Joskus helppo voi olla vaikeaa

Viikko on ollut vilkas ja vikkelä monin tavoin. Ilahduttavaksi voi laskea palaverin kustantajani viestintäpäällikön kanssa. Hän asioi Tampereella, joten juteltiin työhuoneellani. Miinuspuolelle menevät ongelmat työkoneiden kanssa. Kun ne alkavat olla kuusi-seitsemän vuotta vanhoja, ei uusimpia päivityksiä voi enää ladata. Ja jos ilmenee muuta häikkää, korjaus ei enää kannata. Odotettavissa on siis tuhansien eurojen meno uusine ohjelmistopaketteineen. Myöskään tiedostosiirrot ja asennukset alustuksineen eivät ole minun juttujani. Kiireen kierässä päivän postaus käyttää ajankohtaista kierrätyskamaa tasan neljän vuoden takaa.

Mitä (maailmanlaajuiseen) maineeseen tai laadun määritykseen tarvitaan silloin, kun tuloksia ei voida mitata, merkitä ja taulukoida. Yksinkertaistaminen ja arveluttava ajatusketju kuljetti kahteen johtopäätökseen:

1. Meille kerrotaan mikä on hyvää tai huonoa, esteettistä tai epäesteettistä. Riittävän laajasti ja usein toistettu ”totuus” muokkaa mielipiteitä ja kerää kuuluisuutta lumipalloefektin tavoin. Jos mielikuvien pöytä putsataan, mitä mahtaa jäädä Joycen Odysseuksesta (käsikirjoitus hylättiin 87 kertaa ennen julkaisua) Picassosta tai Mona Lisasta. Kyllä… olen itsekin jonottanut kameran kanssa, eihän Louvresta voi poistua näkemättä ja kuvaamatta La Giogondaa.

2. Toinen menestyksen edellytys vaatii keskinkertaisuutta, helppoutta ja kaiken epäilyttävän yksilöllisyyden karsimista. Hampurilainen on äärimmäisen yksinkertainen keksintö. Voit kävellä mäkkäriin yhtä hyvin Pekingissä, Pariisissa kuin Bogotássakin. Viime vuonna päivitetyn tiedon mukaan McDonald’s -ketjuun kuuluu 35.000 ravintolaa. Maailmasta löytyy vain 7 maata, joista tämä ruokakulttuurin latistaja puuttuu.

Mietin myös, onko lukuromaanin reseptillä tietoisesti kasattu kirja aina heppoista huttua? (nimitystä viihdekirja ei enää sovi käyttää) Ei ole. Nappaan tähän ensimmäisenä mieleeni nousevan esimerkin.

Eric-Emmanuel Schmitt (s.1960) on Ranskan menestyneimpiä kirjailijoita. Metafysiikasta väitellyt filosofian tohtori, jonka kirjojen myynti on miljoonaluokkaa, käännöksiä 25 kielelle. Näytelmien ja elokuvakäsikirjoitusten hioma rautainen ammattitaito puskee läpi myös menestyskirjasta Herra Ibrahim ja koraanin kukkaset. (Like 2005, suom. Marja Haapio)

Ei teosta romaaniksi sovi kutsua, reilun kokoisella fontilla taitettuja sivuja kertyy vain 87, novellin mitta ja yhdeltä istumalta luettu. Tarinasta tehtiin myös elokuva vuonna 2003. François Dupeyron ohjasi ja pääosaan hankittiin harmaantunut legenda Omar Sarif. Kakkosroolin tekee nuori Pierre Boulanger.

Leffa ylittää keskinkertaisuuden riman – viidestä tähdestä kolme. Jokunen kriitikko on intoutunut antamaan neljä. Hyvää mieltä ja haikeaa huumoria ei auta väheksyä. Niitä tarvitaan, ja niille on paikkansa. Tässäkin tapauksessa uskallan suositella kirjaa, mutta molempi parempi.

Herra Ibrahim tekee kunniaa ”keittiöpsykologialle” mutta onnistuu vaikuttamaan ja koskettamaan tavalla, josta jää kauan kestävä muistijälki. Tarinasta kehittyy myös kadotetun isä- ja äitisuhteen kuvaus ja yksitoistavuotiaan Momon kasvutarina, joka lähtee liikkeelle 1960-luvun Pariisista.

Eric-Emmanuel Schmitt osaa tiivistää ja karsii tekstistään kaiken epäoleellisen. Jokainen dialogin repliikki imee eteenpäin ja lopulta tarinasta kehkeytyy tarkkanäköinen elämänkaaren metafora. Lopputulos on kuin aikuisten satu, johon on helppo uskoa. Jotain kadotettua nousee lukijan mieleen uudelleen.

Bongasin tänne taannoin kaksikymmentä loistavaa romaanin aloitusta. Herra Ibrahim mahtuu listalle ensimmäisellä lauseellaan: ”Yksitoistavuotiaana minä rikoin säästöpossuni ja lähdin huoriin.” (LINKKI)

Poikkeukset vahvistavat sääntöjä ja auttavat ennakkoluuloihin. Joskus helppo voi olla vaikeaa.

………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Ihan erilaista luettavaa

2. Kaikille, jotka pohtivat kirjoittamisensa epävarmuutta!

………………………………….

Knockout – nostalginen muisto noitien talosta

Tarvitsin tulevaan artikkeliin tietoa ensimmäisistä julkaistuista teksteistäni ja kolusin kirjahyllyä. Käteen osui Riina Katajavuoren ja Helena Sinervon toimittama MOT MOT Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja (WSOY 1995) Debyyttisikermäni nosti mieleen haikeankarheita muistoja. Erityisesti runo, joka innoittajana oli aikanaan Mohammad Ali.

Kuva: 100photos.time.com (Sonny Liston vs Mohammad Ali 1965)

Ali oli raskaansarjan kolminkertainen maailmanmestari ja yksi kaikkien aikojen suurimmista urheilijoista. Siis Cassius Glay, joka vaihtoi ”orjan nimeksi” kutsumansa uuteen. Siitä ei enempää, Wikipedia tietää kyllä jos yksityiskohdat kiinnostavat.

Kun Ali määrättiin Vietnamin sodan kutsuntoihin uudelleen Houstonissa 1967, hän ilmoitti ettei aio osallistua sotaan, koska hänellä ei ole mitään riitaa Vietkongin kanssa: ”Eikä kukaan vietkong ole kutsunut minua nekruksi.”

Tuli viiden vuoden vankilatuomio, meni mestaruusvyö ja ottelulisenssi. Ali oli vapaana takuita vastaan ja pääsi uudelleen mestaruusotteluun kolmen vuoden kuluttua – vahvempana kuin koskaan.

Mutta lähdetään ensikosketuksesta vuonna 1965. Luvassa oli raskaansarjan maailmanmestaruusottelu: Ali, vastaan Sonny Liston, jota rääväsuinen haastaja kutsui ”Isoksi, rumaksi karhuksi”. Kuljin päivittäin kouluun ohi Linkosuon kahvilan. Näyteikkunalle oli nostettu valtaisa täytekakku, koristeena nyrkkeilykehä, jonka kulmissa istuivat ottelun alkua odottavat marsipaanimiehet.

Kun ottelu oli ratkennut, marsipaani-Liston makasi näyteikkunassa kakun kanveesilla ja Ali seisoi tyrmäyskäsi koukussa hänen vierellään. Uransa aikana Ali kävi itse neljästi kanveesissa. Hän sanoi, että ensimmäisestä kerrasta (1962) tuli yksi hänen vahvuuksistaan. ”Kerran lattiassa käytyään ja noitien talossa vierailtuaan tietää miltä se tuntuu. Pelosta voi päästä ja voittaa ottelun.”

Kuva: money.cnn.com (Ali vs Joe Frazier 1975)

Sikermäni runo lähti Alin asenteesta. Kun minut itseni ”iskettiin kanveesiin” kolmekymmentäkuusi vuotta myöhemmin, mielessäni saattoi häivähtää jotain samaa. Makasin teho-osaston letkuissa, morfiinista ja kipulääkkeistä sekavana sopertelin hoitajalle: ”Selviänkö hengissä?” Ja sain vilpittömän vastauksen selvällä Tampereen kiälellä: ”Em mää vaan tiärä.”

No… hengissä ollaan ja tänäänkin kirjoitetaan Pyynikin punatiilitehtaalla. Uusi romaani menee painoon ennen vuodenvaihdetta. Kannen luonnoksen olen nähnyt ja kovasti tykännyt. Kun lopullinen visualisointi on valmis, palataan siihen. Mutta tässä rivit 23 vuoden takaa.

Lepään kanveesilla ilman paitaa

jalat oikoisena, käsi koukussa kesken iskun

muissa maailmoissa autuaana

kuin vastasyntynyt ensimmäisen maitonsa imeneenä.

Utuverhon takana erotuomari

pudottelee pehmeitä numeroitaan,

ne leijuvat kirkkaassa valossa ja

kiertyvät perhosina pääni ympärille.

Olen kaukana ja poissa,

kunniavieraana noitien sokkeloisessa talossa,

vaskitorvet soivat

ja pasuunoihin puhalletaan

pronssikellot kilisevät silmieni takana.

Minut istutetaan juhlapöytään,

saan päähäni suipon hatun ja käteeni

paistokepin lävistämän vuohen kallon.

Viini juoksee lasiini

kimaltavana nauhana kuin pyhä virtsa.

Aika täyttyy ja minun on noustava,

astun kädet koholla köysien läpi, säteilen

ja loistan hehkuvana purjeena auringossa.

Tämä erä on minun!

…………………………………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Toinen lapsuuden sankarini: ”Ensimmäinen avaruuslento ja syntymän ihme”

2. Toinen mestari: Robert De Niro ja ”Racging Bull”

…………………………………………….

Tyhjyyden tunnetta kaupan – Edvard Hopper ja piraattikopio automainoksen kuvituksessa

Nyt on pikapäivityksen paikka, vaikka moni muu aihe odottaa vuoroaan. Vilkaisin aamulla Lexuksen automainosta Hesarissa. Mieleen tarrannut jälkikuva sai minut kääntämään sivun takaisin. Näyttää siltä, että auton takana on Edvard Hopperin maalaus ”Nighthawks”.

Kyseessä on kuitenkin piraattikopio, joita voi ostaa 6-8 viikon toimitusajalla alaan erikoistuneista nettikaupoista. Mainoksen kaltaisen taulun saa n. kuusikymmentä senttiä leveänä, öljyväreillä käsin maalattuna hintaan 159 dollaria. Alkuperäinen työ on puolitoistametriä leveä. Hopper myi sen 3000 dollarilla Chicagon taideinstituutille toukokuussa 1942.

Hopperin taulu on innoittanut niin sarjakuvapiirtäjiä, kirjailijoita, musiikintekijöitä kuin elokuva-ohjaajiakin. Amerikkalaisen elämän ja yksinäisyyden kuvaaja odottaa blogin tarkempaa analyysiä. Tässä yhteydessä vain kiteytyksenä: kukaan ei ole kyennyt kuvaamaan sivullisuutta (outsider) ja meditatiivista tyhjyydentunnetta yhtä hienosti kuin Hopper.

Kuva sivustolta: overstockart.com

Mietin piraattikuvan käyttöä mainoksessa. Alkuperäiselle ei ole lupaa, se vaatisi 70 vuotta tekijän kuolemasta. Tässä tapauksessa oikeudet vapautuvat vuonna 2037. Tekijänoikeuslaki jättää hyvin pienen pelivaran, muunneltu teos olisi katsottava uudeksi ja itsenäiseksi taideteokseksi.

”Tekijän yksinomainen oikeus käsittää oikeuden määrätä teoksen muuttamisesta ja muuntelemisesta. Teoksen muuntelu ei siis poista alkuperäisen tekijän oikeuksia, vaan muunnelman valmistamiseen on saatava tekijän lupa. Jos tekijä on teosta vapaasti muuttaen saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu alkuperäisteoksen tekijän oikeudesta. Hänellä ei ole kuitenkaan oikeutta määrätä teoksesta tavalla, joka loukkaa alkuperäisteoksen tekijänoikeutta. Epäitsenäisen muunnelman valmistamiseen tulee saada tekijän lupa, mikäli teoksen suoja-aika on edelleen voimassa.”

Kuva sivustolta: overstockart.com

Päivitykseni tarkoitus ei ole ottaa kantaa mainoksen tekijän moraliteetteihin tai tekijänoikeudellisiin kysymyksiin. Ikoninen kuva pysäytti ja jäin pohtimaan miten sen käyttöön on päädytty. Tyylikästä olisi kuitenkin ollut merkitä yhtäläisyyttä tavoittelevaan kuvaan, että se on pastissi alkuperäisestä.

Vielä muutama säe Hopperin sukulaissielulta. Raymond Carver, aikalainen ja monin tavoin pysäyttävä sivullisuuden kuvaaja,  jota olen lainannut blogissa usein. Teksti sopisi monen Hopperin taulun pariksi. Runon nimi on ironisesti Seurassa (suom. Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen).

Tänään heräsin sateen ropinaan / ikkunassa. Ja tajusin / että jo pitkään olen / valinnut huonoimman, / monesta mahdollisesta. Tai ehkä vain / helpoimman, / en kunniallisinta, vaikeinta. / Tällaisia tuumin / kun olen ollut päiväkaudet yksin. / Kuten nyt. Tuntikaupalla / omassa tylyssä seurassani. / Tuntitolkulla / kuin pieni huone. / Lattialla matonsuikale, jota tallata.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Lauri ja Raymond vetivät elämästä saman johtopäätöksen

2. Huomatkaa uusi keksintö, kokoontaittuva sateenvarjo

…………………………

Kuolemattomuuden kaava

Kierrätän vanhan päivityksen. Se on jälleen mitä ajankohtaisin. Tampereen pääkirjasto Metsossa avautuu maanantaina 18.9. Juri Gagarin -näyttely Lapsuuden sankarille. (klik) Palokunnan kuoro Tulikukot laulaa ja puheita pidetään. Luen tilaisuudessa Gagarinin avaruuslennon innoittaman runoni.

Kun Suomi voitti jääkiekon ensimmäisen MM-kultansa 1995, Tampereen keskustorille kerääntyi 30 000 hurmahenkistä juhlimaan. Kyse oli korostuneesta kansallistunteesta – tai sen puutteesta. Kolmekymmentäneljä vuotta aiemmin nähtiin samankaltaista nälkää. Kosmonautti Juri Gagarin oli vieraillut ensimmäisenä ihmisenä avaruudessa ja suomalaiset halusivat saada osansa sankarin gloriasta.

Gagarin kohosi kaikkeuden porteille 12.4.1961. Vostok 1 kiersi maapallon parissa tunnissa. Jo reilut kaksi kuukautta myöhemmin majuri Gagarin saapui Helsinkiin. Kansa näki idolinsa ja presidentti onnitteli – aivan kuten kiekkoleijoniakin. Tunnelma ei tiettävästi ollut yhtä riehakas, vaikka Kekkonen alan miehenä tunnettiinkin.

Gagarinin matka jatkui Helsingistä Tampereelle. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä hän jakoi nimikirjoituksia hotelli Tammerin portailla (kuvassa) ja keskustorilla. Maailmanluokan julkkis ja kylmän sodan kuumin nimi sai liikkeelle kaikki kynnelle kykenevät.

Miljoonasade julkaisi debyyttisinglensä 1986. Heikki Salon sävellyksestä ja sanoituksesta ”Lapsuuden sankarille” kehittyi klassikko. Gagarinin lennosta ja Tampereen vierailusta tulee tänä vuonna kuluneeksi viisikymmentäkuusi vuotta. Tein runon 2013 julkaistuun kokoelmaani Babel. Patetian rima värähtää, mutta ei putoa.

Kello 9.07 Moskovan aikaa

sosialismin sankari syöksyy avaruuteen

toveri Teräsmiehen nopeus on 28 000 kilometriä tunnissa

kun hän aloittaa kokeensa painottomassa tilassa:

harjoittelee liikesarjoja, kirjoittaa ja syö

ja kello 9.37 Juri Aleksejevitsh ehtii nähdä

auringonlaskun Havaijin yllä – Vostok kiertää

maan varjoon ja Moskovan radio kertoo lennosta,

matka maapallon ympäri kestää 108 minuuttia ja

tähtitaivaan Kolumbus ehtii jo itsensä edelle,

kosmonautista tulee kuolematon,

hän hymyilee New Yorkissa, Lontoon lentokentällä

ja Tampereen keskustorilla – laulaja kysyy:

Näätkö rakastavaiset kaupungin päällä 

kuuletko lapsien syntyvän täällä

kello 10.55 Juri Aleksejevitsh Gagarin leijuu

varjonsa varassa Uzmorjen pellolle

lähelle rakettinsa kuumentunutta kapselia.

Viisikymmentäyksi vuotta myöhemmin

yöllä satanut lumi säkenöi aamupäivän auringossa,

sairaalan synnytysosastolla kaikki sujuu hienosti,

kuin oppikirjasta, kätilö sanoo.

Äiti saa lapsen rinnoilleen ja ajattelee miten maailma

voi yhdessä hetkessä olla ihmettä täynnä.

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. In memoriam Simo Salminen

2. Beniamino Gigli kuolee ja bin Laden syntyy

……………………………………………..

 

Runoilija Marilyn Monroe

Marilyn Monroe (1926-1962) on pop-ikoni, josta on julkaistu enemmän kirjoja kuin kenenkään toisen tähden elämästä ja urasta. Andy Warholin tekemät serigrafiat Marilynin kasvoista kuuluvat maailmantaiteen tunnetuimpiin ja monistetuimpiin teoksiin. Edesmennyt elää yhä.

Marilynin filmografiaan ehti kertyä yli kolmekymmentä elokuvaa. Vuonna 1951, läpimurtonsa kynnyksellä hän kirjoittautui Kalifornian yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Kiinnostusta luovaan työhön löytyi siis monin tavoin.

Marilyn kirjoitti myös itse runoja. Rivejä syntyi muistikirjoihin ja mm. New Yorkissa hotelli Waldorf Astorian kirjepapereille. Hänen oma suosikkirunoilijansa oli Walt Whitman, joka vaikutti moneen myöhempään kirjailijaan, joista tunnetuimpana esimerkkinä Ernst Hemingway.

Kuva: www.bbc.com/culture/story

Nostan blogiin Marilynin tekstin, joka löytyy Stanley Buchthalin ja Bernard Commentin toimittamasta teoksesta Marilyn Monroe – Välähdyksiä, sirpaleita. Suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi ja Lotta Toivanen (wsoy 2010).

Kyllä Marilynistä lahjakas harrastaja paljastuu, josta opiskelun myötä olisi saattanut olla enempäänkin. Lyyrinen kamera zoomaa ympäristöä tarkasti ja nostaa tekstiin kuun – omaperäisestä kulmasta katsotun runon ikiaikaisen elementin.

Kuva: www.bbc.com/culture/story

Pimeydessä

on niin paljon valoja

ne tekevät rakennuksista luurankoja

ja elämästä kadulla

Mitä mietinkään eilen kadulla?

Se tuntuu niin etäiseltä niin kaukaiselta kuin kuu.

On parempi että minulle kerrottiin lapsena mikä se on

sillä nyt en pystyisi sitä ymmärtämään.

Kärsimättömyyden meteliä taksikuljettajilta jotka ajavat aina –

kuumilla, pölyisillä, liukkailla kaduilla jotta pystyvät syömään ja

kenties säästämään lomaa varten, jolloin he saavat ajaa

vaimonsa toiselle puolelle maata tämän sukulaisia katsomaan.

Sitten joki – pepsi colasta tehty osa –

puisto – jumalan kiitos puistosta.

Silti minä en luo katsettani tähän kaikkeen.

Tähyilen rakastajaani.

Hyvä että kertoivat minulle

mikä kuu on kun olin lapsi.

………………………………………

Blogin ekstralinkeissä lisää:

Marilyn, muisti ja identiteetti

PETER PAN ELÄÄ!

Valepukki – Suomessa laittomasti ja ilman papereita

Olkaa hyvä, tässä postaus, jonka tekstin olen julkaissut ennekin. Ehkä tästä tulee perinne, samoin kuin jouluaaton piirretystä, jossa Lumiukko lentää punatukkaisen pojan kanssa ympäri maailmaa.

Lehtikuva: Martti Kainulainen.
Lehtikuva: Martti Kainulainen.

Maahanmuuttoviranomaisten tietoon seuraavaa: on epäiltävää, että Korvatunturille pesiytynyt henkilö, joka esiintyy nimellä Joulupukki on maassa laittomasti ja ilman oleskelulupaa. Toiminta on häikäilemätöntä ja organisoitua. Jälkien peittelyssä ja viranomaisten hämäämisessä avustavat lukuisat valepukit. Entä Joulumuori, kuuluuko eukko samaan kastiin muiden karkotettavien mummojen kanssa?

Joulupukki väittää olevansa suomalainen. Ikäänsä ja synnyinpaikkaansa koskeviin kysymyksiin hän vastaa vältellen, vaikka ne ovat yleisesti tiedossa. Henkilön alkuperäinen nimi on Nikolaos. Syntynyt 200-luvun lopulla Lyykiassa, joka on nykyistä Lounais-Turkin aluetta.

Mark Copier, The Grand Rapids Press
Mark Copier, The Grand Rapids Press

Nikolaoksella on ikää vajaat 1800 vuotta, mikä ei pyhimykseksi julistetulle henkilölle ole paljon. Kirkonmies toimi aluksi Myran piispana, mutta alkoi sittemmin ulottaa toimintaansa ympäri Eurooppaa. Henkilö vaihtoi usein identiteettiä ja toiminta alkoi saada outoja piirteitä. Alkuperäinen ajatus lasten suojelemisesta keikahti kurinpitäjän rooliin.

Varhaiseen kaiverrukseen on ikuistettu yksi siirtymävaiheista. Pyhimyksen apuri on saanut sarvet ja risukimpun ja alkajaisiksi pelotellaan tenavat ojennukseen. Erityisesti Itävallassa kehittyi tapa, jossa Nikolaoksen kanssa kulki Krampus, musta paholainen. Kurinpidon ihanne on säilynyt: ”Onkos täällä kilttejä lapsia”, kysyy myös Korvatunturin pukki ensitöikseen.

Kun Sinterklaasina esiintyvä hahmo nousi 1600-luvulla Amsterdamista laivaan ja suuntasi New Yorkiin, oli viisainta ottaa jälleen yksi uusi nimi käyttöön. Se ei Santa Clausia pelastanut. Siihen tarvittiin rutkasti rahaa ja kunnon markkinointikoneisto. Kuinkas muutenkaan.

Santa Claus synnytettiin uudelleen 1931. Coca-Cola tilasi ja mainospiirtäjä Haddon Sundblom loi hahmon, joka tuli tunnetuksi kaikkialla maailmassa käsittämättömän nopeasti. No, rahalla saa ja porolla pääsee. Sundblom piirsi massiivisiin mainoskampanjoihin pukin edesottamuksia yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Taiteilijan vanhemmat olivat siirtolaisia. Isä Ahvenanmaan Föglöstä ja äiti Ruotsista.

Kuva: Haddon Sundblom
Kuva: Haddon Sundblom

Suomalaisessa kulttuurissa kaikkineen on äärettömän ohuesti mitään ”aitoa ja alkuperäistä”. Jos Joulupukki olisi Korvatunturilta kotoisin, se olisi yhä pakanallinen ja surkea laina ortodoksisesta ja katolisesta kulttuurista. Harmaaturkkinen ja humalassa mellastava sarvipää, joka Nuutin päivänä ryöstelee jouluruoan tähteet ja saa pienimmät piiloutumaan juoksujalkaa.

…………………………………………….

Ekstralinkit:

1. Joulu onkin Saturnalia-juhla 

2. Ihmeellistä joulua

3. Christer Kihlman ja lentävä Lumiukko

…………………………………………….

”Personal hero” minulle ja Barack Obamalle

Nyrkkeilijä ja kansalaisoikeusaktivisti Muhammad Ali (s.1942) kuoli 3.6.2016. Urheilu-ura tuotti raskaan keskisarjan olympiavoiton 1960, sekä ammattilaisten raskaansarjan maailmanmestaruuden kolmesti. Sport Illustrated valitsi Alin Vuosisadan urheilijaksi 1999. ”Minä olin nyrkkeilijä, mutta Ali oli osa historiaa”, MM-tittelin Alille menettänyt George Foreman tiivisti.

Presidentti Barack Obama kertoo pitäneensä oman ehdokkuustaistelunsa aikana työhuoneensa seinällä kuvaa 1.10.1975 käydystä Alin ja Joe Frazierin kamppailusta. Se oli innostuksen ja kiitoksen osoitus hänen periksi antamattomalle, ”henkilökohtaiselle” sankarilleen.

Seurasin nuorena Alin uraa, enkä aina ymmärtänyt kaikkea muuta sen ympärillä tapahtuvaa kohua. Tajusin vasta myöhemmin kuinka kova juttu oli vuonna 1967 kieltäytyä asepalveluksesta ja varmasta pestistä Vietnamiin.

Yleinen mielipide leimasi miehen petturiksi. Kaikki mistä hän oli urheilijana unelmoinut, otettiin pois ja kilpailulinsenssit peruttiin. Ali ei silti tinkinyt periaatteistaan. ”Minulla ei ole mitään riitaa Vietkongin kanssa, eikä kukaan vietkong ole kutsunut minua nekruksi.” Korkein oikeus vapautti Alin ja hän palasi kehiin 1970.

Ali sai kasteessa nimen Cassius Marcellus Clay. Hänen mielestään se oli orjan nimi, ja hän haki uuden identiteetin muuttamalla nimensä ja liittymällä Nation of Islam -järjestöön. Elämänkatsomustaan hän toteutti myöhemmin lahjottamalla satoja miljoonia dollareita hyväntekeväisyyteen.

Persoonallisuus on ihmiselon suurin voima: Oma itsesi voit olla vain sen varassa, joka erottaa sinut muista. Ali toteutti määrettä johdonmukaisesti. Ja mikä hienointa, hän kykeni näyttämään heikkoutensa. Kun Parkinsonin tautia sairastava sankari sytytti olympiatulen Atlantassa 1996, katsojat jännittivät miten hän suoriutuu tehtävästä.

”Mies, joka näkee maailman viisikymmenvuotiaana samoin kuin kaksikymppisenä, on hukannut kolmekymmentä vuotta elämästään”,  Ali sanoi. Hän on niitä harvoja kuuluisuuksia, joka kykeni muuttamaan persoonaansa ja säilyttämään idolin statuksensa kirkkaana loppuun saakka. Hänestä voisi kirjoittaa romaanin mitan, mutta lopetan lyhyeen ja henkilökohtaiseen lainaukseen.

Kuva. Thomas Hoepker
Kuva. Thomas Hoepker

Kun kirjoitin ensimmäistä romaaniani Kuningatarperhonen ( Like 2004) selasin säästämiäni lehtileikkeitä. Lopulta kirjaan päätyi Alista nelisen sivua. Romaani käsittelee sankaruutta monin tavoin.  Lainaan tähän kappaleen ja Hesarissa neljätoista vuotta sitten julkaistun kuvan, joka innoitti riveihin.

”Ali seisoo pilvenpiirtäjän katolla. Chicago-joki virtaa horisonttiin, hinaaja kiskoo proomua, taustalla erottuu Jim Beam -viskimainos. Pilvenpiirtäjien tornit piikittävät taivasta ja Blue Islandin takana terästehtaiden ja teurastamoiden sekavat korttelit hukkuvat sumuun. Nyrkkeilijä on kohottanut kätensä taivasta kohti. Hän seisoo kuvassa ilman paitaa puvun housuissaan, jalassa italialaiset, käsintehdyt kengät. Suu on auennut huutoon. Hän on kuuluisampi kuin Tarzan, enemmän kuin koko takana piirtyvä miljoonakaupungin maisema kaikkineen. Hän on Goljatia vahvempi ja Michelangelon Daavidin patsasta kauniimpi.”

………………………………………………….

Ekstralinkissä lisää nyrkkeilystä ja leffa, joka on Yhdysvaltain elokuvainstituutin urheiluelokuivien listalla numero 1.

………………………………………………….

In memorian Simo Salminen

Päivitän blogiin osan parin vuoden takaisesta julkaisusta. Simo Salminen (8.11.1932 – 2.9.2015) täytti tuolloin 80 vuotta ja sain tilaisuuden onnittelurunon kirjoittamiseen.

Kun nyttemmin jo kuopattu Runoraati täytti 10 vuotta, juhlalähetyksen ideana oli tehdä syntymäpäiväruno julkisuuden henkilölle. Minna Joenniemi pyysi minulta ohjelmaan tekstin. Sain pitkän nimilistan ja pari päivää funtsittuani valitsin sieltä leipuri-laulaja-näyttelijä-pellehyppääjä-taiteilija-koomikko Simo Salmisen.

Simo Salminen 1985. Kuva: Iltalehden arkisto.
Simo Salminen 1985. Kuva: Iltalehden arkisto.

Valitsemilleen henkilöille runon tekivät myös Jouni Tossavainen, Kirjoittajaryhmä Tapiiri, Riina Katajavuori sekä satunnaisohjelmoitu Runokone. Ideana oli, että runolähetit Joanna Haartti ja Juha Varis toimittivat ohjelmassa onnittelun perille ja lukivat sen päivän sankarille. Ja studioraati pui näkemyksiä tapansa mukaan.

Simo oli kiitollista runon ainesta lukuisten rooliensa ja esittämiensä laulujen sanoitusten myötä. Lisäksi multipersoonan monet minät, leipuri ja kuvanveistäjä löytyvät tekstistä, samoin Montreaux’n viihdeohjelmakilpailun kultainen ruusu vuodelta 1965. En ole erityisemmin pitänyt ”Spedehuumorista” muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Simo oli porukan surullisen hahmon ritari koomikon kyvyistään huolimatta. Hänen olemuksessaan oli aina jotain yksinkertaisen liikuttavaa ja liki tulevaa.

Simo Salminen 80 vuotta 8.11.2012

Ole sirkuksen tirehtööri, voimamies, klovni ja leijona

anna palaa ja loikkaa läpi liekkien renkaan, rakenna Lumilinna, särje jäätä

katko kahleet, leivo maailman kakku, kiipeä kymmeneen metriin ja hyppää

ole sankari ja Sancho Panza, salainen agentti ja Kuoleva Joutsen

pukeudu frakkiin ja haalariin, ole Kieku ja sen Kaiku

ole Hämeen hitain ja Euroopan nopein, huvita meitä henkesi edestä

aja nasta laudassa, soita torvea, tartu harppuun ja hiilihankoon

tempaise välissä neljänsadan aidat ja juokse läpi piikkilankojen

ole työmies ja tohtori – karski ja hellä – intohimoinen suutelija

veistä ihmisen kuva, puhalla kukkopilliin ja ala laulaa

ole listaykkönen ja unohdettu, katoa koriin, jonka läpi miekat työnnetään

ilmesty tyhjästä, lehahda lentoon kuin kyyhky taikurin takin alta

pidä

kahdeksan

palloa

ilmassa

yhtä

aikaa

maailma tanssittaa karhun kanssa, ottaa ja antaa – muttei unohda

ojentaa kultaisen ruusun, tekee taivaalle tähden ja yltyy aplodeihin,

katsoo ja kuuntelee miten monen elämässä yhä elät.

………………………

Blogin ekstralinkissä lisää huumorimiehiä: Kari Hotakainen ja Buster Keaton.

………………………

Rikastut, kun osaat sijoittaa oikein!

Päivän teksti tuskin hipaisee Ateenan pörssin romahdusta ja epävarmuutta. Kurssien keikkuminen ei haittaa, kun perspektiivi on kolmentuhannen vuoden mittainen. Aloitetaan Kreikan kahden euron kolikosta. Jos taustakuvan tarina on päässyt unohtumaan, otetaan lyhyt kertaus.

Kuvan on suunnitellut kuvanveistäjä Georges Stamatopoulos Kreikan keskuspankista. Aihio on peräisin 200-luvun spartalaisesta mosaiikista, jossa härän hahmon ottanut Zeus on ryöstänyt Europa-neidon. Ja kuten muistatte, kaunottaresta koko Eurooppa on saanut nimensä.

Mytologia juontaa juurensa antiikin taruihin ja Hesiodoksen Theogonia teokseen 700-luvulle eKr. Jo ennen Hesiodoksen aikaa lyötiin kuvan kaltaista rahaa: Steeroja. Keltit toivat kolikoita Länsi-Eurooppaan taisteltuaan palkkasotureina Pohjois-Kreikassa.

Kolikon kakkospuoli näyttää varsin ajankohtaiselta, mutta keskitytään kruunapuoleen. Kuvassa on Pegasos, jota runoratsuksi kutsutaan. Teksti tulee maailmankaikkeuden tilanteen päivittävästä runokokoelmastani Babel (2013). Näin siis Pegasoksen tarina, jos sen tänään iltalehdistä lukisi:

Koska Jumalat juoksuttavat sankareita mielensä mukaan,

Perseus lähetettiin gorgo Meduusan kimppuun,

joka pelkällä katseellaan kykeni muuttamaan miehen kiveksi.

Mediassa väitettiin Perseuksen lähestyneen gorgoa

selkä edellä, iltapäivälehden lööppi tiesi

Meduusan nukkuneen – niin tai näin,

yhdellä sivalluksella lähti neidolta pää ja ruumiista

ponnisti siivekäs hevonen, jonka sankari suitsi kotimatkalle.

Henkensä heittäneestä Meduusasta syntynyt Pegasos

sekoili myöhemmin muusien kanssa,

kertoivat juorulehdet, vihjailivat Kalliopesta,

päämuusasta, vaikka tällä oli Apollonin kanssa kaksi poikaa.

Salarakkaaksi mainittiin Melpomeneaa, tragedian muusaa

ja Erathoa, vuosien takaista lyyrikan perintöprinsessaa.

*  *  *  *  *

Pegasoksen kuoltua Zeus teki ratsusta tähtikuvion taivaalle

ja aina kun Pegasoksen kavio koskettaa maata

j ä l k e e n  s y n t y y  l ä h d e

niin maksaa maailmankaikkeuden geenipankki osinkoa heille

jotka ovat ymmärtäneet sijoittaa runoon.

………………………………………

Ekstralinkissä lisää rahasta ja vallasta.

……………………………………… 

Kai muistatte, mitä Hohdon hullu kirjailija alkaa toistaa käsikirjoituksessaan loputtomiin?

Stanley Kubrick ohjasi Stephen Kingin romaaniin perustuvan elokuvansa Hohto, vuonna 1980. Jack Nicholsonin näyttelijäpersoonaan kulminoituva leffa lienee saanut televisiossa eniten uusintoja.

Elokuva on kiteytynyt kliseeksi Nicholsonin virnistyksineen. Ja mikäpä siinä, kliseet ovat taustoiltaan kiinnostavia, eikä vastaavaan moni kokonaisuus kykene. Hohto tulee jälleen Teemalta lauantai-illan uusintana tänään 28.3. Hesarin kriitikko arvottaa elokuvaa neljällä tähdellä.

Olen väittänyt, että 365 runon kokoelmani Babel (2013) päivittää maailmantilanteen luomisesta tuleviin päiviin saakka, joten on selvää, että Kubrikin elokuva löytyy tekstien rihmastosta. Kuten kaikki, minkä kuvitella saattaa. Tässä teksti nro 313. Kai muistatte, mitä maaninen kirjailija alkaa toistaa käsikirjoituksessaan loputtomiin?

Overlook-hotelli hakee talveksi uutta talonmiestä, entinen tappoi

perheensä ja ampui itsensä. Jack T. Ottaa paikan, elokuvan kirjailija

tarvitsee työrauhaa ja aution hotellin hiljaisuutta.

Seuraa hitaasti kehittyvää kauhua: Jackin poika kiitää käytäviä

polkuautollaan. Kuolleet kaksostytöt pyytävät häntä kanssaan

ikuiseen leikkiin, pojan suussa asuu mielikuvituskaveri ja hänellä

on kyky hohtaa – hän aistii pahan, häntä varoitetaan huoneesta 237.

Jack kirjoittaa kuumeisesti, aistii olemattomia ja sulkeutuu oman

yksinäisyytensä selliin. Lumimyrskyn mukana saapuu pimeys ja

sillä on kyydissä vielä synkempi pimeä. Murhaajaksi muuttunut

Jack alkaa jahdata vaimoaan ja poikaansa kirveen kanssa.

Työpöydän paperipinkassa viiden sanan lause toistuu toistumistaan:

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

…………………………………………………………….

Ekstralinkki neljän vuoden takaa. Elokuvaa ja kirjallisuutta otsikolla ”Hyvikset ja pahikset”.