Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi

Kliseillä on aina tilausta

Palaan kliseeseen, jota siteerasin postauksessani Pikku Prinssistä 14. joulukuuta. Antoine de Saint-Exupéryn pienoisromaanissa kettu jakelee kuolemattomia elämänohjeita: ”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin; tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.”

Jutussa sitaatin kaivaa esiin fiktiivinen romaanihenkilö. Ja nehän puhuvat oman tahtonsa mukaan, eivät kirjailijan. Tässä ajatukset kuitenkin käyvät yksiin. En voi sietää sitaattia. Virke on varsinainen ajattelun jarru, joka ei lopulta merkitse yhtään mitään. Tai sitten mitä vain.

Kuutti Lavonen: Arkkienkeli Mikael (serigrafia 2011)

Otetaan karkea ja kärjistetty esimerkki, joka vetäisee mutkat turhankin suoriksi. Kouluampuja ei punnitse tekoaan järkevästi, eikä näe ympäröivää todellisuutta. Hän kuuntelee sydämensä ääntä. Eikä ole välttämättä mielenvikainen tai täyttä ymmärrystä vailla. Sydän kehottaa niin hyviin, kuin pahoihinkin tekoihin.

Anders Breivik olisi epäilemättä ollut jo lapsena psykiatrisen avun tarpeessa. Kaikesta huolimatta hän opiskeli Oslon kauppakorkeassa ja toimi mm. Norjan edistyspuolueen nuoriso-osaston paikallisjohtajana kaksi vuotta. Hän piti itseään ”kulttuurikristittynä” ja tämän ajan ”ristiretkeläisenä.”

Käännetään ajatus vielä kerran. Breivik toimi kuten vakaumuksessaan oikeaksi tunsi. Kun sydämen äänelle piti hakea järjen selitys, hän kirjoitti nettiverkkoihin 1500 sivua ideologiansa perusteita. Niiden takaa löytyy myös (valistus)filosofien, mm. John Stuart Millin, John Locken, Thomas Hobbesin ja Edmund Burken ajatuksia. Breivikille tehtiin kaksi mielentilatutkimusta, joista jälkimmäisessä hänen todettiin tehneen terroritekonsa täydessä ymmärryksessä.

Liki 100 prosenttia ihmisistä toimii edellä kuvatulla tavalla, mutta vastakkaisissa tai painoarvoltaan pienemmissä puitteissa. Valinnat tehdään tunteella, jonka jälkeen niille haetaan järjen perustelut, mikäli sellaisia on. Ellei, sydän pitää kyllä huolen, että se tekee mustasta valkoista – tai toisinpäin.

Ymmärrän, että pitäisi  y m m ä r t ä ä  mitä Pikku Prinssissä tarkoitetaan. Kartan silti sanoja, jotka syleilevät koko maailmaa, eivätkä lopulta merkitse mitään. Sielu, sielukas… ilmaisu on hämärä, mutta tarkennetaan hieman: sielunvihollinen. Kuva kirkastuu ja täsmentyy. Ja koska totuutta ei ole, palaan myöhemmin sieluun nobelkirjailijan sanoin. Ken osaa, voi rikkoa säännöt.

Vielä vastamyrkkyä kliseille niiden omin asein. Lauantain Hesarissa 5.1. oli komea kokosivun artikkeli: Madonnat syntyvät öisin. Jutussa Kuutti Lavonen kertoo taitelijantyöstään ja Sirpa Pääkkönen osaa tehdä tekstistä koskettavan ja kohteensa näköisen. Lavonen puhuu myös tuskasta ja kärsimyksestä, mutta osaa suhteuttaa kokemaansa: ”Se on yleistä ihmisille. Elämä on aaltoliikettä, ja meillä on eri ikäkausina erilaisia tarpeita.”

Lopuksi haastattelun helmi. Lavosen ajatus tuntuu tutulta, mutta kykenee vakuuttamaan ja saa lukijan omat assosiaatiot liikkeelle: ”Ihmisen henkinen kasvu on paljon hitaampaa kuin ajan kulku. Jos hyvin käy, ehdimme juuri ja juuri omaksi itseksemme ennen kuin lähdemme täältä. Koko elämä on luopumisen harjoittelua.”

Alun aikavertaus on pysäyttävä. Ihmisen kello on koko ajan jätättämässä ja elinpäivien loppukiristä voi tulla niin kova, että siinä lähtee henki. Sitä sietää pohtia.

………………………………………………………………..

Antoine de Saint-Exupéry julkaisi pienoisromaaninsa 1943. Pikku Prinssiä on tähän mennessä myyty yli 200 miljoonaa kappaletta. Vuosittainen myynti on edelleen yli miljoona kappaletta.

Jutun kuva Bukowskin nettihuutokaupan sivuilta: Kuutti Lavonen, Arkkienkeli Mikael. (serigrafia 2011)


Kommentit

2 kommenttia artikkeliin “Kliseillä on aina tilausta”

  1. Marja Leena sanoo:

    Olen mielenkiinnolla lukenut nämä Pikku Prinssi -postauksesi.Kieltämättä hyviä pointteja, mutta kyllä asia silti on muhinut sekä päässäni että sydämessäni päivien kuluessa.

    En usko, että Pikku Prinssissä tarkoitetaan sydämellä samaa kuin tunteilla. Usein kyllä kuvitellaan niin. Pikku Prinssissä viitataan ihmisen sieluun ja intuitioon, joiden tietos on vaikea kuulla, ellei sen äärelle todella pysähdy. Tunteet ovat hyvin epäluotettava päätösten mittari, siitä olen aivan samaa mieltä. Silti pidän liian kapeana ajatusta, ettei ihmisessä olisi muuta näiden kahden lisäksi.

    Pikku Prinssissä kyllä viitataan rakkauteen, mutta monet kirjoittajat ennen minuakin ovat todenneet, että rakkaus ei ole pohjimmiltaan tunne, vaan osa selittämätöntä ihmisessä. Se ei ole tunne samalla tavalla kuin viha tai kateus tai vaikkapa suru. Enkä ole ihan varma muutenkaan, ovatko käsityksemme tunteista vieläkään kovin kehittyneitä. Rakkaus on uskontojen ydin, ja silloin puheet Breivikistä ja muista rakkauden tuhoajista näyttäytyvät uudessa valossa. Breivik on voinut ja varmaan toimikin tunteidensa varassa, mutta ei taatusti rakkauden varassa.

  2. juha sanoo:

    Paljosta, melkeinpä kaikesta olen yhtä mieltä.
    Pääpointtini on se, miten ”sydämellä näkemisen” taakse voi piiloutua ja sysätä asiat sen taakse suojaan. Joidenkin kliseiden takaa löytyy enemmän pohdittavaa kuin toisten. Ne vain luistavat huomaamatta ajattelun ohi.

    Viisisataa vuotta sitten Leonardo leikkeli ruumiita, keitteli ja viipaloi silmämunia ja aivoja ja koetti selvittää miten meidän kehomme toimii. Tänään jo tiedämme jotain ja kuvittelen, että ihmisen mentaalisen puolen kanssa käy tulevaisuudessa samoin.

    Näitä toisiinsa ketjuuntuvia abstraktioita on paljon: armo, omatunto, moraali, oikeudenmukaisuus… rakkaus. Vasta renessanssi ja myöhempi eksistentialismi nosti yksilön esiin, valinnat ja vastuun. Uskon kuitenkin myös universaaleihin asioihin, selittämättömään rakkauteenkin, mutta se onkin oma juttunsa. Sieluun palaan ensi perjantain päivityksessä.

Kirjoita kommentti

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!

Copyright © 2017 Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi