Tamperelainen runoilija Panu Tuomi on kuollut 57-vuotiaana. Hän on julkaissut yksitoista runokokoelmaa ja esseeteoksen. Viisi kokoelmaa ja esseet löytyivät kotihyllystä. Arvostin Panua ainutlaatuisena ja ehdottomana oman tiensä kulkijana.
Tekstien aihepiiri liikkui pyhimyksistä ”jumalan hulluihin”, mystikkoihin, barokkimusiikkiin ja numerologiaan. Tuomi rakensi kokoelmansa aina jonkin formaatin mukaan, se saattoi olla keskiaikainen sävellys, tai matemaattisen kaavoituksen jatkumo.
Tunsin Panun, niin kuin tunnetaan kaveri, jonka kanssa jäädään tavatessa juttusille. Sitä seurasi aina perusteellinen luento, joka saattoi koskea mytologian hahmoja yhtä hyvin kuin jalkapalloa, joka oli hänen lajinsa nuorena. ikääntyessään hän jäi yhä enemmän eristäytyneeksi sosiaalisesta elämästä. Hahmo oli silti kaupungilla helppo tunnistettava, kesällä valkoinen paita ja musta kokopuku. Talvella pitkä duffelitakki, jonka huppu sai hänet näyttämään munkin kaavussa kulkevalta. Mukanaan hän kantoi aina ikäkulua salkkua.
Runo teoksesta Kuningasvesi (1999): ”Luostarin muuri tai metron lattia, / samantekevää. Minä ajattelen / Fra Angelicon viipyilevää valoa, / joka sinä päivänä oli laskeutuva / kuralätäkön madonnan ylle. / Tiedetään että hän ei tule / uudelleen. Riittäköön meille tuo / hiljalleen kuivuva noro kivisillä / laatoilla; tilkasta kaikki alkoi / ja tilkkaan kaikki päättyy. / Kumma miten siitä kerran / syvällä maan uumenissa / heijastui pilvetön taivas.”
Tuomi toimitti Juhani Ahvenjärven kanssa WSOY:n Elävien runoilijoiden vuosikirjan Motmot 1998. Itse toimitin vastaavan vuosikirjan Jouni Inkalan kanssa 2001. Pyysin siihen mm. Kirsi Kunnakselta ja Tuomelta esseet. Kun haeskelin hyllystä aamulla kirjallisia muistoja, Panun kortti tipahti sivujen välistä. Kun avasin runokokoelman Melisma (2001) osuin ensimmäiseksi runoon nimeltä Urania, joka merkitsee taivaallista, kreikkalaisen mytylogian tähtitieteen ja tähdistä ennustamisen muusaa – runotarta.
URANIA: ”Katson kuinka tähyät / lemmonmarjan avaruuteen, / sinä jonka hallussa ovat / taivaanpallo ja kompassi. / Huulesi ovat maailman reuna. / Sinulle kuuluvat planeettojen / kaanon ja nuottien elliptiset / kiertoradat. / Eikä kumpikaan / meistä saa rauhaa, ei / neulasi eivätkä nämä sanat / jotka sen ympärillä kiehnäävät / magneettiyökkösten lailla.”
Kun runoilijan on aika lähteä – runot jäävät.
……………………………………………
Blogin ekstralinkit
1. Onko hän lukeneempi jalkapalloilija kuin useimmat kirjailijat?
……………………………………………