Kokoelmassaan Kalpea aavistus verenkierrosta (1977) Kari Aronpuro kirjoittaa: ”Arki, / vastapäisen talon / vastapäisessä huoneistossa / hakkaa mies keittiön seinään / uutta eteisenovea. / Vasaran ja taltan äänet / tuskin häiritsevät minua. / Opettelen lukemaan / vanhoja käsialoja, / piirtelen uusia merkkejä, työskentelen / miltei ääneti.”
Teen itsekin työtä miltei ääneti. Vain barokkimusiikkia tai Chopinin nocturneja Brigitte Engererin soittamana. En väitä mielimusiikikseni, mutta kirjoittaminen ei salli taustakseen muutakaan, ehkä joskus Miles Davisia tai Keith Jarrettia.
Seinän takana työskentelee yhtä hiljaisesti kuvataiteilija kuparilaattansa ylle kumartuneena tai vedosprässiään käyttäen. Sauli Iso-Lähteenmäki soveltaa samoja menetelmiä, kuin hänen edeltäjänsä sukupolvia sitten. Itselläni on sentään tietokone, jolla käsikirjoituksen vedokset ja niiden muokkaaminen syntyvät yksinkertaisemmin. Siitä huolimatta ajattelen miten kirjailija ja kuvataiteilija ovat yhä ikiaikaisen käsityöläisperinteen jatkajia. Sanan etymologia on hauskan konkreettinen: käsittäminen (ymmärtäminen, oivallus) on jonkin tavoittamista käsiinsä, kiinni saamista.
Aronpuron runossa opetellaan lukemaan vanhoja käsialoja ja piirellään uusia merkkejä. Pidän asioista, joissa uutta luodaan ”ikuisen äärellä”, perinteen tiedostaminen auttaa matkalla ennen näkemättömään. Iso-Lähteenmäen maalauksellisessa grafiikassa on usein orgaanista, barokkimaiseksi kiertyvää sommittelua tai permutaatiota, jossa kuva-aihio voi jatkua loputtomiin. Töiden mittakaava saattaa vaihdella jäälakeudelta öisen puutarhan yksittäiseen kasviin.
Innostuksen ja kärsivällisyyden yhdistelmä lienee hyväksi sekä kirjainten, että kuvien kanssa työskennellessä. Seurasin syksyn- ja talven mittaan miten naapuri rakensi tulevaa näyttelyään kuva kuvalta: kaivertaen, syövyttäen, hioen, hyläten ja yhä uudelleen vedostaen. Käsitykset ja oivallukset kiteytyvät Iso-Lähteenmäen Grafiikkaa -näyttelyyn galleria Himmelblaussa Tampereella 2.4. – 9.5. 2010.
Muutama viimeaikainen näyttely Tampereella on ilahduttanut tarjoamalla odotuksia enemmän: Noomi Ljungel ja Anne Vatén galleria Rajatilassa: raikkaita kuvaa ja sanaa yhdistäviä teoksia. Vuoden lehtikuvat galleria TR1:ssä on kiinostavampi kuin vuosiin, bonuksena Hannu Kähösen muotoilua. Myös H.R.Giger Tampereen taidemuseossa yllätti, vaikka en varsinaisesti Alien- tai hirviöestetiikaa diggailekaan. Täydellinen näkemyksilleen antautuminen tekee aina vaikutuksen. Puolalainen Wilhelm Sasnal on kovassa kansainvälisessä nosteessa, näyttely Sara Hildenillä 30.4. saakka, suosittelen.
INNOSTAVIA PÄÄSIÄISEN PYHIÄ! Edellisessä jutussa lupaamani linnut ja lampaat seuraavaan postaukseen.
Hienon näköinen näyttely ja hyvä kuvaus taiteentekemisestä yleemsäkin.Onnea taiteilijalle näyttelyyn, en valitettavasti päässyt avajaisiin ( Leena, taideryhmä Tilasta)
Hei,
en itsekään ehtinyt avajaisiin, mutta näyttelyhän ei minnekään vielä karkaa. Olin torstaista sunnuntaihin Uudessakaupungissa. Meren jäällä tuli vietettyä aikaa, ei pilkkiahvenia, mutta lintubongauksia, mm. merikotka ja västäräkki… taitaa olla kesä jo ovella,
Tulipa mieleen, kuvataidetta on monessa romaanissa (ja runoissa etenkin), harvemmin kuitenkin sisältä nähtynä taiteen tekemisen kuvauksena. Esimerkiksi Vermeerin mallista ja palvelustytöstä kertova Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru on hyvin kirjoitettua viihdettä ja historiallista ajankuvaa.
Joo, olen lukenut kirjan ja nähnyt elokuvan myös. Kerään taidekirjoja sekä taidetta käsitteleviä romaaneja. Unsworth: Kivimorsian ja Vicent: Matissen morsian ovat myös viihteellisiä. Gerard Woodwardin A Curious Earth taasen mieleenpainuvampi. Se kertoo intohimosta taiteeseen ja sen parantavasta vaikutuksesta. Pari muuta kirjaa: Tomas Kulkan Taide ja kitsch sekä Juhani Känkäsen Toivon mukaan ovat taasen jääneet kesken. En ostanut Kulkan kirjaa yksinomaan aiheen takia, vaan siksi että takakannessa on Milan Kunderan Kulkalle lähettämästä kirjeestä osa ja se oli niin viehättävästi kirjoitettu… Basquiatista kirjoitettu kirja hävisi yllättäen huippuelokuvalle – siis mun mielstä. Elokuvassa David Bowie(!) esitti upeasti Andy Warholia.
Kiitti, pistänpä tuon Kulkan kirjan ulkomuistiin, ja nappaan kun tulee kohdalle. Löysin Kunderan kirjelainauksen netistä, melkoinen suositus siis : )
Vielä kirjojen kesken jättämisestä, multa Matissen morsian ei sujunut loppuun saakka, mutta nykyään jätän aika herkästi kesken jos ei mielenkiinto ala viritä. (Toisaalta… yöpöydällä on nyt Knud Faldbakkenin Viettelys, jonka intensiteetti alkoi todella tiivistyä vasta reilun sadan sivun jälkeen.)
Kuvien ja sanojen yhteispelistä vielä: Bo Carpelan valitisi sata Kleen taulun nimeä ja jokseenkin kuvasta piittaamatta kirjoitti jokaisesta proosarunon. (Kleen taulun nimi, Otava 1999) Täytyypä virkistää muistia ja katsoa Carpelanin runoja uusin silmin. Pidin aikaaan ideasta, mutta runot eivät tehneet lähtemätöntä vaikutusta. Vielä pulpahtaa mieleen John Ashberyn runo Omakuva kuperassa peilissä. Saman niminen Parmigianon maalaus (1523-24) innoitti Ashberyä kirjoittamaan runon, josta on kiteytynyt postmodernismin klassikko. Ashberyn teksti nosti ”kuuluisuuteen” kertalaakista.
Mun suosikkeja kuvataidetta ja kuvataiteilijoita käsittelevistä romaaneista on Chaim Potokin Minä olen Asher Lev. Pitäisikin lukea se uudestaan.
Korjaus: kirjan nimi onkin Nimeni on Asher Lev.
Hei,
Potokin kirja löytyy neukkuaikaisten kiellettyjen kirjojen listalta Moskovan kirjamessuilla v.1983. Aikas hyvä suositus sekin : ) Kiitti hyvistä vinkeistä, täytyy olla divareissa tarkkana tai turvautua jossain vaiheessa kirjastoon, Metsosta näkyi Asher Lev löytyvän.
Onko se ollut kielletty kirja? Enpä tiennytkään. Se on muistissa Suurena Lukukokemuksena, siksikin tuttavuus pitäisi uusia ja katsoa tehoaako samalla tavalla pinttyneeseen keski-ikäiseen lukijaan kuin nuoreen aikuiseen.