Asiallinen, mutta kuiva ja pinnallinen juttu

Vierastan numeerisia taulukoita ja tilastoja. Juuri siksi liitän tähän kaksi. Ensimmäisessä on kyse Tampereen kauppakamarin selvityksestä, johon vastasi 379 pirkanmaalaista nuorta. Taulukosta käy ilmi millaista osaamista nuoret kokevat eniten tarvitsevansa työelämään siirryttäessä.

Tampereen kauppakamarin selvitys, Attitude 2012

Hyvä äidinkielen hallinta on ykkösenä. Mistä sellaista saa? Koulussa opetetaan kielioppia ja kirjoittamisen taitoa. Kotona ja koulussa kannustetaan lukemaan. Noin äärimmilleen yksinkertaistettuna.

Lukeminen on kova sana myös nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Mutta vain yksi. Siihen, miten lukuharrastusta lisätään, en osaa vastata. Kannattaisi kysyä nuorilta itseltään. Yleensäkin olisi hyvä kuulla asianosaisia. Mutta nuoria ja vanhoja ei kuulla, koska muut tietävät paremmin mikä heille tarpeen on.

Keskustelukulttuurissamme on tapana toitottaa vain omaa mielipidettään. Elävää informaation vaihtoa ei synny. Syrjäytymisen ehkäisystä käytävä keskustelu kulkee vain yhteen suuntaan: ylhäältä alas. Pieniä on piipitykset, joita olen saanut vastakkaisesta suunnasta lukea. Kuka kaivaisi esiin syrjäytymisuhan alla elävien toiveet?

Valtiontalousarvioesitys 2013

Toinen taulukko kertoo jotain ensi vuoden valtiontalousarvioesityksestä. Se on tarkoitettu niille, jotka esittävät mielipiteitään kulttuurille jaetuista rahoista mutu-tuntumalla ja kokonaisuutta huomioimatta. Oikeastaan taulukko on vain syötti. Koko opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tiedote löytyy TÄÄLTÄ. Hyviä ja huonoja uutisia niille, joita rahan jako kiinnostaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!