Kirjoitin tänne toukokuussa jutun, johon keräsin parikymmentä loistavaa romaanin aloitusta. (linkki) Joukossa oli selailtu kirja, joka vasta odotti lukuvuoroaan. Dieter Wellershoffin Simpanssin kauneus herätti huomioni Huutonetissä, ja sijoitin romaaniin 8 euroa. Nyt Markku Mannilan kääntämä, 1979 julkaistu kirja on luettu. Kokemus oli painajaismainen ja poikkeuksellisen ahdistava – voin siis suositella.
Kyseisen kirjan lisäksi Wellershoffilta on suomennettu vain kahden pienoisromaanin tuplapainos: Seireeni & kaskaan huuto Olli Sinivaaran kääntämänä 2010. Palkitun saksalaiskirjailijan bibliografiasta löytyy viitisenkymmentä nimikettä: lyriikkaa, näytelmiä, esseitä ja romaaneja.
Miksi suosittella kirjaa, joka kuvaa ihmisen kamppailun lohdutonta lopputulosta? Syy on kielellinen ja kirjallinen. Camusin Sivulliselle ei hyvin käy, Kafkan maailmassa yksilön pyrkimykset lannistetaan. Jean-Paul Sartren Inhon eksistentialismi ahdistaa, Wellershoff kiristää vieteriä vieläkin tiukemmalle.
Hakeakseni vertailulistaan vielä pari nobelistia, Simpanssin kauneudessa on häive Elfriede Jelinekin Pianonsoittajan rujoa ja painostavaa seksuaalisuutta. Päähenkilöä ympäröivä todellisuus on ankea kuin Herta Müllerin totalitarismin kuvauksessa Sydäneläin. (linkki)
Wellershoffin romaani on esimerkeistä huolimatta täysin omaehtoinen kuvaus päähenkilönsä Klaus Jungin tappioiden tiestä. Siitä miten elämä kääntyyy sisäänpäin, kuin sukeltaisi ja jäisi pinnan alla verkkoon kiinni. Lopulta väistämättömyyteen ja ahdistukseen alkaa kiertyä synkkää ja outoa kauneutta.
Simpanssin kauneus etenee objektiivisen kertojan näkökulmasta. Kun päähenkilöllä on syytä tyytyväisyyteen, en muista kirjallisuudesta tähän hätään yhtä pienestä leimahtanutta ainoaa lämmön kipinää:
”Jung löysi vain yhden vapaan pikkupöydän automaattioven luota ja tilasi annoksen kahvia. Tuntui hyvältä lausua toivomus ja tietää, että se täytettäisiin.”
…………………………………………..
Dieter Wellershoff (s.1925) opiskeli Bonnin yliopistossa. Kirjallisuustieteen tohtori, työskennellyt myös kustannustoimittajana. ”Luokiteltu” aikanaan Kölnin koulun ja Saksan uuden realismin edustajaksi.