Konstantinos Kavafisin haamulla on asiaa

Päivän Perjantairuno on blogin kierrätyskamaa ja tulee neljän vuoden takaa. Kavafisin kehotus lienee itselleni läheinen, koska työhuoneeni ovessa on teksti: ”Huvittelu kuluttaa meitä, työ antaa meille voimia!”

…………………………………………………….

Kirjailijaliiton Ateenan residenssin hyllyyn on kertynyt asukkaiden jättämiä kirjoja. Jotkut ovat tuoneet oman julkaisunsa, toiset jättäneet matkalukemisensa. Poimin hyllystä Konstantinos Kavafisin (1863 – 1933) kokoelman Barbaarit tulevat tänään. Tuomas Anhava on suomentanut kirjaan noin puolet Kavafiksen kypsän kauden tuotannosta.

Kavafis ja Kirjailijaliiton residenssi, Ateena I. Soutsou 25

Näinä aikoina on arveluttavaa avata muumiolaatikko ja tempaista esiin “kreikkalaisten Eino Leino”. Kavafis on ollut itsellenikin hieman etäinen hahmo, jonka runot ovat jääneet sivuun niiden sisältämän antiikin mytologisen ja historiallisen aineiston tähden. Vähän kuin kertailisi Kalevalaa aina uudelleen.

Luettuani kirjan alusta C.M. Bowran esseen Kavafiksen runoudesta, alan ymmärtää mistä on kysymys. Kavafis on ratkaissut ongelman, joka on askarruttanut monia moderneja lyyrikoita. Runoilija tarvitsee symboleja ja myyttejä antaakseen jäsentymättömille ajatuksilleen universaalin, mutta yksilöllisen muodon. Paradoksaalista, mutta tarkemmin ajatellen “välttämätöntä”.

On populaaria vedellä mutkat näin suoriksi, mutta mitäs muuta voin näin lyhyessä postauksessa kuin suositella Kavafikseen tutustumista niille, joille herra ei ole ennestään tuttu. Jos on innostunut runoudesta ylipäätään, Bowran essee pitää lukea tajutakseen monen muunkin runoilijan tekstin näennäisen yksinkertaistamisen ja pelkistämisen voiman.

Kokoelman nimirunon innoittamana J.M. Coetzee kirjoitti romaaninsa Barbaarit tulevat. Olen maininnut kirjan tämänvuotista nobelistia, Herta Mülleriä käsittelevässä jutussani. Itse runo on pitkä tähän lainattavaksi. Valitsen tekstin, jossa ei ole Kavafikselle ominaista antiikin taustaa. Teema sen sijaan on hänelle tyypillinen.

……………………………………………………………

MINKÄ IKINÄ VOIT

Ja vaikka et saa elämästäsi sellaista kuin tahdot,

tätä ainakin yritä minkä ikinä voit: olla halventamatta sitä

liian monilla yhteyksillä maailmaan, liian

paljolla toimekkuudella ja puheen paljoudella.

Älä halvenna sitä raahaamalla ympäriinsä,

paikasta toiseen, saattamalla se alttiiksi

jokapäiväisille joutavanpäiväisille

tuttavuuksille ja kutsuille

kunnes se alkaa muistuttaa vierasta joka ei lähde.

Konstantinos Kavafisin haamulla on asiaa

Kirjailijaliiton residenssin hyllyyn on kertynyt asukkaiden jättämiä kirjoja. Jotkut ovat tuoneet oman julkaisunsa, toiset jättäneet matkalukemisensa. Poimin hyllystä Konstantinos Kavafisin (1863 – 1933) kokoelman Barbaarit tulevat tänään. Tuomas Anhava on suomentanut kirjaan noin puolet Kavafiksen kypsän kauden tuotannosta.

Kavafis ja Kirjailijaliiton residenssi, Ateena I. Soutsou 25

Tämän jutun olisi voinut yhtä hyvin otsikoida: UNOHDETTUJEN RUNOJEN KLINIKKA II. Näinä aikoina on arveluttavaa avata muumiolaatikko ja tempaista esiin ”kreikkalaisten Eino Leino”. Kavafis on ollut itsellenikin hieman etäinen hahmo, jonka runot ovat jääneet sivuun niiden sisältämän antiikin mytologisen ja historiallisen aineiston tähden. Vähän kuin kertailisi Kalevalaa aina uudelleen.

Luettuani kirjan alusta C.M. Bowran esseen Kavafiksen runoudesta, alan ymmärtää mistä on kysymys. Kavafis on ratkaissut ongelman, joka on askarruttanut monia moderneja lyyrikoita. Runoilija tarvitsee symboleja ja myyttejä antaakseen jäsentymättömille ajatuksilleen universaalin, mutta yksilöllisen muodon. Paradoksaalista, mutta tarkemmin ajatellen ”välttämätöntä”.

On populaaria vedellä mutkat näin suoriksi, mutta mitäs muuta voin näin lyhyessä postauksessa kuin suositella Kavafikseen tutustumista niille, joille herra ei ole ennestään tuttu. Jos on innostunut runoudesta ylipäätään Bowran essee pitää lukea tajutakseen monen muunkin runoilijan tekstin näennäisen yksinkertaistamisen ja pelkistämisen voiman.

Kokoelman nimirunon innoittamana J.M. Coetzee kirjoitti romaaninsa Barbaarit tulevat. Olen maininnut kirjan tämänvuotista nobelistia, Herta Mülleriä käsittelevässä jutussani. Itse runo on pitkä tähän lainattavaksi. Valitsen tekstin, jossa ei ole Kavafikselle ominaista antiikin taustaa. Teema sen sijaan on hänelle tyypillinen. Runo on otsikoitu ”Minkä ikinä voit”

”Ja vaikka et saa elämästäsi sellaista kuin tahdot, / tätä ainakin yritä / minkä ikinä voit: olla halventamatta sitä / liian monilla yhteyksillä maailmaan, liian / paljolla toimekkuudella ja puheen paljoudella.

Älä halvenna sitä raahaamalla ympäriinsä, / paikasta toiseen, saattamalla se alttiiksi / jokapäiväisille joutavanpäiväisille / tuttavuuksille ja kutsuille / kunnes se alkaa muistuttaa vierasta joka ei lähde.”