Kirsi Kunnas on Herra Haitula – ja paljon muuta

Akateemikko, kirjailija ja suomentaja Kirsi Kunnas täytti 90 vuotta 14.12.2015. Ikonin asemaan kiteytynyttä kirjailijaa on juhlittu yleisötilaisuuksissa pitkin syksyä, viimeksi synttäriviikonlopun perjantaina Tampereen Vapriikissa.

Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä, Vapriikki 12.12.2014 (Kuva: Emilia Välipakka)
Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä, Vapriikki 12.12.2014 (Kuva: Emilia Välipakka)

Sankari itse ei esittelyjä kaipaa, mainitsen vain kymmenkunta aikuisten- ja lasten runoteosta, aapisen ja raamatunkäännöstyöryhmän, sekä merkittäviä suomennostöitä, joista erityisesti Lorca-käännökset ovat olleet itselleni tärkeitä. Palkintolistalta löytyy pari tusinaa huomionosoitusta.

Kunnas on vireä ja suurta suosiota nauttiva esiintyjä edelleen. Niin myöskin omassa juhlassaan. Hän luki runoja ja paljasti, että Ylen kuuntelijoiden suosikkirunojen nettiäänestyksen voittanut Tunteellinen siili on hänen omakuvansa vuosien takaa. ”Mutta en mää enää sellainen ole”, hän kuittasi.

Kävi myös selväksi, että Kunnas on luonut Tiitiäisen satupuun Herra Haitulan kestävämmäksi alter egokseen. Kirjallisuudentutkija, professori Leena Kirstinä kirjoittaa julkaisemassaan Kirsi Kunnaksen tuoreessa elämäkertateoksessa Sateessa ja tuulessa: ”Kirsi on paljastanut omasta elämästään eloisia yksityiskohtia, mutta karttanut niiden auki selittämistä. Näin hän on halunnut varjella omien lukijoidensa vapautta tulkita teoksia.”

Kirsi Kunnaksen 90-vuotisjuhla, Vapriikin Valssi-ravintola 12.12.2014
Kirsi Kunnaksen 90-vuotisjuhla, Vapriikin Valssi-ravintola 12.12.2014

”Haitula on Kunnaksen Tiitiäisen satupuusta alkaneen runouden avainhahmo”, Kirstinä jatkaa. ”Haitulan neljään runoon sisältyy monia teemoja, kuten luovuus, saturunous, mielikuvitus, rationaalisuus, irrationaalisuus, loppumattomuus, ja ne muodostavat koko tiitiäiskirjallisuuden perustan.” Haitulan persoonan määreitä Kunnas itse kutsuu surrealistiseksi abstraktioksi. Se, että Maija Karma piirsi Haitulan mieheksi, ei ole Kunnasta haitannut.

Muiden esitysten muassa itselläni oli kunnia lukea päivän sankarille runo, jonka olin poiminut hänen tuotannostaan. Varsin mielenkiintoisin perustein valitsin tekstin Olen kaatanut seinät, vuonna 1953 ilmestyneestä kokoelmasta Tuuli nousee.

Puheessaan Kunnas kertoi, miten äärettömän jatkumon idea on kiinnostanut häntä aina. Piin lukuarvo, tai toistuva kuva, kuin kahden peilin välissä seisova ihminen, jonka kasvot monistuvat loputtomiin. Hän on kertonut myös ”maailmankaikkeuden energiasta”, joka virtaa ihmiseen.

Kirsi Kunnas 90-vuotisjuhlassaan. Vapriikki 12.12.2014. (Kuva: Emilia Välipakka)
Kirsi Kunnas 90-vuotisjuhlassaan. Vapriikki 12.12.2014. (Kuva: Emilia Välipakka)

Myös useat kollegat ovat maininneet miten he ovat kokeneet kirjailijantyönsä luovuuden välikappaleeksi. Joko niin, että heidän kirjoittamansa teksti pistää kysymään, olenko minä tuon tehnyt. Tai niin, että tekstin henkilöt alkavat ohjailla tapahtumia suuntaan, josta tekijällä ei ole ollut aloittaessaan harmainta hajua. Raymond Carver on kirjoittanut, miten novelli voi lähteä syntymään vain yhdestä itsepintaisesta lauseesta, joka ei jätä rauhaan.

Runossaan Kunnas kirjoittaa otsansa kaaresta, miten hän on ”kupooli sanan tulla”. Ja huomatkaa viimeisen rivin tiukka veto, subjektin ja objektin paikanvaihto, jolla runoilija ikään kuin pudottaa runonsa lukijan syliin ja tempaa hänet osaksi tekstiä.

OLEN KAATANUT SEINÄT

Olen kaatanut seinät

tuulien tulla,

kuin pylväs kattoa kohotan

tuulien tulla.

 

Ja tuuli nousee

pilarina nostaen katon taivaan holvistoksi

ja otsani kaaren kaareksi sinne

niin että kupooli olen sanan tulla

ja soida ja huminoida

sen alla

 

ja sävel nousee

ja laskee ja linnut kantavat sitä

kuin verkkoa kimmeltävää

niin että puihin puhkeavat kukat

ja kaste ja valo ja tuoksu

silmissäs on

…………………………………………..

One Reply to “Kirsi Kunnas on Herra Haitula – ja paljon muuta”

  1. Huikaiseva runo, liikkuu samoissa stratosfääreissä (ja yläilmakehästä vielä ylempänä…) kuin esim. tämä:

    Jos runo on kuusta kotoisin, niin pienen kuutamon sinulle teen,
    jos auringosta, niin auringon.
    Jos kuu on tehty murheesta ja ilosta aurinko, niin noin vain muutan sen toisinpäin,
    sillä sinuun murhe laskee ja sinussa nousee ilo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!