Luin nobelisti Olga Torkarczukin romaanin Vaeltajat. En nosta romaania blogiin, koska se ei jättänyt niin syvää jälkeä kuin kaksi muuta suomennosta Päivän talo, yön talo ja Alku. Silti vahva lukusuositus – ja vinkki: sivulta 412 alkava parin sivun mittainen kuoleman kuvaus on ”hienoin” koskaan lukemani.
Haen tänään ”valmiin” aiheen, jotta pääsen oman keskeneräisen romaanikäsikseni kimppuun. Työ on keskeytynyt muiden puuhien vuoksi muutamaksi päiväksi. Tuhannesti olen myös toistanut, että olen hidas kirjoittaja ja loputon nykertäjä ja viilaaja.
Kustantajani rakentaa jo vuoden 2021 julkaisuohjelmaa ja tiedusteli, josko romaanikäsikseni olisi valmiina ensimmäiseen lukuun kevään mittaan. Se ei taida onnistua, vaikka puolikas tekstimäärästä sekä loppuluku on ”valmiina”. Mutta lopultahan aikataulu ei ole tärkeä. Lopputulos on.
Runo Hetkellisiä olentoja tulee jo vuonna 2002 julkaistusta kokoelmastani Elämän tarkoitus.
Jumalilla on vara valita muotonsa,
eikä minulle ole suuri synti muuttua koiraksi.
Kun häntä heiluu ja tarjoan tassua,
unohdan katkeruuden ja kateuden panssarin
jonka alle kukaan ei kyennyt kaivautumaan.
Olen lintukoira, kaunismuotoinen
ja tuliluontoinen, eikä minua saa syttymään
kuin into ja intuitio.
En uskottele, että olisin sinua parempi.
Hoidan omat tehtäväni
tietoisena ja kyselemättä kuin puiston penkki,
joka on unohtanut edellisen elämänsä
talven tuuliin huokaavana kuusena.
Paikkani on ulkona ja oven alla,
saan silitystä ja sormesi kaivautuvat niskani taakse.
Ja niin minä olen koira, kunnes rakkaus
on työnsä tehnyt. Sana vain.
…………………………………
Ekstralinkissä:
1. Tokarczuk blogissa vuonna 2014.
2. Poliitikoilta vaaditaan kulttuuritietämystä ja sivistystä.
………………………………..
