Claes Andersson yrittää omakuvaa

Claes Andersson täyttää 75-vuotta 30.5.2012. Kirjailija, muusikko, palloilija, poliitikko, psykiatri… muun muassa. Tärkeysjärjestys saattaa vaihdella, joten järjestin asiat aakkosittain.

Anderssonista on syntynyt kuva boheemina renessanssi-ihmisenä. Roskalehdet ovat jättäneet hänet rauhaan nähtävästi siksi, että mies on ehättänyt itse tunnustamaan itsemurha-aikeensa ja peliriippuvuutensa… muun muassa. 60-luvun kirjalliset kärhämät ja loanheitot ovat unohtuneet aikoja sitten. Niin kuin pitääkin.

Claes Andersson (kuva muokattu HBL:n arkistokuvasta)

Jos Anderssonin CV kiinnostaa, suosittelen vaikka Wikipediaa. Hesari teki jutun 29.5. Tällä mennään syvemmälle. Uskokaa tai älkää, kun tulin tänä aamuna työhuoneelle ja kaivoin esiin runokokoelman Ajan meno (wsoy 2008) ja avasin kirjan sattumanvaraiselta aukeamalta, ensimmäinen runo oli Yritys omaksikuvaksi.

Heitetään pallo Anderssonille takaisin. Runoilija saa onnitella itseään. Ehkä se valaisee myös lukijoita. Runo perustuu toisteiseen paradoksiin. Jätän riveille säejaon, vaikka teksti on pitkä.

……………………………………………………………………………………………

Minun nimeni on Hitler A

Minun nimeni on Stalin J

Minun nimeni on Pinochet A

Minun nimeni on Hussein S

Minun nimeni on Bush G W

Minun nimeni on Nasaretilainen J

Minun nimeni ei ole Andersson C J

En ole se joka luulin olevani

Olen joku muu mutta kuka?

Äitini ei synnyttänyt minua toukokuussa 1937

Äitini ei ollut naimisissa isäni kanssa eikä isäni

ole siis minun isäni

Hänellä oli niin mahtava ja kauhea ääni

etten voinut hengittää

Sitä tuli pistettäkin pienemmäksi

En muista mitään en voi

unohtaa mitään

Ne sisarukset joita minulla oli eivät olleet sisaruksiani

Se puistototäti jonka luona kävin ei ollut puistotätini

Sille joka ei ollut äitini minä valehtelin

kaikesta mikä oli totta

Jokin joutaa pois

Jos sen teki itse se oli ok

En muista mitään en voi

unohtaa mitään

Kasvoni kukkivat kuin taivaallinen ruusutarha

Olin tyhjäntoimittaja ja uneksija

Jos en tehnyt yhtä tein toista

Hän jota rakastin venähti yhtenä kesänä puoli metriä

Ja hänestä tuli pidempi kuin huokaukseni

En saanut koskettaa häntä likaisilla pojansormillani

Kun lamppu sammui työnsimme kielet

toistemme suihin

Rakkaus

En muista mitään en voi

unohtaa mitään

…………………………………………………………………………………………….

One Reply to “Claes Andersson yrittää omakuvaa”

  1. Kuuntelin Anderssonia eilen radion Kultakuumeessa (YLE 1), ja minusta tuntuu kyllä siltä, että hän on vanhetessaan lauhtunut. En tiedä onko se viisastumista.

    Saa nähdä miten tässä käy, olen kymmenen vuotta nuorempi, ja edelleen jaksan rähistä ja kiukutella. Tosin yleensä aiheesta. Nuorena meni yleensä aiheen ohi.

    Tuo on vakavampi omakuva, tuo pränttäämäsi, se hirtehinen on se jossa Andersson on possu jne. Kyllä häntä saa kiittää siitä, että on ollut niin tavattoman monessa asiassa edelläkävijänä.

    Muistan esimerkiksi hänen näytelmänsä Perhe, jonka luin ensin ja sitten näin, muistaakseni televisioteatterissa (mihin hittoon se muuten on joutunut, koko kansan teatteri?), se oli sytyttävä ja vaikuttava näytelmä Eeva-Liisa Manner teki sitten vähän samaa aihetta liippaavan näytelmän Poltettu oranssi. Manner taisi olla suunnilleen samanikäinen, ei ainakaan monta vuotta välissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!