Aluksi lämpenin Helsingin Guggenheim-hankkeelle. Tutustuttuani asiaan tarkemmin käänsin takkini. Kyse on epärealistisesta toiveajattelusta ja taloudellisesta hirttosilmukasta, joka syö kohtuuttomasti kulttuurin niukkoja resursseja.
Guggenheimin taidekokoelma perustettiin 1937. Arkkitehti Frank Lloyd Wright suunnitteli sille oman museon New Yorkiin 1959. Nykyään Peggy Guggenheimin lahjoittamaa kokoelmaa hoitaa Solomon R. Guggenheimin säätiö osana museon toimintaa. Muualla maailmassa museon nimeä kantaa neljä kaupunkia: Abu Dhabi, Berliini, Bilbao ja Venetsia.
Brändillä on Euroopassa kova maine erityisesti Bilbaon museon ja Frank Gehryn Wau-arkkitehtuurin ansiosta. Lehdet kehuvat ilmiötä kilvan ja unohtavat säätiön toteuttamatta jääneet hankkeet.
Tiivistän Helsingin taidemuseohankkeen kritiikin kolmeen teesiin Alexander Stubbin tapaan. Haalin tueksi kovia nimiä, koska näin pieni piipittäjä tarvitsee niitä.
1. Leif Jacobsson toimi Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana, mutta loikkasi 2012 alusta Svenska Kulturfondeniin. Näin hän sanoo tasan vuosi sitten:
“En halua Suomeen enää yhtään uutta taideinstituutiota. Esimerkiksi nykyiset kulttuuritilat pitäisi saada paremmin kaikkien – sekä instituutioiden että vapaiden ryhmien käyttöön. Nykytaiteessa hirveän suuri osa liikkuu instituution raamien ulkopuolella, moni haluaa tehdä taidetta mieluummin kaduilla, tai vaikkapa rautatieasemilla kuin instituutioissa.”
2. Silja Rantanen on kansainvälisen tason taiteilija ja Suomen Kuvataideakatemian professori. Guggenheimille jyrkkä EI ja sen tiukat perustelut löytyvät Ykkösen aamu-tv:stä. (linkki) Rantasen mukaan jo kahden miljoonan euron selvitys on tyhjä kupla ja tiedot alakoulutasoa.
3. Olen pitänyt kriitikko Otso Kantokorpea taidekentän kovan luokan asiantuntijana. Hän ei innostu hankkeesta: ”Jos museo toteutetaan nykyisen suunnitelman mukaan, se ei tuo suomalaiselle kuvataidemaailmalle minkäänlaista lisäarvoa. Itse asiassa se vähentäisi kuvataidetarjontaa, koska kaupungin taidemuseo lopettaisi näyttelytoimintansa ja Guggenheim keskittyisi myös arkkitehtuuriin ja designiin.”
Summa summarum: Guggenheim ei ota riskiä eikä kanna vastuuta, vaan haluaa kerätä miljoonien lisenssimaksut. Kuvataideakatemian vararehtorin, Jan Kailan mielestä hommassa on kiristyksen maku: ”Tähän on kasvatettu sellainen tunnelma, että tarttukaa tarjoukseen tai muuten ette saa pitkään aikaan mitään.”
Hankkeeseen alkaa kertyä otsikon henkeä. Yllättäen ihan New Yorkista asti lähestytään Meitä kansainvälisellä brändillä. Kyllä pitäisi olla imarreltu ja kaivaa kukkaroa. Mutta miksi rahoittaisimme Guggenheimin säätiötä saamatta vastineeksi oikeastaan muuta kuin taidemuseon nimen?
Hanketta on puolusteltu taiteen kansainväistymisellä. En väheksy, mutta muistutan, että taiteen arvo on aina sen sisällössä. Ja tekijän voimassa. Tuskin Stefan Lindforsin kansainvälinen maine olisi Guggenheimilla rakentunut. Sen paremmin kuin Osmo Rauhalankaan, joka nyt on asettunut museohankkeen puolelle.
……………………………………………………………
ARVOSTELIJAN ON SYYTÄ ESITTÄÄ jotain mielipiteidensä vastapainoksi. Onko taiteen tehtävä kerätä turisteja Helsinkiin? Vai onko se aivan jotain muuta? Seuraavassa postauksessa naurettavan yksinkertainen esimerkki ihan toisesta todellisuudesta.