Päivän postaus on lyhyt. Se toivottaa tervetulleeksi Runokaraokeen. Pub Sisko ja sen veli Tampereella, Lapintie 6, Komediateatteria vastapäätä. Esitän kaksi runosettiä, niiden välissä on musiikkia ja open mic -mahdollisuus myös muille. Tilaisuus korkkaa runokaraoken 20-vuotisen taipaleen juhlavuoden.
Kuolemattomien kirja avaa näkökulmia 33 kuvataiteilijan töihin proosarunon keinoin. Toivoakseni saan myös kuvia pubin näytölle. Tekstien valinta on vaikea pala. Uskoakseni Artemisia Gentileschi (1593 – 1656) on mukana. Teksti on pitkä, tässä viisi viimeistä riviä:
”Katso miten Artemisia kuvaa / kahta vahvaa naista yhdessä. Katso lakanoilta valuvaa verta / ja Judithin kaiken kertovaa ilmettä. / koston, pelastuksen ja varmuuden hetkellä. / Eikä kyse ole vain kuolemasta, kun Artemisia sanoo: / Näytän teille mitä nainen voi tehdä.”
Tuorein, kuudestoista teokseni, Kuolemattomien kirja julkaistaan vuodenvaihteessa. Tuskin on perusteetonta sanoa, että kirjan ajatus on kypsynyt mielessäni nelivuotiaasta saakka – ihmisikä sitten, ajalta, jolloin en vielä osannut lukea. Teoksen aloittavassa esseessä kerron, miten kääntelin Gustave Dorén kuvittaman Raamatun sivuja ja kuvat tekivät lähtemättömän vaikutuksen.
Kuolemattomien kirjan lähtöajatus Réne Magritten sanoin: ”Kuva ja sana ovat tasavertaisia, kaksi rinnakkaista tapaa kuvata maailmaa. Sana voi korvata kuvan ja päinvastoin.” Ja Leena Krohn kirjoittaa esseekokoelmassaan Rapina ja muita papereita: ”Ihmisen näkö on triokuläärinen, ei binokuläärinen, sillä hänen kolmas silmänsä on kieli.”
Kuolemattomien kirja käsittelee kuvaa ja sanaa proosarunon keinoin. Mukana on 33 taiteilijaa, Hieronymus Boschista Edward Hopperiin. Kaikki kuolleita yhtä lukuun ottamatta, sillä kuolemattomuuden ensimmäinen edellytys on kuolema. Kirjassa Picasson osuus päättyy Lorcan säkeisiin: Kaikissa maissa kuolema on loppu. / Se tulee ja verhot vedetään eteen. Mutta ei Espanjassa. / Siellä verhot avataan.”
Myös saksalaisen Hans Magnus Enzensbergerin kokoelma Mausoleumi Kolmekymmentäseitsemän balladia edistyksen historiasta (ntamo, suom. Kari Aronpuro 2013) teki aikanaan lähtemättömän vaikutuksen. Siinä missä Enzensberger käsittelee aiheiltaan laajaa henkilögalleriaa, Kuolemattomien kirja keskittyy kuvataiteen tekijöihin. Semmoinen käsitys minulla on, ettei aiheesta tässä laajuudessa ole ennen lyriikan keinoin kirjoitettu. Alun esseestä käy ilmi, että tämä taitaa olla itselleni jonkinmoinen runotuotantoni ”lempilapsi”.
Elin Danielson-Gambogi: Päättynyt aamiainen, 1890
Kuolemattomien kirja kulkee osin tunnettujen taitelijoiden matkassa, mutta nostaa myös renessanssin miestaiteilijoiden varjoon jääneitä voimakkaita naisia, joiden työskentelyedellytyksiä pyrittiin aikanaan kaventamaan. Teos yltää 1200-luvulta omaan aikaamme saakka. Kirjan teksteistä on vaikea nostaa tähän kokonaisia näytteitä, proosamaiset, ja lyyrisemmätkin runot saattavat olla kolmen sivun mittaisia. Poimitaan kuitenkin muutaman rivin ote René Magrittelta.
René Magritte: The Lovers 2, 1928
Keskenkasvuinen René Magritte näki
miten hänen hukuttautunut äitinsä
nostettiin Sambre-joesta, miten
vaatetus oli kiertynyt hänen kasvojensa ympärille.
Katso itseään varioivaa maalaussarjaa Les Amants
joka ei jättänyt Magrittea milloinkaan rauhaan.
Voitko kuvitella kohdallesi suudelman
jossa nainen ja mies ovat kumpikin verhonneet
kasvonsa valkoisella kankaalla.
……………………………………………………
Ekstralinkki
Kotisivuiltani löytyvät kaikki kirja-esittelyt, äänirunot, vapaasti käytettävät onnittelurunot ja haastattelut. Galleria-linkistä taideprojektini: ”Ahdistuspurkit” ja ”Kaupunkitaidetta sähkökaapeissa”.
