Kirjojen ystävällä on ongelma. Niin paljon jää lukematta. Toisaalta, sellaisenkin mielipiteen olen kuullut, että viisisataa tarkoin valittua kirjaa riittää yhdelle elämälle. Ja rohkeimmat väittävät, että 1880 julkaistu Dostojevskin viimeiseksi jäänyt romaani Karamazovin veljekset kertoo kaiken mitä elämästä ja ihmissuhteista tulee tietää. Muiden muassa Sigmund Freud ja Jean-Paul Sartre ovat kertoneet romaanin vaikutuksista ajatteluunsa.
Minulle kirjan julkaisuajankohta ei ole millään tavoin tärkeä. Ei ole kiirettä muodostaa mielipidettä tuoreesta tai palkitusta kirjasta – vaikka voi niinkin käydä. Lohduttava ajatus on, että oikeat kirjat osuvat aikanaan kohdalle. Ja vaikkei niistä kaunista kaarta syntyisikään, jokainen avaa uusia maailmoja. Ajatelkaas, miten ihmeellistä on, että voit lukea mihin tulokseen elämästä ja jumaluudesta kiinalainen filosofi Lao-tse tuli seitsemännellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Vahva suositus myös hänen kirjalleen Tao-te-king.
Postaukseni pointti on kuitenkin Marcus Aureliuksen mietekirja ITSELLENI (Basam Books 2019, 7.painos). Aurelius oli filosofi ja Rooman keisari, joka hallitsi imperiumia vuodet 161 – 180. Hän kuoli ruttoon ennen kuin ehti täyttää 59 vuotta. Aureliuksen hallitessa Rooman valtakunta oli laajimmillaan. Hän ei antanut vallan turmella itseään, vaan pyrki karttamaan itsevaltaisuutta ja vaalimaan poliittista vapautta.
Aureliuksen kirja on odotellut kärsivällisesti kohta kaksituhatta vuotta, ja itse olen ollut tietoinen, että se on jossain vaiheessa luettava. Nyt se on tehty. Reilut kolmesataa sivua, mutta ei ihan nopsaa luettavaa. Piti muodostaa omia mielipiteitä ja väitelläkin keisarin kanssa. Lopputulos on positiivinen ja yhä ajankohtaisemmaksi käy, kun seuraa tämän päivän poliitikkoja, jotka hirttäytyvät omaan vallanhaluunsa.
Näin kirjoittaa keisari Aurelius: ”Ensinnäkin: älä toimi päämäärättömästi äläkä ilman kiintopistettä. Toiseksi: älä pidä kiintopisteenä mitään muuta kuin yhteisöllistä päämäärää. Kaikki mikä hyödyttää kokonaisuutta, on aina kaunista ja oikea-aikaista. Ellei asiasi ole totta, älä sano sitä.”
Aureliuksen filosofia kumpusi stoalaisuudesta, joka korostaa ihmisen tekoja puheiden sijaan. Ihmisen hyveet ovat onnellisuuden avain. Mielen tyyneys, viisaus ja moraali vievät todelliseen vapauteen. Stoalaista eivät johdata herkästi vaihtuvat tunteet vaan tiedon hankintaan perustuva mielenrauha. Stoalaiset uskoivat silti kohtaloon ja Jumalan (jumalien) läsnäoloon käsillä olevassa maailmassa.
Stoalaisuuden mukaan kaikki ihmiset ovat ”hulluja”. Eivät lääketietellisessä, maniaksi määritellyssä mielessä, vaan koska he ovat tietämättömiä todellisesta hyvästä ja pahasta ja toimivat hallitsemattomien tunneimpulssien mukaan. Ainoastaan stoalaisen viisauden saavuttanut ei ole hullu.
Aureliuksen teos (suom. Marke Ahonen) koostuu kahdestatoista ”kirjasta” ja selitysosuudesta, jossa on viittauksia muiden filosofien ajatteluun ja antiikin ajan maailmankäsityksiin. Keisari ei tarkoittanut teostaan julkaistavaksi, vaan itselleen, henkilökohtaisiksi muistiinpanoiksi ja ohjeikseen. Klassikko näyttää miten stoalaisen etiikan teoria muuttuu hänen elämässään käytännöksi.
Filosofi on numeroinut muistiinpanonsa. Lyhimmillään ne ovat tiukkoja aforismeja, pisimmilläänkin vain parin sivun mittaisia. Kaikkea sävyttää yhteisöllisyys, moraali, elämän ymmärryksen tavoittelu ja sen ohikiitävyyden hyväksyminen.
Kirjalle vahva suositus ”yöpöytälukemiseksi”. Muutama sivu kerrallaan muun ohessa. Tekstilainausten hakeminen runsaudenpulassaan on vaikeaa. Olen käännellyt sivut koirankorville, joten napataan vain neljännestä kirjasta kaksi perättäistä muistiinpanoa.
25. ”Koeta, miten sinulta käy hyvän ihmisen elämä, sellaisen, joka on mielissään siitä, mitä on kaikkeudesta osakseen saanut, ja tyytyy omaan oikeudenmukaiseen toimintaansa ja hyväntahtoiseen mielenlaatuunsa.”
26. ” Älä häiritse itseäsi. Ole yksinkertainen. Tekeekö joku väärin? Hän tekee väärin omaksi vahingokseen. Kävikö sinulle jotenkin? Kävi hyvin. Kaikki tapahtuva on alusta alkaen määrätty kaikkeudesta sinun kohtaloksesi ja kehrätty sinun osaksesi. Ylipäätään: elämä on lyhyt. Käsillä oleva tulee käyttää hyödyksi järjellä ja oikeudella. Ole selväpäinen levähtäessäsi.”
………………………………………
Blogin ekstralinkki
1. Runossa maailman kuuluisin kirjailija kuolee
2. Elämä ja Tao – onko Jumalaa olemassa?
……………………………………..
Aikoinaan, kun luin Karamazovin veljekset minua jäi vaivaamaan kuvaus Fedor Pavlovitsin surmasta.
Niin, siis… miksi Smerdjakov pyyhki paperinpainimen puhtaaksi ja laittoi sen paikoilleen? Hänhän halusi osoittaa että murhaaja, siis Mitja oli toiminut harkitsemattomasti, kuin äkkipikaisuuksissaan, jättäen rahojen päällyspaperin todisteeksi itseään vastaan. Miksi ei myös paperinpaininta, murha-asetta? Verinen paperinpainin surmatun vieressä olisi tehostanut vaikutelmaa: tässä uhri, tuossa ase, tuolla revitty päällyspaperi, murhan motivaatio. Näin lavastus olisi ollut täydellinen. Sillä eihän Smerdjakov voinut tietää mitään survimesta; ja jollakin Mitjan täytyy surmata isänsä. Miksei siis tuo paperinpainin, jolla hänet on jo surmattu? Sehän olisi ollut täysin loogista.
Kyseessä on siis kirjailijan tekemä virhe. Erehdys. Hänen on ensin täytynyt miettiä kuinka Mitjan syyllisyys todistetaan ja vasta sen jälkeen kuinka surma varsinaisesti tapahtuu.
Hän keksii survimen todistajineen Mitjan syyllisyyden vahvistamiseksi, mutta myös siksi, että jollakin hänen on lyötävä Grigoria jotta saadaan aikaan veri, joka lopullisesti sinetöi Mitjan syyllisyyden. Ja kun on survin, ei tarvita paperinpaininta verisenä todisteeksi, sillä sehän olisi vääjäämättömästi osoittanut että Mitja on syytön. Sen vuoksi Smerdjakov toimii vastoin logiikkaa ja kuvaus Fedor Pavlovitsin surmasta ontuu.