In Memoriam Panu Tuomi (1968 – 2025)

Tamperelainen runoilija Panu Tuomi on kuollut 57-vuotiaana. Hän on julkaissut yksitoista runokokoelmaa ja esseeteoksen. Viisi kokoelmaa ja esseet löytyivät kotihyllystä. Arvostin Panua ainutlaatuisena ja ehdottomana oman tiensä kulkijana.

Tekstien aihepiiri liikkui pyhimyksistä ”jumalan hulluihin”, mystikkoihin, barokkimusiikkiin ja numerologiaan. Tuomi rakensi kokoelmansa aina jonkin formaatin mukaan, se saattoi olla keskiaikainen sävellys, tai matemaattisen kaavoituksen jatkumo.

Tunsin Panun, niin kuin tunnetaan kaveri, jonka kanssa jäädään tavatessa juttusille. Sitä seurasi aina perusteellinen luento, joka saattoi koskea mytologian hahmoja yhtä hyvin kuin jalkapalloa, joka oli hänen lajinsa nuorena. ikääntyessään hän jäi yhä enemmän eristäytyneeksi sosiaalisesta elämästä. Hahmo oli silti kaupungilla helppo tunnistettava, kesällä valkoinen paita ja musta kokopuku. Talvella pitkä duffelitakki, jonka huppu sai hänet näyttämään munkin kaavussa kulkevalta. Mukanaan hän kantoi aina ikäkulua salkkua.

Kuva, Harri Hinkka / WSOY

Runo teoksesta Kuningasvesi (1999): ”Luostarin muuri tai metron lattia, / samantekevää. Minä ajattelen / Fra Angelicon viipyilevää valoa, / joka sinä päivänä oli laskeutuva / kuralätäkön madonnan ylle. / Tiedetään että hän ei tule / uudelleen. Riittäköön meille tuo / hiljalleen kuivuva noro kivisillä / laatoilla; tilkasta kaikki alkoi / ja tilkkaan kaikki päättyy. / Kumma miten siitä kerran / syvällä maan uumenissa / heijastui pilvetön taivas.”

Tuomi toimitti Juhani Ahvenjärven kanssa WSOY:n Elävien runoilijoiden vuosikirjan Motmot 1998. Itse toimitin vastaavan vuosikirjan Jouni Inkalan kanssa 2001. Pyysin siihen mm. Kirsi Kunnakselta ja Tuomelta esseet. Kun haeskelin hyllystä aamulla kirjallisia muistoja, Panun kortti tipahti sivujen välistä. Kun avasin runokokoelman Melisma (2001) osuin ensimmäiseksi runoon nimeltä Urania, joka merkitsee taivaallista, kreikkalaisen mytylogian tähtitieteen ja tähdistä ennustamisen muusaa – runotarta.

URANIA: ”Katson kuinka tähyät / lemmonmarjan avaruuteen, / sinä jonka hallussa ovat / taivaanpallo ja kompassi. / Huulesi ovat maailman reuna. / Sinulle kuuluvat planeettojen / kaanon ja nuottien elliptiset / kiertoradat. / Eikä kumpikaan / meistä saa rauhaa, ei / neulasi eivätkä nämä sanat / jotka sen ympärillä kiehnäävät / magneettiyökkösten lailla.”

Kun runoilijan on aika lähteä – runot jäävät.

……………………………………………

Blogin ekstralinkit

1. Onko hän lukeneempi jalkapalloilija kuin useimmat kirjailijat?

2. Panu Tuomen ja minun yhteinen suosikkimme Tomas Tranströmer: ”Me emme antaudu. Mutta tahdomme rauhaa.”

……………………………………………

Kuinka kirjoittaa romaani viikossa, entä 41 teosta vuodessa?

Olen kirjoittanut tänne aiheesta ennenkin. Vila-Matasin kirja sattui hyllystä käteeni, kun hain aivan muuta. Jäin selaamaan ja kertailemaan mainiota tekstiä. Ei ole kirjailijaa, joka kirjoittaa samalla tavoin ja samoista lähtökohdista. Ja sehän tärkeintä onkin. Lopun Ekstralinkeissä laajennan ja syvennän aihetta.

Harvoin yksien kansien välistä löytyy tietoa, huumoria, sivistystä, esseististä maailmankuvan hahmotusta ja kirjallista briljanssia yhtä paljon kuin Enrique Vila-Matasin ”romaanista” Bartleby ja kumppanit.

Vila-Matasin luoma hahmo alkaa jäljittää kirjailijoita ja ajattelijoita, jotka kärsivät ”Bartlebyn oireyhtymästä”. Herman Melvillen romaanihahmo Bartlebyllä oli vakiovastaus valmiina kaikkiin kysymyksiin: ”Mieluummin en.”

Vila-Matas kaivaa historiasta todelliset ja kuvitellut kieltäymyksen kirjailijat, jotka ovat päättäneet olla kirjoittamatta tai kärsivät kirjoittamisen mahdottomuudesta: Cervantes, Beckett, Rimbaud, Pessoa, Musil, Joubert, Kafka… Bartleby ja kumppanit tarjoaa teksteissään luomisen tuskaan tai tuskattomuuteen riemastuttavia ja syvältä viiltäviä näkökulmia:

”Mutta paradoksaalisesti kirjoituskyvyttömätkin luovat kirjallisuutta. Kuten Marcel Bénabou sanoo teoksessaan Miksi en ole kirjoittanut ainoatakaan kirjoistani: Hyvä lukija, älä missään nimessä kuvittele, että kirjat joita en ole kirjoittanut eivät olisi mitään. Päinvastoin (tulkoon se kerralla selväksi) ne ikään kuin väreilevät maailmankirjallisuuden taustalla.”

Vila-Matasin kirja keskittyy kirjoittamisen toivottomuuteen tai turhuuteen, mutta sekin vaatii vastapainon. Porukasta erottuu Georges Simenon, jonka energisyys oli käsittämätöntä. Vuodesta 1919 vuoteen 1980 hän julkaisi 190 romaania eri salanimillä, 193 omalla nimellään, 25 omaelämäkerrallista teosta, yli tuhat kertomusta ja tilkkeeksi sanomalehtiartikkeleita.

Vuonna 1929 Simenon kirjoitti uskomattomat 41 romaania: ”Aloitin aamulla aikaisin, yleensä kuuden maissa, ja lopetin iltapäivän päättyessä. Se tiesi kahta pullollista ja 80 sivua.”

Simenon kehitti itselleen oman metodin, jota alkoi hioa yhä nopeammaksi: ”Kun aloitin, minulta meni kaksitoista päivää kirjan kirjoittamiseen, oli kyseessä Maigret tai ei, ja kun ponnistelin tiivistääkseni tekstiä lisää, poistin kirjoituksesta kaikki ylimääräiset koristeet ja detaljit, siihen meni vähitellen enää yksitoista päivää, kohta kymmenen, sitten yhdeksän. Ja nyt olen ensimmäistä kertaa päässyt seitsemän päivän tavoitteeseeni.”

Georges Simenon, kuva sivustolta lexpress.fr

Simenonia ei pidetä ”kioskikirjailijana”. Kirjoja on käännetty 55 kielelle ja myyty maailman mitassa liki puolitoista miljardia. Piippua polttelevasta ja calvadosia naukkailevasta komisario Maigretista on tehty ties miten monta elokuvaa ja tv-sarjaa.

Tasan ei käy luomisen lahjat, mutta vanhan taiteilijaystävän sanoin, jotka olen täällä ennenkin tainnut mainita: ”Joku tekee nuppineulalla, toinen käyttää rautakankea, mutta hyvää jälkeä saattaa syntyä kummaltakin.”

……………………………………………

Enrigue Vila-Matas, palkittu espanjalainen kirjailija. Syntynyt Barcelonassa 1948. Bartleby ja kumppanit on julkaistu 2000, Anu Partasen suomennos Basam booksin kustantamana 2007.

Georges Simenon syntyi Belgian Liegessä 1903, kuoli Lausannessa Sveitsissä 1989. Ensimmäinen Maigret ilmestyi 1931, ja kirjailija jatkoi sarjaa 1972 saakka.

……………………………………………

Blogin ekstralinkit

1. Mistä kannattaa kirjoittaa – ja kenelle?

2. Hyvin henkilökohtaista – ja kysymys, mitä on onni?

……………………………………………