George Saunders voitti romaanillaan Lincoln bardossa vuoden 2017 Man Booker -palkinnon. Tosin, kirjallisuudentutkija ja kulttuurivaikuttaja Alex Matson, jonka pääteos on Romaanitaide, pyörii takuulla haudassaan. Tai ehkä hän on yhä kuolemanjälkeisessä välitilassa, joka on Saundersin teoksen perustava idea.
Lincoln bardossa on hämmentävä kirja, jotain aivan erilaista mitä on totuttu pitämään romaanimuotoon kirjoitettuna teoksena. Kuitenkin – mitä kiinnostavinta ja omaperäisintä kirjallisuutta. Ja kliseeksi kaluttua määrettä käyttääkseni: haastava.
Tapahtumat lähtevät liikkeelle helmikuussa vuonna 1862. Yhdysvaltojen sisällissotaa on käyty vuosi. Presidentti Abraham Lincoln johtaa pohjoisvaltojen joukkoja ja kokee henkilökohtaisen tragedian, kun perheen 11-vuotias Willie poika sairastuu ja kuolee. Hän jää välitilaan, jota kutsutaan tiibetiläisessä traditiossa bardoksi.
Laura Lindstedtin Finlandialla palkittu Oneiron kurottaa myös tuonpuoleiseen, mutta on selkeästi narratiivinen teos. Saundersin kirja etenee 166 henkilön replikointeina ja ajatuksina. Sanan mittaisista lauseista ja pidemmistä virkkeistä muodostuu tekstin rytmi. Välillä puhujat jatkavat toistensa juttua kuin Tupu, Hupu ja Lupu. Henkilöt kertaavat elämäänsä, katuvat, riitelevät, kävelevät toistensa lävitse tai ottavat hahmoja, jotka asettuvat toistensa sisään. Jokainen merkitään tekstiin erikseen repliikkinsä jälkeen.
”Elämä” bardossa on yhtä aikaa hilpeää ja hirveää. Sieluista käydään kamppailua, jotkut ovat viettäneet uudessa olomuodossaan pidemmän ajan, toiset joutuvat siirtymään seuraavaan etappiin nopeammin:
”Yhtäkkiä meidän takaamme kuului kuin kolmen salaman räsähdyksen nopeana sarjana tuttu mutta aina selkäpiitä karmiva laukausääni, joka liittyy ainevalonlehahdusilmiöön.”
hans vollman
En uskaltanut katsoa, ketkä olivat menneet.
roger bevins iii
Kuolleita! poika huusi suorastaan riemukkaasti ja tepasteli keskelle huonetta. Kuollut, kuollut, kuollut! Se sana. Se hirvittävä sana.
hans vollman”
Saunders pirstoo proosan rakenteen, jossa ympäristön kaoottisesta todellisuudesta suodattuu repliikkejä lukijan tietoisuuteen. David Foster Wallace on sukulaissielu, mutta voisin lyödä vaikka vetoa, että Saundersin kotihyllystä löytyy John Ashberyn (1927-2017) Vuokaavio, yli 200-sivuinen runoteos, joka tempaa lukijansa keskelle hälisevää arkea, jossa lukijasta tulee kirjan toinen tekijä.
Lincoln bardossa on erinomaisen ilmeikästä kieltä, joka hyödyntää murreilmaisua ja uudissanoja, jotka assosioivat tekstiä aivan uudella tavalla. Briljantin suomennoksen on tehnyt Kaijamari Sivill. George Saunders osoittaa mihin kirjailijan mielikuvitus ja kielen mahdollisuudet riittävät. Tässä teille tuleva klassikko.
………………………………….
1. Blogin ekstralinkissä aiempi juttu Saundersin novelleista.
2. David Foster Wallace: Kirjailija ja vastenmieliset tyypit.
………………………………….