Todella järkyttävän upeeta!!!

Operaattori mainostaa sivuillaan kännykän prepaidia: ”Katso järkyttävät lataustarjoukset”. Mitä suuremmat sanat, sitä mitättömämpi asia. Mainokset kiihdyttävät kielen inflaatiota. Pysytään siis asiassa vaatimattomasti, mutta tiukasti.

Centro de Arte Contemporáneo de Malaga

Saan ystävältä sähköpostin, jossa hän ”vaatii” tutustumista Centro de Arte Contemporáneo de Malagan näyttelyyn. Yhteenveto ensin: näyttelykokonaisuus on parasta mitä olen vuosiin nähnyt. Taide ei ole sekunti- tai senttipeliä, mutta olen vaikuttuneempi kuin edellisistä näkemistäni ”maailmantähdistä” Subodh Guptasta tai Michael Borremansista.

Andy Warholl, CAC Málaga 2012.

CAC Málagan näyttely jakaantuu kolmeen: Jerónimo Elespe tekee miniatyyrikuvia, joihin latautuu tehoa, kun ne sijoitetaan yhteen valtavan kokoiseen saliin. Apocalipsis -kokoelmassa on töitä mm. Warholilta, Anselm Kieferiltä ja Louise Bourgeoisilta.

William Kentridge, helmikuu 2012, Malaga

Suurimman tilan tässä Wau-arkkitehtuuria karttelevassa museossa saa William Kentridge. Käyttäisin otsikon ilmaisua jos kehtaisin. Kentrige on syntynyt Johannesburgissa 1955. Näyttelyesite kuvaa häntä yhdeksi aikamme arvostetuimmista taiteilijoista.

Tunnustan, etten ole Kentridgen töitä aiemmin tuntenut. Taitelija on varsinainen yleisnero, joka tekee animaatioita, kollaaseja, printtejä, veistoksia, mosaiikkeja ja näyttämöprojekteja. Itse hän kuvaa kaiken lähtevän piirtämisestä.

William Kentridge, Malaga, helmikuu 2012.

Jonkin uuden ja oman kehittäminen on taiteessa oleellista. Nyt esillä olevista Kentridgen töistä luettelo käyttää nimeä ”tapestries”. Täsmällistä käännöstä on vaikea löytää, ehkä kyseessä ovat gobeliinin sukuiset kuvakudokset. Materian tuntu on vahva. En ole ennen nähnyt mitään vastaavaa. Taiteilija itse sanoo: ”They are like portable murals”.

Tuntuu käsittämättömältä, että tarkat työt on käsin kudottu. Käytössä ovat studiot Swazimaassa ja Johannesburgissa. Poliittinen ja kulttuurisidonnainen historia kietoutuu töiden tematiikkaan. Jos William Kentrige osuu kohdalle, taiteilijaa ei kannata ohittaa.

Ulkona iskee vastaan toinen todellisuus. Turisteilta rahaa keräävät ihmispatsaat ovat tuttu näky. Tämä kaveri on poikkeuksellisen taitava. Ehkä tanssin opiskelija, jonka asennot uhmaavat painovoiman lakeja.

Malaga, helmikuu 2012

Local Police saapuu ja katkaisee performanssin. Ei lupaa. Maassa, jossa on liki viisi miljoonaa työtöntä, joitain säädöksiä voisi katsoa läpi sormien. Mutta saattaa olla, että tässäkin olisi tarvittu ”voitelurahaa”. Minua pitää toppuutella, etten kerro poliiseille mitä mieltä olen aktiivisesta yrittämisestä luovuttamisen sijaan.

Lopuksi viiden viikon yhteenveto: kohta on vaimon rahat syöty ja juotu Andalusiassa. On aika keskittyä seuraaviin siirtoihin.

Sipulin suku ja kulunut tunteellisuus

Rooman kaupunkivaltio alkoi itää jo pronssikaudella, yli tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Vuosisatojen kuluessa siitä kasvoi Välimerta ympäröivä maailmanvalta, joka jakautui kahtia vuonna 395. Länsi-Rooma kukistui vuonna 476, mutta Itä-Rooma, eli Bysantti pistettiin lopullisesti polvilleen vasta 1453. Silloin turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin ja Hagia Sofian kirkosta tehtiin moskeija.

Kuva www.aucklandartcallery.com

Millä roomalaiset rakensivat maailmanvaltansa ja Pax Romanan, ennätyksellisen pitkän rauhan ajan. Sodalla ja sipulilla tietenkin. Kun armeija marssi ja taisteli, millä rivilegioonalainen pysyi hengissä? Eväslaukusta (tai punotusta korista) löytyi aina leipää, juustoa ja sipulia.

Sipulin sukuun kuuluu toistatuhatta lajiketta. Keltasipulia viljeltiin Aasiassa jo kuusituhatta vuotta sitten. Myös Egyptin pyramidien rakentajat saivat voimansa sipulista. Raskas työ, rankat eväät. On löydetty dokumentteja, joissa faaraot valittelevat kovia kustannuksia. Rakennustyövoima söi niin paljon sipulia, että ”konkurssi” uhkasi.

Kuva, Neville Dear: www.new-bookpalace.com

Kun Pablo Neruda julkaisi runokokoelmansa Odas elementales vuonna 1954, siitä löytyi Oodi tavalliselle ihmiselle. Sekä Oodi sipulille, kuinkas muuten. Neruda kuittasi sittemmin Nobelinsa vuonna 1971.

Muistin sipulin ylistyksen ja selailin pyhinä Nerudan valittuja runoja sekalaisin miettein. Nuoruuden rakkaudet saattavat varttuneemmalla iällä vaikuttaa ”melodramaattisilta”. Sitten luin kirjan alusta Nerudan ”esseen” Epäpuhtaasta runoudesta. Lainaan tähän viimeiset rivit:

”Ja älkäämme koskaan unohtako, melankoliaa, kulunutta tunteellisuutta, unohdetun, ihmeellisen arvon suurenmoisia epäpuhtaita hedelmiä, jotka kirjallinen fanaatikko heittää tienpuoleen: kuutamo, joutsen illan hämyssä, ’minun sydämeni’, ovat epäilemättä alkuperäisintä ja välttämättömintä runoutta. Joka pakenee huonoa makua lipeää liukkaalla jäällä.”

Ehkä tarkoitukseni on tällä vain sanoa ettei ihminen ei koostu – mahdollisesta ”fanatismistaan” huolimatta – sanasta Tänään, vaan kaikista eletyistä päivistä. Lopuksi se runoilijan sipuli. Oodi on melkoisen pitkä, joten tähän riittäköön jälkimmäinen puolikas. (suom. Pentti Saaritsa)

”Mutta kansan käsien ulottuvilla / öljyllä kasteltuna, / suolalla / kevyesti pölytettynä / sinä nujerrat nälän / kivisen tien päiväläiseltä. Köyhien tähti, kummihaltija, / hienonhienoon paperiin käärittynä / sinä ilmaannut maasta, / ikuisena, koskemattomana, puhtaana, / kuin planeetan siemen, / ja kun veitsi keittiössä leikkaa sinut / vuotaa maailman ainoa / tuskaton kyynel. / Sinä itketit meitä surua tuottamatta. / Kaiken ikäni ylistän sinua, sipuli, / koska minulle olet kauniimpi kuin yksikään / häikäiseväsiipinen lintu, / minun silmilleni olet / taivaspallo, platinamalja, / lumesta tehdyn vuokon liikkumaton tanssi // ja sinun kristalliolemuksessasi / elää maan kaikki tuoksu.”