Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi

Totuuden itsekkyydestä on oltava kuin kulkutauti

Blogin piti ruotia tänään Juha Hurmeen ”romaani” Nyljetyt ajatukset. Siirrän sen tulevaan päivitykseen, koska luin aamulla Hesarista suomenruotsalaisen kirjailijan, Lars Huldénin (5.2.1926 – 11.10.2016) muistokirjoituksen. Huldén ei ole ollut erityinen suosikkini. Muistan silti hetken yli kaksikymmentä vuotta sitten. Avasin ensi kertaa Pentti Saaritsan suomentaman kokoelman Taivas tummuu, mutta valkoisiin pilviin osuu valo. ”Jävla bra dikter”, ajattelin. […]

Me tapahdumme tuntemattomilla syvyyksillä

Julkaisen taannoisen Perjantairunon uudelleen, koska teksti täydentää edellistä juttua uskottavuuden illuusiosta. SOS-mediassa kommentoitiin, että lopulta kaikki on illuusiota. Näkemys miellyttää minua. Kuten Max Frisch sanoi: ”Jokainen keksii ennemmin tai myöhemmin itselleen tarinan jota hän luulee omaksi elämäkseen.” Runo tulee kotihyllystä intuition ohjaamana. Sormi liikkuu kirjojen selkämyksillä eikä kovin pitkälle pääse: F, niin kuin Tua Forsström. […]

Onko hän lukeneempi jalkapalloilija kuin useimmat kirjailijat?

Perjantairuno pointtaa Brasilian MM-kisoja. En osaa sanoa, onko kirjailijoissa poikkeuksellisen vähän tai paljon pallofaneja. Sen tiedän, että joillekin kisat ovat elämän kokoinen juttu. Ensin tulee mieleen runoilija Panu Tuomi. Sen verran on miehen kanssa tullut keskusteltua, etteivät hänen kolmen päivän takaiset kommenttinsa Aamulehdessä olleet yllätys: ”Aion katsoa kaikki 64 matsia. En pysty keskittymään mihinkään muuhun.” […]

Claes Andersson yrittää omakuvaa

Claes Andersson täyttää 75-vuotta 30.5.2012. Kirjailija, muusikko, palloilija, poliitikko, psykiatri… muun muassa. Tärkeysjärjestys saattaa vaihdella, joten järjestin asiat aakkosittain. Anderssonista on syntynyt kuva boheemina renessanssi-ihmisenä. Roskalehdet ovat jättäneet hänet rauhaan nähtävästi siksi, että mies on ehättänyt itse tunnustamaan itsemurha-aikeensa ja peliriippuvuutensa… muun muassa. 60-luvun kirjalliset kärhämät ja loanheitot ovat unohtuneet aikoja sitten. Niin kuin pitääkin. […]

Hei metallikostyymissä ja kromitulet sydämessä!

En ole pitänyt Erik Enrothin maalauksista. Syykin selvisi juuri. Olen nähnyt niitä liian vähän. Taidemesenaatti Sara Hildénillä oli ”paha” tapa omia miehensä työt kokoelmaansa. Jos jokin oli salaa myyty, se käytiin lunastamassa takaisin. Sara Hildénin taidemuseon vertaansa vailla olevan karu betoniarkkitehtuuri sopii Enrothin maalauksille kuin nyrkki silmään. Ennennäkemättömän laaja läpileikkaus täyttää salit energiallaan. Teosten voima […]

Raha, Kristus ja ikuisuus

Tämän päivän Hesarista löytyy Booker-palkitun Hillary Mantelin haastattelu. Hän kertoo miten palkinto ja Susipalatsi -romaanin tuotot antoivat hänelle mahdollisuuden keskittyä elämään ja kirjoittamiseen. ”Pankkiirit pyörittävät maailmaa. Niin on aina ollut ja tulee varmaan aina olemaankin. Taustalta löytyy aina se näkymätön käsi, joka pitelee lompakkoa. En halua olla kyynikko, mutta idealistienkin kannattaa miettiä, kuka heidän ideansa […]

Suomenruotsalainen runous ja pitkät tauot lemmensanojen lomassa

Selailin viikonloppuna suomenruotsalaisten tekijöiden runoutta. Syy taitaa olla Jukka Kemppisen blogin, jonne hän on kirjoittanut kielikysymyksistä ja suomenruotsalaisuudesta viime viikolla. Kaivoin esiin mm. Tua Forströmin, Catharina Gripenbergin ja Henrika Ringbomin kokoelmia. Juttuni Rabbe Enckellistä kuuluu kuitenkin ehdottomasti sarjaan ”Unohdettujen runojen klinikka”. Rabbe Enckell (s. 1903) julkaisi kaksikymmenvuotiaana esikoiskokoelmansa Dikter. Viidenkymmenen vuoden kirjallinen ura tuotti 15 […]

Copyright © 2017 Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi