Valepukki – Suomessa laittomasti ja ilman papereita

Olkaa hyvä, tässä postaus, jonka tekstin olen julkaissut ennekin. Ehkä tästä tulee perinne, samoin kuin jouluaaton piirretystä, jossa Lumiukko lentää punatukkaisen pojan kanssa ympäri maailmaa.

Lehtikuva: Martti Kainulainen.
Lehtikuva: Martti Kainulainen.

Maahanmuuttoviranomaisten tietoon seuraavaa: on epäiltävää, että Korvatunturille pesiytynyt henkilö, joka esiintyy nimellä Joulupukki on maassa laittomasti ja ilman oleskelulupaa. Toiminta on häikäilemätöntä ja organisoitua. Jälkien peittelyssä ja viranomaisten hämäämisessä avustavat lukuisat valepukit. Entä Joulumuori, kuuluuko eukko samaan kastiin muiden karkotettavien mummojen kanssa?

Joulupukki väittää olevansa suomalainen. Ikäänsä ja synnyinpaikkaansa koskeviin kysymyksiin hän vastaa vältellen, vaikka ne ovat yleisesti tiedossa. Henkilön alkuperäinen nimi on Nikolaos. Syntynyt 200-luvun lopulla Lyykiassa, joka on nykyistä Lounais-Turkin aluetta.

Mark Copier, The Grand Rapids Press
Mark Copier, The Grand Rapids Press

Nikolaoksella on ikää vajaat 1800 vuotta, mikä ei pyhimykseksi julistetulle henkilölle ole paljon. Kirkonmies toimi aluksi Myran piispana, mutta alkoi sittemmin ulottaa toimintaansa ympäri Eurooppaa. Henkilö vaihtoi usein identiteettiä ja toiminta alkoi saada outoja piirteitä. Alkuperäinen ajatus lasten suojelemisesta keikahti kurinpitäjän rooliin.

Varhaiseen kaiverrukseen on ikuistettu yksi siirtymävaiheista. Pyhimyksen apuri on saanut sarvet ja risukimpun ja alkajaisiksi pelotellaan tenavat ojennukseen. Erityisesti Itävallassa kehittyi tapa, jossa Nikolaoksen kanssa kulki Krampus, musta paholainen. Kurinpidon ihanne on säilynyt: ”Onkos täällä kilttejä lapsia”, kysyy myös Korvatunturin pukki ensitöikseen.

Kun Sinterklaasina esiintyvä hahmo nousi 1600-luvulla Amsterdamista laivaan ja suuntasi New Yorkiin, oli viisainta ottaa jälleen yksi uusi nimi käyttöön. Se ei Santa Clausia pelastanut. Siihen tarvittiin rutkasti rahaa ja kunnon markkinointikoneisto. Kuinkas muutenkaan.

Santa Claus synnytettiin uudelleen 1931. Coca-Cola tilasi ja mainospiirtäjä Haddon Sundblom loi hahmon, joka tuli tunnetuksi kaikkialla maailmassa käsittämättömän nopeasti. No, rahalla saa ja porolla pääsee. Sundblom piirsi massiivisiin mainoskampanjoihin pukin edesottamuksia yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Taiteilijan vanhemmat olivat siirtolaisia. Isä Ahvenanmaan Föglöstä ja äiti Ruotsista.

Kuva: Haddon Sundblom
Kuva: Haddon Sundblom

Suomalaisessa kulttuurissa kaikkineen on äärettömän ohuesti mitään ”aitoa ja alkuperäistä”. Jos Joulupukki olisi Korvatunturilta kotoisin, se olisi yhä pakanallinen ja surkea laina ortodoksisesta ja katolisesta kulttuurista. Harmaaturkkinen ja humalassa mellastava sarvipää, joka Nuutin päivänä ryöstelee jouluruoan tähteet ja saa pienimmät piiloutumaan juoksujalkaa.

…………………………………………….

Ekstralinkit:

1. Joulu onkin Saturnalia-juhla 

2. Ihmeellistä joulua

3. Christer Kihlman ja lentävä Lumiukko

…………………………………………….

Viisaat aavistavan sen mikä tekee tuloaan

Kuume ja kurkkukipu iski yllättäen, hikee pukkaa ja  palelee pitkin yötä. Ei vähäisintäkään valitusta, mutta reissussa rajoitukset tuntuvat kurjemmilta. Käsikseen ei jaksa keskittyä, ulos ei tokene. Lämpötila tipahti Ateenassa nopeasti yhdeksästätoista viiteen asteeseen. Parvekkeelta voi kurkata, kun ihmiset kantavat kulman leipomosta aatto-illan kakkuja.

Mutta tärkein heti alkuun: ystävät hyvät, iloo eloon ja toteutuvia toiveita tulevalle vuodelle!

Blogi päivittää lyhyesti, vaan ei kevyesti. Kämpän kirjahyllystä löytyy Konstantinos Kavafisin (1863 – 1933) Barbaarit tulevat tänään. Suomennos Tuomas Anhavan.

Olen nostanut Kavafisin säkeitä tänne aiemminkin. Runoilija viihtyi syrjässä, häntä julkaistiin satunnaisesti lehdissä, hän painatti runojaan yksin kappalein ja jakoi ystävilleen. Ehkä asenteessa on jotain niille, jotka ovat huolissaan vähälevikkisestä kirjallisuudesta. Kuolemattomuuteen tarvitaan laatua, ei määrää. Toisin sanoen: saadaksesi jotain enemmän, sinun täytyy ensin itse olla enemmän.

Valitsin tekstin, jonka lopullinen versio julkaistiin 1915. Satavuotiaan tekstin ydin toimii kuin se olisi tähän päivään tehty. Eikä siinä kaikki. Idean säkeisiinsä Kavafis löysi Ateenassa 200-luvulla jaa, opettaneelta sofistilta Flavius Philostratukselta: ”Jumalat havaitsevat tulevaisuuden tapahtumat, ihmiset sen mitä paraikaa tapahtuu, mutta viisaat sen mikä tekee tuloaan.”

Viisaat aavistavan sen mikä tekee tuloaan

Ihmiset tietävät mitä paraikaa tapahtuu.

Tulevaisuuden tuntevat jumalat, yksin

heillä on hallussaan täydellinen tietämys.

Viisaat aavistavat sen

mikä tekee tuloaan. Toisinaan,

sisentyneen mietiskelyn hetkinä, valpastuu

heidän kuulonsa. Se on tavoittanut

lähestyvien tapahtumien salaperäisen kumun.

He tarkkaavat sitä vakavina. Ja kadulla

ulkona ihmiset eivät kuule mitään.

……………………………….

Ekstralinkki. Vähältä piti, etten kadottanut Kavafisin opetusta kuuden vuoden takaa. Otan sen itse takaisin aktiivikäyttöön: ”Konstantinos Kavafisin haamulla on asiaa”

……………………………….

Nyt ouzoo ja valkkaria

Blogi päivittää Ateenan illasta vain muutamalla kuvalla. Kirjoitushommat siirrettiin sunnuntaina sivuun (vaimon vaatimuksesta) ja valittiin pitkän lenkkin päivä.

Aamupalan jälkeen pitkin Zoodohou Pigisiä, kohti Akademiasta, Syntagmaa ja kansallispuistoa, jossa riittää kierrettävää. Vastakohtien kaupungissa mennään realismista riemuun, ainakin tänään: tätä kirjoittaessani telkka näyttää keskustasta illan juhlatunnelmia, joita olin hetki sitten kuvannut.

5

Kahdeksan tuntia kaduilla, nyt vähän ouzoo ja valkkaria. Yöpöydällä odottaa Alex Kershawin Dachaun vapauttaja ja Juha Itkosen Seitsemäntoista. Aikanaan, ties koska, palaan blogissa kumpaankin kirjaan. Itkonen on ujuttanut kirjaansa pitkät pohdinnat kirjailijan työstä ja kirjallisuuskritiikistä. Mielenkiintoista, mutta ei ehkä romaanin kannalta relevanttia. Näitä voisi pohtia erillisinä asioina, sulatellaan ja katsotaan.

Lisäsin tähän pari riviä maanantai-aamuna. Vaimo juoksi leipä- ja pullapuotiin. Aamukahvit juodaan vasta kello yksitoista. Silloin aurinko siirtyy vastapäisen talon takaa paistamaan pervekkeelle. Loppuviikoksi onkin sitten luvassa sateista ja kunnolla kylmenevää.

………………………….

Ekstralinkissä Ateenaa viiden vuoden takaa: ”Kaksi naista kappelissa”

………………………….

Ateenan joulu: kaikkien juhlien summa

Kaikki eivät pyhistä perusta. Kuulun niihin, joita joulu ja muut juhlat stressaavat. Kyllä arki on ihmisen parasta aikaa.

Vietän joulun ja uuden vuoden mielelläni Ateenassa. Ei joulukrääsä täällä vähäisempää ole, päinvastoin. Näyttää siltä, että joulu on vuoden kaikkien juhlien summa. Joulupukit, Mikki Hiiret ja vappupallot samassa sotkussa.

Väliaikaisessa ympäristössä voi ottaa etäisyyttä ja seurata kaikkea tyynesti sivullisen asenteella. Kiire ei ole minnekään. ”Pakolliset” nähtävyydet on tullut kierrettyä aikanaan, tämä taitaa olla kaikkiaan kuudes kerta Ateenassa.

Aamupäivät on varattu kirjoittamiselle, iltapäivällä voi jalkautua kaupungin kaduille ja kujille. On hyvä kävellä, metroon loikataan vain poikkeustilanteessa. Tänään plus kuusitoista astetta, varjossa viileää. Aatoksi on luvattu liki kaksikymmentä. Huomisaamuna torille joulukalan hankintaan.

Hyvää joulua ystävät!

………………………………..

Ekstralinkissä Ateena kuusi vuotta sitten: ”Lähemmäs elämää”

……………………………….

Terveiset täältä Ateenasta

Näyttää olevan neljäs kerta, kun vierailemme kirjailijaliiton Ateenan residenssissä. Koska ”miesmuisti” on lyhyt, tarkistin asian vieraskirjasta. Sitten ensimmäisen kerran, vuoden 2009 jälkeen moni asia on muuttunut.

Suomen Ateena-instituutin Koroneos-talon toimistonhoitajan mukaan täällä ”Kaikki on olosuhteisiin nähden hyvin.” Mitä se merkitsee? Ehkä sitä, että itsekin kokemieni, aiempien vuosien mielenosoitusten aggressiivisuus on kuulemma vähentynyt. Tai sitä, että ihmiset ovat ystävällisiä ja jaksavat yhä välittää toisistaan.

Kreikan saarille rantautuu päivittäin useita tuhansia pakolaisia. Aivan alkuun he olivat paikallisten avun varassa, nyt toiminta on järjestelmällisempää ja telttamajoituksista siirrytään heille rakennettuihin halleihin. Suomen ”pakolaisongelma” näyttäytyy täältä käsin aivan eri mittakaavassa.

Ja vielä: taloudellinen ahdinko on kadottanut Kreikan keskiluokan. Kun asiakaskato kuristaa vielä yrittäjistä vähäisimmät, tilanne on huono… kun paikalliset mikroyrittäjät ja kiinalaiset kauppiaat missä päin maailmaa tahansa pistävät vaate- ja rihkamapuotinsa kiinni, on odotettavissa ylipääsemättömiä vaikeuksia. Talouden mittari käy aina toteen kaikkein pienimmissä yksiköissä.

Edellä esitetystä huolimatta – ja juuri sen vuoksi pistän myös päivän ”negatiiviset” kuvat tähän, jotta päästään tulevissa päivityksissä toiveikkaampiin tunnelmiin. Kliseisesti ilmaistuna… se on meistä kaikista kiinni.

Marketissa kauppa käy ja kassalla jonotetaan yhä. ”Kotikadullamme” vanhukset myyvät perheen viimeisiä joulukoristeita. Kun vaimoni ojentaa viisikymmentä senttiä maksuksi punaisesta ja kuluneesta joulupallosta, mies ei voi hyväksyä niin suurta summaa. Hän haluaa välttämättä antaa vielä toisen pallon.

……………………………..

Ekstralinkki Ateenasta 2010: ”Kun räjähtää, suojaudumme kioskin kulmaan”

………………………..

Pikapäivitys

Blogin pikapäivitys tulee Gran Canarialta. Saari on kierretty, nyt taas päivä paistaa Las Palmasissa. Jutun anti jää muutaman kuvan varaan, mutta tänään sopii tuikata loppuun linkki, jossa ennustelin muutama kuukausi sitten varmaa Finlandia-ehdokasta.

Tulolennolla luin Keltaisessa kirjastossa ilmestynyttä Haruki Murakamin pokkaria Norwegian Wood. (suom. Aleksi Milonoff) En ole tutustunut kirjailijaan aiemmin. Mietin kuitenkin, ettei Nobel-veikkausten kestosuosikkia saata sivuuttaa. Nyt tuntuu, että Murakamin romaani on ”huonointa”, mitä pitkään aikaan olen lukenut. Palaan asiaan perusteellisesti myöhemmin.

Kirjailijan fiktio ei ole yhtä hänen mielipiteidensä kanssa. Tai aivan päinvastoin – hän voi luoda henkilön vastavoimaksi ajatuksilleen. Vai miten on? Joskus saattaa tulla tunne, että tekijä tarvitsee henkisiä kainalokeppejä, tekstin tukea mielipiteilleen. Loppuun lainaus Norwegian Woodista.

”Kyse ei ole siitä, etten uskoisi nykykirjallisuuteen”, hän lisäsi. ”En vain halua haaskata aikaa tekstiin, jolla ei ole taattua ikuisuusarvoa. Elämä on liian lyhyt.”

”Mistä kirjallisuudesta sinä sitten pidät?” kysyin kunnioittavaan sävyyn, koska hän oli minua kaksi vuotta vanhempi. ”Balzacista, Dantesta, Joseph Conradista, Dickensistä”, hän vastasi epäröimättä.

”He eivät ole kovin muodikkaita kirjailijoita.”

”Siksi minä luenkin heidän teoksiaan. Jos lukee samoja kirjoja kuin muut, ajattelee kuin muut. Niin tekevät vain moukat ja vetelykset. Kunnon ihmisiä sellainen vain hävettää.”

…………………………………………….

Ennakko-odotukset kaventavat ajattelua. Sama selviää alkuun mainitsemastani LINKISTÄ.

…………………………………………….

Onko apinan tilanne todellisempi kuin minun?

Apina istuu Fuengirolan Bioparkin kuolleen puun oksanhaarukassa ja ratkoo kiperää kysymystä. Ei ilmeestä ilo paista. Minä mietin kotiinpaluuta kuukauden reissun jälkeen. Onko remontti valmis, solahtaako vesi viemäriputkeen vaaratta?

En ole pystynyt ratkaisemaan onko apinan tilanne todellisempi kuin minun. Tai toisin päin. Elämme kummatkin maailmassa, joka ei ole hitustakaan suurempi kuin oma mielikuvituksemme antaa myöten.

Biopark Fuengirola, huhtikuu 2014
Biopark Fuengirola, huhtikuu 2014

Ennen tätä pallohöpinää maa oli litteä levy, jonka reunalta tipahti tyhjyyteen. Sittemmin maailmankaikkeutemme keskusta kiersivät aurinko ja muut taivaankappaleet. Epäilijöille kasattiin oma kokko, ja he haihtuivat savuna ilmaan. Aineen häviämättömyyden laki jätti jäljelle vain pari kourallista tuhkaa.

Vankeudessa varttunut apina ei osaa uneksia viidakosta. Minäkään en omia kuvitelmiani paremmasta tiedä. Turvaan kuolleeseen tietoon, en tulevaan. Aurinkoon ja lämpöön ehdittyäni mietin työhuoneeni rauhaa, sinne palattuani kaipaan kohta jonnekin muualle.

Koetin kirjoittaa täällä – vaihtelevalla menestyksellä. Mutta miksi pyrkiä elämän selkeyteen? Kiitollisuuden voisi muistaa joka aamu. Ja toiveen siitä, että oikeus ja kohtuus osattaisiin palollamme jakaa tasaisemmin.

Virginia Woolf on kiteyttänyt kirjoittamisen epävarmuudesta muutaman rivin. Olen ne joskus lukenut, mutta törmättyäni niihin ”naamakirjassa”, nappasin ne myös tähän. En halua korostaa kirjoitustyötä, teksti pätee elämään yleisemmin. Ehkä myös apinan todellisuuteen, jossa kieli vastaa tunteiden abstraktioita.

”Kenellekään, joka kohtuullisessa määrin tuntee kirjoitustyön vaatimukset, ei tarvitse kertoa tätä tarinaa yksityiskohdittain; kuinka hän kirjoitti ja tulos näytti hyvältä; luki sen ja se näytti kauhealta; korjasi ja repi; leikkasi; siirsi väliin; oli hurmostilassa; oli epätoivoinen eli hyvät yönsä ja huonot aamunsa; tarttui ideoihin ja kadotti ne; näki kirjansa selkeästi edessään ja se hävisi; näytteli henkilöittensä osia syödessään; laususkeli niitä kävellessään; toisinaan itki; toisinaan nauroi; horjui milloin tämän, milloin tuon tyylin välissä; yhdessä hetkessä suosi eeppistä ja juhlavaa tyyliä, seuraavassa eleetöntä ja yksinkertaista… eikä hän pystynyt päättämään, oliko hän maailman jumalaisin nero vai maailman suurin tyhmyri.”

VIRGINIA WOOLF

………………………………………..

Tarvitsetteko kompassiksi sydämeni?

Espanjassa vietetään parhaillaan Semana Santaa, pyhää viikkoa. Maan 44 miljoonasta asukkaasta yli 90 prosenttia on katolisia. Samaa kristittyjen porukkaa meidän kanssa, vaikka muutama M. Lutherin esiin nostama pikkuseikka on hiertänyt kirkkojen välejä viisisataa vuotta.

No, usko on suhteellista, maallistuneessa Espanjassa alkaa olla pulaa papeista ja pyhäkoulun opettajista. Tasa-arvo on meitä paremmissa kantimissa, samaa sukupuolta olevien avioliitto on ollut laillista vuodesta 2005. Katolista kirkkoa asia närästää yhä.

Santa Semana on kuitenkin iso, kaikkia yhdistävä juttu. Meidän joulu. Täällä Jeesuksen syntymä on vähäisempi tapahtuma kuin kuolema ja ylösnousemus. Kristuksia ja nimikkopyhimyksiä kanniskellaan joka kaupungissa ja kylässä koko viikon, musiikki pelaa ja rummut kumajaa.

Kuvat napsin keskiviikkoiltana. Perjantairunoksi ehdin luvata Erzébet Tóthin tekstin Kotiinpaluu. Riveillä on ajankohtaisia yhtymäkohtia, säkeissä mainitaan pääsiäinen ja tuleva toukokuu. Keskeislyyrinen runo on otteeltaan ”perinteistä modernismia”, mutta jokaisella lukukerralla uutta avaava ja tyhjentymätön. Unkarilainen Tóth on alkanut kiinnostaa minua runoilijana yhä enemmän. Palaan aiheeseen aikanaan.

Teksti on julkaistu antologiassa Valolieriön alla. Olen maininnut täällä Hannu Launosen ja Béla Jávorzkin toimittamasta kokoelmasta aiemminkin. Suomennos kelpaa minulle, alkukieltä taitamattomalle, mutta olisi mielenkiinoista keskustella kääntäjien kanssa muutamista sanavalinnoista. Runo on hieno ja reissussa kopiona mukana. Mitään turhaa ei kanneta, vain se mitä reppuun mahtuu.

Uudet rakkaudet eivät enää ulotu veräjään saakka,

mutta minä istun tässä huoneessa

itse takomani ristin alla, ihanassa anarkiassa,

kuvitellut kasvoni hallitsevat vielä täällä,

rauhoittavat, sijaavat vuoteen, panevat minut levolle, anelevat:

lepää pois kultasunnuntain riekaleet,

ne ammuskelevat minua linnuillaan,

lennättävät minut keinussa pääsiäispensaiden ylle,

ne lupaavat sateita, niin että minä eläisin,

ne lupaavat minulle Äitini kynnyksen, niin että voisin

katsella puita kukoistuksesta riisuutumiseen,

saattaakseni marmoripöydät häpeään

minä palautan ruusun terälehdillä täytetyt ohukaiset

ja syön lounasta polviltani niin kuin leikkuumiehet,

ja jos tähdet ikävystyvät

selkärangattomassa autiomaan hiljaisuudessa

niin kuin lihavan kenraalin kunniamerkit

ja valkoisten keppien kärsivällisyys, varovaisuus kysyy:

miksi pitäisi nähdä?

minä kokoan murskatut timantit,

ja vaikka käteni ovat heikentyneet paperiröntgenissä,

minä piirrän mustilla luilla itseni

vaihdettavissa olevien elämäkertojen sijaan,

tiedän, että täytyy kasvaa salaa, sillä talvi ja kesä ovat kavalia,

sillä murhaaja kylpee ensin hiuksissamme,

petkuttaa meiltä ensin toukokuun tuoksut,

mutta minulla ei ole toista peitettä, vain silmäripsieni suoja,

hillitsen siis töminää

ja kuolleen runoilijan tapaan kysyn teiltä kaikessa rauhassa:

tarvitsetteko kompassiksi sydämeni?

Pulpoo pukkaa

Alkuviikon päivitys jää kuvien varaan. Maanantaina aamu lähti vielä virkeesti, mutta kalareissun jälkeen alkoi kuume nousta, horkkaa ja hikee vuoron perään. Nukuttuani 14 tuntia putkeen olo alkaa kohentua, mutta väsy painaa yhä.

Merestä nousi makitaa, doradaa, sardiinia ja yksi kuvan pulpo. Jotain voinnista kertoo, etten ottanut saalista mukaan. Olisi nuo ollut hauska fileiksi vetäistä ja pannulle pistää.

 

Mikä mahdollistaa olemassaolomme?

Perjantairuno tulee vuoden takaisesta kokoelmastani Babel. Kannettavan muistissa ei muuta ole, eikä matkan päällä uusia säkeitä tehdä. Aamut uhrataan romaanikäsiksen jatkolle.

Repussani seuraa vain ruttuinen kopio unkarilaisen Erzsébeth Tóthin runosta Kotiinpaluu. Ikään kuin turvaksi ja muistutukseksi siitä, millaiseen kauneuteen ja lohtuun runous kykenee. OK, voitte pitää ajatusta pateettisena, pistän silti runon tänne ensi perjantaina.

Babelin runot toimivat parina, jälkimmäinen kuittaa edellisen. 356 tekstin kokoelmasta ne löytyvät numeroilla 56 ja 57. Ensimmäinen kuva on edellisessä postauksessa mainitusta Malagan modernin taiteen museosta, tekijän nimen olen harmikseni hukannut. Toisen nappasin junan ikkunasta jossain Punta Negran paikkeilla.

Omassa universumissamme vaikuttavat

fysiikan lait, jotka mahdollistavat olemassaolomme.

Toisissa todellisuuksissa ei ole ilmansuuntia

ei aikamuotoja arvoituksia salasanoja

salalokeroita saalistajia synkkiä myrskyöitä

ei ihmissusia lasihaarukoita myyntimiehiä

hullujen huoneita kylmää kaurapuuroa

ei muskeliveneitä mainostauluja marionetteja

valtakirjoja tilinumeroita pankkitunnuksia

ei virkapukuja epoletteja epäilyksiä

oikeudenkäyntejä tuomioita takuusummia

ei tappioita voittoja turhanpäiväisyyksiä

alistettuja anteeksipyyntöjä asiattomuuksia

ei alennuksia erikoistarjouksia kampanjakylttejä

ilveilyä epäilyä uskottomuutta pilkkaa

ei ismejä instansseja reseptejä rajoituksia

serpentiinejä shampanjabrunsseja paperipainoja

ei lukkoja lautamiehiä aivotrustien innovaatioita

vyökiristystä hapen puutetta hengen salpautumista

ei rautaesirippua rajavartioita metalliverhousta

viisumia voitelua valhetta yllätystarkastuksia

ei kartelleja korruptiota kyttiä kaavoja käskyvaltaa

kauppasaartoa lehtokurpan lentokieltoa

ei aihetodisteita alimiehitystä aliarviointia

hulabaloota halveksuntaa häpäisyä hirvivaaraa

ei siirappia sokeutta salatiedettä alkemiaa

kruunajaisia kaikkivaltiaita valuvirheitä visioita

ei eräpäiviä erioikeuksia eläintarhan elefanttia

salajuonia suojakelmuja pilkkakirveitä giljotiineja

ei palomuureja piilokameraa baarikärpäsiä ei

liian suurta ei liian pientä numeroa.

………………………………………………

Henkilö M, jota kutsuttiin usein puhumaan julkisista

ja yksityisistä asioista, alkoi vastata välinpitämättömästi:

”Kasvatan joka päivä luetteloani asioista, joista en puhu;

suurin filosofi on se, jolla on pisin luettelo.”

……………………………………………….