Tamperelaisen Roosalupin kirjallisuusillat jatkuvat hotelli Tammerin pääsalissa. Keskiviikkona 20.4. klo 18 illan avaa Saara Kesävuori dekkarillaan Keskeneräinen kuolema. Tuoreen Idoli -romaanin tiimoilta Juha Siroa haastattelee Tuija Välipakka. Illan päättää Laura Lindstedt romaanillaan Oneiron. Finlandiavoittajaa haastattelee Alexandra Salmela. Roosalupit järjestää Pirkkalaiskirjailijat ry.
Kuulijat voivat myös ostaa kirjoja tilaisuudesta ja saada niihin tekijän nimikirjoituksen. Tein helmikuussa jutun Oneironista ja nostan sen tähän uusintana tilaisuuden kunniaksi. Lukeminen kannattaa aina. Samoin kuuleminen.
Palkinnon saajan valinnut Hector perusteli puheessaan: ”Voittajateos kiihdyttää lukijansa assosioimaan päähenkilöittensä kokemuksia omiin kokemuksiinsa, ja sen lukemattomat viittaukset taiteen, kulttuurin, historian ja filosofian suuriin nimiin ja ilmiöihin kertovat kirjailijan laajasta perehtymisestä ihmiskunnan hengen lentoon ja kärsimyksiin.”
Kriteerien alkuosasta olen eri mieltä. Lindstedin teos liikkuu sekä ideatasoltaan että kerronnaltaan niin omalakisissa maailmoissa, että assosiointi omiin kokemuksiin on turhan kaukaa haettua. Perusteluun nähden paradoksaalinen on jo Oneironin alaotsikko: ”Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista”.
Sen sijaan Hectorin perustelujen loppuosasta olen yhtä mieltä. Romaanista muodostuu lukemattomien kulttuuriviitteiden ja intertekstuaalisuuden rihmasto. Sellainen voisi luoda helposti briljeeraavan ja päälle liimatun vaikutelman, mutta ei. Lindstedtin aseena on itse kieli, jonka rekisteriä hän vaihtaa notkeasti tilanteen ja kerrontafokuksen mukaan.
Oneironin keskiössä seitsemän naista kokee kuolemanjälkeisen välitilan valkoisessa tyhjyydessä. He eivät ole enää elossa, eivät vielä lopullisesti kuolleitakaan.
Amerikkalainen performanssitaiteilija Shlomith laihduttaa itsensä hengiltä, hollantilainen Wlbgis menehtyy syöpään, rekkamies surmaa itävaltalaisen Ulriken, brasilialainen Rosa menehtyy sydämensiirron jälkeen, senegalilainen Maimuna kuolee ennen unelmaansa, ranskalainen Nina ei ehdi synnyttää kaksosiaan ja venäläinen Polina menehtyy viinanjuonnin seurauksiin.
Romaania kuljettaa pääosin objektiivinen kertoja, välillä naiset pääsevät itse ääneen ja vielä vilahtaa kolmas taso, jossa lukija temmataan mukaan: ”Me lähdemme siis Shlomitin viimeiselle lenkille mukaan, emme säälistä, emme edes suojelusenkeleiksi, vaan pikemminkin oppaiksi.”
Tarina hyödyntää yhtä hyvin absurdia fantasiaa kuin lähes tieteellistä ja tietokirjamaista otetta. Vaikkapa ”Lyhyt oppitunti hengittämisestä” tai pidempi luentoperformanssi ”Juutalaisuus ja anoreksia” tuovat kerrontaan eri tasoja. Oneiron ei ole perinteisellä tavalla juonivetoinen kirja vaan pirstoo rakenteensa. Lopun ”yhteenveto” toteuttaa kuitenkin draaman kaaren.
Oneironista löytyy myös mustaa huumoria. Luvussa ”Polinan viinaikkuna”, naukkailuun mieltyneellä päähenkilöllä on kissa nimeltä Begemot. Bulgakovin romaanissa Saatana saapuu Moskovaan on saman niminen kissa, joka tarjoaa naisille mielellään viinaa.
Oneiron on täynnä oivaltavia viitteitä. Absurdiudessaan, yhteiskuntakritiikissään ja näkemyksellisessä otteessaan se on etäistä sukua Bulgakovin klassikolle. Mutta, mutta… suomalainen proosa ja romaanin käsite on murtamassa tietään aivan uuteen ilmaisuun. Soihtua kantavat Laura Lindstedtin kaltaiset, polttavan älykkäät naiset.
………………………………………………………………….
Ekstralinkki: Finlandiapalkintojen jakotilaisuus.
Ekstralinkki: Idolin kritiikki Hesarissa 17.4.
………………………………………………………………….