Svenska dagen, Tampere ja kuninkaan kuolema

Svenska dagen kalenterissa tänään. Ei me täällä irrallaan ajelehdita sen paremmin kuin jostain mystisestä suomalaisuuden juuresta kasveta. Globaalia ja lainaa kaikki on vaan. Ideoiden ja tekojen jalostettavaa materiaa ja henkeä. Kertaan jutun vuosien takaa. Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10. 1779. Blogi keskittyy kuninkaaseen, ja tarjoaa lukijoille proosarunoa.

Kustaa III oli kulttuurille avoin, perusti kuninkaallisen oopperan, rakasti teatteria ja halusi näytellä itsekin. Mitä muuta, se selviää säkeistä. Olkoon tällä kertaa johdanto lyhyt, runo pitkä. Teksti löytyy 365 runon kokoelmastani Babel.

Näillä riveillä lepää Ruotsin kuningas Kustaa kolmas.

Näyt ja toiveet, jotka hallitsija lähetti maailmaan, tulevat takaisin

terävä äly ja taiteellisuus, teeskentely ja teatraalisuus

valistunut yksivaltius, säädyiltä kaapattu valta ja saneltu hallitusmuoto

propagandapuheet suurvallasta ja jatkuvat sotahankkeet

oikeuslaitoksen uudistus ja kidutuksen lopettaminen kuulusteluissa

kustavilaiset kalusteet, arkkitehtuuri, hienostelu ja hepeneet

kuninkaallinen ooppera, akatemia ja draamateatteri

näyttelijän roolit ja ranskankieli, kiinnostus Babelin ja

Tampereen runoihin, kaupungin perustaminen 1779

valtiontalouden välttely, henkilökohtaiset mieltymykset

epäjohdonmukainen politiikka ja arvaamattomat hankkeet

kihlaus viisivuotiaana, onneton avioliitto uskonnollisen Sofian kanssa

ylikäymätön järkytys toisen pojan kuolemasta ja aateliston kapinointi

hovin suosikit, vastustajien kauna, katkeruus ja salaliitto

oopperatalon naamiaisissa ammuttu laukaus, joka ei vienyt henkeä

vaan ruosteisen luodin kasvattama kuolio.

Kuten kirjoitus hautakivessä, tämä paikka on varattu

C.G. Pilon maalaukselle Kustaa III:n kruunauksesta.

Keskellä nuori kuningas säteilee sivistystä ja valistusajan aatteita,

muutokseen on vuosien matka, murhaan kaksikymmentä.

Taulun tausta hämmästyttää.

Ei valtaistuinsalia, veistoksia, pilareita, pylväitä, marmoria

ei silkkiverhoja, tyynyjä, tupsuja, kristalleja, kynttelikköjä, kirkkoa.

Kruunu nostetaan kuninkaan päähän uhkaavassa ikimetsässä,

keskellä tummia ja tutkimattomia puita, joiden lomaan

hovin hämmentävä seurue on kokoontunut.

Kuningatar on jätetty taustalle, kultaisen leikkauksen hämyyn ja

kruunun laskemisen hetkellä kuninkaan valkeat vaatteet

keräävät metsän vähäisen valon.

Maalaus on jäänyt kesken vuonna 1772 –

Tämä paikka on työlle varattu.

……………………………………………………..

Ekstralinkissä toinen kuningas ja hänen henkilääkärinsä:

”Huhtikuun 5. päivänä vuonna 1768 Johann Friedrich Struensee otettiin Tanskan kuninkaan Kristian seitsemännen henkilääkäriksi ja neljä vuotta myöhemmin hänet mestattiin.”

……………………………………………………..

”Koko maailma lähtee rakentumaan, kun sulla on kynä ja paperia”

Tänäänkin duunissa tehtaalla. Entinen Pyynikin Trikoon rakennuskompleksi Pyhäjärven rannalla: eteläsiipeen remontoidaan ”luksusluukkuja”, pohjoisen puolella taitelijoiden tilat ovat käytössä vielä ensi vuoden loppuun.

Mainitsin aiemmin, miten täällä työskentelee maailmaluokan tekijöitä. Samalla käytävällä kanssani myös Tommi Musturi, jonka kanssa tein muutama viikko sitten ”kirjavaihtarit”. Toivon kirjan (2016) kaikki viisi osaa yksissä kansissa on SUURTEOS, kuten takakannen tekstissä todetaan.

Musturi (s.1975) on ollut mukana yli 200 yksityis-, ryhmä- ja yhteisnäyttelyssä eri puolilla maailmaa. Sarjakuvakirjoja, novelleja ja kuvituksia on julkaistu yli 30 maassa. Kuvituksia ja kuvataidetta. Helsingissä päättynyt näyttely tulee ensi keväänä Tampereen Galleria Rajatilaan.

Muiden meriittien muassa Suomen sarjakuvaseura palkitsi Musturin vuonna 2011 Puupäähattu-palkinnolla. Grafia kultahipulla Vuoden huiput kilpailussa 2017.  

Kuukauden takaisessa Aamulehden haastattelussa Musturi sanoi: ”Kiinnostavaa tässä on se, että kun elokuvan tekemiseen tarvitaan iso koneisto ja paljon ihmisiä siihen ympärille, sarjakuvan teossa koko maailma lähtee rakentumaan, kun sulla on kynä ja paperia. Tosin se on iso haaste, että on vain ne, ja muuten sä oot siinä täysin yksin.”

Mutta pääasiaan. Toivon kirja kaikessa inhimillisyydessään ja haikeudessaan on koskettava yksikertaisen elämän ylistys. Supersankariksi ylletään vain mielikuvituksessa. Tätä on sarjaKUVA. Niukasti tekstiä – kuva kuljettaa ajattelua ja assosiaatioita. Piirtäjän lyyrinen ote zoomaa yhtä hyvin otsalta vierähtävään hikipisaraan kuin avaruuden mittakaavaan.

Päähenkilö Toivo ja hänen vaimonsa ovat elämänkaaressaan siinä pisteessä, että voivat muistaa yhteistä matkaa ja miettiä niin peruuttamatonta asiaa kuin kaiken katoavaisuus ja kuolema.

Lapsena sarjakuvat olivat minulle ”henki ja elämä”. Sittemmin taidehistoria, lukeminen ja lopulta kirjoittaminen on tuonut tyydytystä enemmän. Toivon kirjan 216 sivun myötä löysin jotain, jonka luulin jo kadottaneeni. Taikaa – sarjakuvien maagista voimaa.

………………………………..

Blogin ekstralinkit:

1. Lisää loistavaa sarjakuvaa: Tiitu Takalo

2. Kuvataiteilija ja kirjailija: Viggo Wallensköld

………………………………..

”Mutta tätä te ette halua, te puhutte muista asioista”

Miten nopeasti voi reilu vuosi vierähtää! Siirsin työhuoneeni Pyynikin Trikoon luoteissiipeen viime vuoden maaliskuussa. Entisen työtilani rakennukseen saneerataan luksusasuntoja. Ennen pitkää tulee lähtö tästäkin. Miten käy vielä täällä työskentelevien mikroyrittäjien: käsityöläisten, taitelijoiden ja kaikkien muiden itsensä työllistäjien. 

Lähikäytävillä työskentelee muun muassa arkkitehti, valokuvaaja, sarjakuvataiteilija, design-keraamikko, kirjankuvittaja, kuvataitelijoita ja graafikoita. Kaikki alansa huipputekijöitä valtakunnallisesti – jopa kansainvälisestä kulmasta katsottuna.

Näyttää siltä, että saneerattuihin tiloihin ei ole yksittäisillä pienyrittäjillä asiaa. Todennäköisesti ainoa vaihtoehto olisi perustaa osuuskunta tai yhtiö, joka vastaisi omistajalle suuremmasta kokonaisuudesta.

En tiedä mikä olisi ratkaisu. Sen tiedän, että uusi ja kasvava versoo ensin pienestä. Ja että kulttuurisesti yhdenkin henkilön panos voi olla maailmanluokan juttu. Nähtäväksi jää mistä kaikki vuokralaiset työtilansa löytävät – ja muodostuuko tämänkaltaista luovaa yhteisöä enää.

Signeerasin tuoreen kirjani Viggo Wallensköldille (vuoden nuori taitelija 2005, sekä kirjailija). Hän toi minulle maalauksensa, jonka taakse on omistuksen lisäksi merkitty: Jouluhapero, Russula Tannenbaumi. Trednekolymskin yliopiston kokoelma. Öljymaalaus 63 x 54. Tarkastanut Viggo Wallensköld 2016. Nyt taulu on ripustettu meidän makkariin.

Kuva- ja sarjakuvataiteilija Tommi Musturi (Puupäähattu-palkinto 2011) signeerasi minulle hienon kirjansa Suurin piirtein Samuel. Ilmestymisvuonnaan 2016 se julkaistiin yhdeksässä massa, seuraavana vuonna myös Yhdysvalloissa.

Pointti on tämä: ”toimistohotelleja” piisaa ja lisää tulee. Luovat yhteisöt ja yksilöt tarvitsevat omanlaisiaan tiloja. Niiden ei tarvitse olla steriileiksi sliipattuja. Kohtuuhintaisia kyllä.

Picassonkin ihailema, itseoppinut taiteilija Niko Pirosmani piti Georgian taideyhdistyksen kokouksessa vuonna 1916 puheen. ”Se mitä tarvitsemme veljet, on tämä: keskelle kaupunkia, jokaisen tavoitettavaksi, meidän pitäisi rakentaa puinen talo, missä kokoontua. Meidän tulisi ostaa suuri pöytä ja suuri samovaari, juoda paljon teetä ja puhua maalaamisesta ja taiteesta. Mutta tätä te ette halua, te puhutte muista asioista.”

……………………………..

Blogin ekstralinkit

1. Viggo Vallensköld ja Stroganoff

2. Ville Andersson, Vuoden nuori taiteilija 2015

………………………………

Sana voi korvata kuvan – ja päinvastoin?

Parin viikon takainen Hesarin juttu kertoi belgialaisen surrealistitaiteilija René Magritten (1898–1967) näyttelystä Amos Rexissä. En ole ollut täysin varaukseton Magritte-fani, mutta hänen vuosina 1927–1928 toteuttamansa ”Les amants”-maalaussarja edustaa modernin kuvataiteen ehdotonta huippua. Taustatarinan mukaan nuori René näki, miten hänen hukuttautunut äitinsä nostettiin Sambre-joesta ja vaatetus oli kiertynyt hänen kasvojensa ympärille.

Saksin näyttelyjutusta leikkeen, jossa on itselleni merkityksellinen huomio. Olen korostuskynällä huomioimastani tekstistä yhtä mieltä. Kun laitoin kuvan FB-sivulleni, sain lukuisia mielenkiintoisia kommentteja. Toiset ehdottomasti eri mieltä – toiset saattoi tulkita jotakuinkin yhteneväiseksi. Plus ne, jotka halusivat lisätä tiukkaan näkemykseen lisätulkintoja.

Sanan ja kuvan vastaavuus aistillisena kokemuksena on kiinnostanut minua nelivuotiaasta saakka. En osannut vielä lukea, mutta kuolemaa tekevän isoisoäitini vuoteen vierellä selasin Dorén kuvaraamattua. Samanlainen, vuoden 1886 painos kuuluu työhuoneeni vakivarustukseen.

Olen kerännyt vuosien varrella kuvan ja sanan kokemuksesta ja yhteneväisyydestä sekä tutkimuksiin perustuvaa että ”näkemyksellistä” tietoa. Pengoin muistiinpanoja ja tsekkailin lähdekirjojen alleviivauksia. Nostan tähän vain seitsemän kiteytettyä pointtia. Ehkä ne käyvät esimerkiksi siitä, ettei ensimmäiseen ajatukseen tai oivallukseen kannata koskaan pysähtyä. Pätee kaikkeen mitä ihmisen päässä liikkuu.

1. Leena Krohn kirjoittaa esseekokoelmassaan Rapina (wsoy 1989) otsikolla Kieli on kolmas silmä: ”Katson peiliin ja näen, että minulla on kaksi silmää. Mutta kolmatta silmääni en voi nähdä, koska se on näkymätön. Silti se on todellinen, ja samanlainen silmä on kaikilla tässä kaupungissa. Ihmisen näkö on triokuläärinen, ei binokuläärinen.”

2. Berliiniläisen Humboldtin yliopiston tutkimuksen mukaan kieli ohjaa sitä, miten havainnoimme maailmaa. ”Kieli vaikuttaa myös varhaiseen, automaattiseen visuaaliseen prosessointiin.” Yorkin yliopiston tutkijat ovat tehneet samat johtopäätökset: ”Kieli vaikuttaa ihmisen kykyyn eritellä aistikokemuksia.”

Paul Delvaux: The Tunnel 1978.

3. Wittgenstein on kirjoittanut ”kielen kuvateoriasta”, jossa kieli ihannetilanteessa muodostaa todellisuuden peilikuvan. Hänen mukaansa teoriat eivät voi sanoa mitään havaintokokemuksen ulkopuolelle jäävistä, käsityskyvyn ylittävistä havainnoista mitään.

4. Merkittävä kielellisen ”suhteellisuusteorian” edustaja, amerikkalainen Benjamin Whorf esittää miten lukutaidottomat ja primitiiviset yhteisöt saattavat ilmentää ihmisen älyn toimintaa korkeammalla ja monimutkaisemmalla tasolla kuin ”sivistyneet” kulttuurit. ”Olemme kielen avulla tehneet väliaikaisen analyysin todellisuudesta ikään kuin se olisi lopullinen. Ajattelun ja sen kielellisen taustan uudelleen arviointi veisi tietämystämme suuren askelen eteenpäin.”

5. Tämän Einsteinin pohdinnan olen jakanut aiemminkin: ”Sanoilla tai kielellä sellaisena kuin ne puhutaan tai kirjoitetaan ei näytä olevan mitään osuutta ajattelumekanismissani. Sanat ja muut merkit on etsittävä vaivalloisesti vasta toisessa vaiheessa, kun mainittu assosioiva peli on riittävästi vakiinnutettu.” 

6. Yksilön kokema synestesia voi sekoittaa aisteja. Ihminen saattaa nähdä numerot, kirjaimet ja sanat värillisinä. Kirjailijana en itse voi sanallistaa todellisia tai kuviteltuja tapahtumia, ellen näe niitä ensin mielessäni kuvina ja kolmiulotteisina tilakokemuksina.

7. Julkaisussaan Language, Mind and Reality, Benjamin Whorf sanoo: ”Kielessä tapahtuva muutos voi muuttaa käsityksemme maailmankaikkeudesta.”

………………………………..

Ekstralinkit

1. ”Vaikene runoilija, joka et ymmärrä mitä puhut”

2. Miltä meidän pitäisi näyttää?

………………………………..

Schjerfbeckin varastettu maalaus herää henkiin

Päivitys on muutaman päivän myöhässä, mutta tässä tulee. Kymmenes heinäkuuta vietettiin Suomen kuvataiteen päivää. Sisäministeriö suositti liputusta. Samana päivänä ainoa maailmanluokan kuvataiteilijamme täytti 156 vuotta.

Vuonna 2012 Ateneumin taidemuseo järjesti tähän mennessä laajimman Helene Schjerfbeckin (1862-1946) näyttelyn. Esillä oli 300 työtä ja näyttelyluetteloon kuvattuna 750 teosta. Yksi merkittävä omakuvasarjan teos on kadoksissa edelleen: maalaus vuodelta 1921. Teos oli esillä Eskilstunan taidemuseossa 1975. Työ varastettiin ja on sillä tiellään.

Ruotsalainen taidehistorioitsija Lena Holger on ottanut maalauksesta ainoan tallella olevan värikuvan. Holger on tutkinut Schjerfbeckiä yli neljäkymmentä vuotta. Viimeksi hän urakoi seitsemän vuotta taiteilijan kirjeenvaihdon parissa. Tutkimuksen tuloksena on julkaistu runsaasti kuvitettu kirja suomeksi ja ruotsiksi.

Åbo Akademin kirjastoon on tallennettu pari tuhatta Schjerfbeckin kirjettä. Liki kaikki taiteilijan lähettämiä. Itse saamansa kirjeet hän tapasi polttaa ja suositteli sitä myös kirjeidensä vastaanottajille.

Schjerfbeck hallitsi ruotsin kielen lisäksi ranskaa ja englantia, mutta ei suomea. Kirjeenvaihto oli hänelle elintärkeä dialogin ja yhteyden vuoksi, luetut kirjeet eivät sen jälkeen merkinneet muuta kuin häiritsevää materiaalia, jonka saattoi hävittää.

Kuvan ja sanan liitto on askarruttanut useita taiteilijoita. Da Vinci kirjoitti aiheesta esseen, jossa hän todisteli kuvataiteilijan päämääriä aidommiksi kuin runoilijan. Lauri Viidan sitaatin lainaan ulkomuistista, joten pahoittelen mahdollista epätarkkuutta. Ajatus pitää kutinsa: ”Millään muulla taiteen keinolla kuin kirjallisuudella ei ole mahdollista ilmaista, että tässä huoneessa ei ollut eilen kahta kaksivuotiasta vinttikoiraa.”

Kun palaan varastetun maalauksen kuvaan, joka julkaistiin Hesarissa 11.11.11. haluan pelastaa Schjerfbeckin maalauksen. Epätodennäköistä kyllä, mutta se saattaa olla tuhoutunut. Runossa se voi elää ikuisesti. Ehkä teksti kertoo myös jotain kuvan ja sanan suhteesta. Moni täällä julkaistu runo löytyy kokoelmastani BABEL (Palladium Kirjat 2013). Niin tämäkin, teksti numero 262.

…………………………………………………………..

Tämä tila (122 x 90mm) ikuistaa kadonneen maalauksen:

neliön mittasuhteet, taustan väri oliivin, reunoiltaan

se taittuu tummempaan sammaleen vihreään,

saa lähempänä kasvoja lämpimän hiekan sävyjä,

kasvojen ovaali liki täydellinen, oikean posken kavennus

ja leuan vasen kärki antavat liikkeen rytmin,

lyhyiden hiusten suurpiirteinen pinta ja liioitellun

suuriksi kuvatut korvat korostavat kasvojen muotoa,

oikean kulmakarvan kaari voimakkaan musta,

vasen häivähdys vain – raskaat silmäluomet samaa kaarta

väri saksanpähkinän kovan kuoren ruskeaa,

silmiin sivelty yhtä ja samaa pintaa – melkein mustaa,

katseen terävyyttä tukeva suun muoto,

ylähuulen amorinkaari vailla keskustan kuoppaa ja

symmetrisen alahuulen oikeassa sivussa ihonsävyinen kiilto,

nenän voimakas varjo korostaa kasvojen oikeaa puolta,

niukan paletin tummat laikut nostavat poskipäitä ja

alaviistosta kuvatut kasvot on korotettu mustana väreilevän

kauluksen luonnottoman korkealle jalustalle

joka raottuu antaakseen tilaa puuterinsävyssä hehkuvalle korulle.

Hartioiden harmaa linja on olemattomaksi kavennettu, jotta kuva

olisi koko ajan kohoamassa katsojan yläpuolelle.

…………………………..

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. ”Muistutan kaikkia paitsi itseäni”

2. Outoa lohtua: ”Maailma, älä kysy”

…………………………..

”Vaikene runoilija, joka et ymmärrä mitä puhut!”

Viime viikko vierähti kalastuspuuhissa Keski-Suomessa: haukee ja hyttysiä, särkiä, säynettä ja ahvenia. Suurin hauki yli kahdeksan kilon. Perattavaa piisasi kiitettävästi. Nyt istun taas Pyynikin työhuoneella ja on spontaanin pikapäivityksen paikka.

Hieronymus Bosch (Pyhä Johannes)

Tein blogiin viime vuoden marraskuussa jutun otsikolla ”Diletantti Tampereelta todistaa: taidehistorian hintavin maalaus on väärennös?” (linkki jutun lopussa) Nyt kirjoitan laajempaa juttua Hieronymus Boschista ja törmäsin juuri kiintoisaan kuvaan hänen tuotannostaan.

Hieronymus Bosch (1450-1516) syntyi Hollannin Hertogenboschissa ja eli seudulla koko ikänsä. Leonardo da Vinci (1452-1519) syntyi Italian Toscanassa, matkusteli elinaikanaan ja kuoli Ranskan Amboisessa. Heidän maalaustensa päähenkilöissä on selkeä yhdennäköisyys. Leonardon maalaamaksi väitetyssä Salvator Mundissa näyttää olevan sama henkilö kuin Boschin taulussa – vain muutamaa vuotta nuorempana. Samoin sama maailmankaikkeutta symboloiva pallon muoto.

Huomioilla ei sinänsä ole mitään merkitystä. Toisistaan vaikutteita hakevia ja kopioituja maalauksia on taidehistoria täynnä. Itseäni huomio ilahdutti ja ”inspiroi”, kun koetan funtsia mistä lähteestä kummankin taiteilijan luovuus pulppusi. Leonardo oli keksijä ja insinööri taitelijan kaavussa. Bosch moralisti ja puhdas mielikuvituksen visionääri.

Leonardolta jäi myös mittava muistiinpanojen arkisto, jota hän ei saanut koskaan koottua suunnittelemaansa järjestykseen. Lopuksi lyhyt lainaus, jossa da Vinci jälleen kerran pohtii kuvataiteilijoiden paremmuutta runoilijoihin – noihin tyhjäntoimittajiin – nähden.

”Kuningas Matiaksen syntymäpäivänä muuan runoilija toi hänelle teoksensa, jossa hän ylisti tuota päivää, jolloin kuningas oli syntynyt siunaukseksi maailmalle. Eräs maalari taas toi muotokuvan, joka esitti kuninkaan rakastettua. Kuningas sulki nopeasti runoilijan kirjan, kääntyi muotokuvan puoleen ja uppoutui katselemaan sitä suuren ihastuksen vallassa. Runoilija sanoi silloin harmistuneena: ”Kuningas, lue, lue, niin löydät enemmän sisältöä kuin mykässä maalauksessa!”

Kun kuningas kuuli, että häntä moitittiin mykän esineen katselemista, hän sanoi: ”Vaikene runoilija, joka et ymmärrä mitä puhut! Tämä maalaus palvelee parempaa aistia kuin sinun teoksesi, joka on sokeita varten. Anna minulle sellaista, mitä voin katsella ja kosketella enkä vain kuunnella!

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Taidehistorian hintavin väärennös

2. Maailman kaunein maalaus

………………………….

Tyhjyyden tunnetta kaupan – Edvard Hopper ja piraattikopio automainoksen kuvituksessa

Nyt on pikapäivityksen paikka, vaikka moni muu aihe odottaa vuoroaan. Vilkaisin aamulla Lexuksen automainosta Hesarissa. Mieleen tarrannut jälkikuva sai minut kääntämään sivun takaisin. Näyttää siltä, että auton takana on Edvard Hopperin maalaus ”Nighthawks”.

Kyseessä on kuitenkin piraattikopio, joita voi ostaa 6-8 viikon toimitusajalla alaan erikoistuneista nettikaupoista. Mainoksen kaltaisen taulun saa n. kuusikymmentä senttiä leveänä, öljyväreillä käsin maalattuna hintaan 159 dollaria. Alkuperäinen työ on puolitoistametriä leveä. Hopper myi sen 3000 dollarilla Chicagon taideinstituutille toukokuussa 1942.

Hopperin taulu on innoittanut niin sarjakuvapiirtäjiä, kirjailijoita, musiikintekijöitä kuin elokuva-ohjaajiakin. Amerikkalaisen elämän ja yksinäisyyden kuvaaja odottaa blogin tarkempaa analyysiä. Tässä yhteydessä vain kiteytyksenä: kukaan ei ole kyennyt kuvaamaan sivullisuutta (outsider) ja meditatiivista tyhjyydentunnetta yhtä hienosti kuin Hopper.

Kuva sivustolta: overstockart.com

Mietin piraattikuvan käyttöä mainoksessa. Alkuperäiselle ei ole lupaa, se vaatisi 70 vuotta tekijän kuolemasta. Tässä tapauksessa oikeudet vapautuvat vuonna 2037. Tekijänoikeuslaki jättää hyvin pienen pelivaran, muunneltu teos olisi katsottava uudeksi ja itsenäiseksi taideteokseksi.

”Tekijän yksinomainen oikeus käsittää oikeuden määrätä teoksen muuttamisesta ja muuntelemisesta. Teoksen muuntelu ei siis poista alkuperäisen tekijän oikeuksia, vaan muunnelman valmistamiseen on saatava tekijän lupa. Jos tekijä on teosta vapaasti muuttaen saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu alkuperäisteoksen tekijän oikeudesta. Hänellä ei ole kuitenkaan oikeutta määrätä teoksesta tavalla, joka loukkaa alkuperäisteoksen tekijänoikeutta. Epäitsenäisen muunnelman valmistamiseen tulee saada tekijän lupa, mikäli teoksen suoja-aika on edelleen voimassa.”

Kuva sivustolta: overstockart.com

Päivitykseni tarkoitus ei ole ottaa kantaa mainoksen tekijän moraliteetteihin tai tekijänoikeudellisiin kysymyksiin. Ikoninen kuva pysäytti ja jäin pohtimaan miten sen käyttöön on päädytty. Tyylikästä olisi kuitenkin ollut merkitä yhtäläisyyttä tavoittelevaan kuvaan, että se on pastissi alkuperäisestä.

Vielä muutama säe Hopperin sukulaissielulta. Raymond Carver, aikalainen ja monin tavoin pysäyttävä sivullisuuden kuvaaja,  jota olen lainannut blogissa usein. Teksti sopisi monen Hopperin taulun pariksi. Runon nimi on ironisesti Seurassa (suom. Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen).

Tänään heräsin sateen ropinaan / ikkunassa. Ja tajusin / että jo pitkään olen / valinnut huonoimman, / monesta mahdollisesta. Tai ehkä vain / helpoimman, / en kunniallisinta, vaikeinta. / Tällaisia tuumin / kun olen ollut päiväkaudet yksin. / Kuten nyt. Tuntikaupalla / omassa tylyssä seurassani. / Tuntitolkulla / kuin pieni huone. / Lattialla matonsuikale, jota tallata.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Lauri ja Raymond vetivät elämästä saman johtopäätöksen

2. Huomatkaa uusi keksintö, kokoontaittuva sateenvarjo

…………………………

Diletantti Tampereelta todistaa: taidehistorian hintavin maalaus on väärennös?

Jeesusta esittävä maalaus ”Salvator Mundi” myytiin äskettäin Christie’s-huutokaupassa reilulla 450 miljoonalla dollarilla, joka vastaa noin 381 miljoonaa euroa. Viidensadan vuoden ikäisen maalauksen aitoutta epäiltiin pitkään, kunnes se ”todistettin” renessanssinero Leonardo Da Vincin tekemäksi. Edellinen huutokauppaennätys tehtiin Pablo Picasson teoksella, josta maksettiin 151 miljoonaa euroa.

(Leonardo Da Vinci?) Salvator Mundi

Mikä on väärennetty maalaus? Nykytaidetta on ”helpompi” väärentää, koska aikakauden materiaaleja on saatavilla. Satojen vuosien takaisten töiden materiaalit kemiallisine analyyseineen rajaavat petosmahdollisuuksia. On löydettävä aikakauden maalaus, mahdollisesti jäljennös mestarin työstä, jolle aletaan rakentaa historiaa ja väärennettyjä dokumentteja. Salvator Mundi oli pitkään kateissa, kunnes nousi esille ja tutkimusten kohteeksi 2011.

Ikäni taidehistoriaa tutkineena ja täydellisen diletantin varmuudella väitän, että Da Vincin tekemäksi väitetty työ on väärennös. Tai vähän loivemmin, tukijat ovat liian syviin vesiin upotessaan erehtyneet. Jospa joillekin on maksettu siitä? Kuka tietää. Satojen miljoonien potissa riittäisi jakamista.

En ole nähnyt Salvator Mundia, mutta eivät vakuutuslääkäritkään potilaitaan. Minulla on sentään hyvä kuva ja runsaasti aitona pidettyä vertailumateriaalia. Tässä väitteeni perustelut.

Leonardo Da Vinci: Pyhä Johannes Kastaja

1. Plastisuus. Kyseenalainen työ on lattea, Kristuksen kasvoista puuttuu Da Vincille tyypillinen veistosmaisuus ja plastinen kolmiulotteisuus. Kannattaa verrata vaikkapa liki samoin rajattuun Johannes Kastajan kuvaan. Myös vasemmassa kädessä lepäävä lasiprisma on mieluummin suurennuslasin linssi kuin pyöreätä maapalloa kuvaava objekti.

2. Kasvot ja kaula. Jeesuksen ilmeessä on outoa haparointia. Katsokaa vasemman silmän ”epävarmaa” alaluomea, samoin kasvojen symmetriaa. Vaikka ihmisen kasvonpuoliskot ovat keskenään erilaiset, Leonardon ilmeiden sommittelu on aina tasapainossa. Entä kaula, joka näyttää varjoineenkin oudosti pään paksuiselta?

3. Drapeeraukset. Jeesuksen vasemmalta olkapäältä laskeutuva kangas on kauttaaltaan epävarmasti maalattu, sopii verrata vaikka neitsyt Marian pukuun. Oikean etumuksen koristenauhan alla laskokset ovat jo silkkaa suttua ja oikean käsivarren kolmiulotteisuus häviää kokonaan.

Leonardo Da Vinci: Neitsyt ja lapsi

4. Taustat. Leonardo teki useisiin maalauksiinsa loputtomiin jatkuvan taustan: Luolamadonnaan, Mona Lisaan ja Viimeiseen ehtoolliseen… Liki mustatkin taustat hengittävät hienoisin sävysiirtymin ja niiden valo muokkaa mallin kolmiulotteisuutta ja kasvojen eloisuutta.

Summa summarum: Leonardon työksi väitetyssä maalauksessa on taitelijalle tyypillisiä elementtejä, mutta kokonaisuuden jännite hajoaa ja kyseessä on vähäisemmän mestarin maalaus, kenties luonnosten pohjalta tehty kopio. Näin helppoa tämä on. Jään odottelemaan taidemaailman vastausta ja kansainvälistä kuuluisuutta.

…………………………………………….

BLOGIN EKSTRALINKEISSÄ LISÄÄ LEONARDOA

1. Leonardon uni. Nero nousee lentokoneella Venetsian ylle.

2. Tarkkaile kärpästä! Lapset ajattelevat toisin. Ja nerot.

…………………………………………….

Loving Vincent – kokemukseen kiertyi jotain mitä en osannut odottaa

Loving Vincent on elokuvahistorian ensimmäinen täysin käsinmaalattu elokuva. Hugh Welchman ja Dorota Kobiela ohjasivat tarinan van Goghin (1853 – 1890) maanisesta luomisvimmasta ja mysteeriksi jääneestä kuolemasta. Pitkään elokuvaan tarvittiin sataviisikymmentä taiteilijaa ja lähes 70 000 öljyvärimaalausta. Kymmenen sekunnin avauskohtauksen maalaaminen kesti seitsemän kuukautta, puolentoista tunnin valmis filmi seitsemän vuotta.

Elokuvan käsikirjoitus perustuu jälkeen jääneisiin dokumentteihin, van Goghin maalauksiin ja hänen poikkeuksellisen laajaan kirjeenvaihtoonsa, josta on säilynyt yli 800 kirjettä. Elokuvan juonikuvio kiertyy kysymyksen ympärille: Ampuiko van Gogh itsensä vai oliko surmaaja joku muu?

Impressionismista alkanut kuvataiteen vallankumous ja Vincentin maalaukset tässä jatkumossa ovat kiinnostaneet minua aina. Taisin olla vasta viidentoista kantissa, kun luin Irving Stonen 1939 suomennetun elämäkertaromaanin Hän rakasti elämää. Teos perustuu van Goghin elämänkaareen parikymppisestä taidekauppiaasta aina kuolemaan saakka. Kelpo teos pienestä patetiasta huolimatta, tai juuri sen tähden. Olihan taiteilijan elämässä ja kuolemassa melodraamaa riittämiin.

Katsoin Lovin Vincentin viime perjantaina. Kokemukseen kiertyi jotain mitä en osannut odottaa. Filmin liikkuvien kuvien virta alkoi luoda uutta katsomisen kulmaa myös alkuperäisiin maalauksiin. Nyt näen niihin latautuneen energian voimakkaammin ja selkeämmin. Elokuva oli ärsyke silmälle ja mielelle.

Animaatioissa tausta on usein liikkumaton. Loving Vincent on toteutettu siten, että väri elää myös taustassa, siveltimenvetoja ilmestyy, jatkuu ja katoaa. Tekniikka antaa lisää eloa kerrontaan, jossa käytetään 12 kuvaa sekunnissa, kun normaali filmi vaatii tuplamäärän.

Aamulehden arvio antaa elokuvalle kolme tähteä. Orlando Weekly kirjoittaa: ”Vuosisadan paras animaatioelokuva”. The Telegraphin arvostelija sanoo: ”En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa”. Omassa mielessäni kokemus on odottamattoman oivalluksen myötä alkanut kasvaa korkoa.

Vincent maalasi Varikset viljapellon yllä muutamia päiviä ennen kuolemaansa. Aiheesta kasvanut runo tulee seitsemäntoista vuoden takaa kokoelmastani Musta runokirja. Päivityksen kuvat elokuvan trailerista.

……………………………………….

Taivaan lyijyinen patalakki

on valahtanut metsän silmille. Vaikea nähdä ulos,

ellei sammuta sisältä valoa.

Varikset viljapellon yllä,

ja varikset, joita sänkipellon korret

keihästävät.

Elämä on väärennös. Kuin taulu,

joka museon seinällä riittävän kauan riiputtuaan

muuttuu aidoksi.

Lasit kivenheiton päässä, lapsivedet.

Lapset, joiden sisällä äidit kasvavat.

…………………………………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Mitä on taide, entä estetiikka?

2. Blogin yllättävä veto viiden vuoden takaa: Kauneinta maailmassa?

……………………………………………..

Loving Vincent -elokuvan trailer.

…………………………………………….

Miltä meidän pitäisi näyttää?

Kesän kuumuudessa blogi päivittää kevyemmin. Hauska tarina liittyy taiteilijaprofessori Juhani Linnovaaran (s.1934) litografiaan, jonka nimi on Meidän jengi. Hankin teoksen jo ”edellisessä elämässä” ikiaikoja sitten. Työ komistaa yhä keittiömme seinää.

Juhani Linnovaara, Meidän jengi. Litografia 66,5 x 47 cm.
Juhani Linnovaara, Meidän jengi. Litografia 66,5 x 47 cm.

Nimikirjoituksen yhteydessä ei ole vuosilukua. Bukowskilla on myynnissä saman sarjan vedos, myös ilman valmistumisvuotta, joten se näyttää olleen taiteilijan päätös tämän työn kohdalla. Valmistuminen ajoittuu todennäköisesti 1970-luvun lopulle, jolloin surrealistiset piirteet, fantasiamaailma ja huumori alkoivat muodostua Linnovaaran tavaramerkiksi.

Vuosia sitten silmiini sattui Linnovaaran haastattelu, jossa hän kertoi miten hän sai idean kyseiseen työhön. Ulkomuistini ei ole pilkuntarkka, mutta tähän tyyliin tarina kulki:

Taiteilija kertoi olleensa kesämökillä, jolloin syystä tai toisesta tuli mentyä tontin rajalta alkavaan rannan ryteikköön. Syntyi melkoinen kaaos, kun kaikki elollinen lähti liikkeelle, ryömi, kipitti, rapisteli ja räpisteli pakoon heidän valtakuntansa häiritsijää. Linnovaara alkoi miettiä miltä hänen pitäisi näyttää, millaisena olentona hän voisi tunkeutua ja tulla hyväksytyksi toiseen, rinnakkaiseen maailmaan, joka sijaitsi vain muutaman askelen päässä.

”Meidän jengi” nimenä laajenee käsittämään kaikkien yhteisöjen ja erilaisuuden ideaa. Tuttu on turvallista, outo ja vieras pelottaa. Lopuksi aiheeseen liittyvä runo. Linnovaaran litografia taisi väikkyä mielessäni, kun kirjoitin säkeet kokoelmaani Satakieli! (Like 2008)

Peikot on metsän porukkaa,

ei mitään frakkisakkia.

Ne ei kahden lakanan väliin kömmi.

Pilvien päiväpeitteen alla sataa,

haluaisitko jo heittää vaatteesi pois?

No jaa… ihminen empii aina

jos ei ole täysin varma.

Eikä se ole sitä koskaan.

Kenellä meistä on puhtaat paperit,

sinulla ei ainakaan, eikä minulla.

Vain viski pitää maailman loitolla

sanoo Dean M. – vai sanooko?

Mutta mihin sellainen raja pitäisi vetää

että ihmisillä

on asioista korkeampi käsitys

kuin olennoilla?

……………………………………………………..

Ekstralinkeissä blogihistorian muita kuvajuttuja:

1. Huomatkaa uusi keksintö, kokoontaittuva sateenvarjo

2. Tenavat tekevät tarinan

3. Tulos vuosikymmenten takaa: kuwaraamattu ja Gustave Doré vastaan Muumit 6 – 0

……………………………………………………….