Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi

Henkilökohtaista – totta vai toiveajattelua?

Minulla on ystävä, joka vuodattaa blogiinsa avoimesti kaiken: taakse jättämänsä nuoruuden alkoholismin, sinkkunaisen seksuaalisen käyttäytymisen, himot ja halut. Vahvuudet ja heikkoudet, oivallukset, opit ja kasvun paikat. Pari vuotta sitten hän sanoi minulle: ”Juha, voisit päivittää blogiasi henkilökohtaisemmin.”

Juttu muistui mieleen, kun tyhjensin työhuoneen hyllyä ja käsiin sattui toistakymmentä vuotta sitten Eevaan tehty haastattelu. Ensimmäisen aukeaman otsikko ei vieläkään pidä paikkaansa. En osaa sitä ”valheena” nähdä, paremminkin toiveajatteluna. Tavoiteltavana tilana, jollaisena haluaisi itsensä kokea. Ilmiö on yleinen, takavuosina julkkiskaartiin noussut taiteilija ilmoitti olevansa absolutisti. Muutaman päivän kuluttua lööpit kertoivat tappeluista juovuksissa.

”Suurimpia haasteitani on ollut oppia vain olemaan”. Tuskin toteutuu tässä elämässä, enkä osaa sitä enää tavoitellakaan. Voin vain kaivaa asenteesta hyvät puolet. Työhuone ja keskeneräiset hankkeet ovat ankkurini, jotka pitävät elämän järjestyksessä. Ilman niitä korkkaisin varmasti punkkupullon joka päivä ja olisin potentiaalista kamaa siltojen alle. Tein työhuoneeni oveen kyltin: Huvittelu kuluttaa meitä, työ antaa meille voimia!

Tuskin alan päivittää henkilökohtaisemmin, teen juttuja entisen päivälehtikriitikon taustalla: toisten aikaansaamien elämysten puntarointia tiukkaan, keskimäärin 3500 merkin formaattiin puristettuna.

Olemisen aihe on itselleni ajankohtainen myös siksi, että uusi romaanikäsis kiristyy kalkkiviivoille. Tapani on tehdä homma ”valmiiksi” ja antaa vasta sitten kustannustoimittajan lukuun. Siitä on toki matkaa julkaisuun, mutta paikka on tiukka, eikä siitä selviä kuin uudella käsikirjoituksella, jonka alku ja ajatukset ovat jo koneella odottamassa.

Poimin tähän lehtihaastattelun traumojen seasta muutaman rivin. (tasa-arvokeskustelusta huolimatta – tai juuri sen vuoksi) Ne taitavat kuvata jotain sellaista, joka on itsessäni totta ja pysyvää: ”Olen usein pohtinut, mitä on olla mies. En ole koskaan hävennyt tunnustaa, että minussa on myös paljon naista. Se ei vähennä miehisyyttäni millään tavalla, päinvastoin. Minulle esteettisyys ja soppakauha ovat paljon mieluisampia kuin ruuvimeisseli ja jakoavain. Ruuvit ja naulat eivät tottele minua niin kuin jotakuta toista.”

Ja tällaisetkin rivit on tullut julkaistua kauan sitten:

Minua ei rakasteta

vahvuuksien vuoksi,

vaan heikkouksien.

Ajattelen rautaa ja terästä,

metalli kämmenelläni on kova

ja kilahtava harkko.

Kun siitä työstetään jousi,

se antaa periksi.

Jos siitä hiotaan kellon ratas,

se liikkuu ja elää.

…………………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Sydämen ohitusleikkaus

2. Sata tuntia ilman viiniä

…………………………………………


Kommentit

Kirjoita kommentti

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!

Copyright © 2017 Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi