ennennäkemättömään suosioon. Naiset esiintyvät muovinaamio kasvoilla, toinen puoli on sininen, toinen viattomuutta ja hyvyyttä symboloiva valkoinen. Sininen burkan väri viittaa vankilaan jossa he elävät. Ensimmäinen ohjelmaan osallistuja oli paennut pahoinpitelevää ja raiskaavaa aviomiestä, joka oli polttanut pariskunnan pienen lapsen kuoliaaksi. Toinen tyttö oli kuudesluokkalainen, kun hänen veljensä tappoi naapurin pojan. Tyttö naitettiin surmatun veljelle hyvitykseksi ja häntä kohdeltiin kuin eläintä. Saatuaan lapsen tyttö pakeni Kabulin turvakotiin. TV-ohjelmassa on tilaisuus tehdä selväksi, ettei Islam salli naisten väkivaltaista kohtelua.

Oman mytologiamme sisällä nukkuu lohikäärme, tultasyöksevä ja suomuinen myytti, nahkasiipinen lisko, joka vartioi luolansa suulla aarretta ja ryöstettyä neitoa. Me syötämme sille miehet miekkoineen ja hevoset satuloineen, hiomme keihästä ja kirvestä, hamuamme kiveä käteen.”

……………………………………………….

Ekstralinkkki vuoden takaa: ”Ei kidutusta ei tuomioita ei teloituksia”.

……………………………………………….

Monikulttuurisuudesta islamofobiaan – ja toisinpäin

Varsin ajankohtaisesta syystä blogi kierrättää jutun neljän vuoden takaa. Ydinkysymys on edelleen: onko monikulttuurisuus väärä utopia? Tuhat vuotta sitten se oli mahdollista Euroopan Andalusiassa.

Savukeidas kustannus on julkaissut Ville Hytösen toimittaman kirjoituskokoelman Mitä Jussi Halla-Aho tarkoittaa? 229-sivuinen kirja sisältää useamman kirjoittajan mielipiteen Halla-Ahon yhden asian politiikasta: hän on maahanmuuton vastustaja.

En ole lukenut kirjaa vielä. En siis puutu siihen millään tavoin. Pointtini on Aamulehden kritiikki, jossa kirja esiteltiin 1.9.2010. Siihen on nostettu kahden kirjoittajan sitaatit. Yhteydestään irrotettuna ne saattavat antaa turhan kärjistetyn kuvan. Voivat olla provosointiakin, mutta mielipide niiden takana on. J.Sakari Hankamäen mielestä ”monikulttuurisuus on väärä utopia.” Timo Hännikäinen ilmoittaa: ”Olen islamofobi.”

Ihmisellä on taipumus ajatella ensisijaisesti nykyhetkeä tai oman kokoemuksensa mittaista aikaa. MUTTA TEHDÄÄN NÄIN: muutetaan vähän katselukulmaa ja valitaan laajempi ajallinen perspektiivi. Vaikkapa vain 1000 vuotta. Onko monikulttuurisuus väärä utopia?

Onko ihmisen elo ollut aina yhtä uskontojen ja aatteiden ristiriitaa. Pitääkö muistella Pax Romanan aikoja, että ”sivistyneen” Euroopan historiasta löytyisi pidempi seesteinen jakso. Millä tuo kolmensadan vuoden ”rauha” saavutettiin? Väkivallalla tietenkin. Jotta valtakunnassa kaikki olisi hyvin, provinssien rajoilla käytiin jatkuvia kahakoita. ”Jos haluat rauhaa, hanki sotaa”, oli Rooman keisarien hallintomalli.

Antiikin aika on eurooppalaisen kulttuurin perusta. Sitä seurasi pimeä keskiaika. Vasta renessanssi löysi antiikin ihanteet ja yksilölliset nerot uudelleen. Näin meille on opetettu. Vasta viime vuosina keskiajan merkitystä eurooppalaisessa kehityksessä on alettu ymmärtää paremmin.

Keskiaika Euroopassa oli otaksuttua luovempaa aikaa, jonka ilmapiiriin arabialainen ja juutalainen kulttuuri antoivat merkittävän lisän. Andalusian alueella kolme uskontoa, islam, juutalaisuus ja kristinusko elivät sopusoinnussa keskenään. Samoin kirjalliset traditiot vaikuttivat toisiinsa vuosisatojen ajan.

Runoja kirjoitettiin arabiaksi 700-luvulta 1400-luvulle. Juutalaiset kirjailijat käyttivät espanjaa, hepreaa ja arabiaa rinnakkain. Kristityt kirjoittivat latinaksi ja espanjaksi sekä muilla niemimaan kansankielillä. Kulttuurit, kielet ja traditiot vaikuttivat hedelmällisesti toisiinsa.

Kristittyjen luoma kirjallisuus sai voimaa arabian ja antiikin kulttuurista. Muslimirunoilijat saattoivat uskonnon rajoista riippumatta ylistää viinin ja rakkauden iloja. Andalusia -lähteeni on Basam Booksin 1999 julkaisema antologia Runoja Andalusiasta. Jaakko Hämeen-Anttila on kirjoittanut siihen muutaman sivun mittaiset, mielenkiintoiset jälkisanat.

Shemuel ha-Nagid kirjoitti Andalusiassa hepreankielisiä runoja, joissa on kaikuja myös vanhan testamentin kielikuvastosta. Hän kuoli vuonna 1056. Välillä valo pilkahtaa, mutta onko tuhannessa vuodessa mikään muuttunut? Tuskinpa. Se ei silti estä runoilijaa ymmärtämästä maailman menoa ja pitkää perspektiiviä:

”Johdin joukot yöksi kaupunkiin, / johon muinaiset päälliköt toivat tuhon. / Lepäsimme paikan suojissa, / allamme vanhat valtiaat.

Mieleni mietti: / Missä ovat ennen eläneet joukot ja kansat? / Missä rakentajat, hävittäjät, hallitsijat, / osattomat, orjat ja herrat? / Missä siittäjät, lapsettomat, isät, / pojat ja surevat sulhaset?

Kansat syntyivät toistensa perään, / päivät kuluivat vuosiksi. / Maanpäälliset majat / vaihtuivat sijaksi mullan alla: / palatseista tuli hautoja, / ihanista pihoista tomua.

Jos hautojen väki nostaa päänsä, astuu esiin, / he riistävät henkemme ja rikkautemme. / Tämä on totuus, sieluni: / huomenna joukkomme on heidänlaisensa!”