Vuonna 2014 kirjoitin tähän blogiin puolalaisen Olga Tokarczukin romaanista Alku ja muut ajat. Heti alkuun kerroin, että ”Valistunut veikkaukseni on, että hänelle myönnetään kirjallisuuden Nobel. Jollei tänä vuonna, niin sitten seuraavana, tai sitä seuraavana…” Ennustukseni toteutui neljän vuoden kuluttua, 2018.
Vuonna 2007 tein vielä kirjallisuuskritiikkejä Aamulehteen ja kirjoitin sinne pitäväni kanadalaista Alice Munroa omana ehdokkaanani. Meni kuusi vuotta, Nobel osui hänen kohdalleen 2013. Juttujen pointti on siinä, että meillä ei novellille ole koskaan suotu korkeinta kirjallista arvostusta. Toisin on maailmankirjallisuudessa.
Olga Tokarczukin novellikokoelma Rumpujen kaupunki, julkaistiin puolankielisenä vuonna 2001. Tapani Kärkkäisen suomennos saatiin 2023 (Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö). Sivuja 330, yhteensä 19 novellia.
Jos novellin perinteinen ilmaisumuoto karsitaan äärimmilleen, jako jää kahteen: Tšehovilainen ja Borgesilainen. Kun Raymond Carver ja kumppanit pohjustivat novellin uutta nousua, heidän ilmaisuaan alettiin kutsua nimellä ”Dirty Realism”. Useimmat lajityypin kirjailijat eivät tästä pitäneet. ”Short Stories” olisi riittänyt heille hyvin. Alice Munro poisti määreestä vielä ensimmäisen sanan, hänen novellinsa ovat vain ”Stories”, kertomuksia.
Tokarczukin Rumpujen kaupunki ei ole sukua minkään edellä mainitun kirjallisen genren kanssa (jos sellaista on edes tarpeen määritellä). Teoksen novellit liikkuvat eräänlaisessa elämän välitilassa. Kirjailija käyttää yhtä hyvin ”näytä, älä selitä” -menetelmää, kuin sisäisten tuntemusten valaisua. Tapahtumat ja tunnetilojen kuvaukset ovat hiuksenhienossa balanssissa ja tarina rakentuu lukijan mielessä, hänestä kasvaa osallinen kirjailijan kertomukseen. Ensimmäinen novelli, ”Avaa silmät, olet kuollut”, on tästä malliesimerkki. Kun lukijan mielestä tekstissä ei ala tapahtua, hän kävelee kertomukseen sisään ja pistää tuulemaan.
Novelleissa on koko ajan läsnä jotain selittämätöntä, joka avautuu lukijalle vasta tarinan viime riveillä. Ei ehdottomana maksiimina, vaan oivalluksena koko novellin ajatuksesta ja ytimestä. Viimeinen, niminovelli osoittaa meille, miten elämään jäävät saavutukset ja ”kuolemattomuus” ei ole aina henkinen tunnusteko – se voi olla myös fyysinen.
Suosikkitekstini saattaa olla ”Kuukausi Skotlannissa”, vain kuudentoista sivun mittainen novelli. Tarina vaikuttaa hyvin omakohtaiselta, mutta siihen alkaa kiertyä näkökulma, joka jää elämään lukijan mieleen. Kirjailijan sanoin: ”Kun kirjoittaa itsestään, syntyykin ihan jokin toinen.”
Ihminen ajattelee ja käsittelee tunteitaan usein totutun kaavan mukaan. Tokarczukin teksteillä on kyky muuttaa tuota näkökulmaa ja esittää tuttuja asioita yllättävistä kulmista. Novellien äärellä oma ajattelu laajenee ja oivallukset aktivoituvat.
………………………………….
Ekstralinkit
1. Tässä teille tuleva kirjallisuuden nobelisti
2. Lisää novelleista: George Saunders, ja mikä erottaa kirjailijat toisistaan?
……………………………..