Jacgues Rigaut (1898–1929) oli ranskalainen dada-runoilija ja surrealistinen kirjailija, joka päätyi nuorena itsemurhaan provokatiivisena ja ”taiteellisena” tekona: ”Itsemurhan tulee olla elämäntehtävä. /…/ Koko olemus hinkuu toimintaa, joka kääntyy ihmistä itseään vastaan, jos tuo onneton ei osaa keksiä sille päämäärää.”
Rigaut kirjoitti vailla kokoavaa tavoitetta: lehtijuttuja, muistiinpanoja ja irrallisia tekstiluonnoksia. Niistä koottu pieni painos julkaistiin ensi kerran 1934. Vasta 1970 Martin Kay toimitti kattavan laitoksen, joka sisälsi myös julkaisemattomat tekstit ja kirjeenvaihdon. Suomentaja Janne Salo kokosi teoksen pohjalta kokoelman Täyden palvelun itsemurhatoimisto (Palladium Kirjat 2024). Kirjassa on myös Sami Sjöbergin kirjoittamat jälkisanat, jotka valottavat ajan henkeä: Dadaa, surrealistista ja antitaiteellista vallankumousta.
Itsemurha oli yksi dadan taidekumouksen tarkoituksellisista paradokseista: ”Vain taitelija voisi tappaa itsensä taidetekona. Tämä elämän ja kuoleman rajoilla temppuileva hahmo tarvitsi yleisön, jotta itsetuhon eleellä olisi esteettistä arvoa.” Dadaismi syntyi ensimmäisen maailmansodan aikaiseen moraalityhjiöön ja vaikutti kuvataiteessa, kirjallisuudessa ja teatterissa vuosina 1916–1923. Dadan kausi oli lyhyt, mutta perintö pitkä: ready-made, futurismi, kubismi, kollaasi, surrealismi ja provokatiivinen taide ovat yhä tuttuja. Ja toki kaikki muistavat yhä Marcel Duchampin taidenäyttelyyn signeeraaman pisuaarin vuonna 1917.
Rivit Itsemurhatoimiston takakannesta: ”Pariisilainen dadaisti, nuorena itsensä ampunut Jagues Rigaut ei tahtonut jättää jälkeensä mitään, mutta jotain jäi: kylmänviileitä ja kuolinvoimaisia kirjoituksia itsemurhan houkutuksista, ikävästä, epätodellisuuden kokemuksesta sekä elämän perimmäisestä merkityksettömyydestä.” Näinkin voi lähestyä ikuisuuskysymystä elämän tarkoituksesta.
Rigautin tekstit ovat lyhyitä ja fragmentaarisia. Useimmiten johonkin yksittäiseen teemaan otsikoituja tai siitä ketjutettuja ajatuksia. Välillä tekstit ovat kitkerän käänteisiä aforismeja: ”Jumala näyttää hapanta naamaa, hän kadehtii ihmisen kuolevaisuutta. Ilouutinen: persoonallisuuden kato on ainut tunnetila, joka minulla on jäljellä.”
Elämästä luopumisen teema kulkee vaimeammin tai voimakkaammin koko teoksen läpi: ”Ihminen, jota vastoinkäymiset ja ikävä karttavat voi pitää itsemurhaa kaikkein pyyteettömimpänä tekona – ellei sitten kuolema herätä hänessä ylen määrin uteliaisuutta. En kuollaksenikaan tiedä milloin ja miten olen saattanut ajatella näin, mikä toisaalta ei vaivaa minua. Mutta jos jotain, on se teoista ainakin absurdein: fantasiaa kukkeimmillaan, unenkin ylittävää kursailemattomuutta, myöntyvyyttä puhtaimmillaan.”
Myös visuaalisuus saattaa välähtää tekstissä puhtaan dadan hengessä: ”Olen flyygeliin kiivennyt Antikristus hattuna gramofonin torvi. Rehvakkaasti pompin päälläni Pera Palacen aulaan ja pyöritän jänisräikkää isovarpaillani. Herra siunatkoon teitä, kuutamon aasit!”
Jacques Rigautin 80-sivuinen tekstikokoelma on tärkeä, dokumentaarinen teos, joka valottaa aikansa taiteen käännekohtaa, jonka vaikutukset elävät yhä. Se toimii myös inspiroivana vastavoimana valmiiksi ajatellulle ilmaisulle. Näinkin voi kirjoittaa!
……………………………..
Ekstralinkit
1. Mistä kannattaa kirjoittaa – ja kenelle?
2. Lisää Dadaa: Hans Arp ja Pilvipumppu
……………………………..