Useat päällekkäiset proggikset ovat siirtäneet blogin päivitystä poikkeuksellisen pitkään. Tuoreutetaan tilannetta vahvalla lukusuosituksella. Ville-Juhani Sutisen romaani LIHA, on mielenkiintoisinta kotimaista aikoihin.
Kirjan kannessa (Jussi Kaakisen kymppikuvitus monin tavoin) lukee ikään kuin vahvistuksena: Romaani. Siihen kiteytyy 430 sivua, joiden pohjana on faktaa hyperbolaan yhdistettynä. Jälkimmäinen määre merkitsee liioittelua kirjallisena tyylikeinona. Sitä Sutinen annostelee reilusti koko kirjan mitalta.
Otetaan faktakehys alta pois, niin päästään romaanin kirjalliseen luonteeseen. Jo tehdyt arviot keskittyvät liki yksinomaan tarinalliseen ja historialliseen ainekseen. Sutinen on julkaissut runokokoelmia, esseitä, romaaneja, tietokirjoja ja suomentanut liki 40 kirjaa. Tieto-Finlandian ehdokkaana hän oli 2019 Ville Ropposen kanssa heidän yhteisellä julkaisullaan Luiden tie.
Liha -romaanin tarina kiertyy neuvostopoliitikko Anastas Mikojanin elämään. Hän oli vallankumousjohtaja, kansankomisaari, kommunistipuolueen keskuskomitean jäsen, toimi Neuvostoliiton sisä- ja ulkomaankauppaministerinä, pääministerinä, liikenneministerinä, ja korkeimman ministerineuvoston jäsenenä 1926 – 1974. Lahjakas ja älykäs ihminen, ei silkka politiikan työrukkanen. Pikkuveli, Artjom Mikojan suunnitteli kuuluisat Mig-hävittäjälentokoneet.
Sutisen romaani liikkuu faktapohjallaan riemastuttavan mielikuvituksellisesti ja törmäyttää kapitalismia ja kommunismin Suurta Ideaa toisiinsa. Totta on, että Mikojan seurueineen lähetettiin Yhdysvaltoihin ottamaan virikkeitä kansalaisten ravitsemuksesta. Mikojanista tuli mies, joka toi nakit Neuvostoliittoon. Samoin Mayonnaisen, Ketchupin, Hot Dogin, maissihiutaleet ja tomaattimehun. Hämmästyttävää on, että mies säilytti henkensä ainoana Stalinin lähipiirin puhdistuksissa.
Mutta pääasiaan. Kirjat valaistuvat vain lukemalla. Miten kenellekin, kielenä, rakenteena tai silkkana tarinana. Kun kaikki yhdistetään, syntyy kirjallisuudentutkija Alex Matsonin kaipaama Muoto. Puran pointit tähän suosimaani kolmeen tasoon. Tärkeysjärjestyksessä.
1. Aina, ja ensin tulee kieli. Sutinen kirjoittaa kaikille aisteille, emotionaalisesti ja itsestäänselvyyksiä karttaen. Joissain kohdin turhan toisteisesti, mutta se on tarinallisen rakenteen ”vaatimus”, kun muistot ja nykyisyys kohtaavat. Tuskin kielellistä otetta kirjan mitalta voi paremmin kuvata, kuin lukemalla sivulta 290 alkavan kuvauksen legendaarisesta Doktorskaja -makkarasta: mitä kaikkea siihen koko yhteiskunnan mitalta lopulta jauhettiin. Hyperbolaa parhaimmillaan. Koko kirja on kirjoitettu rikastetulla kielellä, joka sisäistää romaanin hengen ja tyylin.
2. Romaanin rakenne jakautuu Yhdysvaltojen matkaan kuvauksiin ja datsallaan kuolemaa kaipaavan Mikojanin muistoihin ja elämän kertaukseen. Vuorovedolla mennään. Mikojan puhuttelee kuvitelmissaan Stalinia ”Sosona” ja omaa vaimoaan ”Harmaana prinsessana”, ja tekee heille tiliä elämästään jo lopullisesti luopuneena. Rakenne törmäyttää kilpailevat poliittiset ideologiat ja ottaa toisistaan kipinää.
3. Tarina kulkee läpi kirjan eri kulmista valotettuna. Muistoissa kulkee kapitalistisen Yhdysvaltojen matka, ja sen peili neuvostoyhteiskunnan todellisuuteen: ”Ainoastaan amerikkalaiset saattoivat keksiä jotain sellaista kuin cotton candy ja popcorn. Ne olivat ruokaa ilman ravitsemusta, makua ilman sisältöä. Niitä nautittuaan tuli enemmän kuin kylläiseksi, juuri niin kuin Amerikka oli enemmän kuin valmis. Mutta tunne kesti vain vähän aikaa, ja sen jälkeen oli jälleen syötävä lisää. Siihen koko järjestelmä perustui.”
Summa summarum: Ei Sutisen Liha ole yksinomaan lähihistoriasta kiinnostuneille, romaanin kieli ja humanismia tutkiva ote vetoaa myös kaunokirjallisena teoksena. Vahva suositus.
”Yritin kysyä Amerikasta vielä siltä kiittämättömältä Pinjakilta, mutta turhaan. Menin käymään Peredelkinossa hänen luonaan, mutta hän ei avannut ovea. Luin hänen Yhdysvaltoja käsittelevän kirjansa – Okei! oli sen nimi. Olin varma, että hän oli erehtynyt. Palattuani pyysin häntä kirjoittamaan tarinan Neuvostoliiton lihateollisuudesta. Hän suostuikin, mutta teki sen väärin. Liha, niin hän sitä kutsui. Pian sen jälkeen hänet ammuttiin. Se oli sen ajan murska-arvostelu.”
……………………………………
Blogin ekstralinkit:
1.Kuolemaantuomitun selvitymistarina
……………………………………